Kirjoittajalta evie

Sain Ilonalta tälläisen colliehaasteen, seuraavaksi haaste lähtee eteenpäin Tiinalle&Pokolle!

1. Miten päädyit ottamaan collien?
Meillä oli ollessani parivuotias Nella -collie, joka kuitenkin jäi auton alle tosi nuorena :(. Vanhempien erotessa isäni ehdotti, että voitaisiin hankkia meille koira, sai tytön ajatukset aivan muualle. Tämän jälkeen kinusin isän viemään kirjastoon, ahmin ja lainasin sieltä kaikki mahdolliset koirakirjat, jotkut moneenkin kertaan. Kuvittelin tietäväni kaiken tarvittavan!
Rotuvalinta oli kuitenkin selvä, ei sitä mietitty sen enempää – Nella oli ollut collie, niin seuraavankin täytyisi olla!

2. Mitä ominaisuuksia tahtoisit colliessa rotuna parantaa?
Liian paljon näkee vieläkin arkoja, pelokkaita collieita. Nämä ehdottomasti pois. Samoin haluaisin hieman parempaa hermorakennetta, taisteluhalua ja kaikenlaiset alusta-arkuudet pois! Näihin ei voi vaikuttaa muuten, kuin kasvattajien jalostuvalinnoilla ja sillä, että ihmiset ottavat selvää koiriensa ominaisuuksista kouluttamalla niitä.
Yhden aran collien omistaneena en toivo saavani enää toista samanlaista, vaikka se koira jos mikä, opetti mulle ihan äärettömän paljon tästä elämästä koirien kanssa. Osaan nyt nauttia, kun mulla on kaksi koiraa, joiden kanssa elämä on todella helppoa. Ei tarvitse koskaan miettiä, mitenhän se haukku nyt selviää mistäkin tilanteesta.

3. Onko koirasi mielestäsi sellainen, kuin kuvittelitkin collien olevan? Yllättikö jokin?
Molemmat ovat aika erilaisia, mutta kuitenkin niin samanlaisia. Sain Soolosta sellaisen koiran, jota olin juuri toivonutkin. Unelmoinut pitkään omasta ”lassiesta”. Yllätti se, kun koirasta löytyikin potkua ja sille pitää asettaa selvät rajat. Aiempi koira oli mennyt paniikkiin ja lukkoon, jos sitä vähän kuritti, mutta nää lähinnä innostuu siitä tai ei ota mua yhtään tosissaan. Oli vähän opettelemista, että mitenkäs nyt tehdään. Heti pari viikkoa sen jälkeen, kun pentu tuli taloon, paniikkipuhelua kasvattajalle ”apua mitä mä teen tää puree kokoajan ja riehuu eikä päästä irti” ?!?!?

4. Oletko miettinyt, tuleeko seuraavakin koirasi olemaan collie, vai jotakin muuta rotua?
Ennen Keijon ottoa mietin, että haluaisin kokeilla jotakin muuta rotua – kokea, olisiko se jotenkin erilaista ohjata aivan erilaista koiraa. Lopulta päädyin kuitenkin collieen, en osannut vaihtaa. Olisi ollut iso työ tutustua uuteen rotuun, miettiä sukuja ja kasvattajia, josta haluaisi koiran.
Saa nähdä, mikä seuraava koira tulee olemaan. Siihen on vielä paljon aikaa. Varmaan collie.
Laumanvartijaa ollaan kuitenkin harkittu tänne maalle isän luoksi, pyreneittenkoira haaveissa.

5. Mikä on koirasi huonoin puoli (yksi ominaisuus)?
Soololla en tykkää varmaankin sen haukkuherkkyydestä/komentamisesta, kun käy ylikierroksilla. Ei kykene silloin keskittymään. Keijosta en keksi tällä hetkellä ihmeitä, no okei, se käy välillä treeneissä käteen kiinni kun alkaa kuumeta liikaa ja se sattuu XD.

6. Entä paras puoli (yksi ominaisuus)?
Soololla sähäkkyys – aina välittömästi mukana! <3 Keijolla tasapainoisuus, se on tsillisti joka paikassa. 7. Millaisissa tilanteissa koirasi haukkuu?
Kun viettitaso nousee korkeaksi, koira kuumenee ja alkaa haukkua. Molemmat. Haukkuvat ja ilmoittavat myös, kun joku tulee pihaan. Hakumetsä.

8. Millaisia kisatavoitteita sinulla on koirasi kanssa?
Soolon kanssa ensin kolmosiin nousu agilityssä ja kisaaminen haun alokasluokassa. Keijon kanssa toivon pääseväni pidemmälle agilityssä, samoin haussa kisaaminen tavoitteena. Todennäköisesti pyörähdämme myös TOKO -kisoissa ja RallyTokossa.

9. Kuinka monta kaulapantaa koirallasi on?
Yksi tai kaksi molemmilla. En oo kovin innokas keräilemään näitä, vaikka jotkut hienot pannat molemmille onkin haaveena! Kämppiksellä oli ainakin 20 erilaista takkia Emmi-koiralleen…

10. Milloin olet ollut koirastasi erityisen ylpeä?
Varmaankin jotkut onnistuneet treenit molemmilla. Niiden kanssa on niin ihanaa tehdä, kun molemmilla on kauhea hinku päästä duuniin!

11. Kiinnostaisiko sinua alkaa joskus kasvattajaksi?
Tosi monta vuotta olin sitä mieltä, että musta aivan varmasti tulee joskus colliekasvattaja. Enää en haaveile siitä niin voimakkaasti, mutta pienenä unelmana sekin elää vielä. Aluksi olisi mukavaa saada jommallekummalle pojista pentuja (luultavasti tulossakin aika pian ;)), päästä siten hieman sisälle siihenkin touhuun. Kasvattajalla on kuitenkin aika paljon vastuuta ja tietotaitoa on oltava paljon, jotta siihen hommaan voi ryhtyä!
Ehkä joskus, ehkä ei.

Kuvat: Ilona Karjalainen.

Pääsykokeet ohi taas. Kyllä osaa olla tyhjä olo. Saa nähdä, mitä tulee. Nyt pääsee kumminkin nauttiman taas elämästä ja kesästä! Tässä vielä meidän kuulumiset ajantasalle.

Käytiin Johannan viettikoulutusillan jälkeisenä päivänä Ilonan & Haltin kanssa kentällä treenimässä agilityä ja tottisjuttuja. Oli ihan superihanaa nähdä kunnolla pitkästä aikaa ja treenailla.
Soolo oli ihan huippu tottisjutuissa, vaikka onkin ollut taukoa näistä lähes talven verran. Kaikki jutut muistui, ainut oli A:n hyppynoudon jälkeinen palautus vaatii vieläkin hieman auttamista/lisäkäskyn ja eteenmeno on ihan kesken, mutta se me tehdään tänä kesänä kuosiin!
Hitsit, kun sille sais maastotkin toimimaan! (tai emäntä treenais!)

Keijo oli ihan pätevä, tehtiin vähän sitä sun tätä. Ekaa kertaa mm. tokohyppyä ja se oli helppo nakki kakaralle. Eteenmenoa myös ja erityisen ylpeä olin paikkamakuusta. Se tönötti siellä pätevänä, vaikkei sen kanssa sitä oo ihan kamalasti treenattukaan.

Agilityä seuraavaksi. Tehtiin ihan superhelppoa irtoamispätkää. Näistä treeneistä vois kirjoitella vaikka mikä muistiin, mutta päällimmäisenä mulla on vaan mielessä Soolon loukkaantuminen.
Se alkoi ihan yhtäkkiä treeneissä ontua vasenta takajalkaansa. En tiedä, mitä tapahtui. No, kotona kipulääkettä naamariin ja koira levolle. Oli just viikonloppu, niin ajattelin, että oottelen, josko se menis siitä ohi. Menihän se, ei ontunut enää maanantaina silminnähden. Päätin kuitenkin varata ajan fysioterapeutille, koska jumeja siellä vois olla tuon jälkeen..

Käytiin fyssarilla ja sen tutkimuksen jälkeiset fiilikset aika ristiriitaiset. Luulin sinne viedessä jo, että toi oli vaan tommonen ohimenevä juttu, ei tässä mitään.
Ei se koira ollutkaan terve, ei se jalka venykään, niin kuin pitäis. Ontuma edelleen 1/5, vaikka mä en näe mitään virhettä liikkeessä. Ainut, missä nyt huomaan on rappuset, niissä se keventää toista takastaan. Koiralla selkä ja se toinen takajalka ihan kireät lihaksistosta. Suositellaan eläinlääkäriä konsultoimaan. Käytiin ennen eläinlääkäriä vielä toisen kerran fyssarilla, nyt koira oli jo parempi.

Käytiin sitten tiistaina Kallion Juhalla (ortopedi) Eläinystäväsi Lääkärillä tutkituttamassa tuota jalan vikaa, kun se ei vieläkään toimi täysillä liikeradoilla. Juha tutki Soolon huolellisesti, väänteli koiraa suuntaan jos toiseenkin, juoksutti pihalla. Oireet, kivut ja jumipaikat viittasivat hieman lonkka-/selkävikaan, joten otettiin Soolosta vielä röntgenkuvat. Pikkucollie untenmaille ja kuviin. Kyllä tyttöpoloista jännitti odottaa kuvien tuloksia – varsinkin, kun epäilynä oli moinen.

Se olisi meidän agilityuran ja harrastusten loppu kuin seinään. Ei mitään enää koskaan, mitä jos se on kipeä koko loppuikänsä?

Piinaavat minuutit kuluivat ja sain vihdoin kuulla kuvien tulokset. Ei mitään huomautettavaa missään!! Siltä kuitenkin kuvattiin monen monta paikkaa – myös esim. polvet ja tassut mahdollisten varvasmurtumien varalta. Huikeeta. Saatiin samalla myös viralliset selkäkuvat lähetettäväksi Kennelliittoon, itse en niitä osannut edes ajatella, mutta onneksi lääkäri osasi!
Soololla on nyt vielä aika monta paikkaa jumissa (mm. selkä, vatsalihakset ja se venähtänyt reiden etuosa), joten nyt ollaan ainakin pari viikkoa hihnalenkityksellä ja käydään fyssarilla vielä ensi viikolla. Keijokin pääsee tsekattavaksi silloin. Ihan varmuuden vuoksi haluan nyt viedä senkin, ennen kuin mitään isompaa tulee. Nyt voidaan kuitenkin harrastaa loput yhteisistä vuosistamme hyvillä mielin 🙂

Kyllä muistan taas olla kiitollinen kahdesta terveestä koirasta. Ja pitkään! Ne on niin rakkaita, hoidan niitä varmaan paremmin kuin itseäni. Onneksi tuo koirapoika tulee kuntoon! Mummikin oli mukana eläinlääkärissä ja totesi, että huhuhuu, eläimet saa nykypäivänä parempaa hoitoa, kuin monet vanhukset. Niinhän se taitaa välillä ollakin.

<3

Nyt meillä on Soolon kanssa kasa jumppaohjeita, opetellaan hallitsemaan syviä lihaksia, venytellään kylkiä ja selkää, sekä venytellään! Soolo sai eläinlääkäriltä vielä 10päivän kipu- ja lihasrelaksanttikuurin, joten eiköhän me tästä kuntouduta! Parin viikon sisään saa jo alkaa asteittain palaamaan normaaliin liikuntaan, mutta parempi mennä nyt jonkin aikaa hissukseen. Helppoa se ei ole, koska tuolla koiralla on syntymästään ollut palo juosta. Se on ihan parasta!

Tää koulutus oli jo ajat sitten, mutta pääsukoelukemisten takia postaaminen on unohtunut. Päästiin jälleen koirakkopaikalle Johanna Nivalan viettikoulutukseen. Mulla on ollut tottismotivaatio ihan hukassa tuon pennun kanssa pitkään. Oon vaan hömppäillyt ja pitänyt hauskaa sen kanssa. Voin kertoa, että tän illan jälkeen ei enää oo.

Jos ollaan rehellisiä, niin sen tekeminen tokoillessa on tuntunut sen verran laimealta Sooloon verrattuna, etten ole kokenut mielekkääksi viedä sitä niin reippaasti eteenpäin tokopuolen jutuissa. Ollut sellanen aivolukko.
Soolo tekee aina satalasissa, täysillä, kaikki tai ei mitään-periaatteella. Se on kiihkeä, tarttuu leluun kiinni raivolla ja mun on vaikea päästä sitä leikkiessä karkuun. Onhan se nyt totta, että viisivuotias tekee ihan eritavalla ja osaamistaso ihan eritasolla.

Tänään tajusin, että mulle on annettu palikat rakentaa Keijosta hieno tottiskoira. Mun on aivan turha verrata sitä Sooloon, sillä on omat paremmat puolensa, toisissa taas Keijo on selkeästi vahvempi (esim. se ei todennäköisesti tuu vuotamaan samallatavalla koskaan, se ei kerää niin valtavia kierroksia, joita se ei pystyisi kantamaan purkamatta).
Mä oon vaan kokenut, etten kuitenkaan osaa rakentaa sille yhtä vietikästä seuraamista, kuin Soololle. Mä tykkään niin paljon siitä, miten Soolo tekee ja seuraa – silloin kun se tekee sen oikeassa vireessä ja tarkasti. Se on vaan niin hieno silloin, mitä nyt välillä vähän edistää.
En oo uskonut itseeni, et osaisin tehdä Keijollekkin sellaisen. Tää juttu on vaan mun pään sisällä – kyllä me oikeasti pystytään. Meillä on tiet avoinna vaikka minne. Me opitaan, jos mä teen töitä sen eteen!

Agilityä musta on ihan sairaan parasta tehdä sen kansssa. Se on sairaan tykki ja mä uskon siihen, että siitä tulee hieno ja päästään vielä pitkälle. Hakuakin on Keijon kanssa kiva tehdä, koska se on niin lahjakas siinäkin. Miksei se voisi siis olla tokossakin? Mitä jos kaikki on vaan musta itsestä kiinni?
Se on vähän hömppä pentu joo, mutta siellä on ne oikeat palikat kyllä, joita vahvistamalla saan sen toimimaan.

On epäreilua koiraa kohtaan ajatella näin. Mä vaan jotenkin kuvittelin, että siitä tulisi ihan kopio Soolosta. Mun ekasta harrastuskoirasta, joka on opettanut niin hirveästi asioita. Mut olisihan se nyt ollut ihan tylsää. Tästä nyt saa ehkä sen kuvan, että oisin jotenkin pettynyt siihen – en todellakaan, se on maailman kiltein ja ihanin pieni colliepentu ja yksi rakkaimmista asioista maailmassa.

Itse koulutukseen. Tää oli hauskaa. ”Lassieiden paluu koulutuskentille” – meitä oli koulutuksessa kolme collieihmistä, Ilona&Halti ja tuleva poikien siskon pennun omistaja.
Mun pitää lopettaa pilkkiminen heti alkuunsa. Mä kalastelen sitä koiraa mukaan, kun sen kontakti rakoilee, vaikka mun pitäisi jo ton ikäiseltä vaatia sitä omaa aktiivisuutta paljon. Paljon.
Mulla on ollu ongelma siirtää seuraaminen lelulle. Mä tykkään tehdä lelun kanssa hommia – tähän asti ollaan tehty vaan nakilla, niin mun mielestä vähän laimeeta. Oon koittanu vaan siirtä lelun suoraan kainaloon, hups ei taida onnistuu. Lelu siis nokan päälle niin, että koira ei pääse koskemaan siihen (tarpeeksi ylös). Aluksi saaliilla, sit seuraamiseen suoraa ja ZIP ja palkka.
Muista tuo vapautusjuttu, tärkeä merkki koiralle, että on tehny oikein.

Sitä voi viedä reippaasti eteenpäin. Se osaa, meillä on hyvä suhde kunnossa, se leikkii kivasti – miksei siis asetettais haasteita treenille?
Leikkimisessä muista, että saalis lähtee aina karkuun ja sit kun sanotaan irti, niin se on todellakin ensimmäisellä käskyllä irti. Samalla lelu kuolee, koiran pannasta voi pitää kiinni (ei painetta kaulaan silloin).
Koiraa voi saaliilla härnätessä paineistaa kaulaan pitämällä pannasta kiinni – saa yrittämään enemmän.

Postauksen kuvat: Ilona Karjalainen

Keijon tokat & kolmannet mätsärit, Soolis myös kehäkettuilemassa

Pitkänäperjantaina oltiin Längelmäen Agilityteamin järjestämässä mätsärissä. Keijo sijoittui PUN3. Tuomarilta saatiin kehut valtavan hienoista liikkeistä ja hyvin käyttäytyvästä iloisesta pennusta! Olin ylpeä mamin mussukasta, joka oli niin reipas! Onneksi tuomari ei huomannut, että pentu oli hihassa kiinni aina kun sen silmä vältti selän takan juostessa.. miten se osaakaan ajoittaa noi pomppupuruhyppynsä oikein?
Soololle PUN, ei sij.

Kuvat: Nina Virolainen

Lauantaina olinkin sitten talkoilemassa meidän omassa mätsärissä. Keijo ja Soolo taas kehässä. Keijo pääsi taas punaisten kehässä jatkoon, mutta ei sijoittunut tänään – mutta olin taas iloinen hienosta esiintymisestä. 🙂 Soololle myös PUN, mutta ei sijoitusta. Oli aika levoton kehässä.

Sunnuntaina olin kouluttelemassa Längelmäen agilityteamin alkeis ja lähes-kisaavien ryhmää. Kouluttaminen on ihan huippukivaa puuhaa! Niin siistejä hetkiä, kun keksit jotain annettavaa koulutettavalle koirakolle.

Seuraavana viikonloppuna Rallytokokisat & rallymölleilyä

Lauantaina käytiin korkkaamassa Soolon ja mun rallytoko-ura. Mua jännitti ihan hirveesti – uus laji, jonka sääntöjä oon opetellut vaan pari viikkoa. Paljon muistettavaa ja pikkujuttuja. Ilmoittautuessa huomasin itestäni pahimmat jännitykset, mut nää onneks laimeni odotellessa. Lopulta menin todella hyvillä fiiliksillä kehään, Soolokin oli ihan supervireessä – vähän korkeassa, mutta se tekeekin aina täysillä tehoilla, tai ei ollenkaan.
Muistin radan pääpiirteittäin hyvin, serpentiinissä Soolo painoi jonkin verran reiteen & edisti hieman, josta -1p ja samoin yhdestä saman vian takia tuli -1p. Olin ihan liekeissä, JEE TÄÄ MENEE HYVIN.

No, lopulta tokavikalla kyltillä Soololla jotenkin kiehui yli ja se alkoi vaan räksyttämään mulle. En tajua, mikä sille yhtäkkiä kesken suorituksen tuli – se ei oo käskyn alla tehnyt tuota vielä.. Kotipihassa aina silloin tällöin tulee samalla asenteella komentamaan kepin heittäjää. Yleensä loppuu heti pe**keleillä, mutta kehässähän niitä ei voi käyttää, joten lopulta päätin keskeyttää kokeen ja lähteä pois. Harmitti ihan sairaasti, varsinkin, kun saatiin lopulta arvostelulaput ja sieltä ois tosiaan ollut tulossa 98p/100p…
No, ei muuta, kuin kohti uusia pettymyksiä! Ei noi koirat vaan oo koneita, vaikka olin ihan 100% varma kokeeseen lähtiessä, että se yli 70p sieltä haetaan ja tulos, mutta kaskummaa.. Tätä lajia täytyy kyllä käydä kisaamassa toisenkin kerran, koska kisapaikalla oli niin rento fiilis ja mun jännityskin jotenkin katosi! Oon niin hirveä toko-jännittäjä, että tää varmasti auttaa mun kisajännitykseenkin. Tuona kisapäivänä en tuntenut kehässä jännittäväni mitenkään paljoa, koska Soolo oli ollut viritellessä niin hieno poika.

Maanantaina en meinannut millään lähteä rallytokon epiksiin Jyväskylän Kodin Terralle – Henna suostutteli mua kokopäivän ja olin vaan, että ”en minä jaksa sinne lähteä, kun illalla agitreenit ja jos lähen sinne niin haluisin voittaa, eikä Keijo osaa yhtään mitään vielä kumminkaan”. No, jotenkin se sai mut keploteltua, kun päästiin vielä laskemaan fysiikkaa hetkeks kisojen jälkeen ja sieltä suoraan aksavalmennukseen.

Kepuli oli tosi reipas ja hieno poika! Pari kertaa se meinasi alussa jäädä nuuskuttelemaan ilmaa, mutta noin muuten se teki hienosti töitä! Maahanmeno oli nopsa! Ainut miinus pisteistä saatiin, kun ilmeisesti toi maahanmeno oli kumminkin vähän vino, mutta ei se menoa haitannut 🙂 Radan jälkeen mulla ei kyllä olleet mitkään voittajafiilikset, vaan oli kivaa ja mukavaa.

Keke kun ei oo ihan niin sähäkkä luonteeltaan (tai sitten se syttyy vaan myöhemmin), kuin Soolo, niin tuntu ehkä ihan vähän laimeelta. Tästä ajatuksesta viritin itselleni ajatuksen, että mun pitää oikeesti alkaa treenaamaan tottistakin Keijolle lelun kanssa, eikä aina vaan syöttää sitä. Saa sille enemmän sitä asennetta mukaan (mikä sillä on jo kyllä aksassa!)

Yllätys oli ihan superiso, kun lopulta palkintojenjaossa oltiin voittajia! Huhhu, olin ihan innoissaan, kuin pikkutyttö, joka sijoittuu ensimmäisissä mätsäreissään!

Agivalkussa tehtiin parinviikon takaista valssitreeniä, mutta nyt peilikuvana. Olipahan se taas yllättävän vaikeaa, mutta nyt jo paljon helpompaa, kuin pari viikkoa sitten! Opin myös saksalaisen ihan eritavalla, kolmella askeleella. Mä oon _aina_ peruutellut siinä – voi, kuinka helppo ohjaus se oikeasti onkaan, kunhan opettaa koiralle, että päälle saa tulla. Tätä treeniin!
Mä myös kaaduin treeneissä. Liukastuin, kun piti tehdä poispäinkäännöstä. Tän syytä miettiessä päätin alkaa uudistaa vähän kenkävarastoani.

Toissa viikon valmennuksessa meille osoittautui vaikeudeksi putkikulma, jossa kokeiltiin ”metrin sääntöä”, eli kun ohjaaja on ohittanut putken suun metrillä, ennen kuin koira hakee putken, sillä on mahdollisuus tietää, kumpaan suuntaan putkesta pitäisi seuraavaksi kääntyä.
Takaaleikkaukset oli meille aivan yllättäen vaikeita tässä treenissä – ne täytyy treeniä paljon irtoavammiksi!

Tällä viikolla treeneissä Kepu oli ihan super! Vähän piti helpottaa alun putkeen hakemista – luotan koiraan jo välillä vähän turhankin paljon – pitää vielä muistaa, että se on tosi nuori ja kokematon, jolloin sitä pitää vielä vähän jelpata enemmän!

Putkijarru tuli meille treenilistalle, siihen voi ottaa yksinkertaisen ”kyykkäyksen”, jonka Julia selitti meille auki. Moni koira lukee tätä luonnostaan, kunhan putkieste on muuten selkeä ja varma koiralle hakea. Puhuttiin myös suhinoista ym, mutta niille pitää selvemmin opettaa koiralle, mitä tarkoittavat. Seuraavissa omatoimitreeneissä ajattelin kyllä kokeilla, miten toimii. Kepu haki hyvin pimeisiin putkikulmiin.

Välistävedot meni ihan jees, niissä pitää olla valmiina, kun koira on ponnistamassa ja reippaasti eteenpäin. Mulla välillä tapana kiirehtiä vähän liikaa tai liian vähän väärässä paikkaa. Pitää löytää se oma rytmitys. Hyvin nää suju kuitenkin. ”Ulkokautta” putkeen veto on itselle vähän vielä epävarma ohjaus, mutta yllättäen Kepu kuitenkin luki tätä hyvin! Pitäisi uskaltaa vaan kokeilla kaikkea uutta ja erilaista enemmän – silloin huomaa, että tässähän on vaihtoehtoja ohjaukseen vaikka millä mitalla!

Vaikein kohta meille oli takaakierto + niisto. Jälleen. Treeneissä koin mukamas taas ”valaistumisia”, kun Julia selitti mulle auki niiston ideaa, mutta vasta jälkeenpäin tajusinkin, että ohops… tätä taidettiin kyllä jauhaa jo joskus aikaisemminkin!
Eli niistossa ideana ei oo pysähtyä ja oottaa, että se koira tulee siihen ohjaukseen, eikä VARSINKAAN OLLA KOIRAAN PÄIN TIELLÄ, vaan jalat menosuuntaan, pieni merkkaus ”tuu tähä” ja samantien liike jatkuu ja mielellään rintamasuunta auki, että koira uskaltaa myös helpommin hypätä sen hypyn.
Mulla on ollut vaan tapana ootella sitä siinä, kalastella ja olla just väärinpäin ”koiraa kohden/uhkaavasti”. Tää pitää nyt hiffata! Hyvä ohjaus olis, jos sitä osais vaan käyttää just näin!

Postauksen kuvat on ottanut Tiina Paananen, meidän ensimmäisistä agilityepiksistä.