Suurin suru on sanaton – syvin kaipaus äänetön.


Saisinpa rutistaa vielä kerran, kertoa vielä kerran, että oot hyvä poika, hieno jätkä!


Niin äkkiä lähdit.
Varoitit hetken ennen.
Halunnut et rakkaittesi
itkevän hupenevaa aikaa.
Tulit ovelle vastaan,
varjonasi ystäväni,
pinnistit voimasi tervehdykseen,
kuin se tärkeintä maailmas ois.
Kadun niin paljon.
Hetkiä, joina en sulle löytänyt aikaa,
jota luulin olevan loputtomiin.
Kun vein sinut kävelylle tienlaitaan,
sen sijaan, että olisin vienyt metsään,
jonka tuoksuja niin rakastit.
Olisit ansainnut sen.
Yhden minä tiedän,
me tapaamme vielä.
Tässä maailmassa kenties,
jos sielumme vaeltavat.
Jos taivas on totta,
sinä odotat minua siellä.



Koskaan ei tiedä
onko aikaa paljon
vai vähän,
yht´äkkiä huomaa,
se päättyikin tähän.
On paikkasi tyhjä ja
korvaamaton, ja
kaipuu suuri
sanaton.


Jos niin käy,
että minusta tulee hauras ja heikko
ja kivut häiritsevät untani,
niin sinun on tehtävä
mitä on tehtävä
sillä viimeistä matkaa
ei kukaan ole estävä
sinä tulet surulliseksi
-minä ymmärrän
älä anna surusi estää sinua
sillä tänä päivänä enemmän
kuin koskaan ennen
rakkautesi ja ystävyytesi punnitaan
Meillä on ollut niin
monta hyvää vuotta,
tulevaa ei kannata surra,
et haluaisi minun kärsivän
kun aika koittaa,
anna minun mennä…
Vie minut sinne missä
he auttavat minua,
mutta pysy luonani loppuun
pidä minua lujasti ja
puhu minulle
kunnes silmäni ovat sulkeutuneet
Tiedän että aikanaan
sinäkin huomaat sen olevan ystävyyttä
jota minulle osoitat
vaikka häntäni on viimeisen
kerran heilahtanut
niin kivulta ja kärsimykseltä
olen säästynyt
Älä sure sitä että
sen täytyy olla sinä
jonka täytyy tehdä päätös
olemme olleet niin läheisiä
– me kaksi näinä vuosina
älä anna turhaan sydämesi itkeä

tavoitteet


20.12.2013 Kingi oli vielä onnellinen päästessään isolla porukalla lenkille, vaikka tykkäsikin lähinnä kuljeskella hajujen perässä ja vähän muista jäljessä

Viime vuonna:
• Kingille pienimuotoinen laihdutus ja kunnonkohotus, kivailua, temppuja
• AGILITY: kisaamaan: nolla, tai kenties nousu kakkosiin? Jos homma ei muutu ihan erilaiseksi kisoissa. Kontaktien ylläpito, kepit. Valssit kuntoon, ajoitus.
• TOKO: kisaamaan? JOS treenaan paikkiksen kuntoon. Treenataan VOI ja EVL liikkeet valmiimmiksi. Kivaillaan!! Ei vakavaa, eikä kunnon tavoitteita. Tehdään sen verran, miltä hyvältä tuntuu.
• MH -kuvaus.
• hierojalle
• PK: tutustutaan hakuun, kenties treenaamaan enemmänkin? Jäljen treenailua intensiivisesti eteenpäin, tarkkuutta. Jana ja esineiden ilmaisu. Esineruutu. EHKÄ jopa BH?
• Soolon kanssa arkielämän hallinta paremmaksi, mm. treeneissä ja hihnakävely.

SUMMASUMMARUM: Soolon kanssa agilityssä tavoitteet toteutui helposti (siirto kakkosluokkaan), samoin tokossa (korkattiin avoinluokka)! MH-kuvaukseen en ole muistanut kysellä paikkoja. Hakua aloiteltiin treenailemaan ja saatiinkin myös mukava treenipaikka. Suoritettiin myös se BH!
Hassua, että olen ajatellut viime vuonna nuo tavoitteet liian ”korkeiksi”.  Tälle vuodelle täytyy varmaankin laittaa tavoitteet vähän korkeammalle, mutta kuitenkin jotakuinkin mahdollisiksi saavuttaa.



Rakkaudet <3
Tänä vuonna:

• MH -kuvaus?
• DNA -testi (DM & N/N -juttu!)
• agilityssä kolmosiin!!
• tokossa TK2 & kisasuorituksessa paketin pysyminen kasassa, pienetkin ääntelyt pois!
++ kivailua!
++ tunnari & ruutu vahvemmaksi, metsku kivaksi ym.
• käydään näyttelyssä (! tää ois aika iso juttu)
• jatketaan haun treenaamista
++ pk-tottiksen liikkeet kasaan: vuoden päästä ainakin päästäis kisoihin!
++ lisää esineruutu -treeniä!




Hyvää uutta vuotta!

Kingi olit niiin rakas !

Mä en tiedä edes mistä aloittaa. Ei oikein löydy sanoja kuvaamaan. Vaikeeta kertoa, haluun, että tää on vaan pahaa unta. Itkettää katsoo kuvia, videoita vielä enemmän.
Jouluaattona mulla oli vielä kaksi maailman ihaninta ja eläväisintä koiraa. Kingi ja Soolo leikkii keskenään, Soolo härnää Kingiä leikkimään, kun toinen on narussa kiinni. Nyt on vain yksi. :–( Raaastava ikävä!



Joulupäivänä isä ihmettelee jo päivällä, kun Kingille ei maistukaan yhtäkkiä maksalaatikko, joka on aina ollut koiran ykkösherkkua. Eikä maistu oikein mikään muukaan.
Seuraavana päivänä olin jo huolissani, kun ei meinannut kakkaakaan tulla, eikä koira vieläkään syö, joten mentiin heti Korpilahdella kunnaneläinlääkärille. Eläinlääkäri luuli aluksi oireita ummetukseksi, mutta päätti lähettää meidät varmuuden vuoksi Jyväskylän Otsoon, jotta saataisiin verikokeet ym tehtyä varmuuden vuoksi. Kingillä oli tällöin jo kuumetta noin 39 astetta.

Otsossa Kingiltä otettiin verikokeet, joiden tultua se laitettiin välittömästi tiputukseen, koska oli niin kuivunut. (oli kuitenkin juonut kotona suht normaalisti, joten en osannut edes epäillä..) Laajat verikokeet paljastivat myös, että nyt on oikeasti jotain hätänä. Myös tunnuseltaessa Kingin vatsa oli pinkeä ja kivulloinen. Kingiltä otettiin röntgenkuva mahasta – suttuinen kuva, maksa suurehko ja peräsuolessa hieman ulostetta.
Tämän jälkeen vielä ultrattiin, joka vahvisti epäilystä haimatulehduksesta.

Kingi sai lääkkeet suoneen, nesteytyksen ja me päästiin lähtemään kotiin. Mä alan itkeä jo maksaessa eläinlääkärin laskua, koska tajuan, että tämä on oikeasti vakava juttu. Kingi ei ehkä selviäkään tästä.. toivo itää huomiseen, sen on selvittävä, se on vahva koira, mun ensimmäinen! Lääkäri ei anna liikaa toivoa, mutta yrittää parhaansa.

Kotona Kingi ei syönyt mitään, eikä nyt juonutkaan enää ollenkaan. Tassut oli yöllä tosi kuumat tunnusteltaessa, eli varmasti kuumetta riitti. Käytiin pihassa pari kertaa pissalla. Kingi on aika nuutuneen oloinen, mutta tulee ovella vastaan kaupasta tullessa ja muutenkin tarkkailee ympäristöään. Säikähtää ilotulitteita ja juoksee vähän, mutta pääasiassa nukkuu ja tuntuu olevan lääkkeistä hieman sekaisin.

Nukkumaanmennessä ja mun ollessa sängyssä Kingi tuli jossain vaiheessa sänkyyn myös, änki vartavasten kainaloon, makasi siinä rapsuteltavana pitkän aikaa. Jossain vaiheessa vaihtaa asentoa ja katsoo mua pitkään silmiin, kun yritän nukkua. Se tuijotus ei lakkaa ja musta tuntuu, että tää on oikeesti meidän viimeisiä hetkiä yhdessä. <3 Kingi tietää, että se on pian lähdössä pois täältä. Se on oikeasti kipeä, mä tajuan, mutta en halua uskoa, en millään. Kyllä se paranee. <3 Herään yöllä ainakin neljä kertaa pakkojuottamaan Kingiä ja se juokin mielellään, kun vähän auttaa. Aamulla mennään 10.30 tarkastukseen eläinlääkärille, Kingi on pirteämpi ja reippaampi, kuin eilen, mutta ei mitenkään merkitsevästi. Kuumetta ei enää ole. Kingi pääsee taas tiputukseen ja eläinlääkäri kyselee, että halutaanko avata ja katsoa, mikä sillä oikeasti on syynä - jos se olisi vaikka syönyt jotain epänormaalia, tai ainakin tarkistaa, että voidaanko me auttaa sitä miten - vai olisiko haima tuhoutunut jo liikaa.. Soitan isälle, jolta tulee aivan varma vastaus samantien: tottakai yritetään!



Samana päivänä kahden aikaan Kingi avattiin ja eläinlääkäri toteaa todella ärhäkkään haimatulehduksen, sekä suolistotulehduksen. Ohutsuoli on aivan punainen ja siinä on paljon verenhyytymiä, maksan pinnalla fibriinisakkaa ja koko suolisto täynnä sinne kuulumatonta nestettä. Vatsaontelon pinnat ovat epänormaalit, eli haima on alkanut entsyymeillään tuhota muita elimiä ja hyvin nopeasti. Kingillä olisi todennäköisesti maksimissaan vain muutama päivä aikaa elää ja ennuste parantumisesta on erittäin heikko, joten tein raskaan päätöksen parhaan kaverini vuoksi. Totuus iski, että ei me sitä voida enää pelastaa. Kyyneleet valuu silmiin ja ääni särähtelee, että antakaa sen mennä.

Kingi yritti lääkärissä nuolla mua moneen kertaan. Sen silmistä näki, että se on kipeä. Sillä ei ole enää sitä samaa iloista katsetta.
Mulla on aivan jäätävä ikävä. Mä kaipaan mun ensimmäistä ikiomaa koiraani niin valtavasti. Sen oli aika mennä, mutta miksi näin pian, ihan yllättäen? Kaikki tapahtui niin nopeesti, etten oo edes ehtinyt käsittää.
RAKAS, sulla on nyt hyvä olla. <3 Vain yksi voi olla se ensimmäinen. Sulla on varmasti sellanen erityinen paikka mun sydämessä aina. Muistakaa nauttia hetkistä koirienne kanssa joka päivä, mulle muistutettiin taas, että koskaan ei tiedä, onko aikaa paljon vai vähän. Mä luulin, että meillä olisi vielä monta vuotta aikaa yhdessä. Kingi olisi täyttänyt maaliskuussa 10v ja se oli edelleen tosi pirteä, vaikka askel olikin jo vähän hidastunut.



Kingin viimeiset ajat oli onnellisia – se sai olla Soolon kanssa yhdessä paljon ja noista kaveruksista näki, että ne tykkää toisistaan niin paljon! Mä en nyt jaksa kirjoittaa enempää, mutta takuulla kirjoitan Kingistä vielä paljon muisteloita <3 Tämän kaiken sairastelusta halusin kertoa, jos siitä olisi jollekkin muulle hyötyä jollakin tapaa. Me ei ainakaan oltaisi voitu tehdä yhtään enempää.

Anna anteeks nää kyyneleet, mut mulla on vaan niin kova ikävä. Olin 10vee kun sut sain ja olin varmasti ja epäilemättä silloin maailman onnellisin tyttö.

suojelukoiratesti & meidän kuulumisia

Kerroin aiemmin, että Soololla on alkanut ilmenemään eroahdistuksen piirteitä – tai siis ulvomista mun perään, kun olen koulussa. Tähän aloinkin puuttumaan heti, kun kuulin asiasta naapurilta. Järkytys oli kyllä, koska en ole ajatellut, että mun koiralle voisi tulla eroahdistus. Aina mediassa ja muuallakin on puhuttu siitä paljon, mutta ajatellut vain ”allalalaa eipä oo meiän piskeillä”.
Sain tutuilta hyviä vinkkejä yksinoloon. Tällä hetkellä meillä Soolo viettää koulupäivät makuuhuoneeseen suljettuna, jossa sillä on limppapulloon sullottuja nappuloita, muutama luu yms pientä kivaa tekemistä ja olkkarissa on TV päällä musakanavalla. Soolo on ollut kotiintullessa paljon rauhallisempi, kuin mitä se oli silloin, kun oli koko kämpässä vapaana ollessaan. Naapurilta kuulin vielä tänään, että nykyään Soolo itkeskelee hyvin vähän. Olin NIIN ONNELLINEN, kun kuulin tästä! Eiköhän me tästä vielä yli päästä, mutta vielä ei saa ihan kokonaan huokaista helpotuksesta. Toivon mukaan tämä on kuitenkin vain tällainen väliaikainen käyttäytyminen Solppikselta, kun nyt on tullut niin paljon muutosta senkin elämään pienen ajan sisällä.

Viime lauantaina oli JSPKH:n jatkoryhmän treenit. Oli kyllä ihan huippua päästä taas osaksi vetämään Iipun kanssa treenejä ja samalla treenaamaankin Soolon kanssa jotain pientä, kun nyt ollaan vain lähinnä kisattu. Sen kyllä huomasi, sillä Soolo irtoili esteille ihan eri tavalla, kuin mitä yleensä. Tästä mä en voinut olla kuin tyytyväinen, vaikka väärille menikin, mutta irtoaa ainakin vähän paremmin :—D


Muutama kuva Jyväskylän epiksistä

Itsenäisyyspäivänä käytiin Soolon kanssa suojelukoiratestissä. Eräs rottiskasvattaja järjesti Juha Korrin viettiseminaarin Längelmäen Kana-areenalla, jonka yhteydessä järjestettiin ”Olisiko koirastani suojeluun testi?” Olen joskus leikkimielisesti ollut ajatellut, että olispa hauska kokeilla Solviksen kanssa. Aluksi Korri selitti testistä pääpiirteittäin, että tarkoituksena on tehdä koiralle tiettyjä ärsykkeitä ja niiden seurausten perusteella hän sitten arvioi, saisiko hän koulutettua koiralle suojelukokeesta tuloksen.
”Suojelucolliehan” nyt olisi todennäköisesti hieman epätyypillinen collie, eihän niitä ole jalostettu sitä varten. Soololla on kuitenkin suvussaan koiria, joilla on tuloksia myös suojelusta. Mielenkiinnolla lähdin ja odotin innolla myös luentoa koiran vieteistä.

Soolo osoitti testissä, että sillä on viettiä ja se tykkää kamalasti leikkiä, ja kannusti, että treenatessa tätä ominaisuutta kannattaa hyödyntää paljon. Saaliskäyttäytyminenkin oli ihan jees. Soolon puruote on tosi hyvä omassa lelussa, mutta kun tilalle tuotiin isompi purutyyny, niin siihen se ei enää ottanutkaan samanlaista otetta. (en ihmetellytkään oikeastaan, kun ei koskaan Puolustuskäyttäytymistä Soololta ei testattu ollenkaan.
Korri ei ihan osannut pukea sanoiksi tai tuloslappuun, mikä on lopulta se syy, miksi ei saisi koulutettua sille koulutustunnusta. Se on kuulemma monien ominaisuuksien summa. Yritti kuitenkin kertoa, että Sooloa alkoi jännittämään se, kun ukko alkoikin karjua – Soololla ei siis olisi aivan suojeluun vaadittavaa halua lähteä rällästämään ja haastamaan maalimiestä. Toimintakyky meni tästä syystä ihan vähän punaisen puolelle. Toimintakykyä ei siis arvostella tässä testissä yhtään samalla tapaa, kuin esim. Kennelliiton luonnetestissä.
Kaikkiaan olen kuitenkin tosi tyytyväinen, oli hurjan kiva päivä ja kiva saada noin kokeneelta harrastajalta mietteitä koiran ominaisuuksista!
Soolon testi saatiin osaksi videoitua, mutta harmikseni en ollut tarkistanut, että puhelimessa riittää muisti – joten testin lopusta on pätkä pois ja Korrin selityksiä Soolon testin kulusta en saanut lainkaan videolle.

Luennolla oli aika paljon sellaista asiaa, mikä oli koiran vieteistä itselle jo ennestään melkoisen tuttua. Käytiin läpi kaikki perusvietit (lauma-, saalis-, puolustus-, ravinnonhankinta- ja sukupuolivietti) ja niiden ilmeneminen koiralla, puhuttiin myös esim. Pavlonin koirakokeita ja koiran viettien hyödyntämistä koiran koulutuksessa.
Itselle sain muutamia juttuja pureskeltavaksi. Aloin miettiä Soolon ääntelyä tottiksessa ja tajusin, että meillä on hieman hankala tilanne tässä, kun olen antanut sen ”vuotaa” nyt aika pitkään, enkä ole osannut tiputtaa viettitasoa tarpeeksi alas, tai muutenkaan hallinnoida sitä. Jälkeenpäin ajateltuna olisi siis kannattanut vaikka käyttää ainoastaan namipalkkaa sillä, jotta vireen saisi tarpeeksi alas. Soololla on siis vähän turhan paljon viettiä verrattuna hermorakenteen kestävyyteen – jolloin se alkaa vuotaa. Tähän pitäisi Korrin mukaan puuttua heti: esim. komentamalla koiraa hiljaiseksi, mutta jos koiran viettitaso ei laske tarpeeksi ja se vain ”seilailee” edestakaisin pitkän aikaa, niin sen korjaamiseen menee pitkä aika.
Hyvin mielenkiintoisena ajatuksena tuli myös ilmi koiran laumavietin hyödyntäminen koulutuksessa. Tätä en olekaan tullut ajatelleeksi niin paljoa – lähinnä ajatuksen tasolla pelannut vain saalis- ja ravinnonhankintavietin kanssa koiraa kouluttaessa. Laumavietti on hyvin vahva ja sitä ei voi rakentaa tottiskentällä, vaan koiran kanssa eläessä jokapäiväistä elämää.
Kun mennään ulos, niin ihminen menee ensin ulos ja koira sen jälkeen, kun saa luvan. Tehdään koiran kanssa ”hallintaleikkejä”: mene tuonne, hyvä just sinne, eikun tonne, noin hieno poika, nyt hyppää toi hyppy ja olet loistava”

jyväskylän agikisat & videot

Marraskuun viimeisenä viikonloppuna käytiin Jyväkylän JAT-tilassa kisailemassa neljän startin verran. Kaikkia videoita en ole jaksanut latailla nettiin, mutta laitoin kuitenkin osan niistä.

Ensimäisellä radalla hyllytettiin heti kolmannella esteellä, kun Soolo haki keppien sijasta hienosti putken:D
Toisella radalla olin iloinen hyvin menneistä kepeistä ja niille hakemisesta, mutta oman ohjausvirheiden vuoksi saatiin muutama virhepiste. Videolta näkee niiiiin hyvin kaikki tyhmät jutut, mitä tuolla tekee. Musta on kivaa olla kakkosluokassa, koska nyt joutuu oikeesti jo hieman miettimään enemmän, että miten ohjaisikaan, kun nuo radat ei olekaan ihan niin suoraviivaisia, kuin ykkösluokassa.

Sunnuntaina ensimmäiseltä radalta kukaan ei saanut nollatulosta, jonka jälkeen tuomari pitikin kaikille säkäluokille ”kurinpalautuksen” ja antoi vähän vinkkejä ohjauksen suhteen ja käski kaikkien tehdä kyseinen rata treeneissä 😀 Meille harmittava vitonen kepeiltä, kun Soolo jätti viimeisen välin pujottelematta (taas!!) ja no, olihan toi rata aikamoista pelastelua noin muutenkin!

Viimeisellä radalla ei taasen tapahtunut mitään hienoa, vaan sählättiin urakalla:D Omat ohjaukset myöhässä ja koirakin tekee tyhmiä juttuja: jättää esteen suorittamatta, vaikka suora linja sille yms. Mut yks juttu siellä oli, mistä olin tyytyväinen: osasin, tein ja uskalsin tehdä ihan supertoimivan persjätön!! En oo uskaltanu tehä niitä oikein kisoissa aiemmin, mut nyt kyl teen! 😀

Seuraavat kisat onkin sitten vasta ensivuonna, joten tähän oli hyvä päättää tämä kisakausi. Me saavutettiin meidän tämän vuoden tavoite, eli jee ollaan kakkosissa! :>>>