Ja ihan todella ei ole rajoja nyt kun tanssitaan!

Mulla kun on tunnetusti aina niin hyvää tuuria (tai taitoa?) noiden autojen kanssa, niin päättipä minun rakas relluni jättää minut tielle matkalla MY-leiriltä kotiin – yli tunti kotiin ois ollu vielä.. Oli ehkä elämäni pelottavin kerta kuskin paikalla, kun olin hinattavana hieman liian lyhkäsellä hinausköydellä – jarrut ei nääs toimi kunnolla, kun auto ei oo päällä.. Mutta siitä selvittiin ja rellu toivottavasti taas pian toiminnassa!
Tämän jälkeen osaa kuitenkin olla taas kiitollinen siitä, että yleensä on se oma auto käytössä. Helpottaa kummasti liikkumista, treenaamista ja töihin menemistä tuo.

Collieiden agilitymestaruuskisat Nokialla – voittamalla luvanolla!

Soolon mummo Vekki-vikkelä voitti nämä karkelot! Oli kivaa nähdä monia muita collieita agilityilemässä ja sekin oli tietty kivaa, että Tiina -kasvattaja oli samoissa kisoissa mukana, joten saatiin monia hyviä vinkkejä siltä suunnalta!
Soolon sukulaistytöt Raisa & Kiila sijoittuivat toiseksi ja kolmanneksi.

Soolon kanssa osallistuttiin maksi 2 -luokan molemmille radoille. Alan pikkuhiljaa tajuamaan, miten paljon on kiinni omasta käyttäytymisestä ja mielenhallinnasta! Soolon kanssa oli ihan huippua juosta molemmat radat. Mulla oli itsellä rauhallinen asenne päällä – joskin ekalla radalla unohtelin yhtä sun toista ohjauksesta pois, mutta muuten jäi tosi hyvä fiilis!

Paljon tyhmiä virheitä ekalla radalla:
– keinulla huudan KIIPEEKIIPEE, vaikka yleensä oon sanonut matalasti keinu
– Tiinan mukaan minun käskyt on kuulemma tosi usein myöhässä, jolloin Soolo joutuu kysymään multa: minne sit!?
– nuo perkuleen ylösmenokontaktit – miksi sellaisia pitää edes olla agilityssä?

Mun pitäisi näköjään alkaa opettamaan niitä Soololle, koska se on nyt niiiiin monet kisat loikkinut niiden ylitse. Viime treeneissä koitin lisätä jonkun palikan ”esteeksi” tiettyyn kohtaan kontaktia – tätä tehdään nyt kyllä myös jatkossakin, josko se toimisi ja saisin Soolon askelluksen rytmitystä muutettua jollakin tapaa.

Ennakoi: yritä aina ohjata kahta seuraavaa estettä, älä pelkästään sitä yhtä seuraavaa estettä kohti!

Toka rata olikin hyppäri. Pete sanoikin jo, kun mietittiin rataa yhdessä, että nyt mennään lujaa ja vitosen etenemällä! No, ei paljoa siitä jäänyt, Soololla oli muistaakseni 4.89 m/s etenemä 😀 Hieman jännitti radan jälkeen, että oltiinko tarpeeksi nopeita, että saataisiin luvanolla, mutta oli näköjään turha huoli, sillä voitettiin rata!

Te ette voi uskoa, miten onnellinen yksi pieni ihminen voi olla tällaisesta onnistumisesta! Kaikki vaan sujui niin hyvin ja meidän yhteispeli toimi <3

Tässä vielä meidän ensimmäinen sähellysrata:




Voisiko olla onnellisempi?

Postauksen kuvat: Minna Saarinen

4 vastausta artikkeliin “Ja ihan todella ei ole rajoja nyt kun tanssitaan!”

Vastaa käyttäjälle Mira Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *