Tirpasta muotovalio! <3

Vuoden sisään kaksi muotovaliota meidän laumaan. Enpä olisi uskonut. Keijo on aina ollut se ”kaunis poika”, mutta en ajatellut, että Tirpastakin voisi tulla kehäkettu! Hieno typy <3

Tirppa sai siis Virosta seuraavat SERTIT:
19.10.2019 Rakvere, ERI1 SA PN1 SERT VSP (John Wauben)
20.10.2019 Rakvere, ERI1 SA PN1 SERT VSP (Inessa Rodina)
03.11.2019 Tartu, ERI1 SA PN4 SERT (Ramune Kazlauskaite)

Näiden myötä hain juuri meille EE MVA valiohakemuksen. Se kun saapuu perille, voidaan hakea myös Suomen muotovalion arvoa 🙂
03.08.2018 Kuopio, ERI1 SA PN3 SERT (Kostopoulos George)

Kesällä mennään vielä luonnetestiin, jos vaan ehditään 🙂 Tirppa on tähän asti kisannut vain epävirallisia A0 luokkia agilityssä, mutta nyt vihdoin aloitettiin myös 1.luokassa kisaaminen hyppyradalla. Vielä hieman juoksariprojektia eteenpäin ja treeniä keinun kanssa, niin päästään agiradoillekkin kiitämään.

Keijon kanssa ollaan myös kisailtu agilityssä. Meillä on nyt kaksi hyppärinollaa, sekä agiradalta yksi nolla. Tuntuu, että ne kisarutiinit on alkaneet löytyä meille vihdoin.
Vaihdettiin myös kouluttajaa, joka osaa viedä meitä eteenpäin uudella tavalla. Uskoisin sen luokkasiirtoon oikeuttavan tuloksenkin tulevan pian, jotta meistä vihdoin tulisi kolmosluokkalaisia 😀

Tarttoon kuuluu hyvää! Vitosen syksy on ollut hieman seesteisempi, vaikka eksamiperioodi kolkutteleekin jo oventakana. Nyt ollaan keskitytty ruoantuotannon hygieniaan ja erityisesti maitohygieniaan, teurastamojuttuihin ja lihantarkastukseen, terveydenhuoltoon, onpa meillä ollut yksi lakikurssikin ja erittäin mielenkiintoinen kurssi zoo & wildlife medicinestä! Tammikuusta pitkälle kevättä paahdan vielä monia harjoitteluita läpi ennen kandinoikeuksia 🙂

Nautojen hoito tutuksi Mäntsälässä

Eläinlääkäriopiskelijan kesät ovat koostuneet tähän asti opiskeluja varten tienaamisesta tai kesäopintoja suorittamalla. Kesän kuukaudet vilahtivat vikkelästi syksyyn, jolloin oli taas aika palata koulunpenkille ja ihanaan Tarttoon. Kesästäni puuttui ne tutut rutiinit ja paikat, jossa olla. Tarton kaduille saapuessa tuli kuitenkin se monille tuttu olo – nyt ollaan taas kotona.

Toukokuun lopussa suuntasin Mäntsälään tehtyäni viimeiset nelosvuoden tentit. Suoritin opintoihin kuuluvan tuotantoeläinharjoittelun Helsingin yliopiston tuotantoeläinsairaalalla.

Kaikkiaan kymmenen viikkoa kului siellä nopeasti. Tavallisena päivänä lähdettiin aamukahdeksalta ensimmäiselle potilaskäynnille maatilalle ja päivät venyivät pitkälle iltapäivään. Harjoitteluun kuului myös arki- ja viikonloppupäivystykset, jotka tehtiin tavallisten päivien lisäksi – eläinsairaalalla oltiin siis parhaillaan perjantai aamusta maanantai iltapäivään. Automatkat kuluivat yleensä tulevista potilastapauksista keskustellen ja kysellen eläinlääkäriltä asioita, jotka kaipasivat hieman mieleen palauttamista. Alkuun uutta asiaa tuli paljon ja harjoittelupäivien jälkeen olo olikin eittämättä väsynyt.

Pientä viidesluokkalaista eläinlääkäriopiskelijaa hieman jännitti etukäteen nämä pitkät päivystysvuorot. Jaksoin ne kuitenkin hyvin. Innostus ja adrenaliiniryöpyt olivat välillä huikeita, pääsinhän vihdoin hyödyntämään tietotaitoa, mitä on koulunpenkillä kerätty usean vuoden ajan. Tänä kesänä sai vielä olla turvallisella mielellä, kun vanhempi eläinlääkäri oli koko ajan auttamassa ja neuvomassa, mutta myös haastamassa tiukoilla kysymyksillään. Seuraavana kesänä potilaat on osattava hoitaa itse.

Kesän aikana monenlaisiin tuotantoeläinten toimenpiteisiin sai kuitenkin rutiinia. Nupoutukset, letkutukset, poikimahalvauksien hoidot, verinäytteiden otto ja lääkepiikitykset olivat kesän jälkeen ”tuttua huttua”.

Erityisen mielenkiintoista oli myös ns. kuukausitarkastukset, joissa päivä käytettiin yhdellä tai kahdella navetalla. Päivän aikana tehtiin tiineystarkastukset tunnustelemalla kohtua lehmän peräsuolen kautta. Samalla tarkistettiin myös jo poikineiden lehmien kohdun palautumista. Palpaatiotutkimustulosten perusteella päätettiin lehmien mahdollisesti tarvitsemat hoidot.

Päivystykset olivat myös usein erittäin mielenkiintoisia, välillä toki osui myös rauhallisempia iltoja. Päivystysreissuilla pääsin auttamaan lehmän poi’ituksissa, hoitamaan eri syistä makaavia lehmiä, ja sattuipa välillä myös pieneläimiäkin Saaren klinikalle. Sain myös tehdä ensimmäisen juoksutusmahan kiertymän leikkaukseni, mikä oli todella mielenkiintoista! Juoksutusmahan kiertymä on sairaustila, jossa viimeiseen lehmän neljästä mahasta on kertynyt kaasua ja tämä maha on noussut samalla vatsaontelon pohjalta joko vasemmalle tai oikealle kyljelle. Leikkauksessa poistetaan kaasu mahasta ja kiinnitetään maha tikeillä paikalleen. 

Kesän aikana muistiinpanoja kertyi ruhtinaallisesti ja olenkin erityisen tyytyväinen, että päätin tulla juuri Saarelle tekemään harjoitteluni. Syksy meillä kuluu vielä perinteisesti opiskellen muun muassa ruuan tuotannon hygieniaa ja turvallisuutta, laumaterveydenhuoltoa, lihantarkastusta, maitohygieniaa, sekä valinnaisena kurssi eläintarha ja villieläin lääkinnästä. Keväällä on vuorossa vielä pieneläin- ja hevosharjoittelu yliopistolla.

Turkistarhoilta leikkaussaliharjoitteluihin

(teksti on kirjoitettu ja julkaistu 08.02.2019)
Meillä on ollut huippu syyslukukausi Tartossa. Aiemmin kerroin, kuinka minua hieman pelotti tämä vuosi, mutta syksy päätyikin olemaan mielenkiintoisin kaikista! Opiskelimme laajasti eläinlääkäripraktikon töissä tarvittavia oppiaineita, kuten anestesiologiaa, sisätauteja, gynekologiaa, kirurgiaa, sekä radiologiaa.

Kirurgian kurssilla olemme päässeet kastroimaan ja steriloimaan kissoja ja koiria, sekä harjoittelemaan muita yksinkertaisia kirurgisia toimenpiteitä. Tartossa minulla on mukana myös kaksi koiraa, jotka ovat päässeet viettämään paljon aikaa koululla, sillä niiden avulla olemme harjoitelleet ahkerasti, muun muassa ultrausta. Olen kuluvana lukuvuonna ollut opiskeluiden lisäksi vastuussa myös opiskelijajärjestömme, Suolet ry:n koiratoiminnan järjestämisestä, joten ongelmia vapaa-ajan vietossa ei ole ollut.

Yksi erityisen mielenkiintoinen kurssi syksyllä oli turkistarhauksesta. Tällä kurssilla pääsimme vierailemaan eräällä turkistarhalla, jossa eli reilu 150 000 eläintä. Se oli erittäin antoisa reissu, sillä tämän alan toimijoita on paljon parjattu sosiaalisessa mediassa eläinten olojen vuoksi. Omaa mielipidettäni sain jälleen muuttaa, sillä en nähnyt suurella tarhalla ainuttakaan sairasta tai häiriökäyttäytyvää eläintä. Eläimillä oli kauniit, kiiltävät turkit, paljon virikkeitä, nippajuotto, pahnoja, kapuloita ym. Myös ymmärrys siitä, miten turkiseläimet kasvavat yhteiskuntamme sivutuotteilla, oli mieltä avartavaa. Olenkin sitä mieltä, että mieluiten turkiseläimiä kasvatetaan täällä meillä kotomaissa valvotuissa oloissa, eikä esimerkiksi Kiinassa. Aito turkis on myös paljon ekologisempi ostos keinotekoisiin materiaaleihin verrattuna! Vaikka totta on myös sekin, että turkistuotanto on ainoastaan ylellisyystuote ihmisille.

Keväällä opiskelumme koostuu sioista, hevosista, kalankasvatuksesta, neurologiasta, silmätautiopista, sekä jatkamme myös kirurgian, ja sisätautien kursseja. Kesän alussa osa opiskelijakavereista suuntaa ulkomaille suorittamaan yliopistoharjoitteluita, osa jatkaa vielä esimerkiksi hoitajan töitä tehden. Väliaikaiset eläinlääkärinluvat ovat kuitenkin lähes jokaiselle luvassa reilun vuoden päästä, riippuen harjoitteluiden suoritusaikataulusta. Kandikesä siis kolkuttelee jo melkein oven takana. Jännittävää!

Moni on jaksanut päivitellä opintojeni aikana, kuinka pitkä puristus tämä kuusivuotinen on. Tosiasiassa aika on mennyt älyttömän nopeasti. Yliopistoelämä on ollut valtavan rikasta, sillä ympärillä on ollut samankaltaisia ihmisiä, joilla on yhteiset unelmat ja haaveet työelämän suhteen. Pian ihana, pieni luokkamme kuitenkin pirstoutuu työskentelemään ympäri Suomea, joten täytyy yrittää nauttia näistä viimeisistä lukukausista tämän porukan kesken.

Neljäs vuosi alkaa

Sanotaan, että neljäs vuosi on kaikkein haastavin eläinlääketieteellisessä, mikä ainakin tällä hetkellä hieman hirvittää. Samalla mieli on älyttömän innoissaan kaikesta käytännönläheisyydestä, jota tuleva vuosi kuulemani mukaan tarjoilee. Tämä pitääkin hyvin paikkansa. Ainakin näin vuoden alussa olemme päässeet jo useamman kerran harjoittelemaan käytännöntaitoja navettaympäristössä – muun muassa anamneesin tekoa, verikokeiden ottoa, vasikoiden nupouttamista ym. perustaitoja. Tämän vuoden jälkeen pitäisi kuitenkin jo teoriassa olla valmis eläinlääkärin työhön. Siinäpä haaste pienelle ihmiselle.

Viime kesän työskentelin AlmaVet -pieneläinklinikalla Jyväskylässä, jossa sain samalla suorittaa opintoihin liittyvän kuukauden mittaisen harjoittelujakson. Opin monta arvokasta käytännöntaitoa – potilaiden valmistelut leikkauksia varten, kanylointi, intubointi ja inhalaatioanestesian käyttö sujuivat kesän jälkeen helposti.
Monen monet kerrat kuunneltiin kahden muun opiskelijan kanssa korvat höröllään eläinlääkäreiden suusta pulppuavaa tiedon tulvaa. Samalla mielessä oli, miten hirmuisesti meillä innokkailla eläinlääkärinaluilla onkaan vielä opittavaa! Minun kesäni oli siis aika pitkälti sellainen, kuin sen toivoinkin olevan.



Kohokohta oli varmaankin, kun pääsin kastroimaan oman koirani alusta loppuun asti. Hieman minua kyllä jännitti leikkausviiltoja tehdessä – hengittäähän se vielä, eihän se kuole? Siitä huolimatta, että vieressä anestesiaa valvoivat erittäin pätevät hoitajat ja eläinlääkäri ohjeisti minua. Kaikki meni kuitenkin lopulta paremmin kuin hyvin ja Soolo-poika jatkaa nyt rentoja eläkeläispäiviä ilman naishuolia. Suvi Heinolan tekemät tähystyssterilaatiot olivat hienoa seurattavaa ja pääsin myös niihin apukäsiksi. Kesän aikana sain myös oivallusta siihen, mitä oma työalue voisi joskus mahdollisesti olla – seuratessa esimerkiksi koiran koko korvakäytävän poisto-operaatiota, tämän pienen kirurgin alun innostus kasvoi pilviin!

Syyskuun alussa palattiin takaisin koulunpenkille. Oli ihanaa palata takaisin kotikaupunkiini, Tarttoon, vaikka olisinpa minä myös töissä viihtynyt pidempäänkin.
Koulussa opiskelemme tällä hetkellä anestesiologiaa, nautojen kliinistä lääkintää, radiologiaa ja gynekologiaa. Myöhemmin alkavat myös sisätaudit, kirurgia, patologinen anatomia, sekä kurssit turkistarhauksesta ja koe-eläimistä. Mukavana lisänä tänä vuonna ovat myös yöpäivystykset koulumme klinikalla. Paljon on siis ympätty tälle lukuvuodelle, mutta siitä selvitään kyllä hyvällä yhteishengellä!

Tämä on sitä minun unelma elämääni. Meille on annettu mahdollisuus siihen, että jokainen voi rakentaa elämästään omannäköistä – ainakin aika pitkälti. Tämä kannattaisi tehdä niin, että jokainen hetki olisi juuri sitä – täydellistä! Elämä ei todellakaan aina tarjoile parastaan, eikä kaikilla lähtökohdat välttämättä ole helpoimmat unelmien toteuttamiseen, mutta niitä kohti pitäisi pyrkiä. Nyt tuntuu, että elämä on vielä pitkälti edessä ja vaikka koulun monet tentit välillä stressaavatkin paljon, on opiskelijaelämä omalla tavallaan aika huoletonta. Rahaa nyt ei juuri ole ylimääräistä ja opiskeltavaa riittää loputtomiin. Hetkeksi kun vain malttaa pysähtyä miettimään – tämä on silti ihan parasta!

Unelman perässä ulkomaille

( Teksti kirjoitettu 22. maaliskuuta 2018, blogin uusimisen vuoksi julkaistu uudelleen myöhemmin)


Paraikaa on menossa kevätlukukausi kolmannella vuosikurssilla Tarton eläinlääketieteellisessä. Koko lukuvuosi on ollut mielenkiintoisempi kuin yksikään aiemmista. Oppiaineet ovat alkaneet kuvastaa käytännöllisemmin uravalintaani. Haluaisin sisäistää kaiken kursseilla keräämäni tiedon, vaikka tuntuukin, että sitä on valtavasti.

Syksyllä opiskelimme farmakologiaa, toksikologiaa, infektiotauteja, keinosiemennystä ja lisääntymistieteitä, endokrinologiaa, etiikkaa, hygieniaa, patologista anatomiaa, sekä hevosen ja naudan kliinistä tutkimista.
Nyt keväällä kurssit ovat puolestaan keskittyneet pieneläinten kliiniseen tutkimukseen, farmakologiaan, patologiseen anatomiaan, kirurgiaan, parasiitteihin, sekä siipikarjatauteihin.

Nautojen siemennyskurssi on ollut yksi vuoden parhaimmista, kurssilla olen päässyt opettelemaan käytännön taitoja – rektalisointia, tiineystarkastuksia, ym. – Ei muuta kuin käsi lehmän takaberberiin ja haparoiden etsimään kaikkea – ”Jaa, tuossa onkin lantion reunat, seuraavaksi löydän kohdunkaulan ja hetken päästä myös munasarjat”. Kurssin loppupuolella nämä värkit löytyvätkin jo hyvin tottuneesti.

Patologisessa anatomiassa on aloiteltu käytännön kuolinsyytutkimuksen tekemistä ja sairauksista aiheutuvien kudos -muutosten tunnistamista. Patologia vaikuttaa hurjan mielenkiintoiselta!

Ennen vuoden vaihdetta lähdin kurssitoverin kanssa kansainvälisen eläinlääkäriopiskelijayhdistyksen järjestämälle symposiolle Etelä-Afrikan Johannesburgiin. Reissun teema oli ”The big five of veterinary medicine”.

 

Matkan aikana näimme eläimiä laidasta laitaan – norsuja, kirahveja, sarvikuonoja, leijonia… Pääsimme myös kurssin aikana tekemään käytännön harjoituksia, mm. ultraamaan hevosten jalkojen jänteitä sekä rokottamaan lehmiä slummi- kylissä. Osa ryhmistä kävi hoitamassa pieneläimiä slummeissa. Slummialueille mentäessä erityisesti jännittivät: eläinten käyttäytyminen, useat tarttuvat taudit sekä ihmisten suhtautuminen meihin. Saamamme lämmin vastaanotto kaiken sen äärimmäisen köyhyyden keskellä oli kuitenkin käsin kosketeltavaa.
Unta saimme matkan aikana vain muutaman hassun tunnin yössä, sillä ohjelmaa oli jokaiselle päivälle enemmän kuin tarpeeksi. Aiheet ja opetukset olivat kuitenkin niin kiinnostavia, että matkan jaksoi mainiosti kahvin ja adrenaliinin voimalla.

Afrikka oli ollut minulle paikka, jonne olin pitkään unelmoinut pääseväni. Tämä reissu varmisti, että haaveilen jatkossakin sinne matkustamisesta, sillä savannille jäi vielä paljon nähtävää!

Kesällä odottaa jälleen uudet haasteet työelämässä, tällä kertaa suuntaan Jyväskylään Almavet – pieneläinklinikalle jossa saan tehtyä samalla kouluun liittyvää harjoittelua.


Aika Tartossa on mennyt kovin nopeasti. Tuntuu kummalliselta, että jäljellä on enää kolme vuotta opintoja, kunnes pitäisi olla valmis toimimaan todellisena ja pätevänä eläinlääkärinä ammatin haasteissa.

Uusi perheenjäsen

Meille kotiutui hieman ennen joulua uusi koiranpentu, jota kutsutaan nimellä Riesa. Virallisemmin typy on Scotfox’s Akubra. Riesa on Soolon pentu ja on kyllä isänsä veroinen riiviö!

Tyyppi on jatkuvasti nilkoissa kiinni, puree minä kerkeää, syö kaiken, räksyttää kissoille, riehuu, yrittää jatkuvasti varastaa peuranluita isältään ja komentaa sitä kun ei onnistu! Eli hän on kyllä täydellisen rasittava pieni eläin 😍

Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!

haaveita lehmälääkäriydestä

Työskennellessäni elokuun maatilalla uraunelmani saivat taas uutta intoa ja motivaatio syksyn opintoja kohtaan nousi taas kummasti. Ihan kuin se olisi voinut enää kesä-heinäkuun klinikalla työskentelyn jälkeen nousta enää yhtään korkeammalle, mutta kyllä vaan!

Siinä työskennellessä ja suurtilan toimintaa seuraillessa, tunsin miten kaikki oli niin kotoisaa. Se tuntu juuri oikealta paikalta mulle, jossa sain oppia taas ihan älyttömän paljon!!

Kyseisellä tilalla oli noin kolmesataa lypsävää lehmää, jolloin koko karjan koko hipoi siellä viidensadan hujakoilla. Kyseessä oli pihattonavetta, jossa lehmät oli jaettu useampaan ryhmään. Kaikki pääsivät päivittäin myös pihatosta ulos kirmailemaan. Vasikat taasen alkukasvatettiin kylmäkasvatuksena pihalla iglujen kanssa.

Harjoittelun aikana tuli entistä vahvempi olo siitä, että haluan jossain vaiheessa työskennellä myös tuotantoeläinpuolella. Olla osana sitä, kun mietitään, miten eläinten oloja voisi parantaa entisestään ja miten saataisiin ne hyvinvoinnin kautta tuottamaan enemmän.

Ohjelmaa riitti jokaiselle päivälle mukavasti. Asemalypsy tuli ehkä vähän liiankin tutuksi tuolla eläinmäärällä 😉 Lypsämistä, vasikoiden juottoa, lääkkeiden piikitystä, perseiden kaivelua, poikimisia, eläintensiirtoa, ymym..


Mä oon kyllä niin omalla alalla, sillä vaikka koko kesän on painanut taas duunia, ei oo hetkeekään ärsyttäny lähteä tai tarvinnu miettiä, että josko sitä voisi olla mieluummin jossain muualla..

Niin mukavaa, kuin maalla onkin ja kuinka ihania lehmät onkin, niin musta on myös ihan huippua palata pian koulunpenkille Tarttoon! Kesän jälkeen on ikävä ystäviä ja kurssikavereita. Motivaatio uutta oppimista varten on myös korkealla! Oon elänyt mun kesälomani aikalailla paikasta toiseen vaihdellen ja paljon ajellen, joten musta on myös mukavaa päästä rauhoittumaan yhteen paikkaan. Haaveilen saavani takaisin ne kunnon rutiinit ja arjen pyörimään, tuleepa se sitten sitten olemaan kuinka tasapaksua tahansa! 😀



Keijo poika nappasi myös toisen nollansa agilitystä, joten ollaan yhtä vaille kakkosissa – josko se viimeinen ei nyt ihan älyttömän kauan odotuttaisi 😉

Loppuun vielä pari kuvaa Soolon komeasta pojasta:

PS. Nyt on Timtam astutettu meidän luona onnistuneesti, joten kannattaa laittaa pentukyselyitä menemään! 😉

kesäloma hyvä!!!

Istuskelin ihastelemassa meidän kanaperhettä, kun yhtäkkiä mieleen tuli blogin kirjoitus. Kesä on ollut aika haipakkaa, mutta siitä huolimatta mulla on ollut ihan mahtavaa. Viikot oon ollut töissä, mutta viikonloput oon saanut vapaasti juosta koirakisoissa ja treeneissä, nauttien kesästä kavereita nähden.
Elämä vaikutti keväällä välillä taas työntävän ikäviä juttuja urakalla, mutta onneks myrskyjen jälkeen muistaa aina olla kiitollinen pienistä jutuista ja ne pienetkin tuntuu tosi isoilta! Nyt on hyvä. Kesäloma on paras.

Tartosta pääsin lähtemään hieman ennen kesäkuuta, jolloin aloitin kesätyöt Siilinjärven kunnan pieneläinklinikalla. Omanalan työpaikan saaminen tuntui aluksi mahdottomuudelta, joten olin äärettömän kiitollinen, kun kuulin pääseväni kyseiseen paikkaan töihin. Asuntokin järjestyi hienosti vanhan opiskelukaverin kautta.

Kevät meni tosiaan opiskellessa ruokintaa, epidemiologiaa, virologiaa, patologiaa, hygieniaa ja maailman eläintuotannon kurssi ja koirakurssikin oli 🙂 Ruokinnan lopputentti multa jäi vielä syksylle odottamaan, sillä mulle tuli kiire kesälaitumille ja vähän puhtikin loppui sen ison koerumban keskellä.

Hoitajan töiden alettua olin monesti päivän päätteeksi aivan loppu; uutta asiaa tuli jatkuvasti isolla syötöllä – Provetin käyttö, puheluihin vastaaminen, näytteiden otto ja värjääminen, välinehuolto, erilaiset potilaat ym.. ja olisin halunnut oppia kaikesta kaiken! 😀 Parin viikon jälkeen asiat alkoi onneksi olemaan jo jollakin tasolla tuttuja ja työ ei tuntunut enää niin raskaalta. Klinikalla on kyllä ollut kokoajan säpinää ja kiirettä riittää päivästä toiseen, mutta helpottaa kummasti, kun ihan jokainen asia ei ole uutta! Oon monesti ajatellut, että on kyllä niiin hyvä päästä näkemään monen eri eläinlääkärin työtä näin läheltä, ennen kuin täytyy itse astua isoihin saappaisiin.

Oon älyttömän kiitollinen mun tähänastisesta kesälomasta, sillä oon saanu olla osa mahtavaa työporukkaa ja oon oppinut ihan valtavasti! Mun tiedonnälkä tätä ammattia kohtaan on vaan kasvanut jatkuvasti. Ihanat eläinlääkärit ja hoitaja-Minna on myös jaksaneet vastailla mun tyhmiinkin kysymyksiin. <3

Pääasiassa oon siis tehnyt hoitajan tehtäviä, mutta mukaan on mahtunut myös muutamia lehmäjuttuja. Oon saanut piikittää, kanyloida, lötrännyt betadinella, ottaa verinäytteitä, avustaa monissa leikkauksissa, ottaa ja värjäillä hurjan määrän erilaisia näytteitä, huoltaa välineitä ja tietty paijailla söpöjä pentuja! <3 Välillä on ollut myös hieman hauskaa, kun ihmiset on ollut pulassa punkkien poiston kanssa, tai kun uroksen nännejä on luultu jonkin sortin kasvaimiksi 😉

Pari kuukautta on hujahtanut todellakin siivillä ja en ois aiemmin uskonut, että työnteko vois olla näin kivaa! Musta ei vieläkään alkanut tuntua siltä, että ”Äh, taas pitää herätä aikaisin töihin”, vaan sinne oli oikeesti kiva lähteä joka päivä. Tätä se ei ollut ihan kauppaan töihin lähtiessä, tosin siihen työhön on ehtinyt kuuden vuoden aikana jo niin tottua, eikä uutta asiaa ole tullut enää pitkään aikaan ;-D Muutamat kesäviikonloput oon toki sielläkin ollut töissä!

Tää on ollut niin siistiä olla ollut tekemässä just sitä, mitä rakastan ja mistä oon unelmoinut pikkutytöstä lähtien – tosin onneksi vielä toistaiseksi ilman sitä hurjaa vastuuta 🙂 Kesän viimeinen kuukausi menee näillä näkymin työskennellen lehmien parissa, jonka jälkeen pääsen aloittamaan kolmannen vuoden opinnot! Aika menee ihan liian äkkiä.



Koirien kuulumisista sen verran, että Keijo hankki itselleen ensimmäisen nollan agilityn maxi1 -luokasta ja toisetkin on olleet tosi lähellä, mutta omistaja on pilannut ne ohjauksellaan pariin otteeseen.. Uutta yritystä vaan! Meillä on kuitenkin alkaneet rimat pysymään ylhäällä paljon paremmin, joten toivoa on!
Kesä ollaan käyty treenaamassa Kuopiossa ACElla – kesäkuu ensin Tiia Vitikaisen opissa ja elokuussa meitä on kouluttaneet Laura ja Timo Sutinen.

Käytiin myös näyttelyssä Keuruulla, jossa Keijo oli tuomarin mukaan niin laiha, että antoi tälle H:n valioluokassa. Muuten ei löytänyt mitään isompaa vikaa, mutta mä nyt en oo näitä näyttelyitä aiemminkaan ymmärtänyt! Kiva tuon otuksen kanssa kuitenkin käydä välillä 🙂 Mä vähän kommentoin ja urputin vastaan, sillä kyseessä on agilitykoira ja se ei todellakaan ole laiha, vaan normaalin hoikka, niinkuin pitääkin 😀 Hieman nauratti kehään jälkeen, kun mun yritys on saada sille joskus vielä Suomen serti, mutta ehkäpä pitää lihottaa sitä joku 4kg ennen kun vien seuraavaan.. Tällä hetkellä painaa n. 22-23kg, mikä on omasta mielestä just sopiva!

Molempien poikien kanssa käytiin myös Jämsän rallytokon piirinmestaruuskisoissa, joissa Soolo repäisi 98p ja alokasluokan pronssia! Keijo sai myös hyväksytyn tuloksen 77pisteellä.

Keijo kävi myös luonnetestissä hyvillä pisteillä; 172p ja laukausvarma! Mun hieno mies <3

I. +1a Toimintakyky: Kohtuullinen
II. +1a Terävyys: Pieni ilman jälj. jäävää hyökkäyshalua
III. +3 Puolustushalu: Kohtuullinen, hillitty
IV. +2a Taisteluhalu: Kohtuullinen
V. +1a Hermorakenne: Hieman rauhaton
VI. +3 Temperamentti: Vilkas
VII. +1 Kovuus: Hieman pehmeä
VIII. +3 Luoksepäästävyys: Hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
IX. +++ Laukauspelottomuus: Laukausvarma

Perustettiin meille tosiaan kotikanala. Käytiin koulun kanssa lattiakanalassa vierailulla ja sen jälkeen päätin, että meille tulee muuten varmasti kesällä kanoja! Tällä hetkellä meillä on 6 kanaa ja Pauli-kukko. Ne on aivan supervalloittavia tapauksia <3 Niin oppivaisia ja seurallisia tyyppejä, jotka tykkää touhuta ja kuopsuttaa koko päivän läpi!

Loppuun vielä muutama satunnainen kuva viime lukukaudelta ja kesältä;

Vietin helmikuussa myös Tarton sairaalahoidossa 5 päivää 5 päivän kotisairastamisen jälkeen.. Sain ihan hirveän kryptosporidioosi-tartunnan eräältä tilakäynniltä – onneksi se on nyt historiaa!! 😀 Ei kyllä unohdu heti.

Keijosta MUOTOVALIO!

Innostuin vähän Keijon näyttelymenestyksessä Tartussa, joten ilmoitin sen samantien Valgaan lauantaille ja sunnuntaille, josko sieltä tulisi viimeinen SERTI! Näyttelypaikalle tullessa näin muut urokset, jotka oli niin paljon isompia, turkkikkaampia ja näyttävämpiä, joten musta tuntui heti siltä, että peli on menetetty heti alkuunsa.. Kehään mennessäkin tuntui, että oon pikkupojan kanssa siellä. Keijo ei meinannut vielä oikein keskittyä esiintymiseen – haisteli vaan ylväänä jotain tyttöjen hajuja 😉 Mä koitin siinä epätoivoisena saada sitä esiintymään..

Tuomari laittoi meidät vielä juoksemaan useempaan kertaan, koska Keijo koitti vaan hyppiä ja pistää ranttaliksi kehässä – oli niin kivaa kun pääsi liikkumaan!! xD Mua jännitti ihan hirveästi kehässä, kädet hikoo ja sydän lyö tuhatta ja sataa. Saatiin ”suure päräne”, eli erinomainen silti, mutta niin saivat muutkin urokset avoimessa luokassa. Kilpailuluokassa tuomari pisti meidät vielä juoksemaan yhdessä ja yksitellen ja lopulta tuli sanomaan mulle, että ”your dog is totally out of coat, but he has so good movement and nice expression, so you win!” Keijo oli myös ainut SA:n saaneista luokassaan, joten serti tuli meille! Jes!! Eli Keijosta tuli näin helposti sit EE MVA!
Hitsinvitsit, nyt meni sunnuntain ilmorahat ihan hukkaan 😀

Tuomarina irlantilainen Joan Walsh, arvostelu:
Nice size, good conditions, correct headplanes, correct ear placement, good eyes, nice angulations, moved ok, correct bite.

Saaa nähdä, josko nyt lähdettäisiin sittenkin myös Latviaan ja Liettuaan joskus tässä opiskeluiden aikana.. ja Suomeen tietysti myös 🙂 Uskomaton fiilis, mun koira on valio!! :–P

Follow my blog with Bloglovin

ulkona mukavuusalueelta unelmahommia tehden

Yritin jo ennen joulua ja lomaa kirjoitella meidän kuulumisia, mutta stressikäyrieni vilahdellessa taivaissa oon aatellut palvelevani itseäni paremmin, jos vaan luovun kaikista ylimääräisistä asioista ja käytän sen vapaa-ajan rentoutumiseen – mulle parhaiten toimivat lenkkeily, sohvalla löhöily ja ystävät!!

Yritin mä kirjoittaa kuulumisia aikaisemmin. Mutta sitten en pystynytkään. 😀

Joululoma häämöttää. Lasken joka päivä päiviä, milloin tää stressaaminen loppuu. Nyt olis 10 päivää jäljellä, mut noihin päiviin pitäisi mahduttaa vielä seitsemän tenttiä. Mahdoton yhdistelmä, vai onko?

Välillä on päiviä, jolloin en stressaa ollenkaan. Välillä tuntuu, että sekoan tähän. Harmi vaan, ettei se stressaaminen auta mitään. Päivät rullailee eteenpäin, kokeita tulee tehtyä ja luettuakin hullunlailla. Mä opin koko ajan enemmän siitä, miten äärirajoille ihminen voi itsensä asettaa. Yllätyn jatkuvasti, miten paljon ihminen voi sisäistää ja opiskella vain muutaman päivän sisällä asioita, JOS VAAN YRITTÄÄ PARHAANSA.

Lyön päätä seinään ja keräilen itseäni vitutuksen multihuipentuman jäljiltä, kun jotkut tentit ei meekään ensimmäisellä kerralla läpi. Mut siitä kummasti selviää. Se tuntuu kasvattavankin. Pakko vaan nousta ja yrittää uudelleen, vaikka ei välttämättä ihan täysillä jaksaisi kiinnostaakaan. Mut kyllä ne hyvät tulokset motivoi entisestään lukemaan entistä paremmin!

Mä nautin siitä, että saan olla kiireinen. Mä yritän mahduttaa tähän yhtälöön vielä Keijon agilitytreenit ja omat salitreenit ym. Onneksi koulussa ei oo hirveesti oppitunteja enää, muutama hassu praksa siellä, täällä. Mut lisätäänpä hassuun yhtälöön vielä muutama henkilökohtainen kriisikin, niin isoimpana ajatuksena oli jossain välissä vain selviytyä seuraavasta päivästä.

Joululoma, tulet todellakin tarpeeseen. Rakastan sitä, mitä teen. Oon just siellä, missä pitääkin. Se ei kumminkaan tarkoita sitä, et se olis helppoa kokoajan. Mut todellakin sen arvoista.

Meillä on ollut nyt syksyllä aikaisemmin kertomieni lisäksi muun muassa agrologian kurssi, joka on ollut ehkä vähän turha. Ollaan opeteltu muun muassa erilaisia viljalajikkeita, opeteltu tunnistamaan niitä ja nimiä latinaksi. Opettelun jälkeen tentitty suullisesti opettajalle, joka ei oppilaiden onneksi oo ollut kovinkaan tiukka noissa – on ollut aika paljon muutakin mietittävää;) Luennoilla sit on ollut paljon muutakin asian tiimoilta.

Fysiologiassa ollaan tentitty respiratory-, cardiology-, urinary-, digestive ja nervousfysiologiaa. Anatomiassa opiskeltiin kaikki loput – hermot, aivot, aistit (lähinnä silmä & korva), imusuonisto ym. Patologiaakin ehdittiin syksyn aikana aloitella luentojen kanssa. Virologiassa opeteltu perus virustaudit ja mikrobilsassa opeteltu lisää gram-värjäystä ja bakteerien tutkintaa ja vähän lisää teoriaakin.

Joululomalla oli sit ihanaa rentoutua, aivan maailman parasta vaan lojua sohvalla ja olla. Ei tarvi tehdä mitään. Jotkut vanhat ystävät siihen viereen, niin täydellisyyttä ei oo kovin vaikee kuvailla <3 Hetki meni lomaillessa, kävin myös tekemässä jonkun verran vuoroja vanhalla tutulla kaupalla. Sinne palaaminen on aina yhtä ihanaa, kun vanhat työkaverit on ihan parhaita suurin osa, mutta samalla se motivoi mua entistä enemmän opiskelemaan itselleni sen unelmieni ammatin tulevaisuutta varten. En haluaisi siellä loppuelämääni viettää;) Ihanat asiakkaat on tulleet jopa sanomaan, että tee vähemmän töitä ja lomaile välillä!! Voi, mä kyllä tekisinkin varmaan jotain muuta, jos rahaa tulis silti! 😀

Tammikuun ensimmäisellä viikolla matkustin takaisin Tartoon tekemään anatomian lopputentin (!!!!! KÄÄK) ja rästiin jääneen fysiologian. En ikinä varmasti opi aloittamaan luku-urakkaa ajoissa, joten näistäkin meinasi tulla hieman stressi päälle, onneksi niistä kuitenkin selvittiin! Meidän koulussa sanotaan aina, että koulu on jaettu kahteen osaan: aika ENNEN anatomiaa ja aika anatomian JÄLKEEN 😀 Eli nyt saa hetken olla tyytyväinen itseensä, että sai tuon hoidettua ajallansa läpi!
Kokeiden jälkeen jäin Tarttoon vielä viikonloppuun asti, sillä olin ilmoittanut Keijon näyttelyihin. Suunnittelin jättäväni kokeiden teon tammikuulle näyttelyiden takia. Se todellakin kannatti.

Keijo-poika yllätti mut totaalisesti kehässä. Tätä mä oikeasti salaa haaveilin tapahtuvan edes toisena päivänä, mutta Kepu veti koko potin molempina päivinä! Eli se oli rotunsa paras, saaden sertin molempina päivinä! Keijo on siis yhtä SERTiä vaille Viron muotovalio – sitä onkin nyt seuraavat neljä vuotta aikaa hyvin metsästää 😉 Mä olin NIIIIN ylpeä mun pienestä näyttelyfifistä, vaikken noista näyttelyistä tavallisesti niin perustakaan. Jäätiin vielä isoihinkin kehiin, koska ajattelin tän olevan ainutlaatuinen tilaisuus meille ja Kepsukka pääsi sieltäkin vielä jatkoon ja sijoittui kuuden parhaan joukkoon! Mikä päivä!!! Mikä viikonloppu!!

Puolalainen Malgorzata Wieremiejczyk-Wirz saneli Keijosta seuraavaa:

”Masculine boy. Very beautiful head. Good topline. Forechest should be stronger. Good bones. Angulation of rear should be better. Very good movement. ” / ERI1 SA PU1 ROP SERT

Ja Umit Özkanal lauantaina seuraavasti:

”Good head & teeth, good proportion, good topline & tailset, angulation ook, movement ok, during hind legs could be little bit more parallel, good coat & pigmentation.

Suomeen tultuani oon taas ollut kaupalla töissä, mutta samalla oon saanut olla Jämsän pieneläinklinikalla harjoittelemassa ja seuraamassa eläinlääkärin hommia. On ollut aivan sairaan siistiä nyt, kun asioista voi kuvitella ehkä hieman ymmärtävänsä. Yhtäkkiä monet koulussa opetellut asiat ymmärtääkin ihan eri tavalla – miks niitä bakteereita on värjäilty ja tutkittu niin paljon. Miten kanyloidaan tai otetaan verinäytteitä, mitä ne kertoo meille ym. Oon myös oppinu sellasia asioita, mitä ei koulussa vielä oo ollut puhettakaan. Toi on ollut mulle sellanen muistutus, että miksi mä tätä juttua halusinkaan taas silloin kauan sitten opiskella ja unelmoin tästä ammatista. Tää todellakin koukuttaa, kun kokoajan oppii lisää!!


Ennen Tarttoon lähtöä kävin myös hyvästelemässä meidän perheen rakkaan Hassen (Zinnia’s Hanoi Rocks). Oma epäilyni Hasselle on DM, eli degeneratiivinen myelopatia. Röntgenissä ym tutkimuksissa ei löydetty sen suurempaa vikaa, mutta pikkuhiljaa pienet halvausoireet etenivät, mutta koira säilyi kyllä maailman iloisimpana hännänheiluttajana loppuun saakka <3 Hasse, vie terkkuja Kingille ja pidä siitä hyvää huolta <3 IKÄVÄ !


Viime lauantaina käväistiin ystäväni Melissan & Vekin kanssa Haukkuvaarassa agilityvalmennuksessa Julia Kärnän opissa. Treenissä oli nollahaaste, joka sai mut panikoimaan jostain syystä. Treeni meni vähän penkin alle meiltä, en saanut jotenkin omaa mielentilaa oikeaksi, vaan olin ekan kierroksen aika stressissä ja ihan kuin olisin palannut omassa ohjauksessa 10v takaisinpäin.. Toinen kierros meni selkeästi paremmin ja siellä olin jo reilumpi ja selkeämpi koiralle. Julia ehdotteli lähes äänetöntä ohjausta, koska Keijo oli niin korkeassa vireessä ja se auttoi, kun en kilju ohjeita ja häiritse koiraa kokoajan. Oman mielentilan resetointi auttoi myös. Tää oli hyvä herätys sille, mitä siellä kisoissa todennäköisesti myös tapahtuu mun päässä ja miksi sitä pitää ehdottomasti treenata.

Vielä on muutama viikko jäljellä lomaa. Aika menee aivan liian nopeasti. Juuri, kun ehdin tottumaan ajatukseen Suomessa olosta ja täällä olevista ihmisistä, täytyykin yhtäkkiä lähteä takaisin toiseen maahan. Kaikelle on aikansa, mut välillä on tärkeetä pysähtyä miettimään tätä kaikkea siistiä ympärillään. Olla kiitollinen siitä. Mulla on ollut nyt aika monta sellaista hetkeä.
Meillä on suunnitelmissa vielä käydä kisaamassa agilityä Suomen puolella ja sit Viron puolella ehkä eksytään myös helmikuun puolella niihin ja näyttelyitäkin oon yrittänyt silmäillä.
Sähköpostiin on viimeaikoina tullut mukavasti kyselyitä mun kouluun liittyen, kiitos niistä! Palaillaan taas!


Tarton joulua! <3