21.01.2007, Ohitusharjoituksia ja kotitottista.

kirjoittaja

in
  •  Laji: kotitoko & ohitusharjoituksia
  • Koulutuspaikka: ulkona
  • Häiriötekijät: Mm. Pienet lapset & koirat
  • Motivointiväline: Kuivanappulat

Vieraiden koirien ohittaminen / vieraan koiran perässä käveleminen
Lenkillä tuli tähänkin asiaan harjoitusta, kun olimme ”kaupungissa”. Maalla kun Kingi ei näe juurikaan toisia koiria. Kingi oli ensimmäisen koiran vastaantullessa menossa heti haistelemaan ja tervehtimään, muttei kuitenkaan päässyt haistelemaan. Ohitus sujui pienistä vaikeuksista huolimatta hyvin. Toisen koiran ohitus sujui jo paremmin. Kolmas koira tuli jossakin vaiheessa meidän eteen kävelemään. (välimatka n. 10-20m.) Aluksi Kingi kiinnostui tästä koirasta, mutta pian se hiipui ja Kingi alkoi haistelemaan tien vierustoja yms. ihan tavallisesti, eikä välittänyt edessä kulkevasta koirasta. Tämä edessä oleva koira (& tämän omistaja) kääntyivät toiselle tielle jonkin ajan kuluttua (joka ei sitten johtunut meidän ”varjostamisesta” ;D) Viimeinen, eli neljäs ohitus sujui muitta mutkitta. (lukuunottamatta sitä, että tämä toinen koira alkoi hieman rähjäämään meille..) Ohituksissa en käyttänyt makupaloja tmv.

Liikkeestä maahanmeno
Harjoittelin Kingin kanssa muutamaan otteeseen liikkeestä maahanmenoa. Makupalat eivät olleet parhaasta päästä, mutta kun nopeasti käsien saatavilla ei ollut muutakaan, niin kuivanappulat saivat kelvata. Otin aluksi muutaman askeleen seuraamista, joka meni melko hyvin. Annoin Kingille pian käskyn: ”maahan!” – näytin hieman kädellä apua, että mies tajusi mennä maahan kun minä jatkoin pian matkaani muutaman askeleen eteenpäin. Toistin tämän muutaman kerran. Kingi oli harjoituksen ajan koko ajan kiinni hihnassa.

Luoksetulo
Luoksetulon otin myös vain muutaman kerran, sillä ulkona oli melko kylmä. Käskin Kingin ensin perusasentoon, jonka jälkeen jätin hihnan Kingin kaulaan (ja tiputin toisen pään maahan) ja kävelin muutaman metrin päähän Kingistä. Annoin käskyn: ”Tänne!” ja koira säntäsi pian eteeni istumaan, jonka jälkeen käsky: ”Sivulle”. Kingi tuli sivulleni, tosin hieman laiskahkosti ja vähän väärään paikkaan. (hieman sivuttain). Toistin harjoituksen ja pian koira olikin jo oikeassa paikassa perusasennossa.

Yhteenveto
Harjoittelimme todella vähän aikaa, mutta Kingillä oli halu mennä pienten lapsien luokse. (hyviä kokemuksia niistä, tykkää kun ne rapsuttelee Kingiä jne.) Poika totteli kuitenkin melko hyvin. Toisten koirien ohittaminen sujui mielestäni melko hyvin, huomioon ottaen sen, ettei poika ollut nähnyt n. 1,5-2 viikkoon toisia koiria.


Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *