Jostain kumman syystä meidän elämä on ollut niin kiireistä viimeaikoina, että bloginpidolle ei ole löytynyt aikaa. Pakko saada kuitenkin ajantasalle, joten tässä meidän monen viikon takaiset kuulumiset.
Yhtä nollaa vaille kolmosissa, agilitykisat Lempäälässä!
Käytiin 11.päivä lauantaina kisaamassa Tamskin kisoissa Lempäälässä. Luvassa oli kolme agirataa ja poikien kasvattajan tapaaminen. Lähdin kisoihin vähän ”hälläväliä” asenteella, mennään pitämään hauskaa ja nautitaan siitä kisaamisesta. Se on oikeesti niiiin kivaa.
Kisapäivänä saatiin mielestäni kolme ihan hyvää rataa, joista yksi oli super! Ensimmäiselle radalle lähdin pelonsekaisin tuntein, ei ollut sitä fiilistä ”nyt tehdään nolla”, vaan olin varma, että hyllytetään. En pyytänyt ketään edes videoimaan rataa, rata tuntui vaikealta ja ajattelin, ettei olis kumminkaan mitää katsottavaa..
Mun filosofia tän asenteen suhteen ei sitten pelittänytkään :–D
Tehtiin ensimmäisellä radalla nimittäin luva-nolla! Kaikki pelitti ihan loistavasti ja musta tuntui kivalta! Sijoituttiin toisiksi.
Tiina selitti radan jälkeen monta juttua, missä saadaan kiriä kolmosiin päästessä aikaa. Kontakteilla menee monta sekuntia, kun itse jarrutan omaa liikettä jo Soolon ollessa A:n harjalla, keinulla jäin haaveilemaan ja nauttimaan, kun se tekee hienot kontaktit. Tiina huusikin mulle siinä vaiheessa jo ”MENE NYT MENE!!!” radan reunalta :–D
Mulle ei siis tullut mieleenkään, etteikö meidän aika riittäis LUVAan, koska ”pakkohan sen on aina riittää, jos saadaan nolla” 😀
Täytyy kuitenkin alkaa treeneissä kiinnittämään huomiota treenatessa, että en itse jarruta liikkeellä kontakteilla, vaan Soolo tekisi ne mahdollisimman itsenäisesti. Sehän on ollut alunperinkin tarkoitus, mutta jostain syystä mulle on jäänyt tuollainen varmistelutapa – joten olen opettanutkin koiran siihen, että en juokse itse läpi/kauas eteen niin.
Uskon, että ei ole kovin iso vaiva, kunhan muistutellaaan ja saan omaan selkärankaani!
Seuraavat radat tuntuivat itsensä voittamisen jälkeen ”juostavilta”, mutta tuli aina jokin pieni virhe. Tein mm. kepeistä ongelman tutustumisessa ja niistähän se radan ainut ongelma lopulta tulikin.
Rataantutustumisessa tuli myös monia oivalluksia siitä, että miten paljon meillä on oikeasti Soolon kanssa vielä treenattavaa! Oon jotenkin ollut sellaisessa omassa kuplassa, ettei meidän tarvi treenata hirveän paljoa enää.
Oli saksalaista, vippiä ym. mitä Tiina&Pete ehdotti ohjauksiksi, mutta mun vastaus oli ”en mä tiedä uskallanko, soolis kumminkaan ei tuu tohon/tiputtaa riman” tms, koska niitä ei oo treeneissä vaan treenattu niin pitkään aikaan!
Loppuun täyty vielä mainita, että ONNEKSI ei volla vielä kolmosissa, siellä ei oo mun ohjauksilla vielä mitään saumaa!
muistatko, miltä tuntuu juopua kesäyönä, hölmöstä rakkaudesta
Kekkulilla ei nyt lopulta lähtenyt se toinen kulmuri pois, joka oli vielä pahasti lohjennutkin. Varasin 13.10 maannataina aikaa ja saatiinkin se heti. Eläinlääkärille kekkuli meni häntä heiluen. Piikki niskaan ja pian alkoikin jo nukuttaa.
Eläinlääkärillä oli monenmoista työkalua hampaan irroittamiseen. Lekurin mukaan hammas ei olis todennäköisesti lähtenytkään ilman sorkkimista, koska oli niin tiukassa edelleen. Lohkeaminen on ollut ”onni”, koska se on antanut uudelle hampaalle tilaa.
Herätyspiikki peppuun, pentu autoon ja takaisin kotiin. Kekkuli oli loppupäivän aika kännissä, vähän heräili, mutta kyllä se vasta seuraavana päivänä oli ihan oma itsensä.
Reppana. Mamin mussu.
Kekkulin känni-selfiet. Tsekkaa, muistuttaako sun viime lauantain selfieitä?
Kennelyskä
Ensin alkoi pentu köhiä, ei kovin voimakkaasti, mutta kuitenkin. Ihmettelin, onko sille jäänyt joku kurkkuun kiinni ja sitä köhiskelee. Meillä ei oo koskaan ollut kennelyskää ennen vieraana, mutta nyt täytyy tunnustaa, että on.
Noin viikko pennun yskimisen jälkeen alkoi Soolon yskiä limaa ja kakoa, vielä voimakkaammin, kuin pentu.
Soolo ei ollut ihan pakkolevossa heti kakomisen jälkeen, vaan sai vähän juosta vielä. VIRHE. Torstai-iltana oli ihan kamala tilanne, kun koirapoika näytti kipeämmältä kuin koskaan. Aluksi vain menin muuten vaan silittelemään Sooloa, jolloin huomasin, että onpa sen tassut tosi kylmät!
Ihmettelin, mitäs kummaa. Koiran olotila ei ollut vielä kumminkaan mikään paha, mutta parituntia myöhemmin se oli jo selkeästi kipeä. Tajusin mitata kuumeen ja sieltähän syy selvisi. Aluksi ei ollut paljoa, joku 39 astetta. Mittasin jonkun ajan päästä uudelleen ja samalla sitten olikin soiteltava eläinlääkärille.
Kuume nousi lopulta lähes 41 asteeseen. En nukkunut kyseisenä yönä oikein ollenkaan. Pakkojuotin Sooloa useasti ja seurailin vähän väliä. Lääkäriltä saatiin ohjeeksi antaa kipulääkettä (Norocapp) ja antibioottioa (Kefavet), joita multa löytyi onneksi entuudeltaan hyllystä.
Mieleen tuli väkisinkin niin selkeästi pari viimeistä päivää Kingin kanssa. Soolo sentään jaksoi liikkua, juoda ja syödä itsekin.
Seuraavana aamuna Soololla oli kuume jo onneksi laskenut, vaikka yöllä vielä soitin eläinlääkäripäivystykseen oman mielenrauhani takia. Huoli oli kova. Rauhoiteltiin, sä oot tehny kaiken voitavas kotona ja täällä me ehkä pistettäis se tippaan, otettais röntgen keuhkoista ja mahdollisesti verenkuva.
Lääkäri sano, että jos nyt et yhtään saa nukuttua, pääset kyllä tänne, mutta todennäköisesti kuume alkaa pian laskea lääkkeen vaikutuksesta. Koira hengitti rauhallisesti ja pystyi olemaan kyljellään (vaikka hengitysvaikeuksia olikin hieman), niin vaikutti ihan hyvältä.
Meillä siis elelty tällä hetkellä rauhallista elämää, vältetään treenejä ja ylimääräistä rasitusta. Ulkoiltiin hihnassa. Täytyy toivoa, ettei olla kovin montaa koirakaveria vielä tartutettu – vaikka joku valitettavasti sen meiltäkin sai tietämättömyyden tähden 🙁
Soolo on ollut antibiootilla 8 päivää. Tänään Soolo pääsi ensimmäistä kertaa hieman rälläämään Keijon kanssa ja voi sitä koirapoikien riemua!!
Oon niin kiitollinen meidän eläinlääkäristä, joka ei tee työtään rahan vuoksi, vaan rakkaudesta eläimiin. Ihanaa, kun saa apua lähes joka tilanteessa, vaikka nyt me ollaan kyllä tarvittu vähän turhan usein lääkärin apuja.
Vanhoja ystäviä, lenkkiä ja treeniä
Ennen koirien sairastumista tehtiin jotain ihan superkivaakin!
Ihanaa, kun kaikki koolla kerrankin. Ollaan nähty Juuliaa&Voittoa, Melissaa&poikia, sekä Ilonaa&Haltia, sekä Viivä.
Ne koiratytöt, joista kaikki tää innostus tähän juttuun lähti. Ihania ihmisiä, ihania koiria. Kullanarvoisia hetkiä. Sama vanha rämpininen jatkuu.
Melissan kanssa käytiin vähän tokoilemassa ja hakuilemassa. Soolo oli superhakukoira, hyvä treeni. Ensimmäiseltä hain hajun, toiselle lähti hyvin ilman apuja. Soolo teki myös vähän ruutua lelun kanssa ja eteenmenoja.
Eilen kävin kouluttelemassa agin alkeisryhmää (vai pitäisköhän sitä sanoo jo jatkoksi, koska ne on niin taitavia?). Ratatreenissä tutustuttiin välistävetoon ohjauksena, sit katsottiin, miten vinokepeillä voi opettaa kepit (monet innostui tästä) ja aloiteltiin keinun opettamista. Monet koirat oli tosi reippaita ja musta on vaan niin kivaa koulutella. Nyt, kun ei ollu omaa koiraa mukana, pysty keskittymään siihen paremmin.
Oli ihana nähdä jälleen myös Ilonaa ja Halti-poikaa. Meillä on niiiin hienot colliepojannulikat, että niistä vielä molemmista kuullaan monta kertaa!
