Kuva: Kai Karuveha
ÄLÄ HUIDO NIILLÄ KÄSILLÄ!!! NE ROLLAA KU HELIKOPTERI eikä auta MIHINKÄÄ. Ohjaa ja kerro koiralle, mihin mennä!
Olin odottanut tätä viikonloppua taas pitkän aikaa. Mitä uutta annettavaa ihan uudella ihmisellä meille on agilityn suhteen? Toki odotukseen liittyi myös sukulaiskoirien tapaaminen ja kiva yhdessäolo muiden collieihmisten parissa. Vietettiin Soolon kanssa viime viikon lauantai ja sunnuntai Hartolassa SCY:n ja Aktiivicollieiden järjestämällä harrasteleirillä ja treenattiin agilityä riittämiin asti. Kouluttajana meillä oli Pete Huotari, joka oli (vaimonsa tapaan) ihan huippu! En odottanut yhtään vähempää, kuin mitä sain.
Viikonlopusta sai todella paljon irti ja monta asiaa jäi mieleen haudutettavaksi. Viime vuonna tokon suhteen meidän ”nousu-ura” alkoi Oilin pitämien treenien jälkeen. Oili sai mut miettimään asioita eri kanteilta, että miksi Soolo käyttäytyi siten, kuinka käyttäytyi. Voisin vaikka vannoa, että en olisi osannut kouluttaa Sooloa eteenpäin, ellei me oltais tavattu Oilia silloin – joku kerrankin osasi sanoa suoraan, sekä mun ymmärrettävällä kielellä, miten Soolon kanssa pitää toimia. Siltä pitää vaatia, eikä se kuole, jos komentaa kunnollakin. Sille pitää kertoa, että sen käytös on ihan perseestä.
Lauantain ensimmäinen rata oli helpohko. Valssien ajoituksen ja rytmitys oli tässä varmaan se ykkösjuttu. Valssit ei saa valua ja mennä tietyn viivan yli, jolloin ei tarvi ottaa ylimääräisiä askeleita.
Iltapäivän rata olikin sitten jo haastavampi. Radalle sain kivasti tokalle esteelle lähetyksen/”heiton”, joka onnistui oikeasti hyvin, kun mä vaan huolella ohjasin. Soolo siis irtosi sinne! Epäilin rataantutustumisessa, että en malta, mut onnistui! Putkiin lähetyksissä on tyhmä ns. ”vedättää” koiraa, kun voi omalla liikkeellä suoraan viedä sen koiran sinne putkeen. Kädet tikkuina vierellä, ei tarvi mitään tollasia, mitä oon opetellut aikaisemmin. Se oma liike on se tärkein asia, mikä vie koiran putkeen.
Pete sai mut myös ymmärtämään sen asian, että maksikoiran kanssa on välillä mietittävä radalla, pidettävä hengähdystaukoja itselle. Tää rauhoittaa ihan hullusti sitä ajatusta ”kiirekiire en mä ehdi”, vaikka tosiassa agissa ei oo koskaan tota kiirettä. Koira pitää opettaa niin estevarmaksi koiraksi kepeillä & kontakteilla, että ohjaajalla on silloin aikaa itselle. Ihminen ei pysty millään täysenergiseen suoritukseen agilityradalla, jos tälläisiä hetkiä ei ole. Lopputulos: Soololle lisää keppitreeniä, varmuutta umpi ja avokulmaan, lähetyksiä paljon kauempaa. Pidä se katse koirassa, kun lähetät esim eteenpäin hypylle ja rauhoitu tilanteeseen, tee se huolella ja sit sulla on aikaa ihan mihin vaan. Esim. hyppyhyppyputkikepit tsydeemi. Tuntu oikeasti hullun hienolta, kun mä luotin ja oikeasti ohjasin sitä koiraa, agilityä parhaillaan! Putken jälkeen koira haluaa aina ensimmäisenä nähdä ohjaajansa, mieti sijoittuminen.
Tämän päivän rata oli myös kiva. Mun pitäisi uskaltaa tehdä niitä ratkaisuja, mitä rataantutustumisessa mietin – välillä niitä hurjimmiltakin tuntuvia, sillä tälläkin radalla se toimi lopulta parhaiten. Muista rauhoittaa ne tietyt tilanteet, koska mä ehdin kyllä liikkua hyvin joka paikkaan. Unohda käsien olemassaolo nyt vähäks aikaa, laita taskuun tai kropppaan kiinni. Ohjaus ja rata sujuu paljon paremmin, kun en ohjaa lähes ollenkaan käsillä.
Kuva: Kai Karuveha
Viikonloppu meni ihan hujauksessa taas. Mieleen jäi paljon asioita, puoliakaan niistä en varmasti ole nyt muistanut kirjoittaa edes ylös. Myös tokoon sain jotain uutta mietittävää, varsinkin kaukojen suhteen, esim. palkat kauempana itsestä ja etäisyyttä pitää alkaa nyt kasvattamaan melko nopeastikin, mutta tekniikka ei saa kärsiä. Luoksetulon pysäytyksiin Pia neuvoi heittämään pallolla suoraan koiran etutassuja kohti, mä nii uskon, että toi toimii Soolollakin, jos kerran sedälläkin on toiminu !!
Kuvia on tulossa leiriltä, kunhan vain saan ne käsiini jostakin lähiaikoina!
Maanantaina käytiin leirin jälkeen vielä aksailemassa vähän Jämsän porukassa, koska oli Iipun vikat treenit, ennenkuin lähtee Joensuuhun:( Oli ihan huippua taas olla mukana, treenailutkin meni ihan jees, vaikka mehut olikin viikonlopun jäljiltä aikalailla finito agilityn suhteen. Kotiinkin oli niin kiire, että sain elämäni ensimmäiset ylinopeussakot. Tämä tyttö parka oli ihan hajalla siinä vaiheessa.
Soolo on alkanut pikkuhiljaa tottumaan elämään täällä Korpilahdella, eikä naapureiden mukaan ole enää metelöinyt täällä päivisin. Hienoa! Vielä on mukavaa lenkkeillä täällä, kun joka päivä saa uusia lenkkipolkuja. Tokon suhteen ollaan vähän treenailtu yksipuolisesti luoksarin stoppia, mutta josko sen saisi sitten myös kuntoon jossain vaiheessa!
Kuvat: Mira Äikiä
Viikko hurahti nopeasti ja maanantain treeneissä Kaitsu oli pitkästä aikaa pitämässä meille kunnon treenejä. Saatiin taas hyviä vinkkejä, esim. kepeille menoon. Mun ei oikeasti tarvi ohjata koiraa sinne juurikaan, liikkua vaan itse ja antaa koiran suorittaa itsekseen ne – se kyllä osaa! Mä huidon ihan liikaa taas.. Treenien jälkeen käytiin vielä tekemässä uuden treenituttavuuden kanssa tokotreenejä, jotka meni ihan kivasti, joskin pientä ääntelyä taas Soololta havaittavissa, mur. Tekee kumminkin ihan kivasti! Ihan peruskamaa, vanhojen muistelua pienessä häiriössä ym.