Maple Yard leireilyä 20-22.5.


Nyt vasta pääsen kunnolla kirjoittelemaan meidän huippuviikonlopusta Kuralan kartanotilalla. Koeviikkoa pukannut heti perään, nyt vähän ylipitkä viikonloppu onneks välissä! Pääsee huilimaan. Kivoja noi kvanttimekaaniset atomimallit ja linssisysteemit
Mutta niiin, vaikka viikonloppu oli tosi kiva, vei se kyllä niin ihmisestä, kuin koirastakin mehut aikalailla. Soolon kasvattaja siis järjesti meille leiriviikonlopun agilityn ja tokon parissa. Sairaan kiva nähdä kaikkia sukulaiskoiria! :–)

Perjantai-aamuna Soolo sai viettää pari tuntia isin työpaikalla, piipahdin koulussa. Sillä oli kuulemma siellä kavereita (koiraihmisiä) leikkimässä, ei huono. Lähdettiin reissuun Jämsästä yhdentoista maissa junalla Tampereelle, siellä treffattiin äiti ja odoteltiin joku tunti junaa, joka lähti Tikkurilaa kohti. Mä nykyään niin tykkään matkustaa junalla, on vaan.. matkalla jonnekki. Tikkurilasta kasvis Tiina ja Pete tuli hakemaan meitä juna-asemalta ja sieltä sitten matkattiin leiripaikalle vielä jonkin aikaa, matka vähän venähtäen :–)))

Perjantaina ei tehty mitään ihmeellisyyksiä, oleskeltiin, ja paijailtiin NIIIN SÖPÖJÄ pentuja, jotka oli 9vkoa. Grillailtiin. Mukavaa!

Lauantaina sit treenailtiin. Agilityyy, jossa ensimmäisessä valmentajana Petri Hasu. Saatiin paljon vinkkejä ja solppis on kuulemma hyyyyyyvin nopea eläin!! Jee.
Mulle oli ihan hirrrmu vaikeeta tehä jaakotusta ja sitten takaaleikkauksessakin irtoomisessa oli jotain propleemia – näistä on videollakin aika hyvin näkyvyyttä, et mitä säädän niissä. Leikkailin tosin tosta kyll teille näkyvästä taitavasti niitä kamalampia yrityksiä pois :—–)) Takaaleikkauksen kanssa tuo alkukohta oli nopeampi, kun kelloteltiinkin.
Ja tiettekö, olin ihan hirrrrmu ylpee, kun SOOLO MENI TAAS KAIKKI KEPIT. Taisin vähän kuullakin, että mun kehut keppien jälkeen oli aika riemastuttavat kuulemma… ehehee kiljasu videolla. MUT SE OLI HIENO. No, vkl aikana se sit rupes menemään niitä ihan, tehtiin radankin kautta ja haki ihan ok. En muista tarkasti, tekikö se jopa kaikki kepit aina ihan loppuun saakka, ei siis puhtaasti alusta asti aina kumminkaan, mut pääasiassa olin oikeen tyytyväinen. Kepeille vienti aika tökerö, mutkun en uskonu, et se ois vielä lähteny ilman tota pakkovalssia tossa.
Treenattiin myös pituutta erikseen vähän. Tuli HIENO videoklippikin tästä, heidi juoksee eka mun luokse ja mä sit heitän solppiksen palkkalelun reilusti en yli kauas pois ja hohohooo hauska. En vaa tiiä oisko se tykänny, jos oisin tohon liittäny sen…::D


(Mustilla numeroilla lauantai, vihreillä sunnuntai. Ja en oo taas mikään paras piirtelijä :–]] )

Lauantaina saatiin Tiinalta myös neuvoja tokon suhteen jonkin verran. Tehtiin paikkamakuu, jossa oli oikeesti tosi levoton. Tässä palkkailin usein ja Tiina käski mua olemaan vielä tarkempi siinä, että EN PALKKAA SILLOIN, KUN SE ON LEVOTON. Voin odottaa hetken vielä ja kun se on ihan hiljaa ja sitten vasta palkkailen. Pysyy siis kyllä. Mut pitäis saada noita häiriötreenejä vaan, kotona se on ihan lepponen ja rento. Mut kotona ylläpidetään -> makuita uloslähtiessä, ennen ruokaa pidemmät jne. NYT ALAN OIKEESTI TEKEEN NÄITÄ.
Tehtiin seuraamista – tää kuulemma erittäin jees, vähän edistää – AIJJAA :–D Tässä tarkkana se, että en lähde mukaan siihen koiran edistämiseen, vaan teen mieluummin vaikka ihan hidasta seuraamista jne. Kävelen hitaampaa ite. Pihapilkulla kuulemma ollu samaa juttua! Mutta toi oli hyvä taasen, mä helposti kirin vauhtia, kun koirakin menee nopsaan ja sithän se kehä on taas valmis.
Maahanmeno oli järkky, hidas ja ei tehny ees kunnolla. Huoh. Tässä tehtiin sit ihan helppoja harjotuksia. Mulle semmonen uus juttu, että palkkaan lelulla taakse, vaikka kävelen eteenpäin – heitinpä sitten palkan ihan väärään suuntaan – kouluttajan päälle, tais mennä pari senttii ohi XD Jokatapauksessa, alan nykyään kyllä palkkailemaan tuollalailla, jos on apuohjaaja jne käskemässä kun on hyvä.
Luoksetulo hyvä, mutta TAAAS se viimeinen perusasento aluks vino. Tähän nyt täsmätreeniä!
Ruudun treenaamiseen saatiin hyvät ohjeet joka osa-alueelle ja tehtiin näitä. En tajua, taas soolon maahanmeno oli tosi hidas.. ja sen pitäis mennnä kauempaakin jo, mut treeniä taas!
Ihan uus juttu mulle, että ruudussa ois lelu 4/5 kerroista valmiina, mä oon ihan liikaa ottanu sitä jo pois sieltä ja palkkaillu heittelemällä tossa vaiheessa, vaatinu liikaa. Nyt tehään ihan palasissa tätäkin taas, tekee innokkaammin ja turhaa teen treeneissä koko suorituksia! Vaan joskus harvoin niitä sitten!

Sunnuntaina treenailtiin kahdesti agilityy. Aamusella oli kouluttajana Liisa Lehikoinen. Tehtiin vähän helpompaa rataa, mutta ei tääkään ihan propleematon ollut, vaikka pohja on noinkin yksinkertainen. Kakkosesteellä niisto – soolo meinas taas tulla riman ali, koska vähän vaikeempi kulma. Vähän rima vinoon, niin tuli hyvin ja käänty tiukasti. Meni ekalla kertaa renkaan ohi, kun oli niin erilainen, pari toistoo pelkästään sillä ja meni hyvin. Loppuosa oli hyvin nopsa, mulla vähän kiire tossa viemään takaakiertoon kasille.
Aan jälkeen Liisa palkkaili Solperoo lelulla – tästä se oli ihan kummaksussissaan kun palkka ei tullutkaan multa taskusta – hyvä tehdä näinkin välillä!

Peten treeneissä tehtiin samalla ratapohjalla (eli esteet samoilla paikoilla) kuin lauantainakin, mutta rata oli kumminkin ihan eri tyyppinen ja eri juttuja harjoiteltiin. Jännä, että samalla pohjalla voi tehdä niin erilaisia ratoja.
Ongelmana oli saksalainen, tässä ässä ei meinannu enää irrota ees takaakiertoon – ehkä merkki siitä, että vkl oli ollu tosi rankka ja koirankin aivot vähän ylikierroksilla. Ja no, mäkin ohjasin siis tosi laiskasti vikoissa treeneissä – jossain vaiheessa meinas mennä hermotkin ihan, kun ei onnistunut ja ei ollu enää kivaa, kun yritettiin saada tuo kohta toimimaan. Enkä mä oikeesti edes osannut sitä kunnolla :—D
Tokalla kierroksella tehtiin parit puomit ja kepit vaan. Haki kepit sitten väärästä välistä. Tähän pitää nyt kiinnittää huomiota. Pidän yhtenä syynä sitä, että ässä oli tosi väsynyt ja ei enää jaksanut keskittyäkään kunnolla, vaikka teki kyllä siitä huolimatta, mutta rankka vkl ollut!

Viimeisinä palautteina muistan, että meidän katsii treenata paljon semmosia helppoja ratoja, joissa ei tarvi paljoa vääntöä ja tekniikkaa hioa. Vauhtiratoja, että koira saa irrotellakkin enemmän.

Lopulta tuli aika lähteä kotiinpäin, kamat autoon ja juna-asemalle. Tai no, eka yritettiin ehtiä bussiin, jonka aikataulut katoin HIEMAN liian myöhässä :——-D mutta joo, oltiin jämsän asemalla siinä puol kahentoista aikoihin yöllä, kun juna oli vielä myöhässäkin kaiken lisäks – ja isi tykkäs tottakai hakea meiät sieltä :–D
Mentiin eka jollakin lähijunalla tampereelle (oli muuten ihan hirmu outo, kun ei normi…) Oli pikkujuna, niin jouduttiin alkumatka matkustamaan lattialla välissä, istuin laukun päällä ja ovet kolisi ja piti ihme ääniä kokoajan, itteekin vähän jänskätti ne vihellykset sun muut. Tässä huomasin Soolosta _ensimmäistä kertaa_ sen elämässä, että se oikeasti oli vähän paineessa ja pelkäsi, ei se mitenkään kovin pahasti, mutta haki musta turvaa selkeesti ja ihmetteli niitä ääniä kovasti. Ei se ookaan sittenkään ihan niin rajupää, kuin antaa olettaa. :—)

Untitled from Evie Rekola on Vimeo.

PS. KUVIA LEIRILTÄ LÖYTYY TÄÄLTÄ.
Videon ja meidän agikuvien ottajille iso kiitos!:–)

PPS. Pitää vielä lisätä, että oon niiiin ylpeä mun kakarasta. Se on mitä ihanin koira!! :—)

3 vastausta artikkeliin “Maple Yard leireilyä 20-22.5.”

  1. SUPER !!! I think it was really great training section ! :)) Hope next year to be there ! 🙂

  2. Yes it really was! We get lots of tips for the future and also so nice to see everyone(:
    It would be great that if you be there too next year, waiting for that:)!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *