Lotan agilitykoulutus + juoksutekniikkaaa.

Tänään päästiin Lotta Vuorelan (Naurava Koira) pentuagilitykoulutukseen ja oon oikein tyytyväinen päivään.

Tultiin paikalle joskus kahden jälkeen. Vielä oli möllit siinä ennen meitä treenailemassa niin käytiin lämppäilemässä Hönön kanssa. Arrh, Soolo on niin täydellinen hihnassa kävelijä eikä vedä yhtään eikä ikinä riehu tai mitään. :–))) (not)

Koulutuksen aluks juteltiin vähän, et mitä ollaan tehty ja semmosia perus.
Sit kokeiltiin ihan suoraa hyppy putki hyppyä, toiselta puolelta ohjaten meni ihan jees, toiselta jotenkin vaikeempi. Lotta oli lopussa palkkailemassa ja Soolo meinas sinne mennäkkin sitten vaan, kun kiva lelu oli siellä, eikä mulla muutaku nakkia vaan. Mut kyl se siittä !
Mulla on näköjään tapana venyttää ihan turhan pitkiksi ne alku odottelut ja jään varmistelemaan ihan hirmusesti ja tää on pennusta kyllä aikamoisen tylsää, eli mun pitäis reippasti lähteä liikkeelle, eikä hissutella noin paljoa. Välillä se yrittää varastella lähtöä. Mut ihan kivasti noin muuten.

Sitten harjoiteltiin takaakiertoa. Tätä ollaan tehty ennenkin ja oon luullu, että osataan ihan jees, mutta nytpäs vasta selviskin, että eipäs niin vaan osatakaan. Namialustalla taas harjoteltiin muutamaa toistoa, pitää muistaa harjotella ohjaten molemmin puolin. Ja tässä pitää saada irtoamaan kauempaakin jo sinne, eikä ohjata ihan esteen vieressä, mihin mä oon jotenkin jumahtanut, kun en oo tajunnu opettaa. Tätä pitää siis treenata jatkossa, että en ohjaa niin tarkasti sinne, vaan etäämpää.

Seuraavana ohjelmassa pimeä putkikulma. Tätäkin ollaan harjoteltu aika vähän, mutta kyllä se sieltä aika hyvin alko löytymään, kun tehtiin toistoja. Aika hieno jätkä. Tässäkin oli sama juttu ongelmana mulla ollu, että oon niin vaan ohjannu sitä liian selkeesti sinne putken suulle melkein asti, kun pitäis sitä etäisyyttä ottaa enemmänkin. Se meni sinne jopa sillon, kun ohjasin melkein putken toisesta päästä että hakis pimeen putkikulman ! Eli tätäkin vaan lisää reenaillaan sitten jatkossa.

Takaaleikkaus, ah niin ihanaa kun tätä harjoteltiin! Kun on ollu vähän jotenkin epäselvä mulle. Tästä tuli uusia vinkkejä myös ja Lotta kiinnitti hyvin huomiota siihen, että miten mä ohjaan sen, koska ennen mä en oo osannu sitä niin hyvin ajatella, nyt näytti kädestäpitäen, että näin se tehdään ja taisin oppia sen. Aluks otettiin namialustalla tätäkin silleen hissukseen, mutta kun alko sujumaan jo aikasta hyvin, niin tehtiin ilmankin ja hienosti ja liikkeessä myös, että oli ensin hyppy ja sitten takaaleikkaus hypyllä ja putkeen.

Sitten tehtiin vielä semmonen, että laitettiin riviin kolme estettä ja siitä sitten ohjailtiin semmoi jännästi, oliko siinä nyt takaaleikkaus vai mikä. Alkuun ne kaks estettä meni mallikkaasti, Soolo oli ihan hieno. Mut sit ku yritettii kolmee estettä, niin mä vähän sekosin, et miten se sama juttu tehäänkään ohjaten toisinpäin toiselta puolelta. :—–D Tää oli jo vähän haastavampi juttu mulle, kivaaaaa !

Lotta sanoi vielä lopuksi, että tärkeimmät jutut, mitä pennulle kannattaa opettaa hyvin on irtoaminen (esim putkelle), takaakierto, valssaaminen ja takaaleikkaus. Muut jutut, esim sylkkäri yms on sitten semmosta extrakamaa, mitä ei niin kovin paljoa välttämättä tuu tarvitsemaan tulevaisuudessakaan, että noilla pärjää jo aika hyvin. Eli niihin erityistä huomiota.

Juoksukoulutuksessakin oli ihan kivaa se kaks tuntia pentuaksan jälkeen. Tuli opittuakin uusia juttuja ja intoa alkaa vähän kuntoilemaan enemmän, kun on vähän rapakunnossa tällähetkellä. :—-))) Ehkä tää intoilu kestää sen viikon, tai sit pari päivää : DDD

Yksi ajatus artikkelista “Lotan agilitykoulutus + juoksutekniikkaaa.”

  1. Voi kun on pentu kasvanut! Todella suloinen. Hyvää kevättä ja kesää:) Toivottavasti nähdään kesällä jonkun tapahtuman merkeissä! Ainakin Tampereelle on tulossa agirotua ja nuorten SM-kisoja yms. 🙂

Vastaa käyttäjälle Anni & Nelli Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *