Mä en haluu paljon, vaan mä haluun kaiken

Kevät ja alkukesä ollut melko kiireinen ja koirahommat on jääneet vähemmälle, mikä on harmittanut mua ihan liikaa! Oon rampannut muutamissa pääsykokeissa, mutta en silti tiedä yhtään, mitä ensivuosi tuo tullessaan ja missä ollaan syksyllä. Vai ollaanko missään?
En tiedä, haluanko mennä johonkin toiseen kouluun opiskelemaan vuodeksi, jos tiedän jo nyt, että se ei ole se juttu, mitä ihan oikeasti haluan. Mutta jos satunkin pääsemään sinne, mitä teen?

Mitä meille kuuluu? Asustelin kaverillani Tampereella vajaan pari kuukautta, sillä välin isäni hoiti koiria, minä vain viikonloppuisin. Keskityin lukemaan pääsykokeisiin. Kulutin koko kevääni lukien, laskien ja haaveillen jostakin, joka toisaalta tuntuu niin kaukaiselta ja etäältä. Juhlinnat jäi aika vähiin, toisin kuin kavereilla. Ylioppilasjuhlat oli hirmu kivat, ihan parasta nähdä kaikkia ihania ihmisiä!

Mä opin ihan hirvittävän paljon asioita, syvensin tietoa ja jäsentelin sitä. Mutta ei se riittänyt ainakaan vielä, sen tiedän.
Kävin viikonloppuisin kotona katsomassa koiria ja helpottamaan koti-ikävää. Oli tosi kamalaa olla noista pikkusista erossa ja olo oli välillä ihan puolinainen – ei kiitos enää aikaa ilman koiria, vaikka toisaalta niistä on tavallaan paljon vaivaakin, mutta silti.

Tää kevät oli kuitenkin kivaa aikaa, tapasin samanhenkisiä ihmisiä ja sain uusia kavereita. Pääsin lähemmäksi yhtä unelmaani. Ja löysin muutamia ihan tosi ihania ihmisiäkin elämääni. Tällä hetkellä aika kuluu taas lähikaupassa työskennellen ja on niiin ihanaa olla vaan kotona ja tehdä niitä tuttuja ja turvallisia juttuja.


Koirat lihoivat tuona aikana jonkin verran, joten nyt on ollut pientä laihdutuskuuria molemmille. Kingi oireili myös takapäätään ja sai eläinlääkäriltä vain särkylääkkeitä, kun ei oikein tiennyt, mistä johtuu – kenties kulumaa tai jokin revähdys. Syötin sille muutaman päivän noita, kivut lähtivät ja koira on taas entisensä ja iloinen itsensä. Säikäytti vain, että ei kai toi rakas vuhve nyt vielä ole niin vanha? Kipuja sillä oli selvästi silloin, hakeutui normaalia enemmän lähelle ja irvisteli kissoille aina, kun ne tuli lähelle. Ontuminen oli ehkä selvin merkki, mikä tuli rasituksen (esim. pallonpeluun/taisteluleikkien) jälkeen. Ajattelin ostaa nyt myös Nutrolinia ja alkaa syöttämään sitä, jos siitä olisi vaikka jotakin hyötyä.

Soolollekkin on sattunut ja tapahtunut, sillä nimittäin lähti siitä ylemmästä ”lisävarpaasta” jonkinlainen ihonkappale ja se on vuotanut välillä uudelleenkin, kun lenkillä riehuu. Ilmeisesti nurmikolla liukunut jotenkin pahasti jotakin terävää vasten – onneksi ei kuitenkaan ole ihan tassunpohjassa, niin on parantunut paremmin. Myös tämän tapaturman vuoksi meillä oli agilitystä hieman taukoa.

(Kuvan on ottanut Ilona Karjalainen)

Yksi päivä käytiin Ilonan ja Nitan kanssa treenaamassa agilityä aamulla ennen työvuoroa. Otin myös papan mukaan vähän hömppäilemään. Kingi oli IHANA kun se oli niin riemuissaan, kun pääsi vähän tekemään matalilla rimoilla ja vähän rallittelemaan radalle. Kepeillä pappa haki ite johonkin ihan väärään keppiväliin ja alkaa pujotella ”kato mamma mä muistan vielä ja osaan!!” <3 Kingiltä tuli myös riemuhaukkuja sillä välin, kun se juoksi esteiden välejä. Pappa yrittää täysiä ja on ihan paras. Kingin kanssa on helppo mennä, kun sen kanssa ei tarvi ite kiirehtiä minnekkään, kun se on niin hidas verrattuna solperoon:D Pitää toistekin viedä toi eläin hassuttelemaan, se niin nautti!!


Soolon kanssa tehtiin jotain pientä pätkää myös ja vähän keppijuttuja. Rallitteluu lähinnä, koska niin pitkä tauko ollut nyt agilityjutuista. Soolo muisti kaiken tosi hyvin ja tästäkin eläimestä näki, kun se oli niin onnessaan päästessään liitelemään!

Agitreenien jälkeisenä päivänä tein Soolon kanssa tokojuttuja. Tunnari toimii ihan tosi hyvin! Oon tehnyt sitä aina välillä viikonloppuisin ja aika harvakseltaan muutenkin ja nyt se alkaa olemaan ihan tosi varma! Tänään laitoin ihan sikinsokin 10 kapulaa ja sinne sekaan oma. Soolo kävi nuuskuttelemassa kaikki läpi kerran (teki reippaasti, mutta tarkasti töitä, eikä mähli kapuloita tms), meni ensin omankin yli, mutta lopulta kaikki läpi käytyään palasi määrätietoisesti oman luo – ilmeisesti varmisti, että se on ihan oikeasti toi eikä mikään muu haise enempää multa:D Vielä pitäis luoksareiden stopit saada toimimaan hienosti jotenkin ja seuraamisessa se edistäminen pois.

Viimeisimmät agilitykuvat on yksistä tämän kesän treeneistä, joissa Mira Äikiä kuvaili meitä. Kiitos kuvista ja treeneistä! 🙂