kesäloma hyvä!!!

Istuskelin ihastelemassa meidän kanaperhettä, kun yhtäkkiä mieleen tuli blogin kirjoitus. Kesä on ollut aika haipakkaa, mutta siitä huolimatta mulla on ollut ihan mahtavaa. Viikot oon ollut töissä, mutta viikonloput oon saanut vapaasti juosta koirakisoissa ja treeneissä, nauttien kesästä kavereita nähden.
Elämä vaikutti keväällä välillä taas työntävän ikäviä juttuja urakalla, mutta onneks myrskyjen jälkeen muistaa aina olla kiitollinen pienistä jutuista ja ne pienetkin tuntuu tosi isoilta! Nyt on hyvä. Kesäloma on paras.

Tartosta pääsin lähtemään hieman ennen kesäkuuta, jolloin aloitin kesätyöt Siilinjärven kunnan pieneläinklinikalla. Omanalan työpaikan saaminen tuntui aluksi mahdottomuudelta, joten olin äärettömän kiitollinen, kun kuulin pääseväni kyseiseen paikkaan töihin. Asuntokin järjestyi hienosti vanhan opiskelukaverin kautta.

Kevät meni tosiaan opiskellessa ruokintaa, epidemiologiaa, virologiaa, patologiaa, hygieniaa ja maailman eläintuotannon kurssi ja koirakurssikin oli 🙂 Ruokinnan lopputentti multa jäi vielä syksylle odottamaan, sillä mulle tuli kiire kesälaitumille ja vähän puhtikin loppui sen ison koerumban keskellä.

Hoitajan töiden alettua olin monesti päivän päätteeksi aivan loppu; uutta asiaa tuli jatkuvasti isolla syötöllä – Provetin käyttö, puheluihin vastaaminen, näytteiden otto ja värjääminen, välinehuolto, erilaiset potilaat ym.. ja olisin halunnut oppia kaikesta kaiken! 😀 Parin viikon jälkeen asiat alkoi onneksi olemaan jo jollakin tasolla tuttuja ja työ ei tuntunut enää niin raskaalta. Klinikalla on kyllä ollut kokoajan säpinää ja kiirettä riittää päivästä toiseen, mutta helpottaa kummasti, kun ihan jokainen asia ei ole uutta! Oon monesti ajatellut, että on kyllä niiin hyvä päästä näkemään monen eri eläinlääkärin työtä näin läheltä, ennen kuin täytyy itse astua isoihin saappaisiin.

Oon älyttömän kiitollinen mun tähänastisesta kesälomasta, sillä oon saanu olla osa mahtavaa työporukkaa ja oon oppinut ihan valtavasti! Mun tiedonnälkä tätä ammattia kohtaan on vaan kasvanut jatkuvasti. Ihanat eläinlääkärit ja hoitaja-Minna on myös jaksaneet vastailla mun tyhmiinkin kysymyksiin. <3

Pääasiassa oon siis tehnyt hoitajan tehtäviä, mutta mukaan on mahtunut myös muutamia lehmäjuttuja. Oon saanut piikittää, kanyloida, lötrännyt betadinella, ottaa verinäytteitä, avustaa monissa leikkauksissa, ottaa ja värjäillä hurjan määrän erilaisia näytteitä, huoltaa välineitä ja tietty paijailla söpöjä pentuja! <3 Välillä on ollut myös hieman hauskaa, kun ihmiset on ollut pulassa punkkien poiston kanssa, tai kun uroksen nännejä on luultu jonkin sortin kasvaimiksi 😉

Pari kuukautta on hujahtanut todellakin siivillä ja en ois aiemmin uskonut, että työnteko vois olla näin kivaa! Musta ei vieläkään alkanut tuntua siltä, että ”Äh, taas pitää herätä aikaisin töihin”, vaan sinne oli oikeesti kiva lähteä joka päivä. Tätä se ei ollut ihan kauppaan töihin lähtiessä, tosin siihen työhön on ehtinyt kuuden vuoden aikana jo niin tottua, eikä uutta asiaa ole tullut enää pitkään aikaan ;-D Muutamat kesäviikonloput oon toki sielläkin ollut töissä!

Tää on ollut niin siistiä olla ollut tekemässä just sitä, mitä rakastan ja mistä oon unelmoinut pikkutytöstä lähtien – tosin onneksi vielä toistaiseksi ilman sitä hurjaa vastuuta 🙂 Kesän viimeinen kuukausi menee näillä näkymin työskennellen lehmien parissa, jonka jälkeen pääsen aloittamaan kolmannen vuoden opinnot! Aika menee ihan liian äkkiä.



Koirien kuulumisista sen verran, että Keijo hankki itselleen ensimmäisen nollan agilityn maxi1 -luokasta ja toisetkin on olleet tosi lähellä, mutta omistaja on pilannut ne ohjauksellaan pariin otteeseen.. Uutta yritystä vaan! Meillä on kuitenkin alkaneet rimat pysymään ylhäällä paljon paremmin, joten toivoa on!
Kesä ollaan käyty treenaamassa Kuopiossa ACElla – kesäkuu ensin Tiia Vitikaisen opissa ja elokuussa meitä on kouluttaneet Laura ja Timo Sutinen.

Käytiin myös näyttelyssä Keuruulla, jossa Keijo oli tuomarin mukaan niin laiha, että antoi tälle H:n valioluokassa. Muuten ei löytänyt mitään isompaa vikaa, mutta mä nyt en oo näitä näyttelyitä aiemminkaan ymmärtänyt! Kiva tuon otuksen kanssa kuitenkin käydä välillä 🙂 Mä vähän kommentoin ja urputin vastaan, sillä kyseessä on agilitykoira ja se ei todellakaan ole laiha, vaan normaalin hoikka, niinkuin pitääkin 😀 Hieman nauratti kehään jälkeen, kun mun yritys on saada sille joskus vielä Suomen serti, mutta ehkäpä pitää lihottaa sitä joku 4kg ennen kun vien seuraavaan.. Tällä hetkellä painaa n. 22-23kg, mikä on omasta mielestä just sopiva!

Molempien poikien kanssa käytiin myös Jämsän rallytokon piirinmestaruuskisoissa, joissa Soolo repäisi 98p ja alokasluokan pronssia! Keijo sai myös hyväksytyn tuloksen 77pisteellä.

Keijo kävi myös luonnetestissä hyvillä pisteillä; 172p ja laukausvarma! Mun hieno mies <3

I. +1a Toimintakyky: Kohtuullinen
II. +1a Terävyys: Pieni ilman jälj. jäävää hyökkäyshalua
III. +3 Puolustushalu: Kohtuullinen, hillitty
IV. +2a Taisteluhalu: Kohtuullinen
V. +1a Hermorakenne: Hieman rauhaton
VI. +3 Temperamentti: Vilkas
VII. +1 Kovuus: Hieman pehmeä
VIII. +3 Luoksepäästävyys: Hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
IX. +++ Laukauspelottomuus: Laukausvarma

Perustettiin meille tosiaan kotikanala. Käytiin koulun kanssa lattiakanalassa vierailulla ja sen jälkeen päätin, että meille tulee muuten varmasti kesällä kanoja! Tällä hetkellä meillä on 6 kanaa ja Pauli-kukko. Ne on aivan supervalloittavia tapauksia <3 Niin oppivaisia ja seurallisia tyyppejä, jotka tykkää touhuta ja kuopsuttaa koko päivän läpi!

Loppuun vielä muutama satunnainen kuva viime lukukaudelta ja kesältä;

Vietin helmikuussa myös Tarton sairaalahoidossa 5 päivää 5 päivän kotisairastamisen jälkeen.. Sain ihan hirveän kryptosporidioosi-tartunnan eräältä tilakäynniltä – onneksi se on nyt historiaa!! 😀 Ei kyllä unohdu heti.

ulkona mukavuusalueelta unelmahommia tehden

Yritin jo ennen joulua ja lomaa kirjoitella meidän kuulumisia, mutta stressikäyrieni vilahdellessa taivaissa oon aatellut palvelevani itseäni paremmin, jos vaan luovun kaikista ylimääräisistä asioista ja käytän sen vapaa-ajan rentoutumiseen – mulle parhaiten toimivat lenkkeily, sohvalla löhöily ja ystävät!!

Yritin mä kirjoittaa kuulumisia aikaisemmin. Mutta sitten en pystynytkään. 😀

Joululoma häämöttää. Lasken joka päivä päiviä, milloin tää stressaaminen loppuu. Nyt olis 10 päivää jäljellä, mut noihin päiviin pitäisi mahduttaa vielä seitsemän tenttiä. Mahdoton yhdistelmä, vai onko?

Välillä on päiviä, jolloin en stressaa ollenkaan. Välillä tuntuu, että sekoan tähän. Harmi vaan, ettei se stressaaminen auta mitään. Päivät rullailee eteenpäin, kokeita tulee tehtyä ja luettuakin hullunlailla. Mä opin koko ajan enemmän siitä, miten äärirajoille ihminen voi itsensä asettaa. Yllätyn jatkuvasti, miten paljon ihminen voi sisäistää ja opiskella vain muutaman päivän sisällä asioita, JOS VAAN YRITTÄÄ PARHAANSA.

Lyön päätä seinään ja keräilen itseäni vitutuksen multihuipentuman jäljiltä, kun jotkut tentit ei meekään ensimmäisellä kerralla läpi. Mut siitä kummasti selviää. Se tuntuu kasvattavankin. Pakko vaan nousta ja yrittää uudelleen, vaikka ei välttämättä ihan täysillä jaksaisi kiinnostaakaan. Mut kyllä ne hyvät tulokset motivoi entisestään lukemaan entistä paremmin!

Mä nautin siitä, että saan olla kiireinen. Mä yritän mahduttaa tähän yhtälöön vielä Keijon agilitytreenit ja omat salitreenit ym. Onneksi koulussa ei oo hirveesti oppitunteja enää, muutama hassu praksa siellä, täällä. Mut lisätäänpä hassuun yhtälöön vielä muutama henkilökohtainen kriisikin, niin isoimpana ajatuksena oli jossain välissä vain selviytyä seuraavasta päivästä.

Joululoma, tulet todellakin tarpeeseen. Rakastan sitä, mitä teen. Oon just siellä, missä pitääkin. Se ei kumminkaan tarkoita sitä, et se olis helppoa kokoajan. Mut todellakin sen arvoista.

Meillä on ollut nyt syksyllä aikaisemmin kertomieni lisäksi muun muassa agrologian kurssi, joka on ollut ehkä vähän turha. Ollaan opeteltu muun muassa erilaisia viljalajikkeita, opeteltu tunnistamaan niitä ja nimiä latinaksi. Opettelun jälkeen tentitty suullisesti opettajalle, joka ei oppilaiden onneksi oo ollut kovinkaan tiukka noissa – on ollut aika paljon muutakin mietittävää;) Luennoilla sit on ollut paljon muutakin asian tiimoilta.

Fysiologiassa ollaan tentitty respiratory-, cardiology-, urinary-, digestive ja nervousfysiologiaa. Anatomiassa opiskeltiin kaikki loput – hermot, aivot, aistit (lähinnä silmä & korva), imusuonisto ym. Patologiaakin ehdittiin syksyn aikana aloitella luentojen kanssa. Virologiassa opeteltu perus virustaudit ja mikrobilsassa opeteltu lisää gram-värjäystä ja bakteerien tutkintaa ja vähän lisää teoriaakin.

Joululomalla oli sit ihanaa rentoutua, aivan maailman parasta vaan lojua sohvalla ja olla. Ei tarvi tehdä mitään. Jotkut vanhat ystävät siihen viereen, niin täydellisyyttä ei oo kovin vaikee kuvailla <3 Hetki meni lomaillessa, kävin myös tekemässä jonkun verran vuoroja vanhalla tutulla kaupalla. Sinne palaaminen on aina yhtä ihanaa, kun vanhat työkaverit on ihan parhaita suurin osa, mutta samalla se motivoi mua entistä enemmän opiskelemaan itselleni sen unelmieni ammatin tulevaisuutta varten. En haluaisi siellä loppuelämääni viettää;) Ihanat asiakkaat on tulleet jopa sanomaan, että tee vähemmän töitä ja lomaile välillä!! Voi, mä kyllä tekisinkin varmaan jotain muuta, jos rahaa tulis silti! 😀

Tammikuun ensimmäisellä viikolla matkustin takaisin Tartoon tekemään anatomian lopputentin (!!!!! KÄÄK) ja rästiin jääneen fysiologian. En ikinä varmasti opi aloittamaan luku-urakkaa ajoissa, joten näistäkin meinasi tulla hieman stressi päälle, onneksi niistä kuitenkin selvittiin! Meidän koulussa sanotaan aina, että koulu on jaettu kahteen osaan: aika ENNEN anatomiaa ja aika anatomian JÄLKEEN 😀 Eli nyt saa hetken olla tyytyväinen itseensä, että sai tuon hoidettua ajallansa läpi!
Kokeiden jälkeen jäin Tarttoon vielä viikonloppuun asti, sillä olin ilmoittanut Keijon näyttelyihin. Suunnittelin jättäväni kokeiden teon tammikuulle näyttelyiden takia. Se todellakin kannatti.

Keijo-poika yllätti mut totaalisesti kehässä. Tätä mä oikeasti salaa haaveilin tapahtuvan edes toisena päivänä, mutta Kepu veti koko potin molempina päivinä! Eli se oli rotunsa paras, saaden sertin molempina päivinä! Keijo on siis yhtä SERTiä vaille Viron muotovalio – sitä onkin nyt seuraavat neljä vuotta aikaa hyvin metsästää 😉 Mä olin NIIIIN ylpeä mun pienestä näyttelyfifistä, vaikken noista näyttelyistä tavallisesti niin perustakaan. Jäätiin vielä isoihinkin kehiin, koska ajattelin tän olevan ainutlaatuinen tilaisuus meille ja Kepsukka pääsi sieltäkin vielä jatkoon ja sijoittui kuuden parhaan joukkoon! Mikä päivä!!! Mikä viikonloppu!!

Puolalainen Malgorzata Wieremiejczyk-Wirz saneli Keijosta seuraavaa:

”Masculine boy. Very beautiful head. Good topline. Forechest should be stronger. Good bones. Angulation of rear should be better. Very good movement. ” / ERI1 SA PU1 ROP SERT

Ja Umit Özkanal lauantaina seuraavasti:

”Good head & teeth, good proportion, good topline & tailset, angulation ook, movement ok, during hind legs could be little bit more parallel, good coat & pigmentation.

Suomeen tultuani oon taas ollut kaupalla töissä, mutta samalla oon saanut olla Jämsän pieneläinklinikalla harjoittelemassa ja seuraamassa eläinlääkärin hommia. On ollut aivan sairaan siistiä nyt, kun asioista voi kuvitella ehkä hieman ymmärtävänsä. Yhtäkkiä monet koulussa opetellut asiat ymmärtääkin ihan eri tavalla – miks niitä bakteereita on värjäilty ja tutkittu niin paljon. Miten kanyloidaan tai otetaan verinäytteitä, mitä ne kertoo meille ym. Oon myös oppinu sellasia asioita, mitä ei koulussa vielä oo ollut puhettakaan. Toi on ollut mulle sellanen muistutus, että miksi mä tätä juttua halusinkaan taas silloin kauan sitten opiskella ja unelmoin tästä ammatista. Tää todellakin koukuttaa, kun kokoajan oppii lisää!!


Ennen Tarttoon lähtöä kävin myös hyvästelemässä meidän perheen rakkaan Hassen (Zinnia’s Hanoi Rocks). Oma epäilyni Hasselle on DM, eli degeneratiivinen myelopatia. Röntgenissä ym tutkimuksissa ei löydetty sen suurempaa vikaa, mutta pikkuhiljaa pienet halvausoireet etenivät, mutta koira säilyi kyllä maailman iloisimpana hännänheiluttajana loppuun saakka <3 Hasse, vie terkkuja Kingille ja pidä siitä hyvää huolta <3 IKÄVÄ !


Viime lauantaina käväistiin ystäväni Melissan & Vekin kanssa Haukkuvaarassa agilityvalmennuksessa Julia Kärnän opissa. Treenissä oli nollahaaste, joka sai mut panikoimaan jostain syystä. Treeni meni vähän penkin alle meiltä, en saanut jotenkin omaa mielentilaa oikeaksi, vaan olin ekan kierroksen aika stressissä ja ihan kuin olisin palannut omassa ohjauksessa 10v takaisinpäin.. Toinen kierros meni selkeästi paremmin ja siellä olin jo reilumpi ja selkeämpi koiralle. Julia ehdotteli lähes äänetöntä ohjausta, koska Keijo oli niin korkeassa vireessä ja se auttoi, kun en kilju ohjeita ja häiritse koiraa kokoajan. Oman mielentilan resetointi auttoi myös. Tää oli hyvä herätys sille, mitä siellä kisoissa todennäköisesti myös tapahtuu mun päässä ja miksi sitä pitää ehdottomasti treenata.

Vielä on muutama viikko jäljellä lomaa. Aika menee aivan liian nopeasti. Juuri, kun ehdin tottumaan ajatukseen Suomessa olosta ja täällä olevista ihmisistä, täytyykin yhtäkkiä lähteä takaisin toiseen maahan. Kaikelle on aikansa, mut välillä on tärkeetä pysähtyä miettimään tätä kaikkea siistiä ympärillään. Olla kiitollinen siitä. Mulla on ollut nyt aika monta sellaista hetkeä.
Meillä on suunnitelmissa vielä käydä kisaamassa agilityä Suomen puolella ja sit Viron puolella ehkä eksytään myös helmikuun puolella niihin ja näyttelyitäkin oon yrittänyt silmäillä.
Sähköpostiin on viimeaikoina tullut mukavasti kyselyitä mun kouluun liittyen, kiitos niistä! Palaillaan taas!


Tarton joulua! <3

kakkosen syksy käyntiin anatomian ja immun parissa

Taas ollaan oltu Tarton puolella jo hyvän tovin ajan. Koulu on lähtenyt mukavasti käyntiin, vaikkakin stressikäyrät on olleet hieman korkeammalla, kuin odotin!
Vapaa-aika on hieman vähissä, jos yhteen viikkoo sisällytetään kolme esitelmää ja kaksi tenttiä, joskin laiskuuden iskiessä pystyin onneksi yhden tentin siirtämään seuraavalle viikolle;)


Okei, on meillä hauskaakin välillä pidetty – tässä kiusataan uusia fukseja keskustassa;) Pojat oli tietty mukana ihmettelemässä.

Meidän lukujärjestys koostuu tällä hetkellä jo hieman mielenkiintoisemmista aiheista, kuin aiemmin. Jee! Pikkuhiljaa alkaa tuntua siltä, että päästään lähemmäksi sitä todellisuuden ammattia. Anatomiassa ollaan jälleen leikelty ja opeteltu verisuonia – eli opetellaan kaikki valtimot ja laskimot, pienen pienetkin. Nämä tentitään taas suullisesti meidän leikkelemistä malleista. Tämän jälkeen meillä on lisäksi myös kirjallinen koe näistä, joka olisi todella helppo, jos vaan omistaisi valokuvamuistin! Seuraavaksi olisi vielä vuorossa imusolmukkeet ja hermot! Ja sit on anatomia paketissa!!! Sen jälkeen on biletän kyllä mielessäni kuukauden.



Muutama koulukirja & kotikatu <3

Anatomian lisäksi meillä on toinen erittäin työllistävä kurssi meneillään – immunologia. Immusta meillä on joka viikko joko pakollinen esitelmä (seminaarissa, jossa noin neljä esitelmää kerralla ja sen jälkeen niistä keskutellaan ja kysellään toisilta) TAI n. 500-800 sanainen essee, minikokeet ja vielä lisäksi luennot ja nekin olisi hyvä ymmärtää vielä kotonakin!:) Opettaja on kyllä todella kiva ja tuntuu, että oon oppinut tällä kurssilla jo huimasti! Eli vaikka töitä onkin tehtävä paljon, niin se kannattaa.
Näiden lisäksi on virologiaa, fysiologiaa, mikrobiologiaa, eläinten hyvinvointi ja suojelu -kurssi, patologiaa, sekä erityiskurssi maatilan eläimistä (eli vieraillaan navetoissa, opetellaan sikojen, lehmien, lampaiden elämää ym.). Voin sanoa, että aika ei oo käynyt pitkäksi!!


Onnelliset pojat juoksemassa Vorbusella.

Kävin koirien kanssa kisaamassa Suomessa ollessa aika paljon ja tehtiin me Soolon kanssa yksi nollakin. Harmillisesti ei saatu vaan SERTIä, kun oltiin toisia, vaikka kovaa mentiinkin! Keijo aloitti myös kisaamisen, silläkin nollat on lähellä ja kisaaminen tuntuu tosi kivalta! Käytiin myös Viron puolella Viljandissa kisaamassa kahden päivän verran, siellä Keijo sijoittui toiseksi saaden harmillisen vitosen (yksi rima) – muuten ei ihmeellisiä tuloksia. Pohja oli aika haastava, kun oli satanut ennen meidän startteja aika paljon ja nurmikenttä oli aikamoista kuravelliä :(.

Ollaan myös päästy takaisin treenien pariin ja on ihan huippukivaa, että on taas säännölliset treenit ohjauksessa. Jaanikalta ollaan saatu taas paljon uusia vinkkejä ja on superhyvä, että Jaanika vaatii erityisesti multa enemmän. Kontakteilla ollaan edistytty, kun joku kerrankin vaatii multa sen, että en himmaile ja varmistele kontakteilla, niin varsinkin Keijon kontakteista alkaa tulla aika mageet! Mun oman liikkeen merkitys siis vähenee entisestään niillä ja uskallan pian juosta ihan täysiä koko radan ajan – ainakin toivottavasti!!:D



Vielä yks juttu, mikä teki mun elämästä pitkäksi ajaksi aika luksusta, hankin nimittäin pojille autoon Variocage-häkin. Se oli kallis, mutta jo nyt ihmettelen, miten oon voinut elää ilman tuommoista häkkiä autossa! Niin ihanaa, kun ei tarvi köyttää takaluukkuun tai miettiä, koska ne on etupenkillä kuraisilla tassuillaan pilaamassa koko autoa!! Tässä on vielä väliseinä, niin treeneissäkin superkätevä ottaa vain toinen koira autosta ulos, vaikka molemmat olisi tietysti ehdottomasti tulossa mukaan silloin.

Keijon agilitykuvat: Ilona Karjalainen

erilainen Suomen kesä: navettaharjoittelua & agilityä

lehmät on ihania mummolassa on hyvä olla

Tähän asti kaikki kesät on olleet mulle sitä aikaa, kun paahdan töitä kaupassa 8h päivässä ja 5 päivää viikossa. Tänä kesänä olen myös pääasiassa tehnyt töitä kaupassa, mutta vuosi ulkomailla on saanut mua katselemaan tätä kaikkea ehkä vähän eri tavalla. Ennen kesä on ollu vaan jatkumo koulunkäynnistä, nyt oon ehtinyt ehkä vähän lomaillakin.
On ollut ihanaa nähdä perhettä enemmän ja huomata, että kaikki ne samat tappelut ja keskustellut käydään edelleen. <3 Nähdä niitä ihmisiä, mitä oot aina tottunut näkemään ja huomata, että useimpien kanssa poissaolo ei oo muuttanut mitään. Ollaan edelleen ne samat ystävykset ja jutunjuuret löytyy samalla tavalla. Harmi kyllä, joidenkin kanssa taas ei 😀 Mut se kuuluu elämään – jokaisen elämä muuttuu ja samalla ne ihmiset ympärillä, joskin jotkut parhaat niistä myös pysyy onneksi myös vierellä koko sen matkan.

Oivalluksia treeneissä

Mulla on tänä kesänä ollut harvinaisen paljon aikaa itselleni, mutta siitä huolimatta ajattelin koota lähes koko kesän tapahtumat yhteen postaukseen. Meidän arki kesällä on ollut aika yksinkertaista – paljon agilitytreenejä, töitä, ihania hetkiä ystävien kanssa ja lenkkeilyä. Agilityssä ollaan päästy mielestäni huimasti eteenpäin. Jotkut saattaisivat toki sanoa, että mulla on jo reilu 2v koira, joka ei vieläkään kepitä täydellisesti – vedä jo ranteet auki 😀 Me ollaan kuitenkin vasta nyt treenattu ne tosissaan ja tarkoitus olisi päästä kuukauden sisään starttaamaankin Keijonkin kanssa. Ei meillä mikään kiire ole, mennään sit kun ollaan valmiita! 🙂
Ollaan käyty useamman kerran Haukkuvaarassa valmentautumassa, meillä oli kuukausitreenipaikka kaverini kanssa puokkiin siellä. Tää oli todella hyvä juttu, koska musta tuntuu, että opin ihan hurjan paljon taas Julialta. Julia kyllä sanoi mulle lähes joka treeneissä samat asiat – pidä ne kädet alhaalla (hanki käsipainot!), niin koira pystyy lukemaan niiden avun. Mieti, milloin sun tarvitsee juosta, milloin saat tsillata – VAIKKA mä tykkäänkin hirveästi juosta jokapaikkaan ja oon nopea, niin paremmin koira kulkee, kun annan sille vähän enemmän tilaa.
Huvittavaa myös oli se, että kun oon treenannut molempien koirien kanssa samassa valmennuksessa, teen kaikki samat ohjausvirheet MOLEMMILLA koirilla, vaikka oisin just treenannut ne toisen kanssa ”pois”. Eli esimerkiksi se ajatus, että oon aina syyttänyt Sooloa siitä, että se nyt ei vaan irtoa tarpeeksi koskaan, ku oon opettanu sen niin käteen kiinni, sai Julialta huutia. Mun pitää uskoa ja luottaa siihen, koska se kuulemma on tosi pätevä koira, JOS MÄ vaan ohjaisin järkevästi! Esim. räksytykset mihin mä meen yms. katos heti, kun kädet alko pysymään alhaalla ja ohjaus olemaan loogisempaa koiralle.
Minun parhaat colliepojat <3

Omatoimi treeneissä ollaan keskitytty esteosaamiseen – kepit, keinu ja kontaktit kuntoon. Keinulla Keijolla alkaa olla aika selvää, että sinne päätyyn juostaan kovaa ja sit mennään maahan. Soololla on vielä vähän opittavaa, sillä kun vanhat opitut tavat painaa päälle ja 2on2off ois kiva tarjota sinne. Soolo myös hieman paineistui apuohjaajasta keinun päässä.


kalassa on hyvät maisemat collie

Lehmäfarmilla tutustumassa maidontuotantoon

Mun kesässä mielenkiintosta opiskeluita kohtaan on ollut se, että oon suorittanut mun harjoittelujaksoa lehmätilalla. Mulla ei oo juurikaan ollut kokemusta lehmien hoitamisesta, tai niiden käyttäytymisestä ennen tätä. Mun sydän on vaan sulannut noille ihanille eläimille – ne on paljon seurallisempia, mitä luulin! Kyseisellä tilalla eläimet on vielä tosi hyvin hoidettu, niin on ollut mukava päästä oppimaan siinä samalla. Mediassa on ollut voimakkaasti esillä viime aikoina tiloilla ollut eläinten huono kohtelu, josta järkyttyneenä on ollut todella kiva seurata, että todennäköisesti kuitenkin suurimmassa osassa eläimet hoidetaan näin hyvin.

Aamuherätykset viiden aikoihin ei oo kyllä olleet välttämättä se kaikkein herkullisin juttu tässä työssä, mutta toisaalta on ollut myös kiva, kun työpäivä loppuu usein jo ennen yhdeksää aamulla; sulla on koko päivä aikaa tehdä mitä haluat, kunnes taas illalla / iltapäivällä navetta kutsuu iltalypsylle:)

Oom oppinut lypsämään, juottamaan vasikoita, piikittämään lääkkeitä, nähnyt kiiman seurantaa ultraäänilaitteella, siivonnut sitä itteään, ruokkinut lehmiä, nähnyt sorkkahoitoa ymmm. Tää on ollut superopettavaista ja kivaa, vaikka vielä kovin kaukana siitä omasta työpanoksesta. Oon kuitenkin saanut paljon selkeämmän kuvan lehmien elämästä ja maidontuotannosta, mistä mulla on ollut totta puhuen aika kapea kuva. Tässäkin työssä tarvitsee ottaa monta asiaa huomioon ja arvostan entistä enemmän maajussien työtä. Tarinat esim. jälkeisten kanssa ulostulleen kohdun takaisin laittamisesta ym. on olleet aika hurjia 🙂

Tästä harjoittelusta meidän täytyy kirjoittaa 10-15 sivuinen rapotti, joka alkaa pikkuhiljaa lähestymään loppuaan myös. Aluksi ajatus tuosta raportista tuntui hirveän työläältä, mutta jälkeenpäin ajateltuna materiaalia tuli helposti ja sen kirjoittaminen on tehostanut oppimista farmilla – välillä on osannut kysellä paljon enemmän asioista, vaikka mun ohjaajani siellä onkin tosi puheliaista sorttia 🙂


vasikat syömässsä lypsyllä

Vielä reilu kuukausi jäljellä kesälomaa täällä Suomen kamaralla, miten aika meneekin näin nopeasti!? Vaikka totta puhuen, mulla on kyllä varmasti pian ikävä koulun penkillekkin. 😀

agilityhaaveita ja virtsateitä anatomiassa

Anatoooooomia, mun suuri rakkaus. Or not.

Viha-rakkaussuhde ehkä kuvastaa parhaiten. Anatomia on meillä edelleen se aine, joka työllistää eniten, mutta on kuitenkin hurjan mielenkiintoista! Ruuansulatuselimistön jälkeen ollaan opiskeltu munuaisia ja niiden toimintaa, sekä siihen liittyen virtsarakot, johtimet ym. Näistä opetellaan kaikki osat, joista iso osa on onneksi jo hieman entuudestaan tuttujakin. Latina lisänä.
Munuaisten jälkeen luvassa on sukupuolielimet, jotka ovatkin jo viimeinen aihe tältä keväältä ja pääsemme valmistautumaan loppukokeisiin.

Kävin kokeilemassa biokemian lopputenttiä, mutta en valitettavasti päässyt läpi. Siitä huolimatta, vaikka koen, että mulla on kohtuullisen hyvät lähtökohdat kyseisen aineen opiskelulle, mulla on ollut hieman vaikeuksia sen kanssa. Mä kuitenkin koen, että tää on suurimmaksi osaksi mun laiskuutta. On niin paljon muutakin opiskeltavaa, että oon jättänyt sen jonkin verran vähemmälle. Biokemia loppuu kuitenkin tän kurssin jälkeen meiltä, joten sit voi huokaista helpotuksesta! Kemian ja bilsan opiskelusta ja hallitsemisesta lukiotasolla on kuitenkin hurjasti hyötyä myös täällä:)

Unelmien herättelemistä afrikkaluennolla

Suolet ry järjesti meille extraluentona Afrikka-aiheisen luennon. Mulla on pienestä tytöstä asti ollut sellainen hullu unelma, että pääsen joskus tekemään vapaaehtoistyötä esim. Intiassa tai jossakin muussa köyhässä maassa, sterilisoiden kissoja ym. Tää luento oli siis just mua varten! Olin ollut aamusta asti kokopäivän koulussa, ehdin käväistä anatomian pitkän labran jälkeen lenkittämässä koirat tunnin verran ja sit takaisin koululle.
Tämmösissä tilanteissa miettii, että oon kyllä valinnut alani oikein, koska vaikka väsymys painaa päälle, niin silti mielenkiinto voittaa ja mä haluan mennä vielä enemmän.

If your dreams don’t scare you they’re not big enough.

Kuultiin tarinoita Afrikan savanneilta. Esimerkiksi kuinka tyhmiä eläimiä kirahvit ovat – kiipeevät vuoren huipulle ja jäävät sinne kuolemaan nälkään. Sit niitä joudutaan pyydystämään helikopterien kanssa ja kuljettamaan vehreimmille laitumille. Kirahvien kuljettaminen on kuulemma melkein yhtä normia siellä, kuin hevostrailerit täällä Virossa. ;D Tarinat leijonista ja norsujen hammaslääkäreistä saivat mut innostumaan entistä enemmän!
Tää on niin siistiä! Tajusin, et mulla on mahdollisuus toteuttaa ihan mitä vaan hulluimpiakin unelmia, jos mä vaan teen töitä niiden eteen.
En haluu antaa väärää kuvaa kumminkaan, ei se oikeasti oo niin helppoa muuttaa toiseen maahan ja opiskella vieraalla kielellä. Ilman motivaatiota ja intohimoa tätä ei varmaan jaksaiskaan. Mä kumminkin oon (lähes) jokapäivä kiitollinen siitä, että mä saan opiskella just tätä!

Agilityssä Uudenlaisia oivalluksia

Me ollaan täällä Tartossa ollessamme treenattu se pari kertaa viikossa agilityä. Mä oon tosi kiitollinen meidän treeniryhmästä, koska on ottaneet mut avoimesti mukaan ryhmään, kouluttaja puhuu sujuvasti englantia ja ryhmäläisetkin. Mä yritän sit parhaani mukaan välillä heittää jotain eestiksi ja saan usein naurut päälle – mut positiivisesti vaan ;D

Jaanika (kouluttaja) on saanut mua ajattelemaan agilityä hieman uudella näkökulmalla. Mä oon tähän asti vaan luullu, et Soolo nyt ei vaan irtoa ja sitä pitää saatella aika paljon joka esteelle – eli mulle tulee radalla vaan seuraava ajatus-flow päälle: juokse niin nopeasti kuin pääset jokaisen esteen luokse ja toivo, että se suorittaa ne, eikä ota kieltoja.
Oon kyllä aiemminkin tiedostanut, ettei oo ihan oikea ajatusmalli tehdä agilityä, mut sillä on päästy tähän asti. Mut ilmankos VÄHÄN TÖKKII.
Mut nyt! Keijo irtoo suht helposti (tai ainakin poimii esteet), miksei Soolokin? Jaanika on sanonut mulle ties kuinka monta kertaa, että hei älä juokse noin paljoa, vaan lähetä ja anna sen koiran tehdä tehtävänsä – se kyllä osaa.
Viime treeneissä oli hauskaa, kun Jaanika selvitti mulle mitä mä teen seuraavalla yrityksellä. Jupisen mielessäni, että ei kyllä tuu onnistumaan Soolon kanssa, ei varmasti. MUTTA! Oho, en voinu uskoa mun silmiä kun se koira vaan hakee esteitä ja menee itsenäisesti!! Siis niin magee fiilis ja mä vielä kehtasin olla luottamatta ohjeisiin – kannatti kuitenkin yrittää;)

Mukavuusalueilla ei kehity, mun pitää uskaltaa haastaa itseeni useammin. Karu fakta.

Mä oon myös tykännyt paljon enemmän tähän asti käyttää valsseja ja pelännyt persjättöjä, mutta vitsinvitsit nekin on alkaneet toimimaan meillä ja monessa paikkaa vielä paljon paremmin, kuin valssit:)

Keijon kanssa on aika helppoa ohjauksellisesti, mun pitää vaan muistaa tukea koiraa katseella kun se suorittaa hyppyjä. Vaikka mä ajattelenkin, että rimat on koiran tehtävä ja useinmiten koiran vika, jos ne tippuu, mutta kummasti tuo katsekontakti auttaa niiden ylhäällä pysymiseen.
Mun kädet on kuulemma edelleen aika propellit kohti taivasta ja mä koitan lähettää koiraa esteille näyttämällä kädellä monta kertaa ”menemenemenemeNYTMENE”( = ei muuten toimi!!), josta alan myös ehkä pikkuhiljaa päästä eroon..
Odotan jo kovasti, että pääsen kisaamaan Keijonkin kanssa. Kepit aika kesken, mutta eiköhän kesällä viimeistään;)


Kertauksena omia yleisiä mokia kentällä

– älä juokse jokaiselle esteelle, vaan lähetä ja juokse silloin, kun tarvitsee
rytmitys – auttaa koiraa hahmottamaan, milloin mennään kovaa ja milloin pyöritään pienemmällä akselilla
– omat kädet -> älä tyrkytä esteitä monta kertaa, vaan kerralla kunnolla, hallitse kädet paremmin, jotta et sekota koiraa suotta
tue koiraa katseella – jatka ohjaustasi ja pidä se päällä, vaikka liikutkin jo seuraavaa radan pistettä varten

Kaikki on siis vallan perusasioita, mutta miksi ne on mulle silti niin kovin hankalia vieläkin? Kuusi vuotta harrastettu, enkä vieläkään osaa – ehkä se on tän lajin suola! 😀

Throwbäkki Suolten vuosijuhlille


agilitykilpailut virossa, Tarton koiranäyttely ja lomalaisen kuulumisia!

soolo, evie, keijo

Mulla on ollut pitkästä aikaa superpitkäloma. Tää on ollut ihan tarpeenkin kaiken rutistuksen keskellä. Ihanaa vaan levätä ja olla. Anatomian ja kemian tentit tosiaan tein tammikuun alussa.
Oli myös ihanaa käydä tekemässä meidän ihanassa kyläkaupassa – Hokassa – pari työvuoroa ja nähdä työkavereita!
Tuo 500 kilometrin matka kotiinkaan ei tunnu enää niin pahalta – samalla matkanvarrella saan näes hoidettua kaikkia ”pakolliset” kyläilyt, mm. kaverit, äiti, mummot. Viime kesänä vielä mietin kauhuissani, että miten jaksan ajaa muutama satakilsaa kasvattajan leirille, mutta nyt nuo ei tunnu missään! Kävin Suomessa nyt kaksi kertaa lomalla, ensin joululoman ja palasin uudeksi vuodeksi tänne, jonka jälkeen tajusin, että auto pitää katsastaa.. Oishan sen voinut tietty aiemminkin hoitaa!!

pojat Tartossa, Soolo ja Keijo

Tarton koiranäyttely 9-10.01.16

Minä ei-näyttelyihminen pyörähdin poikien kanssa myös koiranäyttelyssä, koska se oli niin lähellä, pari kilsaa näyttelypaikalle. Mitään merkittäviä tuloksia ei tullut, Keijolla vielä tuomarin mukaan kesken eturinta ja liikkeet saa harmonisoitua (kas kummaa, pomppujänis!) ja Soolon kohtaloksi koitui korvat.

Lauantaina Keijo kuitenkin ERI1, SA ja PU4 tällaisella arvostelulla: ”Bit short bodied, very nice male head, bit narrow chest, correct topline, enough angulation, not enough round movement, not harmonic movement, bit loose in front on movement, excellent coat.” / Anna Kochan

Agilityssä kilpaileminen Virossa, Viljandissa

Mulla on ollut pitkään kova hinku kilpailemaan, eikä syyttä suotta! Soololle ja mulle tuli melkein vuoden tauko kaikesta olosuhteiden pakosta. Nyt oli kuitenkin ihan huikea fiilis päästä tekemään yhdessä rataa kisoissa!

Ilmoittautuminen oli helppoa, se onnistuu www.agilitykoer.ee -osoitteessa ja samaan tapaan, kuin Suomessakin. Lisenssiä ei tarvita ja osallistumismaksutkin on huokeita Suomeen verrattuna :-). Kisoja täällä ei ainakaan näin talvella liikaa ole, mutta onneksi jotain kuitenkin! Osallistujia on jonkin verran vähemmän, mitä oon tottunut näkemään esim. Tampereen ja Jyväskylän kilpailuissa. Pääpiirteittäin kisat kumminkin oli samantyyliset. Ainut ero esim. tuloksissa oli se, että jos sait nopeen vitosen, niin saatoit voittaa sen nollan saaneen, jos se oli kamalan hidas!

Viljandiin oli noin vajaan tunnin mittainen matka kotoa, joten aika perus kisareissu tuli tehtyä, mihin oon tottunutkin. Soolo sai suomalaisella kisakirjalla kisata 2-luokassa. Keijo pääsi A0-luokkaan, joka on tarkoitettu koirille, jotka eivät vielä ole virallisissa kisanneet.

Soolon kanssa oli ekalla radalla ihan mieletön agilityflow. Mä niin nautin joka hetkestä, minkä sain sen kanssa siellä viettää! Tuntu vaan niin siistiltä, rata sujui katkeamatta, mutta jokunen virhe sieltä otettiin rimoilta. Toinen rata oli kans huikea siihen asti, kunnes olin koiran laskeutumispaikan kohdalla ja törmättiin ja hyllytettiin samalla 🙂 Kolmannella radalla mulla loppui oma kunto (ai mitenniin oon käynyt salilla viimeiset 6kk?? ei näy missään?), enkä jaksanut enää raskaalla savi/maneesipohjalla juosta tarpeeksi. Soolo teki parhaansa, mutta se vaatii aikapaljon saattelua esteille, niin hyllytettiin sit sielläkin, kun mentiin joku hyppy väärinpäin.

Soolon ratojen jälkeen oli jonkin verran taukoa, mutta kisapaikalla oli ihanaa, kun tulivat tarjoamaan mulle keittoa ja leipää pitkän päivän takia <3. Keijo repäisi menemään vauhdilla omassa luokassaan ja voitti luokkansa 5.41m/s etenemällä. Toisella radalla sujahti mun mokan takia väärälle hypylle, hups 😉 Seuraavat kisat onkin kotikaupungissa ja meidän koulun maneesissa helmikuun alussa. En malta odottaa!



Keijo ottaa melko rennosti ihmisvilinässä, hengaillaan loppukesästä keskustan terassilla 🙂

ps. päivitin pitkästä aikaa suurimman osan sivuistamme ja pientä muokkausta sivujen ulkoasuun. 🙂

Ensimmäinen syyslukukausi eläinlääkiksessä selätetty!

Okrapokra, pakko myöntää, ettei aivan kokonaan, mutta lähes! Tammikuussa mulla on vielä tentittävänä anatomian ja biokemian loppukokeet, mutta nyt mä oon hetken NIIIN LOMALLA! Tänään sain viimeisen tentin tentittyä, joten päätin et nyt on pakko kirjoitella!

Instagrammia oon blogin sijaan ahkerammin päivitellyt. Elämä täällä on lähtenyt niin mukavasti käyntiin, että mieluummin oon viettänyt aikaani päivästä riippuen agilitykentällä, Königin parissa (anatomian raamattu), tai kuntosalilla. Oon ihan innoissaan, kun sali on muutaman minuutin kävelymatkan päässä, niin siellä käymisestä mulle on tullut ihan uus harrastus, jossa tulee käytyä kaverin kans viikon rankkuudesta riippuen 2-4 krt.


Meidän tavallinen lenkkimaasto!

Soolon kävin tänne hakemassa reilu kuukausi takaperin. Olin vähän jännittänyt, miten se sopeutuisi tänne – mutta kas kummaa, ei oo ollut yhtään mitään ongelmia. Korpilahdella ollessa se itkeskeli yksinollessaan jonkun verran, mutta täällä ei ole laisinkaan. Oonkin epäillyt, että ne meidän asuntosotkut silloin ei oo johtuneet meidän koirista, vaan naapurin räksystä joka haukkupäivät pitkät:)

Keijo sen sijaan on kehitellyt superkivan leikin varisten kanssa – niitä pitkään ja hiljaa katseella vaanien ja sen jälkeen täysiä kimppuun. No, tää käytösmalli siirtyi myös potkulautailijoihin ja pyöräilijöihin ja seuraavaksi uhriksi pelkään autoja. Ärh. Saatiin kasvattajalta kumminkin tosi hyviä neuvoja ja saadaan tää varmasti kuriin! Bortsut kuulemma tehneet usein samaa.

Käytin Keijon täällä lonkka- ja kyynärkuvissa, kun en Suomen maalle ole sitä kerennyt viemään kuviin. Lähetin kuvat Suomen Kennelliittoon lausuttavaksi ja palautuivat A/A ja 0/0. Näin paikallinen lääkärikin arvioi. Kävi vähän nolo moka itsellä, kun en tajunnut vaatia kokonaisia selkäkuvia (ei kuvata täällä yleensä), vaan ainoastaan lanne-osasta, joten eipä saatu niitä lausuttua. Joopajoo, minä mokomakin eläinlääkäriopiskelija ei tarkista edes noita. Mut ainakin lanneranka oli siisti! Ehkä joskus kuvaan sen uudelleen.




Tulokset DM-testin osalta olivat sellaiset, että Soolo on kantaja N/DM ja Keijo altis DM/DM, MRD osalta Soolo terve ja Keijo altis tässäkin. Keijo on myös CEA-kantaja.

Aiheesta toiseen – mulla on silmät auenneet aika paljon tämän vajaan puolenvuoden aikana. Mä oon niin etuoikeutettu, että mä saan opiskella sitä mun unelma-ammattiani. Mulla on asiat niin hyvin, että saan olla vaan kiitollinen tästä kaikesta mun elämässäni. Saan tehdä just sitä, mistä oon haaveillut ja unelmoinut koko elämäni. Multa ei oikeastaan puutu mitään, rahatkin on riittäneet – vaikka tiukalla opiskelijabudjetilla mennäänkin.
Mut silmät on auenneet muun muassa rahasta – täällä on niin paljon huonompi palkkataso, kuin Suomessa. Esimerkiksi kaupan tädit tienaavat noin 1,9e tunnilta (versus minä Suomessa kassalla n. 12e tunnilta). Ruoka täällä on huomattavasti edullisempaa, esim. fazerin juustosämpylät 0,60e – mut erityisesti kasvikset ja hedelmät (iso Ben&Jerry’s joka maanantai 3e <3), samoin kulkeminen (bussit 7e/kk) ja varmasti asuminenkin (Tarton keskustassa uudehko kaksio n. 300-400e, versus samankokoisen Jyväskylän keskustassa 800e), agilityvalmennus 2x vkossa 30e jne. Mut silti, vaatteet ym. kulutustavarat on samaa tasoa, kuin Suomessa. Jos mä olisin Virolainen, niin en välttis suostuisi noihin palkkoihin, tai vaatisin enemmän! Siihen tosin tarvittaisiin varmaan joku joukkovalitus! Mut siis summasummarum: kelatkaa suomalaiset, miten hyvin asiat on meillä! Järkytyn varmasti, kun marssin takaisin töihin ruokakauppaan Suomessa – herttileijaa miten kallista meillä on. Mut esim. nää ihmiset kelaa täällä usein, miten ne pärjää eläkkeellä, kun täällä eläke on noin kolmasosa suomalaisesta. Tai sit ihmiset tulee kadulla kerjäämään, ku ei löydy rahaa ruokaan tai sit kaivaa jostain roskiksista pulloja.






Opiskelu Tarton eläinlääkiksessä

Meillä on ollut koulua aika mukava määrä – välillä on ollut päiviä, kun stressikäyrät on tosi korkealla, mutta pääasiassa tää on aika mukavaa. Töitä täällä joutuu toki tekemään, mutta niitäkin on aika vapaan mielen mukaan saanut päättää, haluaako opiskella kotona vai koulussa yhdessä muiden kanssa.


Ompeluharjoituksia nallelle!

Meidän vuosikurssi on ihan huippuporukkaa ja meillä on äärettömän hyvä luokkahenki! Sä voit mennä jutteleen kelle vaan ja kaikki on kavereita. Ihan sairaan ihanaa ja parasta saada tämmöset toverit seuraavaks viideks vuodeks. Mä niin ootan, että pääsen tutustumaan kaikkiin vieläkin paremmin!!
Myös koiralenkkikavereita löytyy vaikka jokaiselle päivälle oma ja usein mennääänkin rankan koulupäivän jälkeen väsyttämään piskit porukalla:)


Loppusyksyn paras kaveri;) Nyt osaa vaikka unissaankin selittää, missä on musculus splenius, trapezius tai rhomboideus!

Syksyn mittaan ollaan opeteltu anatomiassa luusto, nivelet ja viimeisimpänä lihakset. Me ollaan opiskeltu näitä vähän tarkemmin, kuin Suomessa. Meidän on pitänyt opiskella luiden osia ja enemmän lihaksia, kuin suomalaisten.
Mä tein ensimmäisenä märkäpreparaateista lihakset (ensin scalpellin kanssa etsittiin niistä raadoista lihakset esille ja opeteltiin niistä tunnistamaan, mikä lihas on missäkin) ja sen jälkeen opeteltiin kuivatuista lehmän jaloista ja hevosesta lihasten insertiot ja origot, sekä lihaksen toimintaperiaatteet.

Tentit on tehty suullisesti opettajalle. Pääpiirteittäin se menee niin, että joko alat itse kertomaan, mitä on missäkin tai sit opettaja kyselee sulta mikä tää on, mitä se tekee ja miks se on tossa. Tosi kivoja tilanteita ja opettaja on tullut puolitiehen vastaankin, jos ei oo heti muistunut mieleen:)
Ensimmäinen suullinen tentti oli pahin (läpi silti!) ja kerran myös menin ihan paniikkiin koetilanteessa, enkä muistanut _mitään_! Noiden jälkeen vaan itkin stressin pois – en tiennyt ennen, että reagoin noin voimakkaasti stressaaviin tilanteisiin. Seuraavalla kerralla ei sit jännittänyt yhtään ja osasinkin hyvin!:) Musta tuntuu tällä hetkellä, että mä jopa tykkään tenttiä mieluummin suullisesti, kuin paperille:D Hassu juttu, kun tänne tullessa kammoksuin noita niin paljon! Mä oon aina ollut se tyttö, joka pelkää kuollakseen puheenpitämisiä ym esiintymistilanteita – siksi tää pelko. Mut mä oon niin monta kertaa voittanut itseni ja ollut niin ylpeä itsestäni noiden tilanteiden jälkeen.


Epätoivoisia yrityksiä ottaa mikroskoopin läpikuvia 😀

Seuraavaksi on luvassa tentti, joka kokoaa nämä kaikki opitut asiat yhteen. Se vähän jänskättää, mutta onneksi tässä on aikaa opiskellakin tammikuun aikana! Anatomia on ehdottomasti työllistänyt eniten tähän asti.
Anatomian lisäksi meillä on ollut monenmonia (ikuisia!:D) kemian labroja, joissa testaillaan ja tutkitaan mm. entsyymeitä, vitamiineja, proteiineja, rasvoja ym. Tosi mielenkiintoisia juttuja, vaikka välillä tuntuukin tosi kiireisiltä ja työntäyteisiltä päiviltä nuo labrapäivät.
Latina meni myös läpi, vaikka vähän turha kurssi olikin. Samoin eläinbilsa ja solubilsan sain hyväksyluettua aiemmista opinnoistani.


Agilitytreeneistä


Viimeksi kerroin, että käydään Suolten treeneissä, mutta aika pian alettiin käymään myös paikallisen koirakerhon Säteen treeneissä. Treenit on 2x viikossa ja oon tykännyt kovasti myös meidän kouluttajasta – fanittaa paljon Silvia Trkmania – joten juoksemista, rytmittämistä ja käännöksiä on opeteltu! Soolo pääsi myös vähän myöhemmin samaan ryhmään mukaan. Aluksi käytiin hienolla tekonurmikentällä, mut lumen ja pakkasten jälkeen käytiin hetken aikaa koulumme maneesissa ja sen jälkeen siirryttiin sisätiloihin treenaamaan, mis on kans ihan ok tilat!:)

Keijolle kepit alettiin rakentamaan uudestaan kujametodilla, enkä pistänyt hanttiin sen kaiken sähläyksen jälkeen. Ollaan saatu niistä vauhdikkaat ja kovaa mennään, saa nähdää, koska olisivat kisakunnossa. Ehkä kesällä viimeistään.

Myös keinusta Keijolle tulee tositosi siisti! Se juoksee keinun päähän ja menee maahan täysiä. Keijo on ihan liekeissä keinusta, haluais mennä sille kokoajan ja varastelee välillä sinne jos on tylsää – koska sieltä saa aina niin paljon nakkia. :’D

Hirveästi tekisi mieli kisaamaan – harmi, kun täällä ei kisoja ole juurikaan näin talviaikaan, mutta eiköhän me keväällä taas päästä!

Roomsaid Joulu Pühi kõigile!

Ihanaa joulunaikaa kaikille lukijoille! Me suunnataan lassieiden kanssa pian takaisin Suomeen hetkeksi, tammikuussa tuun tekemään muutamat tentit ja Tarton näyttelyyn poikien kanssa, mutta muuten nyt rauhoitutaan nauttimaan joulunajasta(: Kevätlukukausi alkaa kuitenkin vasta helmikuussa.

ps.. Hihi!

vauvauutisia, soolon fyssari & keken valkkakuulumiset

Mitäpä meille kuuluupi? Taas elämä ollut tosi kiireistä, etten oo juuri ehtinyt koneelle istahdella ja sellasesta elämästä yleensä tykkäänkin. On ihanaa herätä uuteen päivään, joka on täynnä ohjelmaa.

Oon oppinut lukemaan itseäni viime vuosien aikana entistä paremmin ja alan tiedostaa omasta hyvinvoinnista asioita. Tiedän, että toimin parhaiten siellä äärirajoilla ja hieman stressaantuneena, mutta henkinen hyvinvointi vaatii myös paljon niitä hetkiä itselle. Tykkään ihmisistä ihan hirvittävän paljon ja oon perussosiaalinen, mutta mun on pyhitettävä joka päivä pieniä hetkiä itselleni – ottaa vaikka päiväunet, tai mököttää sohvanreunassa ihan hiljaa. Ilman tätä mulla kärähtää käämi jossain vaiheessa, eikä se oo kenenkään muun vika.
Nyt on ollu semmosta haipakkaa, että on ollu välillä vaikea muistaa pitää noita omia hetkiä, kun on vaan niin valtavan paljon kaikkea ihanaa elämässä. Mä rakastan tätä elämää! Nyt kerron vielä koirien kuulumiset, Tartton kuulumiset hieman myöhemmin.

Ennen Tarttoon tuloa oltiin vielä Keijon kanssa Julian valmennuksessa Orivedellä. Rata oli mukava ja monta mieleenpainuvaa vinkkiä ja treeniä tuli taas mukaan. Keijolle pitää opettaa varmemmaksi putkeenmenot ulkopuolelta (eli mä en oo sisäkaarteessa), semmosella käännöllä. Samoin yks iso kohokohta ohjauksessa tuli havainto siitä, että mä jätän ohjauksen viimeisen vaiheen tekemättä, joka on aika tärkeä. Soolon kanssa sitä ei oo huomannu niin hyvin, kun se on paljon kokeneempi koira, mutta Keijo vaatii sen. Eli se katse, kun lähetän koiraa esteelle jää helposti siihen koiraan, kun taas jos se osottas jo seuraavaa estettä kohti, niin koira irtoaisi helpommin. Nyt jään helposti tuijottamaan koiraa ja osottamaan kädellä taivaaseen/esteeseen.
Aluksi haltuunotto ja sen jälkeen lähetys+katse. Miettimällä esim. miten Vuorelan Lotta ohjaa käsi+katse/pään kanssa tää selveni mulle, mitä tarkoitettiin. Julia on kyllä niin huippu kouluttaja, saan aina jotakin uutta ajateltavaa pitkäksi aikaa.

Soolo kävi myös tiistaina fysioterapiassa (Hoida Häntä) pitkästä aikaa. Vähän jännitti, mitä sieltä löytyisi tän vähän pidemmän fyssaritauon jälkeen, vaikka koira onkin ollut jo pitkään hyvä. Selkä sillä oli sellaisilta paikoilta jumissa, että Emmi yhdisti ne suoraan astutus-tapahtumaan liittyviksi. Vasemmassa etureidessä oli myös hieman oikeaa enemmän kireyttä, mutta saatiin kivasti aukeamaan hoidossa nää molemmat. Soolo oli kumminkin kuulemma jo tosi hyvässä kunnossa, aksakisojakin voi alkaa katselemaan sit, kun saadaan rimat taas nostettua normikorkeuteen ja lihakset entiselleen.
Ihan parasta, se on taas terve <3

Saatiin myös ihania PENTU-UUTISIA!! <3 <3 Soolon ja Metten pennut siis syntyivät ja tuloksena sieltä tuli kuusi pentua. Neljä narttua ja kaksi urosta – ihan loistava sukupuolijakaumakin vielä ;–) Kaikki sujui loistavasti ja pennut kasvavat varmasti kovaa tahtia. Iskäkoira on ihan ylpeänä pienokaisistaan ja onnesta soikeana 🙂

Näistä kuudesta pennusta viisi on soopeleita ja siellä on yksi trikkipojukin <3. Sellaisesta mä oon pitkään haaveillut, harmi vaan, että koirakiintiö opiskelijalla on tällä hetkellä aika kriittisen täynnä, varsinkin kun nuo molemmat ovat vielä niin kovin nuoria..

Karvakaverin kanssa matkalla Tarttoon… tästä sit lisää seuraavaksi!;)

pliis älä usko haippiin se katoo huomenna

Aika menee siivillä, mut sadepäivänä voi kyttää hetken Netflixin sijasta koneella kirjoittaen. Oon aivan innoissani, kun sinne vihoin tuli Orange is the new blackista uus tuotantokausi! :–D

Kauan sitten kävin Julian hyppytekniikkaluennolla, joka herätti paljon ajatuksia koirien hyppyyttämisestä agilityesteillä.
Esimerkiksi se, että hevosilla on ennemminkin normi, että ne opetetaan hyppäämään ennen, kuin viedään esteille, mutta koirilla pahimmassa tapauksessa pistetään suoraan rimat tappiin ja oletetaan, että kyllä ne koirat varmasti osaa hypätä luonnostaan. Mulla olisi hirveä hinku päästä treenaamaan tätä, harmi, että oma osaamistaso on vaan niin alhaalla vielä, että täytyy hakea oppia vielä paljon lisää muualta!

Kävimme mm. SCY:n Keski-Suomen alaosaston jälkipäivässä, jossa kouluttajana oli Jenni Laaksonen. Mulla oli molemmat pojat mukana. Ensin tehtiin sellaiset jäljet, joita ollaan yleensä tehty kotitreeneissä. Soololle melko suora, mutta osasin valita aika huonon maaston ja kastelin kenkäni heti alkuun – onneksi oli kumpparit myös mukana 😀
Ajettiin jälkiä vuoronperään, Soololle palautteena tuli, että se ajaa jälkeä kyllä hyvin, mutta mä oon tehnyt aivan liian lyhyen jäljen, eli me reilustikin triplattiin seuraavan jäljen pituus. Mä myös tosi herkästi autan koiraa jäljellä, mikä pitää ottaa kokonaan pois, eli antaa sen itse ratkoa ja tehdä työnsä. Otettiin uudelle jäljelle pari kulmaa mukaan, toinen oli lähes 90 astetta ja toinen hieman loivempi.
Toisella kierroksella saatiin kuitenkin vieraan tekemä jälki. Mä pelkäsin yli kaiken mennessä jäljelle, apua mun koira ei osaa yhtään mitään, apua en voi auttaa sitä, mitä mä teen nolaan itteni?!?
No, Soolo hoitikin homman kotiin ja meillä oli JÄLKIRAUHA. Voi sitä fiilistä, kun alun jälkeen Soolo tajus, että mä en voi auttaa sitä yhtään, niin se vaan hoiti homman kotiin. Kaikki sujui. Siellä oli namiakin paljon vähemmän, kuin normaalisti ja se koira jäljesti. Ihan huippua, mä olin niin ylpeä tuosta otuksesta tämän jälkeen <3 Harpattiin niin iso askel eteenpäin.

Keijolle tehtiiin puolestaan ensimmäisiä suoria jälkiä, se on viime kesänä tehnyt lähinnä makkararuutuja ja en oo tyhmänä edennyt niistä silloin jo eteenpäin. Ensimmäinen jälki oli ylläripylläri taas liian lyhyt. Vähän se vielä pyörii jäljen päällä, kun on niin aloittelija, mutta siitä ei pidä olla huolissaan, kun on niin kokematon vielä. Keijossakin on selvästi kuulemma potentiaalia tähän touhuun, nyt vaan treenaamaan!

Erityisen iloinen olin päivänä, jolloin Soolon viralliset selkäkuvaustulokset tulivat KoiraNettiin.
Nikamien epämuotoisuus, selän spondyloosi ja välimuotoinen lanne-ristinikama kaikki puhtaita (VA0, SP0 ja LTV0). Soololta siis kuvattiin selkä, koska epäiltiin siellä olevan jotakin vikaa aiemman ontuman takia.
Ontuminen on onneksi loppunut, mutta viime fyssarikäynnillä oli vielä jäykkyyttä reisissä. Ensi maanantaina meillä on vielä aika, jolloin Soolo saa taas laserhoitoa ja pehmytkudoskäsittelyä. Toivotaan, että koirapoika alkaisi olemaan jo kunnossa!

Keijokin kävi fyssarilla ja sai kehuja lihaskunnostaan. Keijollakin oli selkä jumissa muiden agilitykoirien tapaan ja selkä ”värähteli” tosi selkeästi tiettyjä pisteitä painellessa, mutta se aukesi aika helposti. Saatiin paljon jumppaohjeita mukaan, jotka on hyödyksi myös kepulille. Nyt ollaankin kunnostauduttu ja treenattu aika ahkerasti syviä lihaksia (esim. ristikkäisten jalkojen nostelut, tikapuutreeni) ja mm. jumppatyynyllä treenailtu koirien taka-osaa. Saadaan vähän lisää voimaa hyppyihin 🙂
Mä en kyllä ymmärrä, miksen ole aiemmin käyttänyt Sooloa fyssarilla, mä oon nimittäin oppinut ihan hirveästi näillä muutamilla käynneillä!

Kotipihassa ollaan tehty Keken kannssa keppitreenejä. Aluksi aloitin 2by2 -menetelmällä juoksuttamalla koiraa ensin kahden kepin välistä, sit neljän jne. Toistin näitä tosi paljon, koska haluan opettaa Kekelle loistavan sisäänmenon jokakulmasta heti aluksi. Nyt olen ottanut rinnalle vielä verkot avuksi. Helpoista kulmista Keke pujottelee jo ilman verkkoakin neljä keppiä.


Muutenkin ollaan treenattu aika ahkerasti, oon nyt aivan innostunut noista palveluskoiralajeista, kun mun pojat on niin huippuja <3. Keijo on käynyt hakumetsällä ja se etsii aika jees nyt, viime treeneissä 2/3 ukoista oli 50m:ssä ja vaadittiin jo ilmaisukin sieltä. Hyvin pelittää! Nyt vaan vaaditaan vähän enemmän taas. Jälkiä on myös tullut tallotta aika monta jälkipäivästä innostuneena ja eteenpäin menty. Hyvää aktiviteettia Soolollekin saikun aikana. Kuvat edelleen: Ilona Karjalainen

Maple Yard agilitypäivä

Lauantaina 18.04 Tiina oli järjestänyt agilitypäivän Jenna Caloanderin oppiin. Huippua nähdä pitkästä aikaa muita Maple Yard -collieita aksaamassa.
Mua jännitti etukäteen ihan huimasti, koska ei olla oltu niin pitkään aikaan sen kanssa missään koulutuksessa. Ratapiirroskin tuntui ihan hurjan vaikealta etukäteen. Oli mm. vastaanotto kepeille keppien toiselta puolelta kolmen hypyn takaa aloituksessa. Olin jo varma, ettei onnistu meiltä, mutta Soolohan osasi hienosti!


Alussa Soololla oli aikapaljon kierroksia ja kävi kiihkeänä (sitä se useamman viikon agitauko teettää), joten se ei heti keskittynyt hommiin, mutta rallipätkän jälkeen alkoi löytymään se meidän oma juttu. Takaakiertoihin mä joudun sitä saattelemaan edelleen aika paljon, samoin iänikuista estehakuisuutta täytyy vahvistaa. Kontaktit toimi hienosti, ei tullut kertaakaan läpi. Mulle ei ohjauksellisesti tullut uusia juttuja, vähän linjoja korjailtiin ja sitä ajoitusta. Saatiin tosi siistiä ratapätkää tehtyä, mä alan uskaltaa lähetellä sitä linjoille vihdoin ja mulle tuli kunnon flow -fiilis sen kanssa. Harmittaa ihan, että kännykän sekoilujen takia en saanut videoitua meidän pätkiä.

Jenna kyseli meiltä tavoitteita, jolloin totesin vaan, että sinne kolmosiin ois kiva päästä tässä kesän alussa, että ei kai tässä sen kummempia. Tän jälkeen totes, että kyllä te alatte niitä arvokisanolliakin sit kolmosista hakemaan, koska meno niin tasasta ja siistiä! Hahha, olisipa se kisoissakin tollasta, siellä vaan aina sattuu ja tapahtuu jotakin – joko Soolo on ylikierroksilla, tai sit mä ohjaan jotenkin supertyhmästi tms. Mutta no, eihän se hullumpi ajatus loppujen lopuksi olisi. Täytyyhän tavoitteita olla.
Mä oon vaan tähän asti ajatellut, ettei me olla tarpeeks hyviä sinne kolmosiin. No eihän me pitkään aikaan ollakaan, mut jos on tavoitteita, joita kohti puskea, niin ainakin kehitytään paremmin. Sillä ajatuksella, että nooooh tässä vähän hömppäillään ja katotaan mihin riittää, ei pääse niin nopsasti eteenpäin!


Minun kielimiehet ilta-auringossa <3

Jalat oli ihan pullamuusia jo ekan setin jälkeen. Samoin keuhkot. Pitäisköhän mun lenkkeillä vähän rankemmin, koska esim. kasvattaja-Tiina juoksi neljän koiran kanssa samaa rataa, eikä se näyttänyt tekevän tiukkaa.. Ollaan kyllä aloitettu juoksulenkeillä kämppiksen kanssa ja eron alkutilanteeseen huomaa jo nyt. Jaksaa paljon paremmin.

Treenien lopuksi päästiin vielä Keken kanssa tekemään pientä pätkää, kun aikaa jäi ylimäärin. Oli ihan huippua nähdä myös Trip -sisko aksaamassa. Niissä on niin paljon samaa, sen näki! Ihan kopioita melkein :–) Tiinaltakin tuli palautetta siitä, että täytyy tehdä entistä enemmän niitä irtoamistreenejä, että se hakee hyppyjä itsenäisesti, vaikka mä jään jälkeenkin.


Agilitypäivän jälkeen lenkkeilemässä Voitto-pojan kanssa.

Pahat tädit hommissa.

Ostin mun ensimmäiset Inovit aloitellessani Soolon agilityuraa. Hyvin ne on palvelleet, ihan parhaat kengät, mutta pohjat kieltämättä nyt ihan kuluneet, eikä pitoa enää löydy juurikaan.
Mietin pitkään, että ostanko samanlaiset uudet, vaiko kokeilen jotain muuta. Intersportista tilasin tarjouksesta punaiset Salomon Speedcross 3W:t. Oon aloitelut taas juoksuharrastusta perus rasvanpolttolenkeillä (apaut 3krt/vko/tunti), joten ajattelin näiden sopivan siihenkin Inoveja paremmin, koska tukevat hieman enemmän jalkaa. Näitä on useat kaverit kehuneetkin, niin päätin uhkarohkeasti testata!
Ihan supernopea toimitus, kun parissa päivässä tulivat! Juoksutuntuma ihan erilainen, maan ja jalan väliin tuli heti enemmän kitkaa ja juoksu rullasi paljon helpommin.
Agilitykäytössä kokeilin näitä myös, mutta aika pian tuli ikävä Inovien matalaa pohjaa & tuntumaa maahan – näissä on kuitenkin aika paksu pohja, eikä alustaan oo samanlaista tuntumaa. Luulen, että pistän tilaukseen kesälomapalkoista myös uudet Inovit. Kengät kuluvat kuitenkin käytössä ja pistän sitä rahaa monesti paljon turhempiinkin asioihin! 🙂