23.01.2007, koirahiihtoa.

Kävimme eilen ensimmäistä kertaa tänä vuonna hiihtämässä, mutta tänään kuitenkin laitettiin vasta valjaat päälle ja poika pääsi vetämään kunnolla. Kingi oli aivan innoissaan kun näki, että ollaan lähdössä hiihtämään. (sukset & Kingin husky-valjaat mukana ulos tultaessa.)
Kun avasin suksia ”paketista” niin mies otti husky valjaat suuhunsa, haluten ne jo päällensä, että pääsee juoksemaan. Kingi oli innoissaan ja ”pomppi” kun kävelimme pellolle, minä kantaen suksia ja sauvoja.

Kun pääsin suksien päälle ja vauhtiin, niin Kingikin oli aivan innoissaan vetämässä ja se vetikin melko lujaa. Jonkin matkaa se jaksoikin juosta kovaa, mutta kun menimme samaa ”rataa” toiseen kertaan, niin mies ei enää oikein innostunut niin paljoa.

Hiihtämisen jälkeen opetin sisällä Kingille vähän temppuja ja terästin vanhoja temppuja. Uutena temppuna olemme harjoitelleet takajaloilla tanssimista. (Koira seisoo kahdella jalalla ja pyörii ympyrää.) Kingi osasi ’tanssia’ melko hyvin, siihen nähden, että tämä oli toinen kerta kun temppua harjoiteltiin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *