agiagiagi.

kirjoittaja

in

Eilen käytiin kana-areenalla vähän treenailemassa, taas agia. Olikin ihan ”vippivuoro”, kun vaan kolme samaan aikaan siellä ja sitten puolen tunnin jälkeen oltiin Loviisana&Tatin kanssa kahestaan.

Soolon kanssa harjoteltiin vähän valssaamista, vähän oli mielessä Lotan viikonlopun radanpätkiä ja mölliryhmän valssi/persjättö/valssi eri paikassa – harjotuksia tehtiin kahdella aidalla ja putkella. Vähän on kyllä hiomista mulla !

Takaakierto sujuu ihan jees, tosin voi lähtee reilumminkin sinne. Mun pitää kiinnittää huomiota, että blokkaan sen riman siinä, enkä mee vaan siivekkeen eteen liian lähelle (”tarkasti”).
Takaaleikkausta kokeiltiin parissa kohtaa, mut olin jättäny mun suunnitelmat sitä varten kotiin, joten vähän heikosti osaan vielä soveltaa ja miettiä mielessä pätkiä, missä vois soveltaa sitä (/muitakaan ohjausjuttuja), niin ei sit niitä tehtykään kovin paljoa, vaikka se olikin viime treenien jälkeen tarkoitus… No, ens kerralla sitten!;)

Niin ja Solppa lähti itekseen ihan innoissaan menemään puomia, jossakin välissä kun en ihan ollu mukana.. aluks olin että apua, kun se on menny vaan hihnassa ja siinä naminavulla ihan vaan pari kertaa, mut eipä siinä sitten mitäään :——D Pitäis vaan saada nyt toi laatikkotemppu treenattua loppuun vauhdin ja suuntien kanssa kotona! Mutta pikkuhiljaa… :–)

Voisin alkaa kiinnittämään enemmän huomiota siihen, että soolo pystyy odottamaan omaa vuoroaan nätisti, vaikka kontaktiharjoituksilla? Tai muulla odottelu treeneillä. Kun vaan malttaisi itse tehdä töitä tämänkin eteen!

AH. Vähän ihana viikko ollut nyt, meillä on Jämsän toisen asteen opiskelijoilla seutuviikko, mä valitsin ratsastuskurssin tähän. Niin oon ollu vaan ratsastelemassa koko viikon ilman että tarvii ajatella koulujuttuja/läksyjä:) Tosi jees! (varsinkin kun tästä saa vielä yhden kurssin!) Vähän huomaa, etten oo ratsastanu nyt muutamaan vuoteen, kun ei osaa kunnolla mitään, mikä ennen oli helppo… mutta se onkin kyllä kivempaa kun muistinkaan! =D
Ja ens viikko vielä syysloma <3


Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *