jauuuu agiepiksissä on kivaa


Solppis palkintolelu suussaan :3

Eilen jaksoin sittenkin lähteä ajelemaan Orivedelle agilityepiksiin. Kenttä oli tuttu, koska siellä käytiin viime kesänä muutaman kerran treenailemassa. Osallistuttiin vain kilpailevien radalle, joka suoritettiin kaksi kertaa.
Ensimmäisellä kerralla Soolo sai vähän päästellä höyryjä – keppien hakeminen ei ihan mennyt nappiin ja tulihan siellä jotain muutakin toheloitua. Seuraavalla yrityksellä rata tuntui jo ihan agilityltä, vaikka sieltäkin joku virhe napsui! Kontaktit kumminkin toimi tosi hyvin, niin oon tyytyväinen! Ja Soololla oli ihan mukavasti vauhtiakin.
Ihan täysin yllätykseksi me kuitenkin VOITETTIIN :–) Ihan parasta hakea se palkintolelu ja onnittelut tuomarilta!
Kotiin oli kiva lähteä ja vielä kun kotona odotti valmiina paistettuja lättyjä, niin ei vapaapäivä paljon paremmin olisi voinut mennä! Mä niin ootan, että päästään niihin virallisiinkin! Videoita ei nyt tällä kertaa valitettavasti ole, mutta enpähän ole ehtinyt laitella edes MY-leirin treenipätkiä esille, mutta ehkä myöhemmin!

Kisojen jälkeen, kun esteet ym. oli viety kentältä pois menin vielä kentälle tekemään paikkamakuuta. 3min. Onnistui hyvin! Jos tarkkoja ollaan, niin kyllä sieltä kuului jotain ääntelyä hieman vähän, mutta leikitään vaikka, että mä en kuullut sitä, koska se oli niin pientä. Pihassa oon makuuttanut 10min ja sisällä myös jotain 5min pätkiä. Rutiinia tähän hommaan tarvitaan.

Tänään innostuin vielä kuvailemaan Solperosta nämä muutamat posetuskuvat. Koiran turkkia ei oo hoidettu kovinkaan paljoa viimeaikoina, jonka kyllä varmaan tarkempi huomaa näistä, mutta ainakin näkee, että pojusta on tullut jonkin verran miehisempi sen jälkeen, kun ollaan viimeksi näitä pönötyskuvia otettu! <: