ulkona mukavuusalueelta unelmahommia tehden

Yritin jo ennen joulua ja lomaa kirjoitella meidän kuulumisia, mutta stressikäyrieni vilahdellessa taivaissa oon aatellut palvelevani itseäni paremmin, jos vaan luovun kaikista ylimääräisistä asioista ja käytän sen vapaa-ajan rentoutumiseen – mulle parhaiten toimivat lenkkeily, sohvalla löhöily ja ystävät!!

Yritin mä kirjoittaa kuulumisia aikaisemmin. Mutta sitten en pystynytkään. 😀

Joululoma häämöttää. Lasken joka päivä päiviä, milloin tää stressaaminen loppuu. Nyt olis 10 päivää jäljellä, mut noihin päiviin pitäisi mahduttaa vielä seitsemän tenttiä. Mahdoton yhdistelmä, vai onko?

Välillä on päiviä, jolloin en stressaa ollenkaan. Välillä tuntuu, että sekoan tähän. Harmi vaan, ettei se stressaaminen auta mitään. Päivät rullailee eteenpäin, kokeita tulee tehtyä ja luettuakin hullunlailla. Mä opin koko ajan enemmän siitä, miten äärirajoille ihminen voi itsensä asettaa. Yllätyn jatkuvasti, miten paljon ihminen voi sisäistää ja opiskella vain muutaman päivän sisällä asioita, JOS VAAN YRITTÄÄ PARHAANSA.

Lyön päätä seinään ja keräilen itseäni vitutuksen multihuipentuman jäljiltä, kun jotkut tentit ei meekään ensimmäisellä kerralla läpi. Mut siitä kummasti selviää. Se tuntuu kasvattavankin. Pakko vaan nousta ja yrittää uudelleen, vaikka ei välttämättä ihan täysillä jaksaisi kiinnostaakaan. Mut kyllä ne hyvät tulokset motivoi entisestään lukemaan entistä paremmin!

Mä nautin siitä, että saan olla kiireinen. Mä yritän mahduttaa tähän yhtälöön vielä Keijon agilitytreenit ja omat salitreenit ym. Onneksi koulussa ei oo hirveesti oppitunteja enää, muutama hassu praksa siellä, täällä. Mut lisätäänpä hassuun yhtälöön vielä muutama henkilökohtainen kriisikin, niin isoimpana ajatuksena oli jossain välissä vain selviytyä seuraavasta päivästä.

Joululoma, tulet todellakin tarpeeseen. Rakastan sitä, mitä teen. Oon just siellä, missä pitääkin. Se ei kumminkaan tarkoita sitä, et se olis helppoa kokoajan. Mut todellakin sen arvoista.

Meillä on ollut nyt syksyllä aikaisemmin kertomieni lisäksi muun muassa agrologian kurssi, joka on ollut ehkä vähän turha. Ollaan opeteltu muun muassa erilaisia viljalajikkeita, opeteltu tunnistamaan niitä ja nimiä latinaksi. Opettelun jälkeen tentitty suullisesti opettajalle, joka ei oppilaiden onneksi oo ollut kovinkaan tiukka noissa – on ollut aika paljon muutakin mietittävää;) Luennoilla sit on ollut paljon muutakin asian tiimoilta.

Fysiologiassa ollaan tentitty respiratory-, cardiology-, urinary-, digestive ja nervousfysiologiaa. Anatomiassa opiskeltiin kaikki loput – hermot, aivot, aistit (lähinnä silmä & korva), imusuonisto ym. Patologiaakin ehdittiin syksyn aikana aloitella luentojen kanssa. Virologiassa opeteltu perus virustaudit ja mikrobilsassa opeteltu lisää gram-värjäystä ja bakteerien tutkintaa ja vähän lisää teoriaakin.

Joululomalla oli sit ihanaa rentoutua, aivan maailman parasta vaan lojua sohvalla ja olla. Ei tarvi tehdä mitään. Jotkut vanhat ystävät siihen viereen, niin täydellisyyttä ei oo kovin vaikee kuvailla <3 Hetki meni lomaillessa, kävin myös tekemässä jonkun verran vuoroja vanhalla tutulla kaupalla. Sinne palaaminen on aina yhtä ihanaa, kun vanhat työkaverit on ihan parhaita suurin osa, mutta samalla se motivoi mua entistä enemmän opiskelemaan itselleni sen unelmieni ammatin tulevaisuutta varten. En haluaisi siellä loppuelämääni viettää;) Ihanat asiakkaat on tulleet jopa sanomaan, että tee vähemmän töitä ja lomaile välillä!! Voi, mä kyllä tekisinkin varmaan jotain muuta, jos rahaa tulis silti! 😀

Tammikuun ensimmäisellä viikolla matkustin takaisin Tartoon tekemään anatomian lopputentin (!!!!! KÄÄK) ja rästiin jääneen fysiologian. En ikinä varmasti opi aloittamaan luku-urakkaa ajoissa, joten näistäkin meinasi tulla hieman stressi päälle, onneksi niistä kuitenkin selvittiin! Meidän koulussa sanotaan aina, että koulu on jaettu kahteen osaan: aika ENNEN anatomiaa ja aika anatomian JÄLKEEN 😀 Eli nyt saa hetken olla tyytyväinen itseensä, että sai tuon hoidettua ajallansa läpi!
Kokeiden jälkeen jäin Tarttoon vielä viikonloppuun asti, sillä olin ilmoittanut Keijon näyttelyihin. Suunnittelin jättäväni kokeiden teon tammikuulle näyttelyiden takia. Se todellakin kannatti.

Keijo-poika yllätti mut totaalisesti kehässä. Tätä mä oikeasti salaa haaveilin tapahtuvan edes toisena päivänä, mutta Kepu veti koko potin molempina päivinä! Eli se oli rotunsa paras, saaden sertin molempina päivinä! Keijo on siis yhtä SERTiä vaille Viron muotovalio – sitä onkin nyt seuraavat neljä vuotta aikaa hyvin metsästää 😉 Mä olin NIIIIN ylpeä mun pienestä näyttelyfifistä, vaikken noista näyttelyistä tavallisesti niin perustakaan. Jäätiin vielä isoihinkin kehiin, koska ajattelin tän olevan ainutlaatuinen tilaisuus meille ja Kepsukka pääsi sieltäkin vielä jatkoon ja sijoittui kuuden parhaan joukkoon! Mikä päivä!!! Mikä viikonloppu!!

Puolalainen Malgorzata Wieremiejczyk-Wirz saneli Keijosta seuraavaa:

”Masculine boy. Very beautiful head. Good topline. Forechest should be stronger. Good bones. Angulation of rear should be better. Very good movement. ” / ERI1 SA PU1 ROP SERT

Ja Umit Özkanal lauantaina seuraavasti:

”Good head & teeth, good proportion, good topline & tailset, angulation ook, movement ok, during hind legs could be little bit more parallel, good coat & pigmentation.

Suomeen tultuani oon taas ollut kaupalla töissä, mutta samalla oon saanut olla Jämsän pieneläinklinikalla harjoittelemassa ja seuraamassa eläinlääkärin hommia. On ollut aivan sairaan siistiä nyt, kun asioista voi kuvitella ehkä hieman ymmärtävänsä. Yhtäkkiä monet koulussa opetellut asiat ymmärtääkin ihan eri tavalla – miks niitä bakteereita on värjäilty ja tutkittu niin paljon. Miten kanyloidaan tai otetaan verinäytteitä, mitä ne kertoo meille ym. Oon myös oppinu sellasia asioita, mitä ei koulussa vielä oo ollut puhettakaan. Toi on ollut mulle sellanen muistutus, että miksi mä tätä juttua halusinkaan taas silloin kauan sitten opiskella ja unelmoin tästä ammatista. Tää todellakin koukuttaa, kun kokoajan oppii lisää!!


Ennen Tarttoon lähtöä kävin myös hyvästelemässä meidän perheen rakkaan Hassen (Zinnia’s Hanoi Rocks). Oma epäilyni Hasselle on DM, eli degeneratiivinen myelopatia. Röntgenissä ym tutkimuksissa ei löydetty sen suurempaa vikaa, mutta pikkuhiljaa pienet halvausoireet etenivät, mutta koira säilyi kyllä maailman iloisimpana hännänheiluttajana loppuun saakka <3 Hasse, vie terkkuja Kingille ja pidä siitä hyvää huolta <3 IKÄVÄ !


Viime lauantaina käväistiin ystäväni Melissan & Vekin kanssa Haukkuvaarassa agilityvalmennuksessa Julia Kärnän opissa. Treenissä oli nollahaaste, joka sai mut panikoimaan jostain syystä. Treeni meni vähän penkin alle meiltä, en saanut jotenkin omaa mielentilaa oikeaksi, vaan olin ekan kierroksen aika stressissä ja ihan kuin olisin palannut omassa ohjauksessa 10v takaisinpäin.. Toinen kierros meni selkeästi paremmin ja siellä olin jo reilumpi ja selkeämpi koiralle. Julia ehdotteli lähes äänetöntä ohjausta, koska Keijo oli niin korkeassa vireessä ja se auttoi, kun en kilju ohjeita ja häiritse koiraa kokoajan. Oman mielentilan resetointi auttoi myös. Tää oli hyvä herätys sille, mitä siellä kisoissa todennäköisesti myös tapahtuu mun päässä ja miksi sitä pitää ehdottomasti treenata.

Vielä on muutama viikko jäljellä lomaa. Aika menee aivan liian nopeasti. Juuri, kun ehdin tottumaan ajatukseen Suomessa olosta ja täällä olevista ihmisistä, täytyykin yhtäkkiä lähteä takaisin toiseen maahan. Kaikelle on aikansa, mut välillä on tärkeetä pysähtyä miettimään tätä kaikkea siistiä ympärillään. Olla kiitollinen siitä. Mulla on ollut nyt aika monta sellaista hetkeä.
Meillä on suunnitelmissa vielä käydä kisaamassa agilityä Suomen puolella ja sit Viron puolella ehkä eksytään myös helmikuun puolella niihin ja näyttelyitäkin oon yrittänyt silmäillä.
Sähköpostiin on viimeaikoina tullut mukavasti kyselyitä mun kouluun liittyen, kiitos niistä! Palaillaan taas!


Tarton joulua! <3

ymmärrän et mulla on kaikki tässä näin

colliet Tartussa

Kevät rientää jo. Aivan parasta herätä aamuisin virkeänä ennen kellonsoittoa, kun aurinko paistaa suoraan silmiin. Parasta, kun pelkästään hienon ilman takia tekee aiiiivan hirveesti mieli lenkille.
Kevät on niin ihanaa aikaa, tuntuu, et herää uudestaan eloon talviunilta. Tänä talvena mulle ei oo tullut sitä tyypillistä masennusaikaa, mutta kyllä tää runsas valo tuo silti aina hymyn huulille ihan erilailla!

Mul on hyvä näin. Oon löytänyt, mitä etsinykki.

lenkillä

Mun arki on tällä hetkellä aika helppoa, koulua on kolme päivää viikossa, jonka lisäksi kotona on kuitenkin aika paljon tekemistä. Tällä hetkellä opiskelen ruuansulatuselimistöä.
Suurimmaksi osaksi olen oppini saanut kylläkin meidän praksa-tunneilta, sillä olen osallistunut myös toisen ryhmän tunneille (vapaaehtoisena), jolloin oon saanut räplätä raatoja kyllästymiseen asti.
Tällä tavoin koen kuitenkin oppivani parhaiten – kun saan tehdä käsillä, etsiä missä on ohutsuolen pars descendens tai umpisuoli (cecum).
Anatomian opettelu on siitä hauskaa ja palkitsevaa, että aluksi tuntuu, että tässä on töitä aivan hirveästi, eikä tästä koskaan selviä, mutta jo viikon jälkeen fiilis on ihan toinen. Ja se, miten mielenkiintoista tää on!!

iltalenkillä kahen collien kanssa Tartussa

Koulun klinikalla ollut 7-päiväinen harjoittelu sisälsi lähinnä karsinoiden siivoamista, hevosten ruokkimista ja ulosviemistä ym hoitamista. Tulipahan tilat tutuiksi ja koulun eläimet myös. Koulullamme on myös lehmä, jonka tilat siistittiin myös pari kertaa päivässä.
Tykkäsin viikosta, vaikka luulin kuolevani aikaisiin aamuherätyksiin, mutta toisin kävi. Samalla viikolla pääsi myös tutustumaan paljon lähemmin yhteen virolaiseen opiskelijaan, kun muuten ei olla oltu niiden kanssa ihan hirveästi tekemisissä.

biokemia labratyöt

Biokemman labrat tuntuivat välillä oikeasti siltä, etteivät ne lopu ikinä, mutta kummasti niistä selvittiin! Hyvällä porukallamikään ei oo mahdotonta! Viimeisillä kerroilla päästiin tekemään jo jotain vähän mielenkiintoisempaakin, mm. otettiin virtsanäytteet omilta koirilta ja analysoitiin niitä. Puhtaat, tai terveet paperit tuli 🙂

keijo koulussa

Keijo pääsi myös käymään koulussa alkukeväästä, kun opeteltiin bodypartseja ja palpoitiin niitä omista elukoistakin. Keijo otti ihanan rennosti – aluksi ihan onnessaan kaikesta siitä ylitsevuotavasta huomiosta, mutta osasi rauhoittuakin, vaikka ympärillä oli kasapäin ihmisiä.

Aina ennen oon tottunut odottamaan kesää, jolloin saa olla töissä ja rentoutua, eikä tarvitse opiskella niin paljoa. Nyt mä en halua, että kesä tulee. Mä en halua, että nää vuodet menee näin nopeasti!!
Enää pari kuukautta, niin ensimmäinen vuosi on jo paketissa. Mä uskon, että näistä vuosista tulee yksiä mun elämän parhaimmista. Mä haluaisin vaan olla täällä – opiskella eläinlääketiedettä ja olla näiden ihanien ihmisten kanssa! Iiik.

between finland and estonia
Jossakin kahden kotimaani välillä.

ensimmäiset viikot eläinlääkiksessä

Viikot hujahtaa, elämä on ihanaa. Mua jännitti ihan hirvittävän paljon ennen tänne tuloa – mietin, miten saan kaikki asiat hoidettua, miten vaikeeta kaikki on. Uusi maa ja kaikkea.

Mut lopulta kaikki onkin ollut ihan hirvittävän helppoa. Joka suunnasta on tullut apua, jos on sitä osannut kysyä. Ihania ihmisiä ympärillä, opinnot unelma-ammatista alkamassa.

Anatomian luennoilla oli fiilis, että täältä mä haluan imeä kaiken mahdollisen tiedon itseeni. Anatomia onkin ollut mulla tähän asti ainut aine, jota varten oon vähän tehnyt töitäkin. Aluksi me opetellaan luusto, lähinnä hevoselta, lehmältä, possulta ja esim. koiralta/kissalta. Ensimmäisenä opeteltiin selkäranka – atlas, axis, sacrum, sternum + selkä- ja kaulanikamat, sekä näiden osat latinaksi.

Tentti kuumotteli ihan liikaa, kertailtiin moneen kertaan osia luuluokassa (jonne onneksi sai mennä aina, kun oli vapaana!) ja tenttipäivänä omaa vuoroa odotellessa sydän tykytteli ylimääräisiä lyöntejä – oon niin kova jännittämään! Tentti oli kuitenkin tästä kaikesta hirveydestään huolimatta tosi kiva, tilannne oli jees. Mä osasinkin tosi paljon ja pääsin helposti läpi!
Seuraavaksi on vuorossa jalkojen luiden tenttiminen parin viikon päästä – hommaa varmaankin noin tuplasti.

Tässä väritellään meidän värityskirjaa ja opetellaan osia hevosen metatarsuksesta – yksi takajalan osa. 🙂

Samalla me opiskellaan mm. solu- ja molekyylibilsaa, kemiaa, sekä eestin ja latinan kieliä. Kemiassa on kivaa labratyöt, joita oon päässyt tekemään viimeksi monta vuotta sitten, mutta muuten aika semmosta perushelppoa. Kaikille ei, mutta mä oon noita jo niin paljon opiskellut kahtena välivuotena, ettei esim. kemian peruslaskut oo tuottaneet harmaita hiuksia.

Päästiin aloittamaan myös agilitytreenit Suolten treeniporukassa. Suolet on siis suomalaiset eläinlääketieteen opiskelijat Tartossa -ainejärjestö. Mua yllätti se, miten hieno agilitykenttä täällä on! Kaksi tekonurmikenttää vierekkäin ja ei mitään vanhoja esteitä, tykkäsin kovasti!
Yritän päästä myös paikallisen koirakerhon treeneihin mukaan lähiaikoina – olis kiva päästä tutustumaan eestiläisiinkin ja oppimaan sitä kieltä. Missäs muuallakaan, kuin koiratreeneissä sitä oppis hyvin!


Mua myös pyydettiin vetämään tai oikeammin veto-avuksi Suolten tokotreeneihin. Suostuin, jotta mun tulis treenattua tokoakin Keijon kanssa – muuten mä en sitä sais aikaiseksi! Samalla tulee muutenkin kivasti tutustuttua uusiin ihmisiin. Tänään oli ensimmäiset treenit ja aika alkeisjuttuja tehdään, mut muussa mä en sit kyl osaiskaan auttaa ketään. Ekalla kerralla käytiin läpi mm. kontaktia, istu/maahan/seiso ja luoksetulo, sekä perusasennon alkeita.

Välillä mulle iskee hetkiä, jolloin mietin kotia ja kaikkea sitä ihanaa maaseudun rauhaa. Pääasiassa mä kuitenkin oon tykännyt olla täällä tosi paljon. Omaa kotia pitäisi vielä vähän sisustaa, mutta pikkuhiljaa, pikkuhiljaa kotiutuu.. :–)

Keijosta ja Soolosta otettiin myös aiemmin DM, lääkeaineyliherkkyys MRD ja Keijolta lisäksi CEA-geenitesti, joten niiden tuloksia jännitellään vielä tässä joku viikko!

Loppuun vielä muutama ihana kuva Soolon pikkupennuista, ne kasvaa ihan liian äkkiä!!


Pentukuvat: Maaret Peltovirta

Soolostakin saan päivittäin kuvaterveisiä Suomesta isältä, joka ei antanut mun viedä molempia kerralla tänne. Tarkoitus olisi, että saisin sen vielä ennen joulua tänne (kun tulevat kylään), mutta katsotaan. Miten voikin olla ihan jäätävä ikävä tuommoista karvaturria!! On kyllä ollut vaan helpompi olla vain yhden koiran kanssa näin aluksi, mutta kyllä mä tuon toisenkin haluan tänne mahdollisimman pian – nyt, kun ollaan sopeuduttu 🙂