13.04.2007 – Lonkkakuvaukset.

Kingille oltiin varattu aika lonkkakuvauksiin Hakametsän eläinlääkärille, kello 16. Kingi tuli reippaasti sisälle eläinlääkäriin. Odotustiloissa Kingi ei oikein osannut rauhoittua ja olla ”tavallisesti” – se vaan touhotti ja piti ääntäkin hieman siinä. Odotellessa yritimme, ja saimmekin Kingin seisomaan hetkeksi puntarille – se hieman arasteli ensin sitä, mutta a poika nousi siihen kuitenkin pienen suostuttelun jälkeen. Kingin painoksi mitattiin 26,8kg. Eläinlääkäriä kohtaan Kingi oli hieman varuillaan, mitä nyt hieman peruutti kun eläinlääkäri tuli koskettelemaan, mutta antoi kuitenkin nätisti tehdä tarkastuksen. Eläinlääkäri antoi Kingille nukutusainetta ja muutaman minuutin päästä Kingi oli unessa – ihan samantien se ei antanut periksi. Kingi nostettiin röntgen huoneeseen ja aseteltiin siellä. Kingin jalkoja oli hieman vaikea kuulemma saada suoraan, joten lonkista otettiin muutamat kuvat – ennen kuin onnistuttiin. Eläinlääkäri arvioi lonkat B- lonkiksi, mutta sanoi myös, että voivat myös hyvin olla A- lonkat. Nyt jännitellään jonkin aikaa kennelliiton lausuntoa.

Illemmalla Kingille tuli kova migreeni, josta aluksi huolestuin, mutta onneksi kasvattaja osasi kertoa asian oikean laidan. Seuraavana aamuna Kingi olikin jo ihan pirteä ja normaali itsensä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *