02.04.2007 Eläinlääkärissä.

Tänään varattiin aika Kingille rokotuksiin ja samana päivänä sinne päästiin menemäänkin.
Kingi käyttäytyi melko hyvin eläinlääkärissä, mitä nyt aluksi hieman arkaili lattioita, kun mattoja
ei tuollaisessa paikassa tietenkään ollut.
Eläinlääkäriä se hieman aristi, pisti maahan heti tämän tullessa lähelle, mutta muuten meni hyvin.
Kingi oli kiltisti ”piikkejä” (= rokotuksia) laitettaessa – istui siis paikallaan tekemättä mitään muuta.
Tyytyväinen poika kyllä oli, kun pääsi ulos eläinlääkristä. …ja heti piti mennä merkkaamaan
joku puu. ;D

Matkanvarrella pysähdyttiin kerran, jolloin otin Kingin kanssa asfalttimaalla hieman tottisliikkeitä,
kun oli outo ympäristö. Ihan hyvin meni, makupalojen kanssa. Saatiin Kingin kanssa myös kehuja ulkopuolisilta. ^^

Kotona leikin Kingin kanssa jalkapallolla jonkin aikaa.
Lisäksi otin luoksetuloa, sekä seuraamista ja liikkeestä seisomista, sillä Kingi oli niin innokkaalla tuulella
tokoon.