Suurin suru on sanaton – syvin kaipaus äänetön.


Saisinpa rutistaa vielä kerran, kertoa vielä kerran, että oot hyvä poika, hieno jätkä!


Niin äkkiä lähdit.
Varoitit hetken ennen.
Halunnut et rakkaittesi
itkevän hupenevaa aikaa.
Tulit ovelle vastaan,
varjonasi ystäväni,
pinnistit voimasi tervehdykseen,
kuin se tärkeintä maailmas ois.
Kadun niin paljon.
Hetkiä, joina en sulle löytänyt aikaa,
jota luulin olevan loputtomiin.
Kun vein sinut kävelylle tienlaitaan,
sen sijaan, että olisin vienyt metsään,
jonka tuoksuja niin rakastit.
Olisit ansainnut sen.
Yhden minä tiedän,
me tapaamme vielä.
Tässä maailmassa kenties,
jos sielumme vaeltavat.
Jos taivas on totta,
sinä odotat minua siellä.



Koskaan ei tiedä
onko aikaa paljon
vai vähän,
yht´äkkiä huomaa,
se päättyikin tähän.
On paikkasi tyhjä ja
korvaamaton, ja
kaipuu suuri
sanaton.


Jos niin käy,
että minusta tulee hauras ja heikko
ja kivut häiritsevät untani,
niin sinun on tehtävä
mitä on tehtävä
sillä viimeistä matkaa
ei kukaan ole estävä
sinä tulet surulliseksi
-minä ymmärrän
älä anna surusi estää sinua
sillä tänä päivänä enemmän
kuin koskaan ennen
rakkautesi ja ystävyytesi punnitaan
Meillä on ollut niin
monta hyvää vuotta,
tulevaa ei kannata surra,
et haluaisi minun kärsivän
kun aika koittaa,
anna minun mennä…
Vie minut sinne missä
he auttavat minua,
mutta pysy luonani loppuun
pidä minua lujasti ja
puhu minulle
kunnes silmäni ovat sulkeutuneet
Tiedän että aikanaan
sinäkin huomaat sen olevan ystävyyttä
jota minulle osoitat
vaikka häntäni on viimeisen
kerran heilahtanut
niin kivulta ja kärsimykseltä
olen säästynyt
Älä sure sitä että
sen täytyy olla sinä
jonka täytyy tehdä päätös
olemme olleet niin läheisiä
– me kaksi näinä vuosina
älä anna turhaan sydämesi itkeä