pää hajoo: jännitän, panikoin, stressaan, punastun..

Mutaleikit parhaita!


Torstaina Henna, Lotta ja Annina tulivat treenailemaan agin alkeisryhmän treenien jälkeen. Soolo teki vähän kontakteja + keppitreeniä + pienen radan pätkän. Tämän jälkeen tottistreenailuja, mm. piilopaikkista, luoksarin stoppia ja parin askeleen seuraamisia.
Soolo oli ihan huippu, kaikki sujui. Kivat treenit! Keijo pääsi syömään (treenaamaan) kentälle ja leikkimään.

Aurora tuli meille eilen illala koiriensa Riesan ja Roin kanssa, kun joku vanhempi ihminen oli kadonnut sienireissullaan tässä lähistöllä -> toimivat pelastuskoirapuolella, tämän aamun koematka oli siten lyhyempi.
Keijoa vähän jänskätti isot koirat, mutta myöhemmin se reipastui ja uskalsi leikkiäkin niiden kanssa. Hyvä kokemus sille nähdä isompiakin koiria (grotsku + sakemanni).

Kisajännitys. Aivan jäätävä kisajännitys.

Agilityssä ei tarvitse jännittää, ei kerkiä miettiä mitään. Toko sen sijaan, aivan kamalaa. Ohjaaja on ihan erilainen!
Soolo oli taas tosi hyvässä vireessä ennen koetta, lämppäilytreenatessa tekee ihan älyttömän hyvin, ei tee yhtään virheitä ja on ihan super muutenkin. Se ei ääntele, ei yhtään. Noutokapulalle sentään varasti, mikä oli vaan hyvä, koska pääsin puuttumaan ennen koetta siihen.

Kaikki tää superhieno tekeminen muuttuu kuitenkin heti, kun ohjaaja alkaa jännittämään. Se tekee kyllä, mutta ohjaajan ääni vapisee, sen jalat tärisee, sen naama on punainen ja norsunvitulla. Ohjaaja on ihan outo, se ei kiitä kunnolla suoritusten jälkeen, on ihan epävarma ym. En jännitä koetta ennen, en koepaikalle tullessa, vaan vasta kehään mennessä. Kaikki se pakkautuu ja kerääntyy siihen hetkeen.

Tuomarina Marko Puranen. Nuori kaveri, oli ihan huippu ja koitti sanoa mulle että ”älä jännitä turhaan!!”. Tykkäsin.

Paikkamakuu – 0 – ensimmäiset piippaukset rivissä, toisella käskyllä maahan ja nousi jossakin ajan puolivälillä istumaan. Piippasi tällä kertaa taas. Vitutti. Ollaan tehty älyhyviä paikkiksia nyt eri häiriöissä, eri koirien kanssa ym, eikä tässä pitänyt olla yhtään mitään vaikeeta. Eikä ollutkaan, ainut vaan, niin ohjaaja on ihan paniikissa ja näköjään koira reagoi siihen tosi voimakkaasti.
Seuraaminen – 8 – ihan kivaa, vähän keulii.
Maahanmeno – 9 – Hieno oli.
Luosketulo – 9 – TÄSTÄ OLIN YLPEÄ!! Soolo pysähtyi sairaan mageesti, mutta seisomisesta luoksetulossa vähän katsahti taakse (takapalkalla tehty, mietti selvästi sitä), tuomari vaan nauroi.
Seisominen – 7 – seuraaminen taas keuli, pysähtyi kuitenkin tosi näpäkästi, joten saatiin näinkin paljon pisteitä.
Noutaminen – 6 – nousi seisomaan heittäessäni kapulaa + tiputti kerran, muuten näppärä.
Kauko-ohjaus – 9½ – pienet ääntelyt maahanmenossa.
Estehyppy – 0 – hyppäs hienosti yli ja takaisinkin, mutta ei tullut perusasentoon kunnolla, uusi painostavampi käsky ja soolo oli hyppäämässä jo uudestaan – pyysin vain luokse kyykkyyn.
Kokonaisvaikutus – 7 – kivaa tekemistä, koira selvästi osaa paljon, mutta ohjaaja jännittää tosi paljon, joka heijastuu koirankin tekemiseen ja näkyy mm. ääntelynä.

Pisteitä kumminkin 122,5p ja nyt olisi ollut jopa 2. tulos paikallamakuun onnistuessa. Miten hassua, että nyt kustiin ne liikkeet, mitkä viime kokeessa meni parhaiten. Parhaiten tänään taas menivät ne, mitkä ei viimeks sujuneet. Sijoitus oli näillä pisteillä kaikesta huolimatta 2./4., saatiin lohdutuspokaali jälleen.

Treenattu oltiinkin vain lähinnä tuota luoksarin stoppia + paikkista reilusti. Annoin koiralle ennakoivat käskyt selkeästi ”takataka” + heitin pienieleisesti mukamas pallon koiran taakse ennen liikettä.

Murr, mä haluan niitä ykkösiä jo!! Ei auta, kun jännittää niin pirusti. Mikä siinä on, että tää harrastus pitää ottaa niin vakavasti?

En saanut jännitystäni laukemaan edes siihen mennessä, kun menin yksilösuorituksiin. Olin sielläkin paniikissa. Soolosta välillä huomasin, miten se reagoi siihen – joitain sijaistoimintoja ja liikkeet kärsii. Eikä jännitystila loppunut edes autolle tullessa, vaan vasta joku puolituntia suorituksen jälkeen. Samalla tuntui jaloissa, että olisin oikeasti tehnyt jonkun tunnin lenkin. Naurettavaa, mikä mua vaivaa?!

Mietin, viitsinkö lähteä hetkeen kisaamaan tuon kanssa. Tiedän, että Soolo osaa liikkeet pääpiirteissään tosi hyvin ja sillä on hyvä mahdollisuus ykköstuloksiin avoimesta luokasta. Aurora kuitenkin sanoi mulle päinvastoin – mun nimenomaan pitäisi kisata paljon, jotta saisin hermoni kuriin ja jännityksen pois. Aurora itsessään on ollut aikaisemmin vielä kamalampi jännittämään, kuin minä (jota ei uskonut kyllä tämän päivän suorituksista..). Soolo teki tänään parhaansa kuitenkin. Se tekee aina.

Keijokin oli tottakai mukana kokeessa, elättelen toivoa, että se oppii liikkeet itsestään vain katsomalla toisten suorituksia. Voittajaluokan liikkeet se ainakin näki, ehkä se osaa ne ensimmäisenä.
Leikittiin, syötiin ja muuta mukavaa. Muutaman kivan ihmisen paijailtavaksikin pääsi pentunen. Se myös yritti jälleen itsemurhaa jäämällä auton ikkunaan jumiin yrittäessään karata sieltä. Keijo kaatoi myös häkin ylösalaisin (omituista on se, että se on kuitenkin ihan nätisti ja hiljaa häkissä yleensä).

Vinkkejä kisajännitykseen ?

4 vastausta artikkeliin “pää hajoo: jännitän, panikoin, stressaan, punastun..”

  1. Mä annan saman vinkin kuin Aurora: Kisajännitys lähtee vain kisaamalla! Nimim. kokemusta on. 😀 Jos pystyt, niin älä stressaa siitä tuloksesta vaan ota tavoitteeks, että pystyt olemaan mahollisimman normaali ja että teillä molemmilla on kivaa kokeessa. Sitten jos pidät tosi pitkään taukoa, kynnys lähteä kokeeseen sitten seuraavalla kerralla nousee vaan isommaks. En ois ikinä uskonut, että mun agikisajännitys lähtee pois mutta lähti se, kun kävi säännöllisesti siellä kisoissa 🙂

  2. Yksi vaihtoehto voisi olla mielikuvaharjoittelu, tulee ainakin halvemmaksi kuin pelkkä kisaaminen odottaessa, että se jännitys helpottaa 😉 Totta kai runsas kisaaminen auttaa, mutta se on aika turhauttavaa, jos kummallakaan ei mene hyvin ohjaajan jännityksen vuoksi Tiedän nimittäin tunteen, yritin minäkin joskus kauan sitten… Eiköhän tosta mielikuvaharjoittelusta löydy tietoa netistäkin, mutta varmaan ainakin kirjoista 🙂

  3. Tää on hassua, kun mua ei oo koskaan agilityssä oikeasti jännittänyt, vaan sen verran, mikä ainoostaan parantaa suoritusta! Aksa on hauskaa, tokon otan varmaan liian vakavasti 😀 ”pakko tulla jo se ykkönen, voi rähmäkäpälä se teki noin, ei tuu mitään”

    Tuskin mulla se kynnys lähteä nousee mihinkään, kun en jännitä etukäteen tilannetta/tulosta tms ainakaan tietoisesti niin, että huomaisin sitä. Se on vaan se itse tilanne 😀 Kivaa soololla varmaan oli, mulla ei niinkään tällä kertaa :–D
    Jotenkin tää kisajännitys on vaan kasvanut, taidan olla tehny jonkun mörön itelleni siitä.

    Tuota mielikuvaharjoittelua teenkin tosi paljon. agikisoissa käyn radan monta kertaa läpi mielessäni, miten ohjaan jne. Tokossa mietin ennalta moneen kertaan avut & eleet, joilla saan ennen suoritusta auttaa koiraa. Tästä on todellakin apua ollut mulle, mutta ei näköjääm riiittävästi vielä 😀 Pitää jatkaa harjoitteluja!

  4. Mulla oli esimerkkinä tuo agility ihan siksi, koska lähinnä siinä mä oon kisannut ylipäätään 😛 Mut voihan se hyvin olla, ei mulla ainakaan oo nollat/tulokset ikinä tulleet silloin kun oon lähtenyt paineissa jännittäen, ”hakemaan sitä nollaa”, voi kun se nyt tulis. Nimenomaan alitajunnassahan se jännitys tulee, mulla tuli jossain vaiheessa sellaisia kisoja joissa koira reagoi selvästi mun jännitykseen vaikka en ees itse tietoisesti jännittänyt 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *