Tää koulutus oli jo ajat sitten, mutta pääsukoelukemisten takia postaaminen on unohtunut. Päästiin jälleen koirakkopaikalle Johanna Nivalan viettikoulutukseen. Mulla on ollut tottismotivaatio ihan hukassa tuon pennun kanssa pitkään. Oon vaan hömppäillyt ja pitänyt hauskaa sen kanssa. Voin kertoa, että tän illan jälkeen ei enää oo.
Jos ollaan rehellisiä, niin sen tekeminen tokoillessa on tuntunut sen verran laimealta Sooloon verrattuna, etten ole kokenut mielekkääksi viedä sitä niin reippaasti eteenpäin tokopuolen jutuissa. Ollut sellanen aivolukko.
Soolo tekee aina satalasissa, täysillä, kaikki tai ei mitään-periaatteella. Se on kiihkeä, tarttuu leluun kiinni raivolla ja mun on vaikea päästä sitä leikkiessä karkuun. Onhan se nyt totta, että viisivuotias tekee ihan eritavalla ja osaamistaso ihan eritasolla.
Tänään tajusin, että mulle on annettu palikat rakentaa Keijosta hieno tottiskoira. Mun on aivan turha verrata sitä Sooloon, sillä on omat paremmat puolensa, toisissa taas Keijo on selkeästi vahvempi (esim. se ei todennäköisesti tuu vuotamaan samallatavalla koskaan, se ei kerää niin valtavia kierroksia, joita se ei pystyisi kantamaan purkamatta).
Mä oon vaan kokenut, etten kuitenkaan osaa rakentaa sille yhtä vietikästä seuraamista, kuin Soololle. Mä tykkään niin paljon siitä, miten Soolo tekee ja seuraa – silloin kun se tekee sen oikeassa vireessä ja tarkasti. Se on vaan niin hieno silloin, mitä nyt välillä vähän edistää.
En oo uskonut itseeni, et osaisin tehdä Keijollekkin sellaisen. Tää juttu on vaan mun pään sisällä – kyllä me oikeasti pystytään. Meillä on tiet avoinna vaikka minne. Me opitaan, jos mä teen töitä sen eteen!
Agilityä musta on ihan sairaan parasta tehdä sen kansssa. Se on sairaan tykki ja mä uskon siihen, että siitä tulee hieno ja päästään vielä pitkälle. Hakuakin on Keijon kanssa kiva tehdä, koska se on niin lahjakas siinäkin. Miksei se voisi siis olla tokossakin? Mitä jos kaikki on vaan musta itsestä kiinni?
Se on vähän hömppä pentu joo, mutta siellä on ne oikeat palikat kyllä, joita vahvistamalla saan sen toimimaan.
On epäreilua koiraa kohtaan ajatella näin. Mä vaan jotenkin kuvittelin, että siitä tulisi ihan kopio Soolosta. Mun ekasta harrastuskoirasta, joka on opettanut niin hirveästi asioita. Mut olisihan se nyt ollut ihan tylsää. Tästä nyt saa ehkä sen kuvan, että oisin jotenkin pettynyt siihen – en todellakaan, se on maailman kiltein ja ihanin pieni colliepentu ja yksi rakkaimmista asioista maailmassa.
Itse koulutukseen. Tää oli hauskaa. ”Lassieiden paluu koulutuskentille” – meitä oli koulutuksessa kolme collieihmistä, Ilona&Halti ja tuleva poikien siskon pennun omistaja.
Mun pitää lopettaa pilkkiminen heti alkuunsa. Mä kalastelen sitä koiraa mukaan, kun sen kontakti rakoilee, vaikka mun pitäisi jo ton ikäiseltä vaatia sitä omaa aktiivisuutta paljon. Paljon.
Mulla on ollu ongelma siirtää seuraaminen lelulle. Mä tykkään tehdä lelun kanssa hommia – tähän asti ollaan tehty vaan nakilla, niin mun mielestä vähän laimeeta. Oon koittanu vaan siirtä lelun suoraan kainaloon, hups ei taida onnistuu. Lelu siis nokan päälle niin, että koira ei pääse koskemaan siihen (tarpeeksi ylös). Aluksi saaliilla, sit seuraamiseen suoraa ja ZIP ja palkka.
Muista tuo vapautusjuttu, tärkeä merkki koiralle, että on tehny oikein.
Sitä voi viedä reippaasti eteenpäin. Se osaa, meillä on hyvä suhde kunnossa, se leikkii kivasti – miksei siis asetettais haasteita treenille?
Leikkimisessä muista, että saalis lähtee aina karkuun ja sit kun sanotaan irti, niin se on todellakin ensimmäisellä käskyllä irti. Samalla lelu kuolee, koiran pannasta voi pitää kiinni (ei painetta kaulaan silloin).
Koiraa voi saaliilla härnätessä paineistaa kaulaan pitämällä pannasta kiinni – saa yrittämään enemmän.
Postauksen kuvat: Ilona Karjalainen