vauhdin hurmaa.

Käväistiinpäs keskiviikko-iltana Jyväksylän JAT -hallilla agilitymölleissä. Meidän ensimmäiset kunnolliset sellaiset, oli jännää! Jännitin ennen radalle menoa ja päivän aikana enemmän, kuin itse radalla tehdessä. Se oli ainoostaan hauskaa!!

Osallistuttiin mölliluokkaan, sekä 1-luokka tehtiin kahdesti. Mölliluokassa meni ihan ok, vaikka omasta mielestä oma ohjaus oli aika heikkoa, etenkin kun olin myöhässä jo kolmannella hypyllä. Soolo valu puomin alastulokontakteilta (en jääny korjailemaan, vaan jatkoin, koska en ollut suunnitellut, että mitä jos näin käy? ois ehkä pitäny vaatia uudestaan niinkuin treeneissä..), puomilla meinas myös liukastua. A:lla pysäytykset oli hyvät. Rata oli tosi helppo noin muuten, mutta omaan suuhun jäi vähän karvas maku menon jälkeen. Oltiin ihan ekoja radalla ja tuli kiire sinne lähtöönkin itellä.
Yllätys olikin sanoinkuvaamattoman suuri, kun kuulutettiin, että ME VOITETTIIN MAKSILUOKKA!! Wuhuu! :–D Aika oli jotain -14,16. Jäin stoppailemaan A:n alastuloilla aika pitkään ja rauhotuin sinne ite, niin niissä kulu aikaa. Videota radasta ei oikein ole, koska Melkku joutui juoksemaan parin esteen jälkeen omalle radalleen koiran kanssa :–D

1-luokan rataa aluks katsellessa se näytti vähän vaikealta, mutta sitten se olikin ohjaukseltaan ihan simppelin kiva!! Tein kolmoselle jonkun viskauksen/jaakotuksen puolikkaan, mikä liekään nyt olevinaan. Aattelin, että kokeilen sitä ekalla yrittämällä eka et toimiiko ja tokalle mulla oli varasuunnitelmana joku valssisysteemi, mut toi meni ihan hyvin, vaikka jäinkin liikaa koiran eteen siinä. Olisin voinu alussa muutenkin lähteä liikkeelle heti kun koira oli lukinnu sen aidan, ei olis ollut mikään hätä ja ois kerinny niin hyvin, jos ois tajunnu heti liikkua ja juosta.
Ekalla radalla kepeille lähetys ei toiminu, se melkein haki jopa A:lle? Tokalla radalla kepeille haku jees kiva, mutta nyt ei pujotellu loppuun kun lähin irtaantuu aikasemmin, treeneissä se kestäis ton.
Renkaan tuli alta ja puomille ei meinannut uskaltaa mennä? Jäikö siltä joku luulo tuolta eka radalta? Meni kumminkin kun houkuttelin ja lähin ite menemään vaan. Sama vika oli myös kakkosradalla, tosin siinä vaan lähin juoksemaan täyttä päätä ja olin luottavinani, että se menis samallai ku treeneissä ton nyt. Ja taas huomas videolta, miten pahasti se sutii siellä päällä.. onneks ei tipahtanu!!
Videolta huomasin myös, että mä pysäytän Sooloo turhan paljon kontakteilla. Tai voisin josksu treeneissä jättää noita omia pysähtymisiä vähemmälle ja vapauttaisin koiran silloin, kun oon ite vielä liikkeessä?
Rengas oli ongelmana myös tokalla kieroksella, kai se oli jotenkin erilainen tai jotain, koska yleensä meillä ei oo treeneissäkään siinä tollasia ongelmia :–D
Keppejä pitää kyllä saada nopeammiksi jollain, sekä toi mun oma liike niissä on erittäin tyhmä XD Kingi tarvii aina tollasen rytmityksen kepeille, niin ehkä se jääny tavaks.

HUhuhuu sairasta sählinkiä kyllä, mut siitä huolimatta jäi itelle ihan sairaan hyvä mieli näistä! Oli niin kivaaaaa ja tätä on pakko päästä tekemään lisää!!!
Nyt treenataan vielä loppuvuosi ahkerasti ja ens vuonna kisoihin jos uskaltaisi jo lähteä! :–)


—————-

Eilen oli myös agilitytreenit. Kai oli tehnyt kontaktipainoitteista ja jotain pientä ohjausjuttua, enemmän sellasta kivaa vauhtirataa! Palkkailin PALJON kontakteilla ja vahvistelin niitä, erittäin jees nyt!! Melkein jokasella kerralla, kun halusin vähän pätkiä rataa samalla. Ja sain jopa vähän ”leijeröintiä” ja ohjattua kauempaa pienemmillä eleillä, solppis oli hieno!
Vaikka kyllä huomas keskiviikon jäljiltä, että ekalla kerralla puomille mennessä sille oli jääny joku muisto noista liukastumisista. Mut sit seuraavat kerrat ei enää miettiny sitä, onneks.
Huomaa tollasia pehmeyspuoli eläimestä tälläsissä, vaikka siis ollaanhan me parissa paikassa muuallakin treenattu joskus, mutta tulee uusia piirteitä esiin kun treenailee!
Soolo oli ihan sairaan siisti ja meni sairaan lujaa, tuntu paljon sähäkämmältä kun keskiviikkona. Valmentajakin kehu, että kun saan pidettyä sillä ton innon ja kaikki niin sairaan hieno.

7 vastausta artikkeliin “vauhdin hurmaa.”

  1. Virallisissa kisoissahan jotkut tuomarit kieltävät kontaktin uusimisen. Eli kun vielä epiksissä on mahdollisuus puuttua tuohon läpi tulemiseen ja toimia samalla lailla kuin treeneissä, niin kannattaa kyllä käyttää se mahdollisuus. 🙂 Soololla on kyl upiat kontaktit. Kiva että joku osaa opettaa. 😀 Epun kontakteissahan ei ole ikinä ollut mitään järkeä ja Liidun kanssa homma on ihan kesken…

  2. Hieno Soolo, upeeta menoa! Vaikka kyllä toi puomi näytti aika hurjalta, mut onneks jätkä pysyi siellä päällä 😀

  3. Jepuu, ens kerralla tosiaan käytetään kyllä toi hyväksi, jos tulee läpi. Ei osannu ajatella siinä heti fiksusti, mut jälkeenpäin aatellen ois kantsinu. 🙂
    Oon kuullu joidenki tehneen sillai, että kontaktin jälkeen uusii sen ja lähtee sit radalta menemään, en tiiä kyl tykätäänkö siitäkään 😀
    Kylhän noi nyt ainakin vaikuttaa toimivan ihan jees. Kiitokset kuuluu vaan kyllä lähinnä Lotalle ja Hönskylle, eikä mun opetustaidoille 8)) Etköhän säki onnistu sen liidun kanssa!

    wjhii:D Joo, onneks ei tipahtanu. en tiiä oliks soolon tassuissa jotain liukuvoidetta vai oliko tuolla muuten vaan jotenkin liukkaat puomit 😀

  4. Hyva Evie ja Soolo !!! Well done ! :)) I can understand this was your first competition ! 🙂
    Super ! 🙂

  5. Thanks Ceci! But this was an unofficial competition, so we still happily just trained for competitions. We took a part in two class in this competition. We won in ”beginner class”! But it was quite easy 😀
    This, which is in a video was 1.class course and as u can see we had some mistakes:D So, we will train a little bit more and then we will take a part to real competitions.. 😀

  6. Hyvinhän teillä meni, me ku oltiin vuosi sitten kerran mölleissä niin eihän mulla pysynyt koira hallussa ollenkaan 😀 sulla oli koko ajan hallussa vaikka muutama virhe tulikin, onnea!

  7. Heh joo, ei oo kyl soolon kanssa ongelmia siinä ollu kunnolla oikei koskaan isommin, se kun tykkää tehä niin paljon tätä! 😀 kiitti, ja tästähän sitä vielä treenaillaan paremmiksi!

Vastaa käyttäjälle Iipu Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *