soololla kävi tyttöystävä kylässä


Ihanuuksien hääkuva.

Soolon luona kävi ensimmäistä kertaa tyttö kylässä. Koirat saivat tutustua rauhassa ja kosiskella toisiaan, Mette oli kova tyttö kiusaamaan poikaressua 😉
Astutushommeleissa Soolo tiesi heti määrätietoisesti, mitä ollaan tekemässä ja hyppäsi selkään. Mettekin näytti olevan mielellään mukana. Yritys kova, mutta lopulta koirat eivät jääneet nalkkiin pitkäksi aikaa, yritettiin parina päivänä. LÄÄÄHPUUH, oli koirapojalle rankkaa puuhaa. Saatiin onnistuneesti siemeniä sisään heti ensimmäisestä satsista, joten nyt vaan varpaat ja sormet ristissä, että sieltä lokakuussa syntyisi pikkuisia piraijoita!
Kuulemma ihan hyvät mahdollisuudet, että siemenet alkaisivat itämään.

Astutuksessa oli auttamassa ja hoitamassa hommaa suurelta osin SayWuf -kennelin Kirsi. Suuret kiitokset vielä! Kirsi omistaa myös Metten isän.
Kuten kuvasta näkee, Soolo oli ehkä maailman onnellisin koirapoika ja tää oli rakkautta lähes ensisilmäyksellä! <3___<3

Pentujen emänä

Goldentroll’s Fire Of The Sky ”Mette”

– lonkat: A/A
– kyynärät: 0/0
– silmät: terveet (CEA-vapaa pentuna ja aikuisena)
– näyttelyistä: varaserti, SA, usea ERI, useita luokkasijoituksia.
– Metten isä Hoax ja äiti Kerttu

Mette on nuori, reilu kaksivuotias collietyttö. Todella iloinen, reipas ja sosiaalinen neiti ihmisten ja koirien kanssa. Aloitellut RallyTokon harrastamista. Mette on keppi- ja pallohullu tyttö! Mette osaa rauhoittua, jos ei tapahdu mitään ihmeellistä, mutta on kuitenkin samantien valmis riehumaan tai tekemään yhdessä, jos jotakin tapahtuu. Oikein ihana, täpäkkä neitokainen.

Pennuista odotetaan reippaita ja iloisia collieita! Pentue on molemmille ensimmäinen, näistä odotellaan hyväluontoisia ja iloisen vauhdikkaita pentuja. Yhdistelmä KoiraNetissä.

Pentue tulee syntymään Uudessakaupungissa Maaret Peltovirran luona, Goldentroll’s -kenneliin.



Mette rallytoko-treeneissä.

Samassa voisin mainita, että Soolon lihasrevähdys on menossa tosi hyvin eteenpäin. Fyssarilla käyty taas, saanut juosta vapaanakin jo ja nostaa liikuntamääriä. Parin viikon päästä voisi palata pikkuhiljaa agilityn pariin takaisin, jos paraneminen jatkuu samalla tahdilla. Seurataan nyt kuitenkin tarkasti pojan vointia ja tehdään ahkerasti jumppa- ja venyttelyohjelmia päivittäin. Soolo on juossut myös vapaana jonkin verran – tällä ei ole kuitenkaan ollut mitään seurauksia jalan suhteen. Fyssari epäili, että voi alkaa jossain vaiheessa ontumaan uudelleen, jos menee liian rajusti jo, mutta onneksi ei ole vielä:)
Lisäsin myös Soolon ruokaan MSM-jauheen, jota syön itsekin. Metyylisulfonyylimetaani on tärkeä rakennusaine monille proteiineille. MSM-jauheen on monessa paikassa kehuttu nopeuttavan lihasten palautumista, vähentävän tulehdusta ja lievittää kipeytyneitä lihaksia. Toivotaan, että tästäkin olisi meille hieman apua:)

Mutta, pennuntuoksua odotellessa, nyt toivotaan parasta! <3 Metten kuvat: Maaret Peltovirta