Meidän toko liikkeet edistyy!! Ollaan huvikseen harjoiteltu näitä alokasluokan liikkeitä ja oon saanut jotenkin lisättyä innokkuutta Kingin suorittamiseen. Täytyisi nyt vain päästä johonkin ”häiriötreenaamaan” mm. paikallaanmakuuta ja muutenkin.
Jotain kauko-ohjaamisen alkeita ollaan myös harjoiteltu, nyt pystyn ottamaan jo pari metriä väliä koiraan, niin ettei se liiku paikaltaan. Kingi kuitenkin kyllästyy helposti ”istu – maahan” -vaihtoihin ja alkaa pitämään ääntä jonkin ajan kuluttua, joten pitää tyytyä tekemään lyhyitä harjoituksia näin aluksi tästä liikkeestä.
Koiratanssi, jos sitä siksi voi kutsua, lähinnä siis temppuilua ja temppujen yhdistelyä ollaan myös tehty ja Kingi nauttii tosi paljon temppuilusta, sitä tehdään aina tokoilun lomassa, jottei tunnu liian ”tylsältä”.
Agilityä ei olla päästy treenailemaan ohjatusti / kunnon radalle, kun on talvitauko niissä. Kotona ollaan kumminkin keppejä harjoiteltu ja nyt Kingi menee ne tosi hienosti ja pystyn juoksemaan vierellä ilman kädellä ohjausta.. Katsellaan, koska taas jatkuu.
Harjoittelun lomassa ollaan elelty tavallista arkea, ulkoillen ja lenkkeillen. Luntakin on tullut jo maahan mukavasti, toivottavasti vain pysyy. Ehkä kohta lähdetään Kingin kanssa koirahiihtämäänkin : D
Ihan lähipäivinä saadaan myös kameraan uusi objektiivi, jonka ansiosta sitten saadaan toivottavasti parempia kuvia Kingistä ja kissoista. 🙂
Vastaa