painia ja aksailua.

Tänään jouduttiin menemään ensimmäistä kertaa bussilla,vaan sen 10km, kun ei olis ollu tarpeeksi aikaista kyytiä reeneihin muuten.
Itse bussireissu meni tosi mukavasti, ihan yllätyin kuin positiivisesti meidät otettiin bussiin matkaan (kuullu vissii vaa negatiivisia juttuja, kun joku yrittäny matkustaa bussissa koiransa kanssa..) mut kuski oli tosi rento ja mukava, samoin muutkin matkustajat..liekö sitten tolla pentumaisuudella ollut osuutta asiaan.. ;D
Ässä olis heti alkuun ollu menossa jo tutkimaan koko bussia, jos olis päässyt ja reippasti se muutenkin oli. Ikinä ennen en oo siis kulkenu koiran kanssa bussilla, mut hyvähän sen on tuonki kokea jo toikin, tiiä vaikka toistekin kulettais =)

Sitten päästiin kivaan seuraan Henriikan ja Anna-Maijan (jonka vanhojentanssipuku oli aika upee !) luokse. Koissut oli taas tutut söpöläiset; Piki,Tilda ja pikku-Unni.
Pennut oli ihan niiin riemuissaan toistensa seurasta, nyt paini oli jo pikkusen tasaväkisempää, kun Soolo saanut taas vähä lisää kokoa. Voi pikkusia. :—)))

Hallille mentiin seittemän maissa. Alkuun vähän vaan katteltiin ja sit vähän leikittiin, otettiin pari perusasentoa ja muutaman askeleen ’imutus’seuraamisia.
Aksailussa otettiin sit jo pikkusen pientä mutkaa putkeen ja aitaa, siis et pentu vaan juoksee siivekkeiden välistä. Tässä kuulemma vois alkaa opetella pikkuhiljaa jo vaikka mitä kieputuksia..
Ja tarkotus olikin vähän kokeilla jotain, tai ainakin et mulle selitettäis, että minkälaisia kaikkia juttuja vois opetella (kun en paljoa tiiä kun jotain ihan perusperus), mutta isi tulikin yllättäen hakemaan superaikaisin, vaikka oltiin sovittu muuta ja ihanalla veljellä oli kamala nälkä työpäivän jälkeen ja hänen oli pakko päästä syömään, joten mun reenit loppu vähän lyhyeen ! ;—D
Ihana, kun kerrankin pääsee niin sitten menee noin, mutta ei voi mitään, ehtiihän tuota.

Mut vitsit, oon niin tyytyväinen tohon pentuun. Se taistelee niin sikamakeesti rätin kanssa, eikä ihan hevillä irrota otettaan. Pitäis pikkuhiljaa alkaa opetella sitä IRTI/KIITOS -käskyä?

17.01.2009 – vkl kuulumisia.

Eilen päätettiin, että lähdetään pikkuisen kanssa tutustumaan vähän (esi)kaupunkielämään.
Suunnattiin siis äidilleni, Tampereelle. Kingi jäi tällä kertaa maalle mummin seuraksi. ;–) …siitä se tykkää, kun mummi tykkää vähän lahjoa ja lelliä tuota otusta aina välillä, mutta sallittakoon se, kun ei tuo onneksi ihan jokapäiväistä kumminkaan ole.. ;–)

Tampereella Soolo pääsi siis ensin tutustumaan äitin asuntoon ja sen jälkeen Hasseen.
Äitiä vähän jännitti, että miten Hasse suhtautuu kakaraan, mutta toinen oli vaan häntä heiluen ja ystävällisesti tutustumassa. Pian ne sitten jo vähän leikkivätkin keskenään. Alkuun pentu oli vähän jännittyneen oloinen, mutta tosi pian se oli samallalailla kiusaamassa Hassea, kuin mitä se kotona Kingille tekee, eli hyppi ja veti turkista, hännästä ja korvista. ; )) Kyllä Hasse sille kerran vähän murahtikin, kun meni vähän yli riehuminen ja pentu kyllä kuuntelee sitten kiltisti.

Eilisen päivän aikan käytiin myös vähän käppäilemässä, pääsi pentukin vähän tutustumaan enempään hälinään, kun kotona sitä juurikaan ole. Autoja kulki koko ajan ja ihmisiäkin, pyöriä ja lapsia.
Aika reipas se oli, autot ehkä vähän ihmetytti, mutta niihinkin tottui jo vähän, kun takaisin päin tultiin ja Hassen vierellä oli turvallista tallustella. 🙂 Lenkin aikana käytiin vielä metsässä, missä pentu sai juosta vapaana ja siellä harjoiteltiin taas luoksetulojuttuja.
Pihaan tultua vielä vähän leikittiin, kun oli lapsia vieressä ja kivastihan se leikkii vaikka onkin vieras paikka, eikä meinais päästää millään irti. ;–)

Päiväruuan aikaan sitten vähän reenailtiin seisomista, maahanmenoa (ja muutama sekunti siinä pysymistäkin), perusasento juttuja ja semmosia leikinvarjolla.

Tänään ollaan sitten myös käppäilty täällä, ihmeellistä ollut pulkat, joissa on lapsia vedettävänä, poikien jääkiekkopelailut ja nyt autot on taas enempi semmoisia, minkä perään voisi vaikka ehkä vähän lähteä juoksemaankin…
Lenkkien aikana muutaman kerran ollaan pysähdytty vähän leikkimään. Vähän hiljaisemmilla alueilla oon pitänyt pentua myös vapaana, juossut välillä karkuun, kutsunut ja bileet ja monenmonta kertaa poika tulee täysillä vauhdilla luokse, jipiikivaasuperiamätuun !

Iltapäivällä tuli kyläilemään myös Arttu (Stoorybook’s Double-O-Seven). Taas oli vähän jännää aluksi, mutta rohkeasti se pian oli tekemässä tuttavuutta tämänkin kaverin kanssa ja vähän riehaantuikin vetämään omaa ralliaan ympäri kämppää. :–) Arttu käyttäytyi myös oikein mallikkaasti pennun kanssa.
Arttu on siis Hasselle (ja Kingillekkin) entuudestaan tuttu kaveri, jonka kanssa on käynyt monesti leikkimässä :–) Tajusinpa tässä myös, että Arttu on Näpsän veli ja Näpsää oon usein käynyt netissä Keywordsin sivuilla ihastelemassa ! ;–)

Pentu onnistui myös vierailun aikana tiputtamaan ruokapöydältä sokerikipon lattialle – ilmeisesti kukaan ei ollut just silloin katsomassa sinnepäin – kun pojankoltiainen keksi, että sieltä pöydästä vois löytyä jotain kivaa syötävää… ei onneks kumminkaan astioita rikkonut. : D: DD

Illalla kotiintulomatkalla vielä pysähdyttiin huoltoasemalla, missä oli taas paljon autoja ja ihmisiä. Alkuun ehkä vähän jänskätti mutta hetken tuumattuaan pentu oli ihan lepposasti ja leikittiinkin taas siellä vähän. :–)

10.01.2009 – kuluneen viikon kuulumiset.

Viime torstaina oli Soololla ensimmäinen päivä yksin kotona.
Pidän noita koiria vielä eri huoneissa kun ovat keskenään, kun en kumminkaan luota Kingiin niin paljoa vielä tuon kanssa, ihan varmuuden vuoksi.
Pentu oli ollut aika kiltisti, mitä nyt vähän oli riepotellut mun vaatteitani joita olin jättänyt saataville. Mummi kävi myös katsomassa pikkuista päivän aikana kerran. Nyt muinakin päivinä, kun on ollut yksin kotona, niin ihan nätisti on ollut, ainakin vielä;;;)

Perjantain sainkin sitten pitää vielä lomaa koulusta… kun ei bussia tullut ollenkaan, liekö kovat pakkaset syynä. Jeee.

Sisäsiisteyttä on havaittavissa jo tässä vaiheessa vähän, yön aikana ei oo tullu enää pisuja !! Mutta sitten päivällä joskus aina välillä kun unohdan viedä riehumisen tms jälkeen pihalle ja toki koulupäivän aikana myös.

Pentu osaa jo hienosti odottaa lupaa mennä ruokakipolle, pidemmänkin aikaa. Hihnassa se vetää, johon en oo jaksanut kiinnittää oikein huomiota vielä, kun nyt vasta alkanut tottumaan siihen, että joku rajottaa sitä liikkumista, kun aikasemmin vähän tempoili siinä ja muuta kivaa. Mut eiköhän se siiittä suttaannu sekin pikkuhiljaa ;))
Ollaan alettu jo vähän enemmän viihtymään pihallakin, kun nuo kovimmat pakkaset on vähän hellittäneet, niin ei pentuakaan palele niinkään.. ;–) ja omistajakin ollu toki ihan jäässä aina.

Yks vähän niinkun ’propleema meillä on ollu, nimittäin leikkiminen on superkivaa, mutta kun leikkikaluna on mun kädet, niin se ei ookaan yhtäkkiä ihan niin kivaa…. toki Soolon mielestä on, mutta ei niinkään mun ja kun noi naskalitkin on niiiiiiiiin ihanat. ;–D
Oon yrittänyt kohdistaa tota vimmaa leluihin ja niillä leikkimiseen ja leikkiihän ja repiihän se toki niilläkin hyvin, mut kun tuntuu, että ne kädet on vaan ylivoimasesti kivemmat tarttua kiinni..ja varsinkin ne hihat… ja lelut unohtuuu.
Ja jos on menny ihan yli toi riehuminen, niin oon vaan vieny sen toiseen huoneeseen rauhottumaan, kun en oikein tiiä mitä muutakaan tehdä siinä vaiheessa..
Nyt pitää vaan muistella, en vedä käsiä pois karkuun ( = pentu luulee sitä kivaks leikiks ja innostuu vaan lisää) vaan annan ymmärtää, että sitä ei siedetäkään ihan tuohon malliin..
Kingi kun oli pentuna paljon rauhallisempi ja kiltimpi, kyllä se ehkä vähän tarras kiinni joskus nilkkaan, mut _paljon_ vähemmän, kun toi.. : D Tai enhän mä nyt niin paljoa siitä voi muistaa, tai sitten vaan aika kultaa muistot : D : D

Ainiin ja toinen jutttu on se, että pentu on tajunnut rappuset, että sinne rohkenee mennä (tosin – minne toi pentu ei uskaltais??) ja olis kiipeilemässä sinne koko ajan, varsinkin kun tasanteelta löytyy kissanraksuja, niin olis vielä mukavempaa saada mennä sinne !
Nyt on käynyt sitten mielessä, että pitäisi hankkia tuohon joku koiraportti (tai lapsiportti). Tällähetkellä mummi osas viritellä siihen semmosen esteen, että pentu ei pääse enää kiipeämään rappusia, mutta ihmiset kyllä. Se on vaan vähän ruma tollasenaan, että katotaan, mitä tehdään sille… ainakin tälllähetkellä pelittää hyvin !
Kingi kun ei tommosia kolorappusia ikinä kulje vapaaehtoisesti, koska pelkää niitä rakoja, niin ei oo aikaisemmin tullut hankittua porttia, mutta toi rämäpää menis näköjään kyllä sinne minne nokka vaan näyttää. :–D

Ja pitänee pistää vähän näitä mittojakin ylös Soolosta, se painoi siis 8vkosena sen pikkusen vajaa 5kiloa. Ja nyt eilen kun annoin matolääkkeen taas, niin punnitsin, painona suurinpiirtein se 6 kiloa, eli vähän reilu kilo tullut kahdessa viikossa. (vaikka luulis kyllä, että enemmän! Kun sitä nostelee yms välillä, niin huomaa…) Tuntuu, että toi kasvais ihan silmissä koko ajan.

TÄNÄÄN sitten käytiin Kana-areenalla seuraamassa vähän aikaa toisten agireenejä. Ennen sitä käveltiin vähän kylällä, poika säikky vähän niitä autoja, tai välillä meinaa lähtee perään ja välillä taas pakittaa.. Jännä. Mutta ehkä se siitä pikkuhiljaa alkaa tottumaan, mut ongelmallista, kun niitä ei täällä korvessa niin paljoa liiku, niin täytyy tulla aina välillä johonkin paikkaan autolla, missä on vähän enemmän elämää…

Koirakavereita tuli pari kivaa. Mentiin taas putkea, joka olikin jälleen tosi kiva juttu ! Kokeiltiin vähän sivummastakin ja ihan nätisti se sinne tuli suurimmaks osaks vauhdilla:) Tehtiin pari kivaa perusasentoa.
Sitten myös leikittiin jonkin verran, poika ihan innoissaan repimässä ja hakemassa ja oli mun kanssa kivasti mukana. ;–)
Lähdettiin reeneistä ajoissa, kun piti käydä vielä moikkaamassa Henriikkaa, Anna-Maijaa, sekä niitten kivoja koiria; Unnia, Pikiä ja Tildaa. Se tosin jäi aika pikavisiitiksi, kun isukki tuli hakemaan.
Huomasin Unnin rinnalla, että miten paljon pentu oli oikeesti kasvanut, kun se oli viime kyläilyn aikana paaljo pienempi, kun Unni, mutta nyt jo melkein samankokonen kun se. Mut onhan siitä kyllä jo muutama viikko, kun viimeks käytiin.

Aattelin, että kaiken tän jälkeen Soolo olis ihan väsynyt ja nukkuis kotona koko loppuillan, mut eipäääs kun poika tykkäs vielä kotonakin vielä vähän riehua lisää yksinään ja Kinginkin kanssa, ennen kuin simahti : ))) Kyllä tolla virtaa piisaaa !

Loppuun vielä muutama kuvanen, joita tullut otettua tässä joku päivä. ; )

PS. Kingi on oppinut vähän leikkimään penskan kanssa nätisti ja on se aika ihanaa katsella, kun nuo leikkivät lattialla keskenään innoissaan. <3 Ja epäilin aikasemmin, että Kingi ei ottais tota hyvin vastaan, mut turhaan, ne on niiin hellyytävän hauska pari välillä !

05.01.2009 – lomailua VIELÄ HETKEN.

Uusi vuosi meni meillä ihan mukavasti, pentu nukkui autuaan tietämättömänä (tai ainakin näytti siltä) mistään raketeista tai muustakaan. Kovimpien paukkujen aikaan Kingi oli vähän peloissaan – läähätti ja haki suuhunsa jotain ja ravas edestakaisin ja haki ihmisiltä turvaa, ei kumminkaan mitään ihan pahinta pelkoa, mitä sillä on joskus aikaisemmin ollut, ja hyvä niin. Pidettiin koirat siis erihuoneissa loppuillasta, kun paukkuja alkoi tulemaan enemmän.

Mutta nyt uuden vuoden jälkeen, meillä on käynyt muutamia kavereita kylässä ja pentu on ottanut kaikki vastaan tunkemalla syliin ja sulattanut monien sydämiä ;–)

Muuten ei olla tehty mitään ihmeellistä, tutustutaan maailman ihmeisiin pikkuhiljaa..
Tänään oli pikkuisen jännittävää, kun naapurin koira rupesi aamulenkillä haukkumaan/vahtimaan omasta pihastaan. Soolo meinas siinä, että nyt on palattava takasin kotiin, mutta pienen neuvottelutuokion jälkeen jatkettiin matkaa ja päästiin ohi. :–) Myöhemmin tulin vielä toisen kerran Soolon kanssa kahdestaan saman talon ohi ja tällä kertaa mentiin tosi reippaasti.

Treenailuja, pentu menee melko nopsasti maahan jo, tietty käsiavulla mutta muuten. Istuminen on niin luonnollinen juttu pojulle, että se menee jo pelkästä käskystä:)
Toisen kaverin sain suostuteltua ulos harjoittelemaan muutaman kerran luoksetuloja siten, että hää piti Sooloa lapaluista (onko ne ne? no kumminkin siitä eestä silleen.) kiinni, heti kun mä lähin kauemmas niin toi oli jo rimpuilemassa, että mä tuuntuuntuun ja sitten taas kyykkyyn ja toi juoksee hirmu vauhtia mun luokse ja jälleen pileet ! Tätä toistettiin muutaman kerran, kavru pääs kans kutsuun jonkun kerran. Teen tätä myös yksinäni ulkona, että kutsun aina välillä ja palkkaan sitten siitä.

Aloitin toissailtana myös sen, että pitää odottaa, ottaa katsekontakti ja pyytää lupa, ennenkuin saa mennä ruokakupille. Ensin alkuun kun ei saanutkaan ruokakuppia heti, niin suusta alkoi tulla settiä; ”Tänne nyt se ruoka heti mulla on supernälkä !!11” – eli haukkua ja hyppykikkakolmosiakin. Mut sit vaan ruokakuppia ylöspäin ja uus yritys.
Tätä ollaan harjoteltu nyt ja tulosta on ollut aika nopsaa ! Poika vaan tuntuu olevan niin nälissään, että ei meinaisi malttaa odottaa pääsyä ruokakupille. ;D Malttaa kuitenkin ihan hetken pysyä aloillaan ja saan laskea ruokakupin maahan asti ja antaa luvan, ennen kuin kupille mennään. Jeejee, eiköhän se tästä ja pikkuhiljaa pidennetään odotusaikaakin.

Tänään aloin tajuumaan lenkilläkin, kun koirat oli vapaana, että miten viisas toi kinkkunenkin oikeestaan on. Teen mä vaan pienenkin eleen, niin toi on jo mun luona ja osaa vaikka mitä temppuja, kun taas toi pentu on tommonen sulonen hönttihömelöpentu, mikä ei osaa eikä tajua vielä oikein mitään kunnolla.
Mutta voi että, kun toisaalta tuntuu, että toi olis kasvanu hirmusta vauhtia siitä, kun se haettiin Tiinalta. Ei se enää mahdu ihan samallalailla syliinkään kuin silloin… huihui. : D


Hmmm, mitäs täältä löytyykään !

Pentu meni siis tutkiskelemaan roskakoria ja mä just ja just sain napattua sen kepposista kuvan, aijai.
Toinen kiva juttu pennun mielestä on astianpesukone, varsinkin silloin, jos astioita ei oo kunnolla esihuuhdeltu, niin kiva mennä sinne vähän lipomaan, jos joku pässinpää on jättänyt sen auki… :—)) Kingi teki muuten samaa pienenä, muttei se enää oo viitsinyt.

Kinginkin kanssa on touhuttu siitä huolimatta, vaikken mä siitä olekaan nyt kirjoitellut paljon mitään oikein. Jotain pientä kivaa temppuilua kumminkin (esim se jalkojen välistä pujottelu väärinpäin.. jne) ollaan tehty. Kinkkunen nauttii suuresti myös ulkona olosta, kun isi hakee sen kanssa puita. Toi lumi vaan paakkuuntuu ikävästi tassuihin. :–/

PS. VIHDOIN UUSI ULKOASU ! Sivuilla + plokissa. ((((; jee?

31.12.2009 – kyläilyä jälleen ja UV.

Viimoset kuulumiset tältä vuodelta. Saa nähdä, mitä Kingi tänä vuonna sanoo raketeista, onneksi tällä tuppukylällä niitä ei kumminkaan ihan kamalasti lähetellä (jos nyt muutama?), niin ei tarvi niin hirveesti pelätä (–;


On se nättisöpöihanalutunen, tuitui. :)))

Toissapäivänä käytiin ensin vähän käppäilemässä kylillä, aika reippahasti se siellä vähän tassutteli. Lumiaura oli vähän jännä pojan mielestä, sellaisen on nähnytkin jo aikasemminkin menevän meidän talon edestä vähän kauempaa, pitää vähän kummallista ääntä, mutta eiköhän noita ehditä nähdä vielä lisää.
Käytiin myös ensimmäistä kertaa ostoksilla M&M’ssä. Haettiin naudan mahalaukkua, pikkuinen noutokapula valmiiksi (kingin kapula on pitkääään liian iso..) ja vähän jotain järsittävää. Pikkumies oli tosi reipas ja tutki innoissaan joka paikkaa, mihin olis päässyt.

Tämän jälkeen isi heitti meidät Viiville kyläilemään, jossa pentu veteli rennosti sikeitä unia sen jälkeen kun oli tutustunut paikkaan.
Jossain välissä Viivi kävi Rommin kanssa pihalla reenailemassa, mä pääsin kuvailemaan ! Ja ai että, kun Rommi oli taitava jälleen ! Kehittynyt hirmusesti viimenäkemästä. (::

Virkeänä taas tirsojen jälkeen jälleen, niin Soolo pääsi tutustumaan nelivuotiaaseen suomenlappari Kassuun. Käytiin vähän pellolla kävelemässä, pentu juoksi innoissaan Kassun perässä (tai ainakin yritti..), kun taas toinen ei niin hirveästi välittänyt pennusta, ollen siis kumminkin ihan ystävällinen ja kiltti.

Jossain välissä vähän leikittiin pennun kanssa, otettiin pihalla pari pentuluoksetuloa (eli Viivi piti pennusta kiinni, mä juoksin vähän kauemmaksi ja kutsuin ja sit BILEET), joka meni tosi kivasti.


Sisällä otettiin pari perusasentoa. Namnam, anna jo.


Kuvista kiitos Viiville ! Loistokuvaaja ;)))))

Tänään ja eilen ollaan sitten vaan oltu kotona, leikitty ja opeteltu jotain pientä, mm. yritetty kulkea pikkumatkoja hihnassa, välillä se menee kivastikin kun tallustelee isomman perässä, se vaan tuntuu olevan kiva ottaa suuhun isoveikan hihna ja sitten vähän repiä sitä, oivoi. :D:DDD

Pisut ja kakat tulee kivasti ulos, ainoo niin yön aikana kun on niin pitkä aika. Kiva nyt kun lomalla pystyy viemään usein ulos, mutta sitten tulee takapakkia, kun koulut alkaa.. Noh.. :)))

Peili on muuten pennun mielestä ollu aika jännä kotona, kun siellä näkyy selvästi toinen pikkumies muttei kuitenkaan… :D:D

Kissatkin alkaa jo vähän tottumaan tuohon penskaan, vaikka yläkerrassa suurimman osan ajasta kumminkin viettävät. Tikru ja Nasu on käyneet molemmat jo haistelemassa nokatusten Sooloa useemman kerran.
Pauliina pysyy edelleen kaukana, mitä en kyllä ihmettele yhtään, se oli Kingille myös tosi pitkään semmoinen, että ei päästänyt metriä lähemmäs itseään ollenkaan tai ainakin lähti aina karkuun. Sooloa tuntuu nuo kisut kiinnostavan hyvinkin paljon, mutta vähän kumminkin vielä mietityttää ja ehkä ihan hyvä niin.. ;–)

PS. Lisää Viivin kuvaamia kuvia löytyy TÄÄLTÄ.

28.12.2009 – kivoja kavereita:)

Tänään päästiin Soolon kanssa kyläilemään Henriikalle ja tutustumaan labradori Pikiin, borderterrieri Tildaan ja ihanaaanpikkuiseensuloisenhassuun espanjanvesikoira Unniin (reilu 4kk) ! (H – mä en muista lupasinko tätä sulle, mutta… :D)

Alkuun Soolo haisteli ja tutustui uuteen paikkaan, reippahasti vaikka vähän taisi jännittääkin.
Pennuilla oli superkivaa, kun telmivät yhdessä. Alkuun Soolo kyllä vaan ihmetteli ja kummasteli, että mitä otuksia nämä on, mutta yhteinen sävel kumminkin löytyi ja pikkuinenkin lähti mukaan leikkimään.. :–)
Koirat sai telmiä sisällä ja ulkonakin, tosin Soolo ei vielä oikein tahdo pysyä perässä, kun tuo koordinaatisto ei ihan vielä niiin täydellisesti pelaa, mutta odotahan Unni pari kuukautta, niin kokeillaan uudestaan ootko yhä nopeempi ja pysynkö perässä !! ;–)))

Käytiin iltapäivällä vähän Kana-areenalla tutustumassa vähän agilityyn, aloitettiin nyt putkesta tänään.
Ennen putkea harjoiteltiin vähän namialustaa. Laitetaan nami alustalle ja pidetään pennusta kiinni, kun toinen vei alustaa kauemmas ja sitten pentu pääsee sen luokse. Tästä saatiin kotiläksyksi opetella lisää tätä ja vahvistaa ja ehkä myös käsky mukaan?
No, putkeen aluksi vähän mietti pari kertaa, että tuleeko kun huudan namialustan kanssa, mutta reippahastihan se sieltä tulla jolkotti kun sai innostumaan, toistettiin tätä muutaman kerran ja pentu vain reipastui koko ajan. :–) Hyvä Soolo !!
Tämän enempää ei viitsitty tänään tehdä, siinä sitten vaan leikittiin sillä välin, kun Henriikka reenas jotain pientä Unnin kanssa :–)

Ai että kun oli kiva päivä ! Ja nyt toi pikkupoika on ihan nuutunut ja väsynyt, vaikka nukkuukin melkein koko ajan :–D

Ja päivän kuvasatoa:

27.12.2009 – kolmaspäivä:)


Eilen illalla tein tämmöisen aika ihanan löydön olkkarista. <3 :--)
Kaapista löytyi vanha, alunperin kissojen hiirilelu, jossa jotain hiekkaa tms sisällä, joten pitää kivaa ääntä. Se oli Soolon mielestä tosi jees lelu ! Tän kanssa Soolo veteli itekseen rinkiä ja riehu. =)

Aamulla nyt nukuttiin jo nätisti, kun en reagoinut enää niinkään sen riekkumisiin. Tänään huomasi, että poika alkaa jo olla kotonaan, lähti välillä sellaisia vauhtispurtteja talon toisesta päästä toiseen !

Harjoiteltiin aina vähän ennen ruokaa, kun pojalla alkaa olla nälkä niin sujuu. Namikädellä ohjaten perusasentoon. Maahanmeno onnistui jo tänään pari kertaa ilman istumisen kautta menoa, jee. Tee lyhyitä, kivoja tuokioita monta kertaa päivässä.
Eniten tulee päivän aikana kumminkin leikittyä, tänään harjoittelin pallon kanssa leikkimistä. Eli vieritän pallon lattiaa pitkin – Soolo lähtee perään saalistamaan sitä. Alkaa jo hyvin tuoda takaisinkin sitä syliin, ja kun tuo niin vieritän palkinnoksi toisen pallon menemään ja niin edelleen… Ihana, kun toinen on ihan riemuissaan !

Yks kiva juttu oli tänään se, kun Soolo löysi hirven luun, jota Kingi on aikaisemmin järsinyt. Se olikin Soolon mielestä ihan sikakivalöytö, aarre !! Ei Kingikään noin innoissaan noista oo… :–D

26.12.2009 – PUPSIKUULUMISIA.

Alkuun pari pakollista söpöilykuvaa… <3

Vihdoin ! Eilen matkattiin siis Mäntsälään Tiinan luokse hakemaan meille uutta pienokaista kotiin, oli tätä päivää niiiiin odotettukin !

Matka Tiinalle tuntui ihan ylipitkältä, onhan sinne 160km, mutta nyt tuntui, että olis vielä enemmän.. Tiinalle mentäessä pennut oli ihan unten mailla. Siinä hoideltiin kaikki paprujutut sun muut, saatiin paljon juttuja kotiin vietäväksi, joita oon osaa yrittänyt tässä välillä lueskella.. leluja, luita sun muita juttuja. 🙂

Kotimatkalle päästäessä pentu hieman vinkui ja piti ääntä vähän matkaa ja katseli ympärilleen kovasti, mutta melko pian rauhottui kuitenkin ja nukkui kiltisti mun sylissä. 🙂 Jossain välissä matkaa pysähdyttiin vähän ulkoilemaan. Pentu oksensi kerran automatkan aikana, joskaan mahasta ei oikein tullut mitään…

Kotona mua jännitti kamalasti Kingin suhtautuminen pentuun, mutta oikeasti ihan turhaan.. ainakin näillä näkymin. 🙂 Kingi oli ihan häntäheiluen ja innokkaana tervehtimässä, samoin myös pikkuinen riemastui nähdessään isoveikan !
Kun kissat huomasivat pikkuisen tulleen taloon, ne kaikki kolme kokoontuivat rappusiin tuijottamaan.. Tikru näyttäisi jo hyväksyneen tulokkaan aika hyvin, vaikka aluksi olikin kovasti hännät pörhöllä ja selkäkarvat myös, mutta nyt se on käynyt jo tervehtimässäkin. Pauliinalla menee varmaan vielä pitkään ennenkuin kaverustuu, mutta Nasu nyt varmaan melko pian hyväksyy.. : )

Pentu oli erittäin reipas ja meni mielenkiinnolla joka paikkaan tutustumaan suoraan, toinen ihan intopinkeenä ! Kingin kanssa saivat leikkiäkin vähän aikaan, ja menihän sillä isolla pojalla vähän hermotkin pikkuiseen, kun toinen roikkui vieressä.. vähän siis murisi, niin Soolo oli jo kaukana pois härnäämästä toista. 🙂

Syömään ei ihan heti malttanut, kun annoin ruuan, joten tarjosin uudelleen vähän myöhemmin ja sitten maittoikin jo kivasti.

Pentu rupes riehumaankin jo illalla, ja kans mun jalat on näköjään kivoja leikkikaluja :D:Ddd Hämmästyin, kun ton suloisen ulkokuoren alta löytyykin noin paljon tappuraa ! On se niin kiva nyt !

Ja kovasti tykkää syödä kaikkia luita ja muuta järsiä ja käyttää suutaan.

Välillä nukkumaan. Pupsi herätti mut aamulla viiden aikaan hyppien sängyn laidalle ja RIEHUEN lelullaan ja huusi vielä samalla, ihana ! : D

Nyt ollaan sitten syöty, leikitty ja ulkonakin käyty monenmonta kertaa. Vähän kokeiltiin jo sivulletuloakin jauhelihan kanssa. 😉 ja sitten myös maahanmenoa pari kertaa, se on vaan vähän hankalaa vielä, mutta istuminen sujuu nopsaan !
Ulkona tuo on ihana, kun minneppäin meneekin, niin pupsi on ihan vieressä kiinni lähellä, eikä uskalla lähteä kauemmas, niinkun tuo isompi:)

Nyt seuraillaan, minkälainen riiviö tästä pennusta kasvaa… 🙂 Ainakin nyt jo saaneet kengännauhat, lelut ja luut kyytiä kovaa !

Tässä vähän esimakua pojan riekkumisista: