Nautojen hoito tutuksi Mäntsälässä

Eläinlääkäriopiskelijan kesät ovat koostuneet tähän asti opiskeluja varten tienaamisesta tai kesäopintoja suorittamalla. Kesän kuukaudet vilahtivat vikkelästi syksyyn, jolloin oli taas aika palata koulunpenkille ja ihanaan Tarttoon. Kesästäni puuttui ne tutut rutiinit ja paikat, jossa olla. Tarton kaduille saapuessa tuli kuitenkin se monille tuttu olo – nyt ollaan taas kotona.

Toukokuun lopussa suuntasin Mäntsälään tehtyäni viimeiset nelosvuoden tentit. Suoritin opintoihin kuuluvan tuotantoeläinharjoittelun Helsingin yliopiston tuotantoeläinsairaalalla.

Kaikkiaan kymmenen viikkoa kului siellä nopeasti. Tavallisena päivänä lähdettiin aamukahdeksalta ensimmäiselle potilaskäynnille maatilalle ja päivät venyivät pitkälle iltapäivään. Harjoitteluun kuului myös arki- ja viikonloppupäivystykset, jotka tehtiin tavallisten päivien lisäksi – eläinsairaalalla oltiin siis parhaillaan perjantai aamusta maanantai iltapäivään. Automatkat kuluivat yleensä tulevista potilastapauksista keskustellen ja kysellen eläinlääkäriltä asioita, jotka kaipasivat hieman mieleen palauttamista. Alkuun uutta asiaa tuli paljon ja harjoittelupäivien jälkeen olo olikin eittämättä väsynyt.

Pientä viidesluokkalaista eläinlääkäriopiskelijaa hieman jännitti etukäteen nämä pitkät päivystysvuorot. Jaksoin ne kuitenkin hyvin. Innostus ja adrenaliiniryöpyt olivat välillä huikeita, pääsinhän vihdoin hyödyntämään tietotaitoa, mitä on koulunpenkillä kerätty usean vuoden ajan. Tänä kesänä sai vielä olla turvallisella mielellä, kun vanhempi eläinlääkäri oli koko ajan auttamassa ja neuvomassa, mutta myös haastamassa tiukoilla kysymyksillään. Seuraavana kesänä potilaat on osattava hoitaa itse.

Kesän aikana monenlaisiin tuotantoeläinten toimenpiteisiin sai kuitenkin rutiinia. Nupoutukset, letkutukset, poikimahalvauksien hoidot, verinäytteiden otto ja lääkepiikitykset olivat kesän jälkeen ”tuttua huttua”.

Erityisen mielenkiintoista oli myös ns. kuukausitarkastukset, joissa päivä käytettiin yhdellä tai kahdella navetalla. Päivän aikana tehtiin tiineystarkastukset tunnustelemalla kohtua lehmän peräsuolen kautta. Samalla tarkistettiin myös jo poikineiden lehmien kohdun palautumista. Palpaatiotutkimustulosten perusteella päätettiin lehmien mahdollisesti tarvitsemat hoidot.

Päivystykset olivat myös usein erittäin mielenkiintoisia, välillä toki osui myös rauhallisempia iltoja. Päivystysreissuilla pääsin auttamaan lehmän poi’ituksissa, hoitamaan eri syistä makaavia lehmiä, ja sattuipa välillä myös pieneläimiäkin Saaren klinikalle. Sain myös tehdä ensimmäisen juoksutusmahan kiertymän leikkaukseni, mikä oli todella mielenkiintoista! Juoksutusmahan kiertymä on sairaustila, jossa viimeiseen lehmän neljästä mahasta on kertynyt kaasua ja tämä maha on noussut samalla vatsaontelon pohjalta joko vasemmalle tai oikealle kyljelle. Leikkauksessa poistetaan kaasu mahasta ja kiinnitetään maha tikeillä paikalleen. 

Kesän aikana muistiinpanoja kertyi ruhtinaallisesti ja olenkin erityisen tyytyväinen, että päätin tulla juuri Saarelle tekemään harjoitteluni. Syksy meillä kuluu vielä perinteisesti opiskellen muun muassa ruuan tuotannon hygieniaa ja turvallisuutta, laumaterveydenhuoltoa, lihantarkastusta, maitohygieniaa, sekä valinnaisena kurssi eläintarha ja villieläin lääkinnästä. Keväällä on vuorossa vielä pieneläin- ja hevosharjoittelu yliopistolla.

Turkistarhoilta leikkaussaliharjoitteluihin

(teksti on kirjoitettu ja julkaistu 08.02.2019)
Meillä on ollut huippu syyslukukausi Tartossa. Aiemmin kerroin, kuinka minua hieman pelotti tämä vuosi, mutta syksy päätyikin olemaan mielenkiintoisin kaikista! Opiskelimme laajasti eläinlääkäripraktikon töissä tarvittavia oppiaineita, kuten anestesiologiaa, sisätauteja, gynekologiaa, kirurgiaa, sekä radiologiaa.

Kirurgian kurssilla olemme päässeet kastroimaan ja steriloimaan kissoja ja koiria, sekä harjoittelemaan muita yksinkertaisia kirurgisia toimenpiteitä. Tartossa minulla on mukana myös kaksi koiraa, jotka ovat päässeet viettämään paljon aikaa koululla, sillä niiden avulla olemme harjoitelleet ahkerasti, muun muassa ultrausta. Olen kuluvana lukuvuonna ollut opiskeluiden lisäksi vastuussa myös opiskelijajärjestömme, Suolet ry:n koiratoiminnan järjestämisestä, joten ongelmia vapaa-ajan vietossa ei ole ollut.

Yksi erityisen mielenkiintoinen kurssi syksyllä oli turkistarhauksesta. Tällä kurssilla pääsimme vierailemaan eräällä turkistarhalla, jossa eli reilu 150 000 eläintä. Se oli erittäin antoisa reissu, sillä tämän alan toimijoita on paljon parjattu sosiaalisessa mediassa eläinten olojen vuoksi. Omaa mielipidettäni sain jälleen muuttaa, sillä en nähnyt suurella tarhalla ainuttakaan sairasta tai häiriökäyttäytyvää eläintä. Eläimillä oli kauniit, kiiltävät turkit, paljon virikkeitä, nippajuotto, pahnoja, kapuloita ym. Myös ymmärrys siitä, miten turkiseläimet kasvavat yhteiskuntamme sivutuotteilla, oli mieltä avartavaa. Olenkin sitä mieltä, että mieluiten turkiseläimiä kasvatetaan täällä meillä kotomaissa valvotuissa oloissa, eikä esimerkiksi Kiinassa. Aito turkis on myös paljon ekologisempi ostos keinotekoisiin materiaaleihin verrattuna! Vaikka totta on myös sekin, että turkistuotanto on ainoastaan ylellisyystuote ihmisille.

Keväällä opiskelumme koostuu sioista, hevosista, kalankasvatuksesta, neurologiasta, silmätautiopista, sekä jatkamme myös kirurgian, ja sisätautien kursseja. Kesän alussa osa opiskelijakavereista suuntaa ulkomaille suorittamaan yliopistoharjoitteluita, osa jatkaa vielä esimerkiksi hoitajan töitä tehden. Väliaikaiset eläinlääkärinluvat ovat kuitenkin lähes jokaiselle luvassa reilun vuoden päästä, riippuen harjoitteluiden suoritusaikataulusta. Kandikesä siis kolkuttelee jo melkein oven takana. Jännittävää!

Moni on jaksanut päivitellä opintojeni aikana, kuinka pitkä puristus tämä kuusivuotinen on. Tosiasiassa aika on mennyt älyttömän nopeasti. Yliopistoelämä on ollut valtavan rikasta, sillä ympärillä on ollut samankaltaisia ihmisiä, joilla on yhteiset unelmat ja haaveet työelämän suhteen. Pian ihana, pieni luokkamme kuitenkin pirstoutuu työskentelemään ympäri Suomea, joten täytyy yrittää nauttia näistä viimeisistä lukukausista tämän porukan kesken.

Neljäs vuosi alkaa

Sanotaan, että neljäs vuosi on kaikkein haastavin eläinlääketieteellisessä, mikä ainakin tällä hetkellä hieman hirvittää. Samalla mieli on älyttömän innoissaan kaikesta käytännönläheisyydestä, jota tuleva vuosi kuulemani mukaan tarjoilee. Tämä pitääkin hyvin paikkansa. Ainakin näin vuoden alussa olemme päässeet jo useamman kerran harjoittelemaan käytännöntaitoja navettaympäristössä – muun muassa anamneesin tekoa, verikokeiden ottoa, vasikoiden nupouttamista ym. perustaitoja. Tämän vuoden jälkeen pitäisi kuitenkin jo teoriassa olla valmis eläinlääkärin työhön. Siinäpä haaste pienelle ihmiselle.

Viime kesän työskentelin AlmaVet -pieneläinklinikalla Jyväskylässä, jossa sain samalla suorittaa opintoihin liittyvän kuukauden mittaisen harjoittelujakson. Opin monta arvokasta käytännöntaitoa – potilaiden valmistelut leikkauksia varten, kanylointi, intubointi ja inhalaatioanestesian käyttö sujuivat kesän jälkeen helposti.
Monen monet kerrat kuunneltiin kahden muun opiskelijan kanssa korvat höröllään eläinlääkäreiden suusta pulppuavaa tiedon tulvaa. Samalla mielessä oli, miten hirmuisesti meillä innokkailla eläinlääkärinaluilla onkaan vielä opittavaa! Minun kesäni oli siis aika pitkälti sellainen, kuin sen toivoinkin olevan.



Kohokohta oli varmaankin, kun pääsin kastroimaan oman koirani alusta loppuun asti. Hieman minua kyllä jännitti leikkausviiltoja tehdessä – hengittäähän se vielä, eihän se kuole? Siitä huolimatta, että vieressä anestesiaa valvoivat erittäin pätevät hoitajat ja eläinlääkäri ohjeisti minua. Kaikki meni kuitenkin lopulta paremmin kuin hyvin ja Soolo-poika jatkaa nyt rentoja eläkeläispäiviä ilman naishuolia. Suvi Heinolan tekemät tähystyssterilaatiot olivat hienoa seurattavaa ja pääsin myös niihin apukäsiksi. Kesän aikana sain myös oivallusta siihen, mitä oma työalue voisi joskus mahdollisesti olla – seuratessa esimerkiksi koiran koko korvakäytävän poisto-operaatiota, tämän pienen kirurgin alun innostus kasvoi pilviin!

Syyskuun alussa palattiin takaisin koulunpenkille. Oli ihanaa palata takaisin kotikaupunkiini, Tarttoon, vaikka olisinpa minä myös töissä viihtynyt pidempäänkin.
Koulussa opiskelemme tällä hetkellä anestesiologiaa, nautojen kliinistä lääkintää, radiologiaa ja gynekologiaa. Myöhemmin alkavat myös sisätaudit, kirurgia, patologinen anatomia, sekä kurssit turkistarhauksesta ja koe-eläimistä. Mukavana lisänä tänä vuonna ovat myös yöpäivystykset koulumme klinikalla. Paljon on siis ympätty tälle lukuvuodelle, mutta siitä selvitään kyllä hyvällä yhteishengellä!

Tämä on sitä minun unelma elämääni. Meille on annettu mahdollisuus siihen, että jokainen voi rakentaa elämästään omannäköistä – ainakin aika pitkälti. Tämä kannattaisi tehdä niin, että jokainen hetki olisi juuri sitä – täydellistä! Elämä ei todellakaan aina tarjoile parastaan, eikä kaikilla lähtökohdat välttämättä ole helpoimmat unelmien toteuttamiseen, mutta niitä kohti pitäisi pyrkiä. Nyt tuntuu, että elämä on vielä pitkälti edessä ja vaikka koulun monet tentit välillä stressaavatkin paljon, on opiskelijaelämä omalla tavallaan aika huoletonta. Rahaa nyt ei juuri ole ylimääräistä ja opiskeltavaa riittää loputtomiin. Hetkeksi kun vain malttaa pysähtyä miettimään – tämä on silti ihan parasta!

Unelman perässä ulkomaille

( Teksti kirjoitettu 22. maaliskuuta 2018, blogin uusimisen vuoksi julkaistu uudelleen myöhemmin)


Paraikaa on menossa kevätlukukausi kolmannella vuosikurssilla Tarton eläinlääketieteellisessä. Koko lukuvuosi on ollut mielenkiintoisempi kuin yksikään aiemmista. Oppiaineet ovat alkaneet kuvastaa käytännöllisemmin uravalintaani. Haluaisin sisäistää kaiken kursseilla keräämäni tiedon, vaikka tuntuukin, että sitä on valtavasti.

Syksyllä opiskelimme farmakologiaa, toksikologiaa, infektiotauteja, keinosiemennystä ja lisääntymistieteitä, endokrinologiaa, etiikkaa, hygieniaa, patologista anatomiaa, sekä hevosen ja naudan kliinistä tutkimista.
Nyt keväällä kurssit ovat puolestaan keskittyneet pieneläinten kliiniseen tutkimukseen, farmakologiaan, patologiseen anatomiaan, kirurgiaan, parasiitteihin, sekä siipikarjatauteihin.

Nautojen siemennyskurssi on ollut yksi vuoden parhaimmista, kurssilla olen päässyt opettelemaan käytännön taitoja – rektalisointia, tiineystarkastuksia, ym. – Ei muuta kuin käsi lehmän takaberberiin ja haparoiden etsimään kaikkea – ”Jaa, tuossa onkin lantion reunat, seuraavaksi löydän kohdunkaulan ja hetken päästä myös munasarjat”. Kurssin loppupuolella nämä värkit löytyvätkin jo hyvin tottuneesti.

Patologisessa anatomiassa on aloiteltu käytännön kuolinsyytutkimuksen tekemistä ja sairauksista aiheutuvien kudos -muutosten tunnistamista. Patologia vaikuttaa hurjan mielenkiintoiselta!

Ennen vuoden vaihdetta lähdin kurssitoverin kanssa kansainvälisen eläinlääkäriopiskelijayhdistyksen järjestämälle symposiolle Etelä-Afrikan Johannesburgiin. Reissun teema oli ”The big five of veterinary medicine”.

 

Matkan aikana näimme eläimiä laidasta laitaan – norsuja, kirahveja, sarvikuonoja, leijonia… Pääsimme myös kurssin aikana tekemään käytännön harjoituksia, mm. ultraamaan hevosten jalkojen jänteitä sekä rokottamaan lehmiä slummi- kylissä. Osa ryhmistä kävi hoitamassa pieneläimiä slummeissa. Slummialueille mentäessä erityisesti jännittivät: eläinten käyttäytyminen, useat tarttuvat taudit sekä ihmisten suhtautuminen meihin. Saamamme lämmin vastaanotto kaiken sen äärimmäisen köyhyyden keskellä oli kuitenkin käsin kosketeltavaa.
Unta saimme matkan aikana vain muutaman hassun tunnin yössä, sillä ohjelmaa oli jokaiselle päivälle enemmän kuin tarpeeksi. Aiheet ja opetukset olivat kuitenkin niin kiinnostavia, että matkan jaksoi mainiosti kahvin ja adrenaliinin voimalla.

Afrikka oli ollut minulle paikka, jonne olin pitkään unelmoinut pääseväni. Tämä reissu varmisti, että haaveilen jatkossakin sinne matkustamisesta, sillä savannille jäi vielä paljon nähtävää!

Kesällä odottaa jälleen uudet haasteet työelämässä, tällä kertaa suuntaan Jyväskylään Almavet – pieneläinklinikalle jossa saan tehtyä samalla kouluun liittyvää harjoittelua.


Aika Tartossa on mennyt kovin nopeasti. Tuntuu kummalliselta, että jäljellä on enää kolme vuotta opintoja, kunnes pitäisi olla valmis toimimaan todellisena ja pätevänä eläinlääkärinä ammatin haasteissa.