oma blogi suurennuslasin alla

Sattumalta huomasin ohjauspaneelista, että pehko.netissä on jo lähes 500. postausta. Aiheesta koira. Aikamoista. Paljon on tullut jauhettua. Jotakin on tullut opittuakin matkanvarrella, ainakin niistä koirista. Ai niin, tää ei oo arvostelua. Pohdintaa lähinnä.

Mielenkiintoista olisi, kuinkahan monta tuntia on tullut vietettyä istuessa ja kirjoittaessa? Voisin varmasti olla jo melko hyvä koirankouluttaja, jos ne kaikki tunnit olisi käytetty niiden temppujen opettamiseen.
Bloginpito on vaan jotenkin kuulunut osana tähän harrastukseen – joskus aikoinaan on jopa ajatellut niin, että on ”pakko mennä treenaamaan/kuvaamaan/lenkille”, jotta on aiheita blogiin, vaikkei se oikeasti voi niin mennä. Tyhmä minä. On elettävä, jotta voi kirjoittaa.

Olen mietiskellyt bloggaamista viime aikoina. Ajatellut, miten voisin parantaa sivustoa ja tehdä siitä mielenkiintoisemman. Myönnän jopa googlettaneeni ohjeita blogin pitoon ja hakukoneoptimointiin. Esim. Bloggaus.fi:ssä on useita kivoja artikkeleita aiheesta.

Tekemällä oppii. Täytyy kirjoittaa paljon, jotta oppii kirjoittamaan. Jos sä haluut olla hyvä jossakin, sun täytyy tehdä sitä paljon. Sama, tuttu sääntö pätee tähänkin touhuun. Siis KIRJOITA, KIRJOITA! Kukaan ei oo seppå syntyessään.

Koirablogin kanssa pääsee tuskin koskaan sellaiseen päätähuimaavaan suosioon koskaan, vaikka koiratyttöilijöitä löytyykin paljon. Täytyisi erottua joukosta ja olla paras.

Miksi bloggaan itse?

Aluksi aloitin kotisivujen teon Kingin tultua taloon. Oma isukki opasti minulle kotisivujen tekoa ihan perus Wordin avulla. Sivuista tulikin aika tyylikkäät (:D) :

Välissä kokeilin Freewebsin ilmaisia kotisivutiloja, jonkun tekemää valmisulkoasua ja pian aloinkin opetella jo HTML:n ja CSS:n saloja, samalla leikkien photoshopilla ja muutamilla kuvilla. Kuulumisien kirjoittelu on ollut alusta asti mukana, mutta aktiivisemmin sitä rupesin tekemään vasta sen jälkeen, kun alettiin harrastella Kingin kanssa enemmän. Tämän blogin postaukset alkavat vuodesta 2007. Nykyään se on mun kotisivuharrastuksen keskeisin asia ja ulkoasujen teko on jäänyt vähemmälle.
Kirjoitustyyli on muuttunut hieman, mutta musta on ihanaa välillä lukea joitakin vanhojakin postauksia, esimerkiksi vuoden 2007 koiraleiristä Kingin kanssa, tai ensimmäisestä TOKO-kokeesta Soolon kanssa.

Blogi on väylä, jossa kerron mulle tärkeistä asioista. Asioita, joita kukaan ei jaksa kuunnella, mutta jotka haluan itse kuitenkin muistaa ne monen vuoden jälkeenkin. Kirjoitan itselleni. Nykyään pyrin kuitenkin miettimään enemmän, mitä te lukijat haluaisitte minun kirjoittavan?

Blogi on paikka, jossa saan ilmaista itseäni, unelmoida hetken olevani jonkin sortin taiteilija. Saan julkaista osan itsestäni, jäsennellä ajatuksiani. Joskus haaveilin jopa oman lifestyle -blogin perustamisesta, mutta nykyään olen aika onnellinen, etten lähtenyt sille tielle kovinkaan intohimoisesti – se tie olisi todennäköisesti päättynyt lyhyeen.

Kirjoittaminen helpottaa ajattelua. Helpottaa ymmärtämään itseään, sekä elämää.

Jonkin mahtihyvän seminaarin/koulutuksen jälkeen sormet sauhuavat päästä kertomaan kaikesta uudesta oppimastaan, ettei vaan unohda mitään!

Minkälaiset asiat kiinnostavat koirablogeissa?

Kyselen itseltäni jatkuvasti, millaiset jutut mua kiinnostavat blogeissa. Mikä saa mut jäämään lukemaan? Mikä on se juttu?

Mulle on tärkeää nykypäivänä se, että voin lukea monien koirakavereiden kuulumiset blogissa. Niiden puolituttujenkin.
Eniten mua varmaan kiinnostaa kisakuulumiset ja hienot kuvat, treeneistä harvemmin jaksan lukea kovin pitkään – ellen etsi tietoa, miten esim. juoksukontaktit opetetaan koiralle.
Se, että oon nähnyt ihmisen kerran tai kaksi joissakin kisoissa, saa mut kiinnostumaan blogista herkemmin. Vielä varmempi kiinnostus tulee, jos oon jutellut ja tutustunut edes hieman. Tällöin jaksan suuremmalla varmuudella lueskella blogia enemmänkin. Myös yhteinen rotu, harrastus etc. vetää puoleensa. Saa ns. kasvot teksteille.

Sorrun itsekin usein kirjoittelemaan treeneistä vähän turhan paljon. Mua ei kuitenkaan henkilökohtaisesti kovinkaan paljoa kiinnosta, onko murre tänään istunut heti ensimmäisellä käskyllä, vai vasta viidennellä. Mua kiinnostaa lähinnä se, miten sä sen teet. Miten sä saat koiras toimimaan täysillä? Millasilla jutuilla sä treenaat? Miten sä pääset sen koiran pään sisään?
Sellanen pohdinta.

Esimerkiksi Aktiivicollieiden sivuille sai ennen aina palamaan odotus uusista artikkeleista. Nykyään siellä harvemmin on pitkiä kertomuksia menneistä tapahtumista, mutta esim. koiran lihashuolto -luennon referaatti oli mielenkiintoista kamaa. Koin hyötyväni siitä.

Hyöty, se on aika iso juttu. Sain mielihyvää, koin oppivani uutta.

Nykyään mulle on myös tärkeää, miten bloggaaja ilmaisee itseään. Kertooko se asiat hauskasti ja tiiviisti, vai jaaritteleeko niin pitkästi, että puolet tekstistä on turhaa? Kertooko se avoimesti itsestään, koiristaan ja elämästään, vai verhoileeko asiat pinkkien silmälasien taakse? Myönnettäköön, teen sitä itsekin. Omat koirat on vaan parhaita, nyt ja aina. Ei sille kukaan mitään mahda.

Esimerkiksi Riemuidioottien blogia aloin seuraamaan kaverin vinkatessa hyvästä blogitekstistä, johon molemmat samaistuttiin aikalailla. Samat ajatukset pennun kasvatuksesta, ajankohtaista mulle. Sanat: ”pennun pitää tietää olevansa maailmanmestari, ennen kuin se on edes käynyt kentällä” iskivät niin lujaa, että tää on se juttu, mikä munkin päässä on, mutta jota en osaa itse näin hyvin pukea sanoiksi! Odotin innolla juttusarjan muita osia. Uskon, että aika moni on tekstin luettuaan samaa mieltä – muttei välttämättä ole hoksannut sitä.

Koiran mielentilan hallitseminen on miljoona kertaa vaikeampaa, kuin niiden temppujen opettaminen. Uskokaa pois. Mä haluan et koira tekee täysillä ja sillä on kokoajan asenne ”MITÄ SAAN TEHÄ NYT OUJEE TÄÄ ON SIISTIÄ SAAN JUOSTA TÄYSII SAAN SAAN SAAAN JOKO OON PARAS??!”

Summasummarum: HYÖTY, TIETO, SAMAT AJATUKSET & FILOSOFIA, HIENOT KUVAT, HYVÄ KIRJOITTAJA, YHTEISÖLLISYYS
Näistä on hyvä blogi tehty.

Blogin tulevaisuus ?

Pyrin kirjoittelemaan kuulumisia suunnilleen samaan tahtiin, ehkä jopa hieman enemmän. Haluan oppia kirjoittamaan, ilmaisemaan itseäni. Kehittyä. Toivon edelleen lukijoita ja kommentteja – ne on tärkeitä!

Keväällä todennäköisesti blogin pitäminen kuitenkin hieman hiljenee, koska yritän keskittyä opiskeluun ja hakuprosessiini täysillä ollessani Alkio-opistolla Korpilahdella.

Ihmisillä on kiire, ei malta pysähtyä lukemaan jotain semikivaa kirjoitusta, on oltava tarpeeksi kiinnostava.
Myöhemmin, kun mun taitotasoni koirien kera kehittyy, lupaan myös kirjoittaa noita (ainakin mua) kiinnostavia postauksia, joissa kerrotaan, miten joku juttu tehdään. Tähän asti oon tyytynyt pohtimaan ajatuksia omassa päässäni ja jäsentelemään ajatuksia blogissa.

Follow on Bloglovin

Instagram Vimeo Google+

hakuilua + agilityvalmennus

Lauantaina olin töissä loppupäivän ihan täpinöissäni, sillä mulle ja opiskelukaverilleni tarjottiin kämppää!! Ette usko, miten vaikeaa on ollut saada sellaista asuntoa vuokralle, jonne saisi tuoda koiria. Oon oikeasti soittanut ja laittanut viestiä ainakin kymmenestä asunnosta, aina saanut vastauksen, että ”ei lemmikkejä”.
Paras oli, kun kyselin lemmikkien tuonnista asuntoon, kyseltiin multa, että tekeeko ne tuhoja?
– Ei tee, on ihan kilttejä koiria, sisäsiistejä ym.
– Entäs, repiikö ne tapetteja? Tekevätkö tarpeitaan sisälle? Mitenkähän ulkoilut onnistuu? Tekeekö sisälle tarpeitaan?
Onkohan ihan yleistä, että vuokrakämpissä, joihin on sallittu lemmikkejä joskus, haisee jotenkin paskalle, tai ettei vuokralaiset maksa lemmikkiensä tekemiä tuhoja?
No, onni onnettomuudessa, meillä on nyt kämppä! Se on edullinen, siisti ja tilava, sekä mulla on huippukämppis! Mitä muuta voisin toivoa?
Voi onnellisuus <3

Hakutreenit

Hakutreenit siis lauantantaina suoraa töiden jälkeen. Keijolle ensimmäinen ukko ihan lähellä, suora lähetys, ei apuja. Vähän lähti koirapoika vinoon hakemaan, mutta sieltä löytyi ukko kuitenkin. Ihana otus, kun ei pyytele apua, vaan ratkoo ongelmat itse!
Toisesta ja kolmannesta maalimiehestä kävin hakemassa hajut. Molemmat ihan näppäriä, joskin kolmannella kävin ehkä vähän turhankin lähellä maalimiestä & Keijolle tuli siten vähän liian helppo etsintätehtävä.

Soololle tein vain yhden maalimiehen. Piisofkeikki, yksi ukko etukulmassa. Noh, eihän se otus sinne lähtenytkään.
Väyväy, mami kerro mitä teen?! Hmm, tässä on puu, tässä on pensas, mitäs täällä tuoksuu… Ihan, kuin toi koira ei olisi ikinä ollutkaan hakumetsässä???
Mira sanoi, että älä anna sille yhtään apuja, kun kerjää niitä, astu vaan askel eteenpäin ja anna itse ratkaista – Soolo kyllä kestää sen, kaikki koirat ei kuulemma.
Muutamien askelien jälkeen se kyllä lähti onneksi taas etsimään, ilmaisu tuli hienosti.
ÄRSYTTÄVÄÄÄÄÄÄÄÄÄ. Tiedän kuitenkin, että se osaa!! Aivan varmasti osaa etsiäkin.

Esa Lehdistön agilityvalmennus

Sunnuntaina ihan huippufiilis treenien jälkeen, taas päästiin niin paljon eteenpäin ja ennen kaikkea: sain uutta ajateltavaa agilitystä. Oltiin Takkulassa Pirkkalassa treenaamassa.

Esa käski mun piirtää treenien jälkeen paperille kaikki asiat, mitä treenattiin. Miettiä niitä ja palauttaa mieleen. Rytmitykset, tuuppaukset, valssit, ajoitukset, KOIRAN LINJAT… paljon ajateltavaa! Oonkin yleensä harrastanut tätä tällaisten ”hyvien treenien” jälkeen, mutta normitreenien jälkeen ei viitsi. Auttaa kyllä kummasti muistamaan asioita ja vahvistaa varmasti oppimista. Musta on sitäpaitsi kivaa piirrellä!!

takaakierrossa mulla on ajatus liikaa siivekkeen takana, kun voisin ajatella sitä ohjausta mieluummin ”ulospäin”, eli kauemmas vaan. Samoin tuuppaukset vähän hukassa, kuvittelen vaan koiran napsivan esteet väliltä, vaikken anna sille lupaa suorittaa niitä. Ne on pieniä eleitä, mutta Soololle tosi tärkeitä. Kuvittelen, että se tulee ”käteen kiinni”, oli kuitenkin tosi valaisevaa, että noin pienellä jutulla sen sai poimimaan niitä esteitä radalta ihan älyttömän helposti.

Avokulma kepeille: ajattelin koiraa viemällä & pyörittämällä saada sen sinne ekaan väliin, mutta ei onnistunutkaan, kun en ollut just oikein. Kouluttaja kysy, miksen käy hakemassa sitä sieltä välistä vaan kädellä näyttämällä – en oo koskaan tehnyt niin. Nyt tehtiin, palkattiin koira 2 krt siihen ja sen jälkeen sujuikin, kuin leikki! Soolo haki superisti kepit tolleen. Oho!! Näin saadaan tosi monta sekuntia pois ajasta!
Tästä tuli oikeesti hyvä mieli – miksen mä vaan uskalla kokeilla erilaisia asioita?

valssit on edelleen mulle vaikein ja mieltä askarruttavin ohjaus! Älyttömän vaikeeta, mutta tän treenin jälkeen aloin taas pikkuisen enemmän tykätä niistä! ”Kun sä treenaat sitä vähän lisää, niiin siitä tulee sun lemppariohjaukses!!” Tulisikin! Tuuppaus esteelle, vastakkainen käsi ja jalka, valssit kokoajan vaan nopeemmin valmiiksi, mieluiten jo silloin, kun koira on vasta ponnistamassa esteelle.
Mulle ei olis missään tapauksessa tullut pieneen mieleenikään, että välin 14-17 vois ohjata takaakierrolla + kahdella valssilla! Noi valssit tuntu niin absurdilta ajatukselta, että HUHHU! Esa pistikin miedät sit tekemään näitä ja harjoiteltiinkin askelia tovi, mutta kyllä sieltä jokunen onnistunutkin valssi tuli ja musta alko jopa tuntumaan, että tää on ihan kivaa! Piti vaan olla hullusti eellä ja tehä ne valmiiks, eikä ollut edes kiire!
Voi Soolo parka, kun joutui kestämään toistoja ja minä oon surkimus!!

Takaakierto + valssi on myös edelleen treenattava juttu – mä otan ihan liikaa peruuttavia askeleita, kun se olis oikeesti tosi helppo ohjaus! Kuvittelen monessa paikassa antavani koiralle tilaa, vaikka se ei todellisuudessa tarvi sitä.
Ei sinänsä siis ongelma, mutta saataisiin paljon eteenpäinvievempi siitä.

twistin hyöty ohjauksessa menee, jos mä meen saattamaan koiraa noin lähelle, kuin nykyisellään teen. Tehtiin pari harjoitusta siten, että mä en saa edetä juurikaan, vaan mun pitää malttaa odottaa koiraa sen tullessa putkelta (9-12) ja sitten vasta lähettää sitä, en saa mennä juurikaan puomin ohi. Vitsit se alko kääntymään paremmin!
Pakkovalssi + jaakotus sujui hyvin, sitä ei jouduttu hinkkaamaan 😀

Tosi monessa paikkaa mä en ohjaa koiraa ja kerro sille ajoissa, et käännytään ja se joutuu sen takia mennä paljon pidempää reittiä esteeltä toiselle. Mussa on kuulemma tosi paljon ohjaajapotentiaalia, mutta pitää saada tollaset ”pienet asiat” toimimaan.
Oli kivaa treenata pitkästä aikaa kouluttajan kanssa, joka vaati tekemään uudestaan ja poimi nopeasti asioita, joissa parantaa. Mun täytyy ihan totta alkaa käymään useammin kouluttautumassa! Sain monille kovin pienille asioille uuden ajattelun, jotka kuitenkin vaikuttavat ohjaukseen ja koiran etenemiseen paljon.

Huippua, tätä lisää!

agilityyn treenimotivaatiota etsimässä

Mulla on ollut jokin käsittämättömän tyhmä ajatus päässä siitä, että Soolo ei tarvitse juurikaan treeniä – ”kunhan kisataan ja noustaan kolmosiin”.
Me ollaan tällä hetkellä sillä tasolla, mille mä osaan viedä meidät. Sellasella mukavuusalueella, joten kehittyminen on jollain tavalla pysähtynyt.

Havahduin vasta miettimään tätä. Kaikkein parasta olisi lähteä johonkin valmennukseen, jossa joku potkii mua persuuksille ja huutaa TEE PAREMMIN JUOKSE NOPEAMMIN!1

Tällä hetkellä tyydyn siihen, että katson videoita koirakoista, jotka on huomattavasti meitä edellä taidoillaan.


Soolon ja Keijon Vekki-mummi. <3

    Soolon treenattavat asiat:

  • irtoaminen hypyille!!! (sivuttaissuunnassa, myös eteenpäin)
  • vaikeat kulmat & tiukat käännökset hypyillä (itseltä pelko rimanpudotuksesta pois)
  • kontaktit itsenäisemmiksi (oman liikkeen vaikutus pois)
  • avokulma kepeille

    Keijon treenit (nyt 6kk)

  • irtoamisen vahvistaminen, hyppysuoria lisää
  • 2on2off hyvällä mallilla – häiriöitä ja liikettä lisää, siirretty jo kontaktille
  • keinun bang-peli, jee kivaa
  • opeta pikkuhiljaa ohjauksia ym
  • lähdössä pysymisen vahvistaminen
  • MUISTA: palkka aina apuohjaajalla!

    Evien treenit

  • oman liikkeen rytmitys: milloin kiihdyttää/hidastaa, milloin kääntyä/muuttaa suuntaa
  • pidä katse koirassa, tiedät missä se menee
  • ENNAKOI, ohjaa jo kahta, mielellään kolmea seuraavaa estettä
  • mieti enemmän koiran linjoja, miten ohjaat, älä niitä esteitä
  • ota itsellesi aikaa radalla, älä panikoi
  • luota itseesi & koiraasi, ajattele rennosti, älä ota paineita, pidä hauskaa! Me osataan!

ei tarvis kärvistellä, kun ohjais maltilla loppuun asti


”Halutaan veikan kans jo ulos rällään, ootetaan näin kiltisti!! Anna lupa, jooko??!

Taas niin lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana. Perskuleen toka vikat esteet. Ohjaaja on jo hymyssäsuin ”nyt tehtiin nolla jee ollaan kolmosissa”, mutta kappas peijakasta, ei se mennytkään sinne renkaaseen. Voi räkä.

Ehkä ihan hyvä, että ollaan vielä kakkosissa. Olishan sinne kolmosiin pitänyt tällä treenimäärällä päästä jo ajat sitten, mutta minkäs sille mahtaa kun koiralla on paska ohjaaja. 😀 Toisaalta, mikä kiire meillä sinne on, miksen mä vaan nauttis tästä.

Jyväskylän kisat meni penkin alle, mikä ei ollut yllätys – eihän me koskaan siellä menestytä tai saada hyviä ratoja. Tampereella sen sijaan saatiin kaks hyvää rataa, jotka tuntui tosi hyviltä tehdessäkin. Ainut vaan, ne näyttää aika säälittävältä räpellykseltä näin videolta katsottuna. Se on edelleen ihan tosi paljon kädessä kiinni ja kyttää mua. Itellä taas on propellikädet, jotka heittelehtii minne sattuu.
Ruoskaa itselle, se on hyvä. Tajuu, mitä pitää parantaa. Lisää ruoskaa, niin ehkä jopa parantaakin niitä juttuja joskus.

Päästiin sunnuntaille Esa Lehdistön agilityvalmennukseen peruutuspaikalle. Uskon, että tekee meille gutaa. Ei olla oltu kouluttautumassa pitkään aikaan tuollaisen proooon opissa.

Mutta se fiilis! Tää on agilityä. Me mennään lujaa, meillä on kivaa. Se on se oleellinen juttu. Oon niin onnellinen, että oon oivaltanut sen! Agilityn syvin olemus.

Jyväskylän kisat

Sunnuntaina Jyväskylässä. Mä en tajua, mitä kepeillä tapahtu molemmilla radoilla. Meillä ei oo pitkään pitkään aikaan ollu ongelmia noiden lähettämisien kanssa, samoin jätti toisella radalla vikan välin pujottelematta. Eikä ollut ees mitenkään vaikeet keppikulmat. Pöhhöh.



Lempäälän kisat

Keskiviikkona Lempäälässä. Sairaan hyvä fiilis molempien ratoihin tutustuessa, nää tuntu kivoilta ja sitä ne olikin. Haluan jatkossakin Minna Räsäsen radoille, sopii hyvin meille. Ekalla radalla kukaan ei tehnyt nollaa, kymppituloksella voitettiinkin tuo rata, me oltiin kympillä kolmosia. Saatiin taas lahjakortti+uus karvalelu+namipaloja. Jee, voin kyllä kertoa, että vitutti hieman tuon renkaan jälkeen – sairaan hyvä fiilis radasta ja menosta, mutta voi peijakas.
Toinenkin rata ihan jees, ylösmenovirhe puomilla ja taas tokavika esteellä rynnin vähän liian kiireellä ja oma liike pysähtyy.

Ei kai me kuitenkaan ihan hirvittävän montaa starttia kakkosissa enää tarvita. Toivottavasti.



Keijon treenit?

Keijo aksailemassa, tekee vielä ainakin toistaiseksi kokonaan ilman rimoja. Pari viikkoa sitten uskaltauduin irti koiran kiinnipitäjistä ja samalla mulle ihmeteltiin, että mihin sä oot sitä edes tarvinnut? Pentu pysyy ihan älyttömän hyvin lähdössä <3 Pari kertaa yrittänyt karkailla tietty, mut oon ollut sen kanssa jo heti alusta aika mustavalkoinen, niin ei se kauheasti lähe kokeilemaan. Takaakierto+valssi sujuu hyvin, voisin lisätä hieman etäisyyttä takaakiertoon, eli uskaltaa lähettää sitä kauempaa jo sinne, kun irtoaa ihan ok. Myös pakkovalssi sujui, tuli hyvin merkkaukseen - uskalla lähteä liikkumaan jo reippaammin, se tulee kyllä. Putkiin sinkoaa hienosti, eteenlähetystä & etenemistä pitää vielä vahvistaa (haluun siitä kymmenen kertaa paremmin irtoavan, kuin Soolosta). Kontakteilla ollaan jo siinä pisteessä, että kun nostan pennun alastulokontaktille puomilla, se menee hienosti alas ja pysähtyy 2off2on -asentoon. Vielä vahvistellaan liikettä mukaan, mun liike ei saa olla se pysäyttävä juttu! Älyttömän pienellä treenillä ollaan päästy tähän asti. Musta tuntuu, että Soolon kanssa tein paljon enemmän duunia. Hakuiltukin ollaan. Tehtiin pari hajunhakua ja yks suora lähetys (MM lähellä). Nää suju hyvin, tokalla hajunhaulla ei vaan ilmeisesti saanutkaan hajua, kun lähti vähän keulimaan ja pentu juoksi aika paljon ohi.. sillä ei oo ainakaan irtoamisongelmia tässä lajissa. :’D



Kuten näkyy, täällä oli hetken aikaa jo luntakin, kaikki vaan suli jo pois. :–( Soolo on söpö, kun se juoksee pennun perässä pihalla ja huutaa, ihan ku sitä ketuttais, kun se ei meinaa saada sitä kiinni pienellä ympyrällä juostessa. Lopulta Keijo tekee kuitenkin aina kuperkeikat, kun Soolo saa sen kiinni. Onneks se on vielä pentu, opettelee tollasia törmäyksiä.

Minun rakas, jo viisivuotias!

Ensimmäisiä hetket kotona



Maailman paras isoveikka, joka leikki alusta lähtien! Nää kuvat ei anna kyllä oikeutta Kingille, se oli oikeasti innolla mukana! Pikkunen termiitti vaan hyökkää päälle – vauhtia sata ja älyä nolla.


Rakkaus <3

Pikkupoika miehistyy



Soolo vuoden vanhana.


Mihin nämä vuodet katoaa? Vasta äskettäin sain maailman parhaimman joululahjani, josta olin haaveillut useamman vuoden.
Haaveilen vieläkin, että saisin joskus itselleni Soolon pennun. Se on vaan niiiin minun koira. Työnarkomaani collie, joka komentaa vähän liikaa.

Yksi maailman rakaimmista olennoista maapallolla. Ensimmäinen truu kisakaverini. Toivottavasti meillä on vielä monen monta yhteistä vuotta edessä. <3