Kuukausi: lokakuu 2007
-
31.10.2007 – pesupäivä.
Tänään Kingi joutui pesulle. Ensin Kingi tuli pesuhuoneeseen iloisena pienestä pyynnöstä, mutta kun vettä alkoi tulla letkusta niin poika meinasi, että ei ollutkaan niin kiva paikka. 😀 Makupalojen avulla kuitenkin selvittiin kumpikin pesusta hyvin. Kingi nautti siitä hetkestä, kun pesu oli tehty ja sitä ruvettiin pyyhkeellä kuivailemaan, mutta itse pesusta se ei tykännyt ja seisoikin…
-
22.10.2007 – kontaktiharjotuksia.
Tänään ajattelin harjotella Kingin kanssa ihan perujuttuja, helppoja harjoituksia. Naksutin löyty missä ikinä olikaan ollut ja se oli heti hyvänä apuna palkitsemisessa. Ajattelin palata ihan ”peruasioihin”, kun niiden harjoittelu on unohtunut jotenkin kummasti. Minusta tän päivän harjottelu auttoi kuitenkin paljon, vaikka ei tehty isojakaan asioita ja helppoja ne olivat! Ensin pelkkä katsekontakti harjoitus, että nappulat…
-
21.10.2007 – tokoliikkeiden hiomista.
Aamupäivällä olin katsomassa agilitykisoja Niihamassa. Menisipä joskus Kingikin niin hyvin rataa, että pääsis kisailemaan agilityssä, kivalta touhulta se näyttää ja kovaa mentiin. Kisoista lähdin maxi2’sten jälkeen, tuli niin kylmä ettei viitsinyt olla siellä pidempään. Jonkin aikaa sen jälkeen menin Kingin kanssa vähän tokoilemaan – niitä alokkaan liikkeitä vielä hiotaan. Häiriönä oli ohikulkevat ihmiset & koirat,…
-
20.10.2007 – tokotreenit.
Seurana oli aussie Roope & Kati, Hasse oli myös mukana. Aluksi tokoiltiin jonkin verran, harjoittelin enemmän Kingin, kuin Hassen kanssa, mutta Hassekin pääsi kuitenkin jonkin verran tekemään. Paikallaanmakuissa Kingillä oli vähän ääntä ja meinasi muistaakseni sieltä noustakin, hyvää harjoitusta kuitenkin oli. Kävin palkkaamassa suht lyhyin väliajoin. Kyllä se siitä. Liikeestä seisomisessa tulee vielä askelia jonkin…
-
19.10.2007 – Silmät terveet.
Tänään mentiin aamupäivällä eläinlääkärille, tutkituttamaan Kingi- pojun silmät sairauksien varalta. Pentuna ne on olleet (epävirallisesti) terveet, joten käynti oli vain tarkistus. Kingi oli odotustilassa innokkaana, olisi pitänyt päästä tutustumaan lähellä oleviin cavaliereihin, mutta kun ei saanut, niin poika alkoi ”itkeä”. Siirryttiin toisaalle odottelemaan ja laitettiin samalla silmätipat ja tarkastettiin tunnistusmerkintä. (siru) Jonkin aikaa odoteltuamme päästiin…
-
06.10.2007 – Luonnetestissä Nokialla.
Haaveissa ollut päästä viemään Kingi luonnetestiin ja nyt se onnistui, kun pääsimme varapaikalta kokeeseen. Paikan päällä oltiin siinä yhdeksän- kymmenen välillä, ja oltiin ensimmäisiä testattavana. Testi alkoi luoksepäästävyydellä, Kingi tuli innokkaasti haistelemaan ja olemaan rapsutettavana tuomarille, ja taisi se yrittää pusuakin antaa. Sen jälkeen oli taistelutahto- osuus, jossa piti leikkiä tuomarin kanssa. Kingi ei ihmeekseni…