Solppikselle BH !


 

Ilmoittauduin meidän oman seuran, JSPKH:n BH-kokeeseen jo jonkin aika sitten, mutta siitä huolimatta kokeeseen treenaaminen jäi todella vähäiseksi. Oli ihan mukavaa mennä kisoihin, joissa tuttuja ihmisiä oli enemmän, kuin mihin on tottunut aiemmin. Tuomarina Heikki Tuomola. Henkilöryhmää oltiin tehty tasan kerran ennen koetta ja se kyllä näkyi suorituksessakin (etenkin omassa sekoilussa!). Onnikin suosi sen verran, että päästiin ihan ensimmäisenä suorittamaan tottiskaaviota:D Onneksi olin opetellut edellisenä yönä unissanikin sitä, miten se menee.. ja silti oltiin vähän hukassa!

Jännitti ihan sairaasti, olin aika hukassa mitä mä siellä teen, kun kukaan ei neuvo mulle suuntia mihin mennä:D Välillä vähän sunnuntaikävelyä meidän seuraaminen, liikeestä istuminen jäi vähän vajaaksi (nousi istumaan, kun käännyin), mutta maahanmeno+luoksetulo tais olla aika hyviä. Ohjaaja ei vaan osaa kuulemma laskea askeleitaan yhtään ja kävelee ihan liian pitkälle. Paikallamakuu oli, noh, vähän niinnäin. Levoton, ryömimistä ja loppua kohden nousi vielä istumaankin, siellä se kumminkin oli onneksi vielä sen noin 8min jälkeen. Harvoin oon tuon otuksen kanssa edes tehnyt noin pitkiä makuita, kun se on ollut tää meidän ongelma viime aikoina. Videokin on olemassa, koitan sen joskus saada esille. Selittelyinä voitaneen lisätä, että kentällä oli lunta +10cm ja tosi harvoin ollaan lumisella säällä treenattu:D

Tottisosuus siis hyväksytty! Kaupunkiosuus oli vähän läpihuuto juttu, ei mitään ihmeellistä mulle ja Soololle, joten nyt tienattiin meidän ihkaensimmäinen titteli nimen eteen! JEEE!  BH!