vauvauutisia, soolon fyssari & keken valkkakuulumiset

Mitäpä meille kuuluupi? Taas elämä ollut tosi kiireistä, etten oo juuri ehtinyt koneelle istahdella ja sellasesta elämästä yleensä tykkäänkin. On ihanaa herätä uuteen päivään, joka on täynnä ohjelmaa.

Oon oppinut lukemaan itseäni viime vuosien aikana entistä paremmin ja alan tiedostaa omasta hyvinvoinnista asioita. Tiedän, että toimin parhaiten siellä äärirajoilla ja hieman stressaantuneena, mutta henkinen hyvinvointi vaatii myös paljon niitä hetkiä itselle. Tykkään ihmisistä ihan hirvittävän paljon ja oon perussosiaalinen, mutta mun on pyhitettävä joka päivä pieniä hetkiä itselleni – ottaa vaikka päiväunet, tai mököttää sohvanreunassa ihan hiljaa. Ilman tätä mulla kärähtää käämi jossain vaiheessa, eikä se oo kenenkään muun vika.
Nyt on ollu semmosta haipakkaa, että on ollu välillä vaikea muistaa pitää noita omia hetkiä, kun on vaan niin valtavan paljon kaikkea ihanaa elämässä. Mä rakastan tätä elämää! Nyt kerron vielä koirien kuulumiset, Tartton kuulumiset hieman myöhemmin.

Ennen Tarttoon tuloa oltiin vielä Keijon kanssa Julian valmennuksessa Orivedellä. Rata oli mukava ja monta mieleenpainuvaa vinkkiä ja treeniä tuli taas mukaan. Keijolle pitää opettaa varmemmaksi putkeenmenot ulkopuolelta (eli mä en oo sisäkaarteessa), semmosella käännöllä. Samoin yks iso kohokohta ohjauksessa tuli havainto siitä, että mä jätän ohjauksen viimeisen vaiheen tekemättä, joka on aika tärkeä. Soolon kanssa sitä ei oo huomannu niin hyvin, kun se on paljon kokeneempi koira, mutta Keijo vaatii sen. Eli se katse, kun lähetän koiraa esteelle jää helposti siihen koiraan, kun taas jos se osottas jo seuraavaa estettä kohti, niin koira irtoaisi helpommin. Nyt jään helposti tuijottamaan koiraa ja osottamaan kädellä taivaaseen/esteeseen.
Aluksi haltuunotto ja sen jälkeen lähetys+katse. Miettimällä esim. miten Vuorelan Lotta ohjaa käsi+katse/pään kanssa tää selveni mulle, mitä tarkoitettiin. Julia on kyllä niin huippu kouluttaja, saan aina jotakin uutta ajateltavaa pitkäksi aikaa.

Soolo kävi myös tiistaina fysioterapiassa (Hoida Häntä) pitkästä aikaa. Vähän jännitti, mitä sieltä löytyisi tän vähän pidemmän fyssaritauon jälkeen, vaikka koira onkin ollut jo pitkään hyvä. Selkä sillä oli sellaisilta paikoilta jumissa, että Emmi yhdisti ne suoraan astutus-tapahtumaan liittyviksi. Vasemmassa etureidessä oli myös hieman oikeaa enemmän kireyttä, mutta saatiin kivasti aukeamaan hoidossa nää molemmat. Soolo oli kumminkin kuulemma jo tosi hyvässä kunnossa, aksakisojakin voi alkaa katselemaan sit, kun saadaan rimat taas nostettua normikorkeuteen ja lihakset entiselleen.
Ihan parasta, se on taas terve <3

Saatiin myös ihania PENTU-UUTISIA!! <3 <3 Soolon ja Metten pennut siis syntyivät ja tuloksena sieltä tuli kuusi pentua. Neljä narttua ja kaksi urosta – ihan loistava sukupuolijakaumakin vielä ;–) Kaikki sujui loistavasti ja pennut kasvavat varmasti kovaa tahtia. Iskäkoira on ihan ylpeänä pienokaisistaan ja onnesta soikeana 🙂

Näistä kuudesta pennusta viisi on soopeleita ja siellä on yksi trikkipojukin <3. Sellaisesta mä oon pitkään haaveillut, harmi vaan, että koirakiintiö opiskelijalla on tällä hetkellä aika kriittisen täynnä, varsinkin kun nuo molemmat ovat vielä niin kovin nuoria..

Karvakaverin kanssa matkalla Tarttoon… tästä sit lisää seuraavaksi!;)

soololla kävi tyttöystävä kylässä


Ihanuuksien hääkuva.

Soolon luona kävi ensimmäistä kertaa tyttö kylässä. Koirat saivat tutustua rauhassa ja kosiskella toisiaan, Mette oli kova tyttö kiusaamaan poikaressua 😉
Astutushommeleissa Soolo tiesi heti määrätietoisesti, mitä ollaan tekemässä ja hyppäsi selkään. Mettekin näytti olevan mielellään mukana. Yritys kova, mutta lopulta koirat eivät jääneet nalkkiin pitkäksi aikaa, yritettiin parina päivänä. LÄÄÄHPUUH, oli koirapojalle rankkaa puuhaa. Saatiin onnistuneesti siemeniä sisään heti ensimmäisestä satsista, joten nyt vaan varpaat ja sormet ristissä, että sieltä lokakuussa syntyisi pikkuisia piraijoita!
Kuulemma ihan hyvät mahdollisuudet, että siemenet alkaisivat itämään.

Astutuksessa oli auttamassa ja hoitamassa hommaa suurelta osin SayWuf -kennelin Kirsi. Suuret kiitokset vielä! Kirsi omistaa myös Metten isän.
Kuten kuvasta näkee, Soolo oli ehkä maailman onnellisin koirapoika ja tää oli rakkautta lähes ensisilmäyksellä! <3___<3

Pentujen emänä

Goldentroll’s Fire Of The Sky ”Mette”

– lonkat: A/A
– kyynärät: 0/0
– silmät: terveet (CEA-vapaa pentuna ja aikuisena)
– näyttelyistä: varaserti, SA, usea ERI, useita luokkasijoituksia.
– Metten isä Hoax ja äiti Kerttu

Mette on nuori, reilu kaksivuotias collietyttö. Todella iloinen, reipas ja sosiaalinen neiti ihmisten ja koirien kanssa. Aloitellut RallyTokon harrastamista. Mette on keppi- ja pallohullu tyttö! Mette osaa rauhoittua, jos ei tapahdu mitään ihmeellistä, mutta on kuitenkin samantien valmis riehumaan tai tekemään yhdessä, jos jotakin tapahtuu. Oikein ihana, täpäkkä neitokainen.

Pennuista odotetaan reippaita ja iloisia collieita! Pentue on molemmille ensimmäinen, näistä odotellaan hyväluontoisia ja iloisen vauhdikkaita pentuja. Yhdistelmä KoiraNetissä.

Pentue tulee syntymään Uudessakaupungissa Maaret Peltovirran luona, Goldentroll’s -kenneliin.



Mette rallytoko-treeneissä.

Samassa voisin mainita, että Soolon lihasrevähdys on menossa tosi hyvin eteenpäin. Fyssarilla käyty taas, saanut juosta vapaanakin jo ja nostaa liikuntamääriä. Parin viikon päästä voisi palata pikkuhiljaa agilityn pariin takaisin, jos paraneminen jatkuu samalla tahdilla. Seurataan nyt kuitenkin tarkasti pojan vointia ja tehdään ahkerasti jumppa- ja venyttelyohjelmia päivittäin. Soolo on juossut myös vapaana jonkin verran – tällä ei ole kuitenkaan ollut mitään seurauksia jalan suhteen. Fyssari epäili, että voi alkaa jossain vaiheessa ontumaan uudelleen, jos menee liian rajusti jo, mutta onneksi ei ole vielä:)
Lisäsin myös Soolon ruokaan MSM-jauheen, jota syön itsekin. Metyylisulfonyylimetaani on tärkeä rakennusaine monille proteiineille. MSM-jauheen on monessa paikassa kehuttu nopeuttavan lihasten palautumista, vähentävän tulehdusta ja lievittää kipeytyneitä lihaksia. Toivotaan, että tästäkin olisi meille hieman apua:)

Mutta, pennuntuoksua odotellessa, nyt toivotaan parasta! <3 Metten kuvat: Maaret Peltovirta

mutta ainakin olin hetken ehjempi kuin moni muu

Tässä videopätkiä Keijon viime treeneistä. Vielä paljon tekemistä sen eteen, että lopetan koiran saattelun jokaiselle hypylle ja uskallan lähetellä sitä. Varsinkin ihan lopussa olevassa putkeen irtoamisessa tulee esiin, että vaikka Kepu periaatteessa osaa hakea putkeen, niin irtoamisessa on vielä paljon tekemistä! Näillä vinkeillä saadaan koirasta paljon enemmän irti! Ihan huippua käydä treeneissä, joissa opit kokoajan hirmuisesti!
Julia myös kehui, että Kepulla on ikäisekseen hyvä kropanhallinta ja se tulee luonnostaan hyvin ohjauksiin. Onhan se vielä tommonen ihan pentuhömppä ja hupsu, mutta niin ihku!

Erityisen iloinen oon tuosta sokkarista, koska niitä en uskalla koskaan tehdä. Nyt onnistui. Niiston ajoitus mulla on aina ollut ihan väärä – koiran pitäisi olla just tullut alas edelliseltä hypyltä ja silloin mun pitäis olla merkkaamassa niisto ja lähteä alta pois – toi viimeinen videolla oleva on hieman lähempänä sitä, mitä sen pitäisi olla, mutta silti vieläkin ihan liian myöhässä!
Treenattiin samoissa treeneissä myös twistiä, mutta sitä pitää vielä palkkailla ja vahvistella Keijolle, jotta alkaa sujumaan. Se on niitä harvoja ohjauksia, jotka koiralle pitää oikeasti opettaa.

Tänään käytiin myös Lauran & coccereiden kanssa treenailemassa. Keijo mm. meni yhtäkkiä itsenäisesti keinulle. Mä olin ihan paniikissa siinä hetkessä -apua mitä nyt tapahtuu se ei osaa sitä?!? Nooo, kepu otti rennosti ja suoritti keinun hienosti XD
Se myös alkaa tarjoilemaan ihanasti asioita, hakee putkia ja hyppyjä paljon paremmin jo, kuin Soolis. Kontaktit puomille alkaa olemaan ihan jees, vielä pitää treenata erilaisia vauhteja ohjaajalle, mutta ihana pentu, kun se tarjoaa asentoa aina, kun mahdollista!
Sooliksen kanssa tehtiin myös kontakteja (mä juoksen täysiä ohi ym) ja irtoamistreenejä. Soolo oli ihan super ja kesti kaikki mitä yritinkään. Irtoamisessa on vielä hiomista. Saispa tommosen taitotason vielä kisavireeseenkin..

tänään saletisti natsaa, sitä meikäläisen settii

Hups, kuukauden tauko. Elämä ollut nyt yllätyksiä ja ohjelmaa täynnä, niin ei oo vaan yksinkertaisesti kerinnyt istahtamaan koneelle! Nyt hieman ajantasalle alkuvuoden kuulumisista.

Joulukuu kaikesta huolimatta treenattiin todella aktiivisesti. Tehtiin hakua, aksaa, ilmaisua ym. Soolokin pääsi kahtiin kisaavien treeneihin mukaan, toisista muistan vieläkin Kaitsun sanat ”Kun sulla on hyvä päivä ja ohjaat Sooloa määrätietoisesti ja tarkasti, teitä ei pidättele enää mikään ja voit alkaa asettamaan tosi korkeita tavoitteita. Harmi tässä on se, että kun sulla on huono päivä, niin Soolon reagoi siihen, eikä se oo enää niin älyttömän kaunista tekemistä.”
Olikin ihan älyttömän hyvät treenit ja Soolo teki hienosti. Oli niin aksafiilistä parhaimmillaan! <3 Käytiin myös treenaamassa & lenkkeilemässä Iipun&Haltin, sekä Melissan&poikien kanssa. Koko lauma ei enää niin hyvin tule toimeen, kuin joskus ennen muinoin, mutta Haltin ja Keijon päästessä leikkimään kahdestaan, se on niiiin ihanaa katseltavaa. Pojilla yhteinen sävel! <3

Uudenvuodenpäivänä käytiin myös poikien kanssa leikittämässä Keijon Nessa-siskoa Hallissa. Oli ihanaa nähdä pitkästä aikaa ja vertailla noiden valtavaa kokoeroa. Nessa oli paljon ketterämpi ja pikkuisempi, kuin Kekkuli. Sisarukset kuitenkin aivan selvästi muistivat toisensa, sillä leikki lähti täyteen vauhtiin samantien koirien nähdessä. Kaksi niin kopiota toisistaan, pienellä kokoerolla tosin <3 Uutena vuotena olin itse Helsingissä, mutta isän mukaan kummallakaan koiralla ei ollut ongelmia rakettien kanssa. Ei sillä, tuolla maalla niitä muutenkin ammutaan todella vähän, mutta muutama kuitenkin. Kingille nekin oli jo ihan liikaa, joten on mukavaa omistaa koiria, jotka ei noista hötkyile. Keijollehan on ammuttukin aikaisemmin, joten jätin sen hyvillä mielin ensimmäiseksi uudeksivuodeksikin kotiin, koska ei silloinkaan reagoinut ampumiseen (ensimmäisellä kerralla katsoi äänen suuntaan, sen jälkeen ei enää).

Korpilahdelle muutettiin pian uudenvuoden jälkeen, olin vielä muutamat päivät töissä, kunnes päästiin muuttohommiin. Käytiin vielä matkanvarrella leikittämässä Haltia ja lenkkeilemässä.
Kepuli säikähti hiihtäjää yllättävän suurella reaktiolla, mutta lopulta kumminkin meni häntä heiluen haistelemaan. Hassua, miten tuollaisia yhtäkkisiä mörköjä voi tulla pienelle lassiepojalle. Samanlainen juttu kävi potkukelkan kanssa, kun ei ollut koskaan sellaista nähnyt. Aluksi pieni colliepoika ihmetteli jopa sitä, kun täällä liikkuu niin paljon ihania ihmisiä kokoajan, kun kotona niitä ei näe juuri koskaan!

Asumme kerrostalon 3. kerroksessa, joten mua hieman mietitytti rappusten kulkeminen Keijon kanssa. Se kyllä ravasi niitä 8.viikkoisena ihan eestaas kotonakin, mutta sen jälkeen ne on olleet kiellettyjä portin kera. Keijomaiseen tapaan aluksi sitä mietitytti kauheasti, mutta muutamien kertojen jälkeen ei oo ollut mitään ongelmia. Tein koiralle selväksi, että tää ei oo mikään juttu, nyt vaan mennään ja se tulee ”okei, kun sä mami niin sanot, haluun ulos!!”
Yksinolo ei oo tuottanut ainakaan vielä ongelmia (kämppiksen koiralle valitettavasti kyllä, mutta eiköhän sekin totu). Keijo on kyllä iloinen tullessani kotiin, mutta se ei ole mitenkään paniikissa tms. Sooliksen kanssa ne saivatkin aluksi olla yhdessä ja tottua kämppään muutaman päivän ajan.
Toin kotoa myös lapsiportin kämpille, niin nyt uskalletaan pitää koiria haisteluetäisyyden päässä toisistaan. Kekkuli on välillä liian innokas leikkimään (sitä pitää vielä väliin komentaa hörkkimästä), niin portti on hyvä vaihtoehto kokonaan eri huoneisiin jättämiselle yksinolon aikana.


Tää kuva kuvaa niin hyvin poikien leikkejä: Keijo juoksee täpöillä karkuun ja Soolo huutaa ipanan perässä juostessaan ”prkrkrkl pysähdy ny heti!!!”

Eilen käytiin tekemässä ilmaisutreenit Keijon kanssa. Intoa löytyy enemmän, kuin taitoa, mutta tällä kertaa saatiin toistojen jälkeen oikeastikin sitä ääntä lähtemään aika hyvin ja Kepu oli heti maalimiehelle tullessaan ”asennossa” ja odottamassa, että sano nyt mitä teen ja pienellä vinkillä alkoi päksyttämään.
Kyllä siitä hieno tulee <3 Oon vaan kyllä oikeastaan tyytyväinen, että tuo ei oo yhtään niin herkkähaukkuinen, kuin Soolo on. Laitoin myös kyselyä Haukkuvaaraan, joten oikean ryhmän löytyessä, me treenaillaan siellä Julian opissa Keekkulin kanssa tänä keväänä. Soolon kanssa yritetään kisailla ja treenailla, kun ehditään. Mahdollisesti Soolokin pääsee välillä mukaan, riippuen miten molemmat koirat on mun luona, vai isällä. Tavoitepostaus on tulossa piakkoin, kunhan ehdin sen vihdoin raapustaa!


PS. Oon oppinu isoja asioita elämästä joulun/tammikuun aikana ::

Tänään ei hopeinen kuu luo merelle siltaa

agilitykisat!

Viime viikonloppuna käytiin Lempäälässä kisailemassa. Kolme rataa: kaks hyllyä ja yks vitonen on ihan hyvä saalis.
Ensimmäisellä radalla hyllytettiin tokalle esteelle, viimeisellä kolmannelle. Soolo on vähän liian nopsa tekemään noita putki valintojaan, tai sitten ohjaaja ei ohjaa tarpeeks selkeästi kumpaan päähän pitää mennä 😀
Keskimmäinen rata meni niin loistavasti, että siitä riitti iloa noille muillekkin radoille 😀 Ainut huti tuli siinä, kun en malttanut odottaa koiraa putkesta tarpeeksi ja menin liian lähelle keppejä hörkkimään.
Tällä sijoituttiin toisiksi, ainuttakaan nollaa ei tuolla radalla tullut, eli sai olla todella tyytyväinen omaan suoritukseen! Saatiin hyvät palkinnot, joista paras oli varmastikin lahjakortti yhteen ilmaiseen starttiin! Videoita näistä radoista ei tällä kertaa ole.

Treeneissä on menty lähinnä 2lk rataa. Soolon kanssa en ihan hirveästi viitsi enää hinkata, koska se on ihan pätevä. Satunnaiset virheet tulee mun ohjauksista. Irtoamista sille vahvistelen vielä monissa treeneissä. Haluaisin taas valmennuksiin, koska niistä sais niin paljon enemmän irti, kun koira jo on tuolla tasolla – ohjaajan tyhmiin juttuihin siis tarvitsisi puuttua!

Keijon sen sijaan pitäisi alkaa nyt enempi treenaamaan, ollaan vaan höpsötelty lähinnä tähän asti. Ei sillä mikään kiire oo, mutta olishan sen hyvä jotain oppiakin!
Laatikkoa treenattu laiskasti kotona, samoin kahen keppiparin välistä juoksemista (Susan Garretin 2by2 -menetelmä). Noutoa. Siinäpä ne.

On ihan huippua oppia taas uudestaan nauttimaan siitä peruskoiranomistamisesta. Saat läheä lenkille, näät kun ne juoskee. Sä näät sen ilon niiden elämässä, ymmärrät miten paljon ne nauttii siitä, että saa vaan juosta täysii! Saa vähän härnätä veikkaa, niin et se lähtee jahtaamaan sua. Niin parasta. Ei sillä, harrastaminenkin kivaa, mutta ilon voi ottaa näin pienistäkin asioista.

Hakutreenilöt

Soolo oli eilen ukkoja etsimässä. Nyt tehtiin sellainen päätös, että sille ei käytetä hetkeen apuja, ainoastaan haju voidaan käydä hakemassa. Soolo tulee niihin herkästi riippuvaiseksi, etsii lähinnä katseellaan. Heikki ja Mira on ihan kullanarvoisia kera neuvojensa.
Nenän käyttöä. Toivottavasti saadaan maalimiesmotivaatio ylläpidettyä tälläkin tavalla.

Mulla on niin orpo olo treeneissä, kun en tiedä yhtään vieläkään, miten se hyvä hakukoira rakennetaan. Olen kyllä nähnyt monia treenejä kesän aikana, monia koiria, mutta silti musta tuntuu, että oon niin kovin untuvikko tässä lajissa.
Treenien suunnittelu etukäteen tuntuu hankalalta. Oon ehkä tottunut siihen, että tiedän suunnilleen, miten etenen kussakin lajissa ja nyt joutuu poikkeuksellisen paljon pohtimaan, miten miksi ja kuinka se koira toimiikaan?
Oon äärettömän iloinen, että oon päässyt porukkaan mukaan ja mun koiraharrastusinnostukselle tekee ainoastaan hyvää, että joudun opettelemaan jotain aivan uutta.
Fiilis on vähän sama, kuin silloin, kun aloitin Kingin kanssa harrastuksen ylipäätään. Intoa ja unelmia on vaikka kuinka, mutta todellisuus lyö kiivaasti naamaan – töitä on tehtävä, ei tää ollutkaan niin helppoa, kuin alunperin luulin. Ei niitä tuloksia tulekaan nappia painamalla, ei se koira välttämättä hoksaakaan heti.

Keijo oli puolestaan sunnuntaina alkeisryhmän hakutreeneissä. Tehtiin yksi näkölähtö ja toinen ilman apuja, ukko oli lähellä. Keijolla intoa enemmän, kuin taitoa. On ihan superihanaa nähdä pentu, joka on tarmoa täynnä, se tykkää tästä niin paljon! Vähän hupsu, saa juosta täysii! Ihana, taitava pikkuinen <3 Miralta ohjeeksi, että hajun hakuja pienelle, silloin tällöin voi tehdä näkölähdön, mutta avut ihan minimiin kuitenkin, antaa koiran mieluummin itse hoksata ja käyttää päätään.

Esineruutuilua

Aiemmin muistan, kun meillä oli Soolon kanssa ongelmana, että se haki sen kaksi esinettä ja sen jälkeen totesi ”ei täällä enempää oo, älä vitti väyväyväy”. Tästä ollaan kehitytty huimasti!

Piilottelin kuus esinettä Soololle Keijon treenien jälkeen. Colliepoika meinasi revetä liitoksistaan, kun hääkin pääsee toimintaan! Soolo haki kaikki, viimeistä ei meinannut löytää sitten millään – aikaa siis kului, mutta oon niin positiivisesti yllättynyt, että se jatkaa silti sisukkaasti etsinää, vaikka ei heti löydäkään. Alue on ollut aika suikale, syvä, mutta ei kovin leveä.

Aika perusharjoittelua ollaan siis tähän asti tehty. Nyt pitäisi siirtyä siihen, että Soolo ei näe hetkeä, kun vien esineitä metsään + pistää niitä enemmän piiloon (joutuu käyttämään nenäänsäkin enemmän) + tehä isompia hakualueita (50m x 50m).

Keijon kanssa aloittelin siten, että kävin viemässä maastoon leluja sinne tänne ja kamalat bileet, kun joku löytyi sieltä!

Kulmahammasongelmia

Keijolla ei meinaa kulmurit irrota ihan niin helposti, kuin toivoisi. Kasvattajan mukaan voidaan odotella siihen asti, kunnes kulmurit ovat suunnilleen yhtä pitkät, kunhan uuden hampaan paikka ei ala vääntymään mitenkään vinoon..
Yhdellä sisaruksista ollut samaa ongelmaa. Toivotaan, että päästään tästä eroon vetoleikeillä ja runsaalla luiden syömisellä.
Toinen kulmuri jo lähtikin onneksi aika pian sen jälkeen hurjan vetoleikin yhteydessä, kun aloin olla huolissaan näistä.

Pentu painaa tällä hetkellä jo 17kg, eikä se kauhean pyöreäkään ole. Siitä on tulossa aikamoisen iso poika, sillä Soolo painaa tällä hetkellä (ja on erittäin hyvässä lihassa) 22,5kg. Nassikka vaan näyttää niin kovin pieneltä vielä! En edes tajua, missä nuo kilot ovat, kun se on niin paljon pienempi Sooloa vielä 😀

Seisomakuvat on otettu kisareissun yhteydessä, kun poikkesin äidilläni ja samalla nähtiin Hasse-pappa! :> Koko koirajengi koossa.




pää hajoo: jännitän, panikoin, stressaan, punastun..

Mutaleikit parhaita!


Torstaina Henna, Lotta ja Annina tulivat treenailemaan agin alkeisryhmän treenien jälkeen. Soolo teki vähän kontakteja + keppitreeniä + pienen radan pätkän. Tämän jälkeen tottistreenailuja, mm. piilopaikkista, luoksarin stoppia ja parin askeleen seuraamisia.
Soolo oli ihan huippu, kaikki sujui. Kivat treenit! Keijo pääsi syömään (treenaamaan) kentälle ja leikkimään.

Aurora tuli meille eilen illala koiriensa Riesan ja Roin kanssa, kun joku vanhempi ihminen oli kadonnut sienireissullaan tässä lähistöllä -> toimivat pelastuskoirapuolella, tämän aamun koematka oli siten lyhyempi.
Keijoa vähän jänskätti isot koirat, mutta myöhemmin se reipastui ja uskalsi leikkiäkin niiden kanssa. Hyvä kokemus sille nähdä isompiakin koiria (grotsku + sakemanni).

Kisajännitys. Aivan jäätävä kisajännitys.

Agilityssä ei tarvitse jännittää, ei kerkiä miettiä mitään. Toko sen sijaan, aivan kamalaa. Ohjaaja on ihan erilainen!
Soolo oli taas tosi hyvässä vireessä ennen koetta, lämppäilytreenatessa tekee ihan älyttömän hyvin, ei tee yhtään virheitä ja on ihan super muutenkin. Se ei ääntele, ei yhtään. Noutokapulalle sentään varasti, mikä oli vaan hyvä, koska pääsin puuttumaan ennen koetta siihen.

Kaikki tää superhieno tekeminen muuttuu kuitenkin heti, kun ohjaaja alkaa jännittämään. Se tekee kyllä, mutta ohjaajan ääni vapisee, sen jalat tärisee, sen naama on punainen ja norsunvitulla. Ohjaaja on ihan outo, se ei kiitä kunnolla suoritusten jälkeen, on ihan epävarma ym. En jännitä koetta ennen, en koepaikalle tullessa, vaan vasta kehään mennessä. Kaikki se pakkautuu ja kerääntyy siihen hetkeen.

Tuomarina Marko Puranen. Nuori kaveri, oli ihan huippu ja koitti sanoa mulle että ”älä jännitä turhaan!!”. Tykkäsin.

Paikkamakuu – 0 – ensimmäiset piippaukset rivissä, toisella käskyllä maahan ja nousi jossakin ajan puolivälillä istumaan. Piippasi tällä kertaa taas. Vitutti. Ollaan tehty älyhyviä paikkiksia nyt eri häiriöissä, eri koirien kanssa ym, eikä tässä pitänyt olla yhtään mitään vaikeeta. Eikä ollutkaan, ainut vaan, niin ohjaaja on ihan paniikissa ja näköjään koira reagoi siihen tosi voimakkaasti.
Seuraaminen – 8 – ihan kivaa, vähän keulii.
Maahanmeno – 9 – Hieno oli.
Luosketulo – 9 – TÄSTÄ OLIN YLPEÄ!! Soolo pysähtyi sairaan mageesti, mutta seisomisesta luoksetulossa vähän katsahti taakse (takapalkalla tehty, mietti selvästi sitä), tuomari vaan nauroi.
Seisominen – 7 – seuraaminen taas keuli, pysähtyi kuitenkin tosi näpäkästi, joten saatiin näinkin paljon pisteitä.
Noutaminen – 6 – nousi seisomaan heittäessäni kapulaa + tiputti kerran, muuten näppärä.
Kauko-ohjaus – 9½ – pienet ääntelyt maahanmenossa.
Estehyppy – 0 – hyppäs hienosti yli ja takaisinkin, mutta ei tullut perusasentoon kunnolla, uusi painostavampi käsky ja soolo oli hyppäämässä jo uudestaan – pyysin vain luokse kyykkyyn.
Kokonaisvaikutus – 7 – kivaa tekemistä, koira selvästi osaa paljon, mutta ohjaaja jännittää tosi paljon, joka heijastuu koirankin tekemiseen ja näkyy mm. ääntelynä.

Pisteitä kumminkin 122,5p ja nyt olisi ollut jopa 2. tulos paikallamakuun onnistuessa. Miten hassua, että nyt kustiin ne liikkeet, mitkä viime kokeessa meni parhaiten. Parhaiten tänään taas menivät ne, mitkä ei viimeks sujuneet. Sijoitus oli näillä pisteillä kaikesta huolimatta 2./4., saatiin lohdutuspokaali jälleen.

Treenattu oltiinkin vain lähinnä tuota luoksarin stoppia + paikkista reilusti. Annoin koiralle ennakoivat käskyt selkeästi ”takataka” + heitin pienieleisesti mukamas pallon koiran taakse ennen liikettä.

Murr, mä haluan niitä ykkösiä jo!! Ei auta, kun jännittää niin pirusti. Mikä siinä on, että tää harrastus pitää ottaa niin vakavasti?

En saanut jännitystäni laukemaan edes siihen mennessä, kun menin yksilösuorituksiin. Olin sielläkin paniikissa. Soolosta välillä huomasin, miten se reagoi siihen – joitain sijaistoimintoja ja liikkeet kärsii. Eikä jännitystila loppunut edes autolle tullessa, vaan vasta joku puolituntia suorituksen jälkeen. Samalla tuntui jaloissa, että olisin oikeasti tehnyt jonkun tunnin lenkin. Naurettavaa, mikä mua vaivaa?!

Mietin, viitsinkö lähteä hetkeen kisaamaan tuon kanssa. Tiedän, että Soolo osaa liikkeet pääpiirteissään tosi hyvin ja sillä on hyvä mahdollisuus ykköstuloksiin avoimesta luokasta. Aurora kuitenkin sanoi mulle päinvastoin – mun nimenomaan pitäisi kisata paljon, jotta saisin hermoni kuriin ja jännityksen pois. Aurora itsessään on ollut aikaisemmin vielä kamalampi jännittämään, kuin minä (jota ei uskonut kyllä tämän päivän suorituksista..). Soolo teki tänään parhaansa kuitenkin. Se tekee aina.

Keijokin oli tottakai mukana kokeessa, elättelen toivoa, että se oppii liikkeet itsestään vain katsomalla toisten suorituksia. Voittajaluokan liikkeet se ainakin näki, ehkä se osaa ne ensimmäisenä.
Leikittiin, syötiin ja muuta mukavaa. Muutaman kivan ihmisen paijailtavaksikin pääsi pentunen. Se myös yritti jälleen itsemurhaa jäämällä auton ikkunaan jumiin yrittäessään karata sieltä. Keijo kaatoi myös häkin ylösalaisin (omituista on se, että se on kuitenkin ihan nätisti ja hiljaa häkissä yleensä).

Vinkkejä kisajännitykseen ?

kehäkettuilua !

Viime viikolla kierreltiin kehiä yllättävän ahkerasti, koska yleensä tää ei ole kovinkaan paljon mun juttuni ollut. Vaihtelevalla menestyksellä! Kehäkettuilun lisäksi päästiin myös telmimään Keijon siskon kanssa.

Nokian näyttely

Käväistiin Nokian ryhmänäyttelyssä, jossa oli tuomarina Lena Danker. Harmittaa ihan hirveästi, sillä Soolo pilasi mahdollisuutensa käyttäytymällä huonosti – jälleen. Tuomari perusteli tuolla käyttäytymisellä laatuarvostanaa. Soolo sai siis arvosanakseen H.

No, nyt kun pahimmasta järkytyksestä olen selvinnyt ja kokemus vähän jäähtynyt omassa mielessä, voin kertoakin jotain. Ne koirat on vaan koiria. Seuraavassa näyttelyssä saadaan varmaan taas ERI, jos tää meidän vuoronperäinen H-ERI putki jatkuu, niin kuin tähän asti 😀 HARJOITELLAAN, niin uskalletaan ehkä joskus taas..

Itku kurkussa sieltä kehästä tulin ulos, kun Soolo haukkui innostuksissaan liikkeiden aikana kehässä.
Lupasin itselleni, etten mene tuon koiran kanssa enää koskaan kehään. Komensinkin sitä kehässä ja sain tuomarilta kommentit ”älä koskaan huuda koirallesi kehässä, etkä myöskään kotona” Voi nolous! :–D
En kyllä usko pelkkään positiiviseen vahvistamiseen millään, ainakin ne koirat, joilla se toimii on harvassa, mutta silti niin noloa saada tuosta kommenttia! (tai sitten en vain osaa :D)
Soolon sukulaiskoirat pärjäsivät kyllä ihan hienosti ja oli kiva nähdä mm. Soolon isopappa Immoa kehässä.

Arvostelu:
”4-vuotias uros, joka antaa liian pitkän vaikutelman. Hyvä pään kiila, valitettavasti liian kevyet korvat. Purenta ok. Pysty lapa, josta johtuen lyhyt kaula. Oikeanmuotoinen rintakehä. Liian pitkä lanneosa. Riittävä luusto. Hyvä selkä, jyrkkä lantio, josta johtuen häntä nousee liikaa liikkeessä ja takaraajat jäävät rungon alle liikkeessä. Oikea karvanlaatu. Tarvitsee kehätottumusta.”

Kaitsu sanoi noista takaliikkeistä meille (ennen kuin sanoin, että sai noottia niistä näyttelyssä), että Soololla on niin voimakkaat lihakset tuossa selässä/lantiossa, että ne jotenkin jättää nuo takaliikkeet vajaiksi – pitäisi varmaankin saada vieläkin monipuolisempaa liikuntaa. Agilityn seurausta ne kuulemma ovat, monilla agilitykoirilla tapahtuu ilmeisesti juuri noin, kun on paljon tiukkoja käännöksiä ym. Hyvin mahdollista, vaikka en näistä juurikaan tiedä!

Jämsän match show 24.08.

Seuraavana päivänä lähdin hammasta purren Jämsän mätsäriin, jossa Soolo osallistui isoihin koiriin ja Keijo pääsi elämänsä toiseen mätsäriin pentu-luokkaan. Tuomarina oli Kai Karuveha.

Keijo pääsi esiintymään ensin ja oli tosi hieno ! <3 Olin niin ylpeä kakarasta, vaikka se vähän liikkeitä esitellessä meinasikin purra nillkkaa, hihnaa ja vähän muuta kivaa. Tuomarin mukaan aika pentumainen vielä, löysyyttä liikkeissä, mutta kulmaukset superhyvät! Sijoituttiin sinisten neljänsiksi ja saatiin kivoja palkintoja. Pääasia, että meillä oli kivaa ja pentu sai uuden hyvän kokemuksen koiratapahtumassa oleilusta.

Soolon kehäänvienti jännitti eilisen jälkeen. Se kuitenkin yllätti esiintymällä tosi hienosti! Liikkeissä oli vain pientä ääntelyä/vinkumista etc, mutta muuten se oli tosi hieno. Se oli tänäänkin aika levoton liikkeissä, mutta niin paljon hienompi, kuin eilen <3 Lopulta sijoituttiin sinisten ykkösiksi!!! Tämän jälkeen BIS-kehään ja sieltäkin voitettiin vielä muutama koirakko ja saatiin lopulta sijoitus 4.

Aikamoista, edellisenä päivänä huonon kehäkäyttäytymisenkin takia H ja heti seuraavana päivänä BIS4.. Lauantaina lupasin itselleni, että seuraavan kerran Soolo pääsee näyttelykehään vasta veteraanina – niin paljon se hävetti!! Mätsärin jälkeen mun täytyy kyllä varmaan purkaa lupaukseni..

Pentupainia!

Mätsärin jälkeen päästiin näkemään vielä Keijon Nessa-siskoa, joka oli hieman pienempi, kuin Kehveli. Kehvelillä oli myös hieman enemmän tuota pentutukkaa. Kuvista näkeekin, miten ne on vähän erinäköisiä!

Sisaruksilla oli kyllä jälleen hervottoman hauskaa, tällä kertaa vauhti oli kuitenkin potenssiin kymmenen!

Nessalla oli kuulemma jo hampaita kovasti vaihtunut, meillä taas ei ollenkaan. Nessan korvia oli myös joudutti hieman hoitamaan jollakin glyseron-voiteella, meillä ei kyllä ole vielä mitään ongelmaa ollut korvien kanssa (paitsi kun koira katsoo tälläi suoraan ylös :D)

Maanantaina oltiin kisaavien treeneissä ja Kaitsu oli kouluttamassa – ihanaa saada pitkästä aikaa kommenttia tekemisestä! Soololle osoittautui yllättävän haastavaksi suora putki ja siitä hypylle, jossa tehtiin tiukka käännös valssilla. Näitä treeniin!!

Tällä viikolla tulossa agilityä ja hieman myös tokokuulumisia, myös muutamat kisat on taas tiedossa!

koirien ruokintamietintöjä

Soolo söi pennusta asti Happy Dog -koirannappulaa, hyvästä kokemuksesta johtuen samat pöperöt on menossa myös Keijolle. Soolo on kyllä välillä joutunut syömään jonkin verran ohella myös esim. Jahti&Vahtia, sekä HauHauta. Kingi söi niitä aikanaan ja välillä HappyDogit oli loppu, kun mamma ei muista aina tilailla niitä. Soolo syö Supreme -sarjan medium koiranruokaa, pentu taasen vielä hetken aikaa Supremen medium puppya, jonka jälkeen siirrytään junioriin.

Olen kokenut ruuan hyväksi, koska koirien mahat toimivat hyvin, turkit&iho pysyy kunnossa ja koira tuntuu hyödyntävän ison osan ruuasta. Paskaa ei tule lähellekkään niin paljoa, kuin noissa muissa mainitsemissani merkeissä (puhumattakaan jostain muista markettiruuista).
Kingi puolestaan aloitti elämänsä Serti -koiranruualla, siitä vaihdettiin Friskiesiin ym ja ihan kelpokoira siitä tuli, tervekin vielä. Enää en kuitenkaan syöttäisi noita ruokia.

Tilailen koirien ruuat yleensä Zooplussalta, koska se on tällä hetkellä helpoin tapa. Jälleenmyjiä ei ole lähellä ja tuolta saan tuotteet yleensä ilman postikuluja, suunnilleen samaan hintaan. Usein mulla on käynyt jopa niin hyvä tuuri, että postilla on töissä naapurini ja saan tuotteet kotiovelle asti! Mahdollisuuksien mukaan oon myös ostanut kasvattajalta, mutta sitä nyt ei kuitenkaan ihan niin usein välttämättä nähdä!

Kuivamuonan ohella olen pyrkinyt syöttämään koirille kaikenlaista ohessa.
Nappuloiden sekaan annan usein piimää, jauhelihaa, Much-lihapötkylöitä, ihmisten ruuantähteet…
Syötän myös Nutrolin -ravintoöljyjä koirille. Soololle olen syöttänyt senioria ja sportti -öljyjä. Sporttiöljy alkoi vähän tulla läpi, jos sitä antoi pidemmän aikaa reilummalla kädellä, joten tuo seniori tulee varmasti jatkossa olemaan se meidän juttu. Tätä vähän ounastelinkin, mutta kokeilin kuitenkin, kun kaupassa ei ollut senioria saatavilla ostohetkellä.
Keijo saa tietenkin pentuöljyä ruuan seassa. Oon ollut tyytyväinen muutoksiin koirien turkissa ja palautumisessa öljyn syöttämisen myötä, joten näitä aion syöttää myös jatkossakin, lähinnä kuuriluontoisesti.


Tässä meidän normipöperöt!

Rustoluita/hirvenluita etc. ne saavat yleensä vähintään kerran viikossa, välillä useamminkin. Luita annettaessa täytyy vaan aina muistaa se, että ne sulavat sen verran hitaammin, kuin nappulat, että antaa nappulat ensin/pitää tarpeeksi väliä ruokintojen välillä. Luita pyrin vaihtelemaan myös, välillä saavat kanan kauloja/kalkkunaa ym.


Kekkuli yrittää kerjätä lupaa mennä ruokakupille syömään!

Ennen treenejä?

Ruokinta koirien treenien läheisyydessä ei juurikaan vaihtele siitä normaalista. Ainoastaan silloin, jos ollaan menossa tekemään jälkeä, jätän jonkun ruuan välistä/sen ruuan saa sieltä jäljeltä.

Varsinkin kesäisin kuitenkin syötän Soololle nappulat runsaan veden kanssa, etenkin ennen treenejä koetan nesteyttää koiraa tällä tavalla jo etukäteen. Treenien jälkeen annan mm. piimää tehostamaan palautusta.

En ole liiemmin ollut innostunut markkinoilla olevista palautusjuomista. Yhden kerran sain agikisoista sellaisen palkinnoksi, mutta Soolle se ei kelvannut oikein kunnolla – tästä syystä jäi vähän huono maku noista. Veteen sekoitettuna meni kyllä ok, mutta eipä se autuaaksi tehnyt. Vähän hifistelyä ehkä mun mielestä tällaisella harrastelutasolla, mutta eipä tuolla ole niitä jumejakaan juuri ollut. Mua kuitenkin kiinnostaa hirveästi oppia näistä koiran ruokinta-asioista lisää ja tykkäänkin usein ajan antaessa myöten lukea mm. Katiskan artikkeleja, joista löydänkin usein paljon tietoa!

Barffaus?

Olen miettinyt hirveän monta kertaa, josko uskaltaisin alkaa barffaamaan koirien kanssa, koska niille maistuvat niin paljon paremmin nuo ruuat! Tällä hetkellä kuitenkin koen, että oma tietotaito koiran ruokinnasta ei ole tarpeeksi vankka, jotta siihen uskaltaisin lähteä. Tyydyn siis näihin ruokinta kokeiluihin ja siihen, että koirani saavat silloin tällöin jotain erikoisempaa ruokaa, kuin nappulaa.


Barffaaminen tuntuu muutenkin olevan tällä hetkellä aika muodissa koirafoorumeilla ja ”ainoa oikea koiran ruokintatapa, joka tuo pelastuksen kaikkien koirien ruokintaongelmiin”. En väitä, etteikö väitteessä olisi perääkin ja hyvä, jos useimmille toimii!
Ehkä tämän päähänmieltymän vuoksi minäkin mietin barffaamista, vaikka tosiasiassa olen niin laiska ruokkimaan koiriani, että mun taitaa olla kuitenkin pakko jättää se myöhemmäksi.
Täytyy nimittäin myöntää, että välillä vain unohdan ruokkia koirani. Onneksi on kanssaeläjiä, jotka muistuttelevat asiasta, jos koirat eivät muistuta. Eivätpähän pääse ainakaan nääntymään nälkään!