Kuukausi: toukokuu 2007
-
23.05.2007 – Kingi tapasi kalan & agilityharjoituksia.
Kingillä oli tänään vähän jännä päivä. Illalla rakensimme yhden agility- esteen. Meillä on nyt kolme aitaa. Harjoittelin Kingin kanssa hieman mm. esteen ”kiertoa”. (ohjeet eräässä Agility- kirjassa.) Sekä sellaista, mitä olemme joskus aikaisemmin harjoitelleet agility- harjoituksissamme. Tänään ei siis menty ryhmäharjoituksiin ollenkaan. Agilityn jälkeen menimme katsomaan katiskan, josko olisi tullut kaloja. Katiskastamme löytyi yksi iso…
-
19.05.2007 – Lauantaipäivän touhuja.
Aamupäivällä kävimme Kingin kanssa muutaman kilometrin mittaisella pyöräilylenkillä, aikaa siihen kului noin 40min. Tuota koko aikaa ei kuitenkaan pyöräilty, vaan välissä pysähdyttiin juomaan ja käveltiin erästä metsätietä jonkin matkaa. Päivä oli aika lämmin (mutta tuulinen), joten ei viitsitty pitkää pyöräilylenkkiä tehdä. Alkumatkassa Kingi oli todella innoissaan, juoksi niin kovaa, että veti pyörää ja minua perässään…
-
13.05.2007 – Lenkkeilyä.
Eilen taisi puraista joku ”lenkkikärpänen”. Aamulla lähdin noin kello 9.40 lenkille Hassen (Zinnia’s Hanoi Rocks) & Kingin kanssa. Suuntasin tällä kertaa oikeasti sinne Kaupin Urheilupuistoon – jonne asti ei kuitenkaan päästy – mutta sen sijaan Niihaman urheilumajalle asti. Lenkissä meni aikaa reilu kolme tuntia ja matkaa kertyi hieman yli 15km – mikäli laskuni nyt ovat…
-
12.05.2007 – Lenkkeilemässä kaverin kanssa.
Illemmalla, puoli kuuden aikoihin lähdettiin minä, Kingi, Laura & Wili (Japsit.netistä) iltalenkille, ensimmäinen yhteinen lenkkimme. Ennen kuin Laura & Wili tulivat sovittuun paikkaan, oli siinä lähellä joku mies – joka leikki sähköautolla. Kingi pelkäsi tätä pientä (& nopeaa & äänekästä) sähköautoa kamalasti – varsinkin kun se oli tulossa kohti suoraan meitä päin. Kingi yritti päästä…
-
11.05.2007 – Lonkkakuvauksien viralliset tulokset.
Oltiin tänään koulun kanssa luokkaretkellä Tampereella ja minä jäin sitten sieltä Tampereelle. Mentiin äidin kanssa hakemaan postista Kingin lonkkakuvauksien tulokset, ja kirjeen saatuani jännitin hieman avaamista. Pakkohan se oli kuitenkin avata, ja kun kirjeen loppupäähän pääsin – niin siellä luki, että: A- lonkat & 0- kyynärät! Terve poika siis näiden osalta, nyt pitää vielä mennä…
-
09.05.2007 – Agilityssä.
Tänään oli ensimmäiset kesän/kevään ulkona olleet agilitytreenit. Treenit menivät aika paljon huonommin – verrattuina edellisiin treeneihin. Kingi oli nyt keksinyt sen – että voi taas karkailla ja mennä vähän miten lystää – pitää taas alkaa harjoittelemaan tuota ”kuuntelemista” enemmän kotona – jottei treeni kertoja menisi tämän takia ”hukkaan” – tiedän, että pystyttäisiin Kingin kanssa parempaan,…
-
01.05.2007 – Lenkkeilyä ja vapun viettoa..
Aamupäivän Kingi sai olla pihassa, sisällä kun poika ei niin kamalan hyvin viihdy, näin ihanalla säällä. Päivemmällä, puoli yhden aikaan menin Kingin kanssa ensimmäistä kertaa näin keväällä lenkille ”Laljaan”. Kingi nautti mielettömästi lenkistä, se otti kaiken ilon irti siitä. Alkumatkasta, kun Kingi oli vielä hihnassa se nuuski kamalasti ja oli kovin pirteä. Päästin Kingin vapaaksi…