agikoulutus.


Vanhempi kuva löytyi isin puhelimesta, silloin kun Solppis oli isin työpaikalla:)

Treenailtiin jälleen Kana-areenalla Lotta Vuorelan koulutuksessa. Kivaa oli päästä taas pitkästä aikaa treenailemaan! Ihan tarpeeksi on taukoiltukin, tuon tassun takia pari viikkoa ja kaikkea.

”Jouduttiin” kilpailevien ryhmään – rata oli ihan muksa, mutta toisaalta melkoisen haastava meille. Joitakin kohtia jouduttiin tosissaan hinkkaamaan, ja kontaktit ja kepit hypittiin suosiolla ohi 😀

Meillä oli jotain ihmeellisiä ongelmia takaakierron kanssa, sitä pitäis varmaankin vahvistella jotenkin. Mä ohjasinkin ne tosi huonosti jne. Mut ää, ennen se on lähteny niihin paaaaljon helpommin. Tähän nyt joku täsmätreeni!

Esim. 8-11 esteillä mulla oli itellä suuria ongelmia. Ensin lasken käden ihan alas – koira hyppää matalammalta ja sitten en ees ohjaa takaakiertoon kunnolla – koira tulee mukaan aikasemmin kun käännyn ite liian aikaisin pois ja en ohjaa, enkä varsinkaan katso koiraan.
13-15 esteet meni muuten hyvin, mutta jossakin vaiheessa toistojen jälkeen Soolo päätti, että tota 15 hyppyä ei kantsi hypätä, kun käännytään kohta kumminkin melki 180′ kulmassa käännös putkelle. Lotta selitti, että se johtuu siitä, että ennakoi jo niin paljon sinne putkelle menoa, mutta niin – viimeks tommoses jännässä kulmassa tommonen sama juttu. Saatiin kuitenkin onnistuneitakin sinne lopuksi. Pitää nyt vaan harjoitella paljon tollasia käännöksiä jne.
Mulla oli myös olevinaan törkee kiire joka paikkaan – vaikka tosiasiassa mulla ois ollut enemmän aikaa keskittyä ohjaamiseenkin. Ja voisin myös kuunnella paremmin nitä ohjeita, mitä saan..

Videolta kun katsoo meidän menoa, niin tajuaa ihan älyttömän hyvin monia juttuja omasta toiminnasta. Esim. mä palkkaan koiran tosi huonosti 🙁 Tai no, en noissa joissakin väleissä kehu sitä ollenkaan ja äääh. Kyllä mä muistan, että leikitinkin sitä aika paljon siellä kesken ja kuuntelin ohjeita. Mutta ehkä tosta pätkästä on vaan pätkästy niitä kohtia pois:D:D Toivon ainakin niin !
Ja ohjauksessakin on paljon parannettavaa, tekee väliin jotain ihan ylimääräisiä kiekkoja ja en liiku kunnolla joissakin kohtaa, että tulee helpommaksi tuo ohjaus itsellä!! Esim. 20 hypyllä kierrätän sooloo tommosen ylimääräsen mutkan tossa putkelle viennissä, vois mennä vaan suoraa:D Varmaan jatkossakin pitää videoida treenejä, että saa näitä huomioitua itekkin. Ja tässä tokakerrasta kun oltiin radalla videonpätkä, kun ekassa en tajunnut kellekkään kännykkää törkätä:D
Mut kaikesta huolimatta oli kyllä taas oikeen kivaa jipijajejeejeje!((::

03.04. treenit from Evie Rekola on Vimeo.

4 vastausta artikkeliin “agikoulutus.”

  1. Great job Evie ja Soolo !!! It’s so nice to see Soolo doing high jumps! As I see you’re almost ready to competitions ! :)) Really super team ! On my fb profile I have too the last Elora’s video about agility & obedience … Let me know what do you think about us !
    A big hug from so hot Italy ( last saturday we had 35 degree !!!) Elora & Ceci

  2. Ooh, thanks for your nice words about us! :–))
    We have just lifted up jumps high, so this was first times when he done these in the track.
    We have still much work to do to competitions, but it isn’t too far anymore. Have to do mostly with contacts. Weave poles are going to be in a good condition. He can do these now, but we train also more difficult transmission corners and in the track, and when I’m distant, etc.. 🙂

    I watched your video and you’re just great!! <3 It was great to watch it and see how good you really are 🙂 Elora looks so similary as Solo - energetic, fast and motivated to work! 🙂
    GOOD WORK!! 🙂

    I'm really jealous about weather in there in Italy!! We have so wet and muddy there yet... :s Soolo (and also Kingi) is always so dirty when he comes inside, 'cause he always run so much (loves it!) and go everywhere 😀 But summer is coming! :--)

  3. Thanks for your lovely words about our training… :)) I hope we can compete in 1 or 2 months … It’s so exciting ’couse I’ve expected this moment for long time !!!
    I’m sure summer will come soon in Finland… But if you want , you’are always welcome here in italy !!!
    A big hug to you all !

  4. Cool 🙂 Good luck to the competitions already! And thanks for your office:)) It would be great sometime 😀
    Hug to you all too!!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *