mut meidän avaruus on tässä vaikka hiffaa muut ei

Paljon on ehtinyt tapahtua, aika kuluu ihan liian äkkiä!! Suurimmaksi osaksi kuvia, haluan hieman armahtaa itseäni – muistaisinko ees kaikkea 😀

Käytiin yksissä agilitykisoissa Nokialla – ensimmäinen rata oli aika sähellystä, tuli muutama rima ja keppien hakuvirhe, mutta seuraava rata oli ihan huippu! Soolo kiersi + tiputti viimeisen hypyn, muuten ois ollu nolla. Harmitti, kun itse niin pösilö ohjaaja.
Ensimmäinen rata on videolla, toisesta radasta mulla on jäljellä kuvaajasta vain hieno selfie – ei tainnut ihan osata käyttää mun puhelinta :’D.
Jäi kuitenkin niin hyvä fiilis, että pakko päästä pian uudelleen kisaaman. Kyllä ne nollat sieltä meille tulee!



Hakutreenejä

Kirjoittelin joskus aiemmin seuraavaa 03.09 -päivän treeneistä:

Soolo oli aika heikko. Haukkui, mutta lähti lopulta apujen kanssa. Mä en enää koskaan ota ruokapalkkaa tuolle hakutreeneihin. Lelu sen olla pitää. Maalimies ilman lelua oli ihan no deal – juttu, lähti nakinpalan syötyään heti mun luokse.
Lisää treeniä, lisää vaan. Näistä seuraavissa Soolo oli taas hieno, haukkui ja kaikkea upeesti. Ehkä me vielä tästä noustaan?
Soolosta on vaan niin outoa, kun ei tehdäkään duunii mamman kanssa, vaan muiden kanssa.

Keijo sen sijaan oli ihan huippu <3 Pennulle tehtiin ensin helpossa piilossa, joka näkyikin jonkin verran oleva maalimies. Tämän jälkeen näkölähtönä kaksi peräjälkeen. Ensimmäiselle lähti täysillä, käännähti katsomaan, kun ei heti löytynytkään, mutta jatkoi täysin itsenäisesti töitä, kun ei apuja saanut. Kolmannella se yritti taas kysyä, mutta ihan itsenäisesti haki sitten maalimiehen hienosti! Mami oli niin ylpeä pikkupojasta <3 Se kyseli siis paljon vähemmän, kuin mitä Soolo alussa - vaikka onkin ipana. Soolo yrittää saada multa vieläkin välillä tukea metsässä. Ehkä tuosta vielä täytyy leipoa hakukoira!



Tottisteluja ja ampumisia

Hakuporukan tottistreeneissä Soolo teki lähinnä noutoa ja A-esteen kautta noutoa. Se osaa hienosti kaikki – nyt pitäisi vain muistaa treenata sitä eteenmenoa ja ESINERUUTUA !! Voihan pojjaat, molemmat voisin tehdä kotonakin hienoiksi, mutta aika ei tahdo riittää!

Pentu sai kuulla samaisissa treeneissä myös ensimmäiset ampumiset – ihan ekalla kerralla se käänsi päätänsä äänen suuntaan kesken leikin, mutta sen jälkeen ei välittänyt yhtään <3 Leikittiin vaan ja oli kivaa, ampua sai monen monta kertaa.

Asennearpi nassuun




Keijo sai meidän agilitytreeneissä myös tälläisen ikävän jäljen toiselta koiralta – olisi pitänyt viedä se hieman kauemmaksi agikentän reunalta.. Harmittavaa, että pennulle sattuu tällaista – onneksi päästiin kuitenkin eläinlääkärille vielä samantien tarkastukseen, vaikka ei pystynytkään tikkaamaan/liimailemaan mitään. Arpihan tosta pakostikin jää, mutta siitä voi kuulemma pyytää eläinlääkäriltä vielä todistuksen tapaturmasta näyttelyitä varten, josko ei silloin sitten haittaisi.

PENTUTREFFILÖT

Meillä oli tässä jokin aika sitten myös pentutreffit koko pentueen kesken Mäntsälässä. Oli huippua nähdä kaikki sisarukset yhdessä, vertailla niitä ja kuulla kuulumisia. Oli kivaa myös tutustua pentuesiskojen omistajiin – siellä on ihanasti useampi koira harrastavassa kodissa. Kaikkien muiden korville, paitsi Keijon korville oli jouduttu jotain tekemäänkin (painoja, liimaa etc). Oon niin iloinen, että mun ei oo tarvinnut noille vaivautua mitään tekemään!





Noin muuten meille kuuluu hyvää, koirat nauttii kun saa juosta puiduilla pelloilla täysiä. Soolokin tykkää hirmuisesti jo pennusta. Kivaa elämää. Älä tule talvi vielä, jooko.



Kieli keskellä suuta jälkihommissa.

pää hajoo: jännitän, panikoin, stressaan, punastun..

Mutaleikit parhaita!


Torstaina Henna, Lotta ja Annina tulivat treenailemaan agin alkeisryhmän treenien jälkeen. Soolo teki vähän kontakteja + keppitreeniä + pienen radan pätkän. Tämän jälkeen tottistreenailuja, mm. piilopaikkista, luoksarin stoppia ja parin askeleen seuraamisia.
Soolo oli ihan huippu, kaikki sujui. Kivat treenit! Keijo pääsi syömään (treenaamaan) kentälle ja leikkimään.

Aurora tuli meille eilen illala koiriensa Riesan ja Roin kanssa, kun joku vanhempi ihminen oli kadonnut sienireissullaan tässä lähistöllä -> toimivat pelastuskoirapuolella, tämän aamun koematka oli siten lyhyempi.
Keijoa vähän jänskätti isot koirat, mutta myöhemmin se reipastui ja uskalsi leikkiäkin niiden kanssa. Hyvä kokemus sille nähdä isompiakin koiria (grotsku + sakemanni).

Kisajännitys. Aivan jäätävä kisajännitys.

Agilityssä ei tarvitse jännittää, ei kerkiä miettiä mitään. Toko sen sijaan, aivan kamalaa. Ohjaaja on ihan erilainen!
Soolo oli taas tosi hyvässä vireessä ennen koetta, lämppäilytreenatessa tekee ihan älyttömän hyvin, ei tee yhtään virheitä ja on ihan super muutenkin. Se ei ääntele, ei yhtään. Noutokapulalle sentään varasti, mikä oli vaan hyvä, koska pääsin puuttumaan ennen koetta siihen.

Kaikki tää superhieno tekeminen muuttuu kuitenkin heti, kun ohjaaja alkaa jännittämään. Se tekee kyllä, mutta ohjaajan ääni vapisee, sen jalat tärisee, sen naama on punainen ja norsunvitulla. Ohjaaja on ihan outo, se ei kiitä kunnolla suoritusten jälkeen, on ihan epävarma ym. En jännitä koetta ennen, en koepaikalle tullessa, vaan vasta kehään mennessä. Kaikki se pakkautuu ja kerääntyy siihen hetkeen.

Tuomarina Marko Puranen. Nuori kaveri, oli ihan huippu ja koitti sanoa mulle että ”älä jännitä turhaan!!”. Tykkäsin.

Paikkamakuu – 0 – ensimmäiset piippaukset rivissä, toisella käskyllä maahan ja nousi jossakin ajan puolivälillä istumaan. Piippasi tällä kertaa taas. Vitutti. Ollaan tehty älyhyviä paikkiksia nyt eri häiriöissä, eri koirien kanssa ym, eikä tässä pitänyt olla yhtään mitään vaikeeta. Eikä ollutkaan, ainut vaan, niin ohjaaja on ihan paniikissa ja näköjään koira reagoi siihen tosi voimakkaasti.
Seuraaminen – 8 – ihan kivaa, vähän keulii.
Maahanmeno – 9 – Hieno oli.
Luosketulo – 9 – TÄSTÄ OLIN YLPEÄ!! Soolo pysähtyi sairaan mageesti, mutta seisomisesta luoksetulossa vähän katsahti taakse (takapalkalla tehty, mietti selvästi sitä), tuomari vaan nauroi.
Seisominen – 7 – seuraaminen taas keuli, pysähtyi kuitenkin tosi näpäkästi, joten saatiin näinkin paljon pisteitä.
Noutaminen – 6 – nousi seisomaan heittäessäni kapulaa + tiputti kerran, muuten näppärä.
Kauko-ohjaus – 9½ – pienet ääntelyt maahanmenossa.
Estehyppy – 0 – hyppäs hienosti yli ja takaisinkin, mutta ei tullut perusasentoon kunnolla, uusi painostavampi käsky ja soolo oli hyppäämässä jo uudestaan – pyysin vain luokse kyykkyyn.
Kokonaisvaikutus – 7 – kivaa tekemistä, koira selvästi osaa paljon, mutta ohjaaja jännittää tosi paljon, joka heijastuu koirankin tekemiseen ja näkyy mm. ääntelynä.

Pisteitä kumminkin 122,5p ja nyt olisi ollut jopa 2. tulos paikallamakuun onnistuessa. Miten hassua, että nyt kustiin ne liikkeet, mitkä viime kokeessa meni parhaiten. Parhaiten tänään taas menivät ne, mitkä ei viimeks sujuneet. Sijoitus oli näillä pisteillä kaikesta huolimatta 2./4., saatiin lohdutuspokaali jälleen.

Treenattu oltiinkin vain lähinnä tuota luoksarin stoppia + paikkista reilusti. Annoin koiralle ennakoivat käskyt selkeästi ”takataka” + heitin pienieleisesti mukamas pallon koiran taakse ennen liikettä.

Murr, mä haluan niitä ykkösiä jo!! Ei auta, kun jännittää niin pirusti. Mikä siinä on, että tää harrastus pitää ottaa niin vakavasti?

En saanut jännitystäni laukemaan edes siihen mennessä, kun menin yksilösuorituksiin. Olin sielläkin paniikissa. Soolosta välillä huomasin, miten se reagoi siihen – joitain sijaistoimintoja ja liikkeet kärsii. Eikä jännitystila loppunut edes autolle tullessa, vaan vasta joku puolituntia suorituksen jälkeen. Samalla tuntui jaloissa, että olisin oikeasti tehnyt jonkun tunnin lenkin. Naurettavaa, mikä mua vaivaa?!

Mietin, viitsinkö lähteä hetkeen kisaamaan tuon kanssa. Tiedän, että Soolo osaa liikkeet pääpiirteissään tosi hyvin ja sillä on hyvä mahdollisuus ykköstuloksiin avoimesta luokasta. Aurora kuitenkin sanoi mulle päinvastoin – mun nimenomaan pitäisi kisata paljon, jotta saisin hermoni kuriin ja jännityksen pois. Aurora itsessään on ollut aikaisemmin vielä kamalampi jännittämään, kuin minä (jota ei uskonut kyllä tämän päivän suorituksista..). Soolo teki tänään parhaansa kuitenkin. Se tekee aina.

Keijokin oli tottakai mukana kokeessa, elättelen toivoa, että se oppii liikkeet itsestään vain katsomalla toisten suorituksia. Voittajaluokan liikkeet se ainakin näki, ehkä se osaa ne ensimmäisenä.
Leikittiin, syötiin ja muuta mukavaa. Muutaman kivan ihmisen paijailtavaksikin pääsi pentunen. Se myös yritti jälleen itsemurhaa jäämällä auton ikkunaan jumiin yrittäessään karata sieltä. Keijo kaatoi myös häkin ylösalaisin (omituista on se, että se on kuitenkin ihan nätisti ja hiljaa häkissä yleensä).

Vinkkejä kisajännitykseen ?