13.01.2007 – viikonlopun kuulumiset

tammi13Viikonlopun aikana ollaan oltu paljon ulkona – välillä pelaten jalkapalloa, tokoillen ja sen semmoista.

Lauantaina ulos mentiin iltapäivällä pidemmäksi aikaa, kamera mukaan kera uuden objektiivin ja siellä sitten kuvailtiin ja pelattiin Kingin kanssa jalkapallolla – poika olisi hakenut sitä ties kuinka pitkään, jos olisi vain potkijan mielenkiinto riittänyt. Kuvia löytyy arvatenkin galleriasta jonkin verran.

Tänään, eli sunnuntaina kamera oli arvatenkin jälleen mukana – kuvia tuli räpsittyä ja niitä voi taas katsella galleriastamme. Nasu -kissamme keksi myös kiivetä puuhun, jos sitä siksi voi sanoa, kun niin ohuet oksat siinä on 😀 Ihme kun ne kuitenkin kesti Nasun painon. Mitä lie sieltä sitten ajatteli löytävänsä. :’D

Tokoiltiin myös jonkin verran, aika vähän kuitenkin. Otin helppoja kontakti -juttuja (naksuttimen kanssa) ja seuraaminen on kehittynyt viime aikoina aika paljon. Liikkeestä seisominen on myös nyt jämäkämpi, pysähtyy melkein heti. :D 

Yksi ajatus artikkelista “13.01.2007 – viikonlopun kuulumiset”

  1. Tsemppiä tokoreeneihin! Se on välillä vähän haastaavaa, varsinkin collien kanssa, mutta kyllä se siitä lähtee. 🙂 Mä yritän pongailla tokokokeita täältä Tamperestin suunnalta, mutta aika heikkoa on sato. Ja ne menee heti täyteen.

    Hyvää kevättä!

Vastaa käyttäjälle Anni Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *