17.01.2009 – vkl kuulumisia.

Eilen päätettiin, että lähdetään pikkuisen kanssa tutustumaan vähän (esi)kaupunkielämään.
Suunnattiin siis äidilleni, Tampereelle. Kingi jäi tällä kertaa maalle mummin seuraksi. ;–) …siitä se tykkää, kun mummi tykkää vähän lahjoa ja lelliä tuota otusta aina välillä, mutta sallittakoon se, kun ei tuo onneksi ihan jokapäiväistä kumminkaan ole.. ;–)

Tampereella Soolo pääsi siis ensin tutustumaan äitin asuntoon ja sen jälkeen Hasseen.
Äitiä vähän jännitti, että miten Hasse suhtautuu kakaraan, mutta toinen oli vaan häntä heiluen ja ystävällisesti tutustumassa. Pian ne sitten jo vähän leikkivätkin keskenään. Alkuun pentu oli vähän jännittyneen oloinen, mutta tosi pian se oli samallalailla kiusaamassa Hassea, kuin mitä se kotona Kingille tekee, eli hyppi ja veti turkista, hännästä ja korvista. ; )) Kyllä Hasse sille kerran vähän murahtikin, kun meni vähän yli riehuminen ja pentu kyllä kuuntelee sitten kiltisti.

Eilisen päivän aikan käytiin myös vähän käppäilemässä, pääsi pentukin vähän tutustumaan enempään hälinään, kun kotona sitä juurikaan ole. Autoja kulki koko ajan ja ihmisiäkin, pyöriä ja lapsia.
Aika reipas se oli, autot ehkä vähän ihmetytti, mutta niihinkin tottui jo vähän, kun takaisin päin tultiin ja Hassen vierellä oli turvallista tallustella. 🙂 Lenkin aikana käytiin vielä metsässä, missä pentu sai juosta vapaana ja siellä harjoiteltiin taas luoksetulojuttuja.
Pihaan tultua vielä vähän leikittiin, kun oli lapsia vieressä ja kivastihan se leikkii vaikka onkin vieras paikka, eikä meinais päästää millään irti. ;–)

Päiväruuan aikaan sitten vähän reenailtiin seisomista, maahanmenoa (ja muutama sekunti siinä pysymistäkin), perusasento juttuja ja semmosia leikinvarjolla.

Tänään ollaan sitten myös käppäilty täällä, ihmeellistä ollut pulkat, joissa on lapsia vedettävänä, poikien jääkiekkopelailut ja nyt autot on taas enempi semmoisia, minkä perään voisi vaikka ehkä vähän lähteä juoksemaankin…
Lenkkien aikana muutaman kerran ollaan pysähdytty vähän leikkimään. Vähän hiljaisemmilla alueilla oon pitänyt pentua myös vapaana, juossut välillä karkuun, kutsunut ja bileet ja monenmonta kertaa poika tulee täysillä vauhdilla luokse, jipiikivaasuperiamätuun !

Iltapäivällä tuli kyläilemään myös Arttu (Stoorybook’s Double-O-Seven). Taas oli vähän jännää aluksi, mutta rohkeasti se pian oli tekemässä tuttavuutta tämänkin kaverin kanssa ja vähän riehaantuikin vetämään omaa ralliaan ympäri kämppää. :–) Arttu käyttäytyi myös oikein mallikkaasti pennun kanssa.
Arttu on siis Hasselle (ja Kingillekkin) entuudestaan tuttu kaveri, jonka kanssa on käynyt monesti leikkimässä :–) Tajusinpa tässä myös, että Arttu on Näpsän veli ja Näpsää oon usein käynyt netissä Keywordsin sivuilla ihastelemassa ! ;–)

Pentu onnistui myös vierailun aikana tiputtamaan ruokapöydältä sokerikipon lattialle – ilmeisesti kukaan ei ollut just silloin katsomassa sinnepäin – kun pojankoltiainen keksi, että sieltä pöydästä vois löytyä jotain kivaa syötävää… ei onneks kumminkaan astioita rikkonut. : D: DD

Illalla kotiintulomatkalla vielä pysähdyttiin huoltoasemalla, missä oli taas paljon autoja ja ihmisiä. Alkuun ehkä vähän jänskätti mutta hetken tuumattuaan pentu oli ihan lepposasti ja leikittiinkin taas siellä vähän. :–)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *