27.09.2008 – Taasen mätsärihulinoita.

Odottamassa kehään menoa.

Käväistiin eilen Jämsän Himoksella mätsärissä pyörähätämässä. Odotuksia ei ollut liiemmin sijoituksista, lähinnä harjoitusta kummallekin koiralle lähdettiin hakemaan. Kingi ja Hasse esiintyivät kummatkin ihan nätisti, iloisuutta/energiaa olisi voinut olla vähän enemmän kummallakin, mutta kohtalaisesti antoivat kummatkin tutkia itsensä. Kingi ei kamalasti tykännyt siitä, että sen takapäätä kosketeltiin, johon siihen voitaisiin vähän kiinnittää huomiota, mutta muuten oli nätisti ja kaikki antoi katsoa.
Saatiin Kingin kanssa punainen nauha ja Hassen kanssa sininen. Yllätys oli hirveän suuri, kun pääsimme punaisten kehässä jatkoon, mutta sitäkin suurempi, kun sijoituimme toisiksi punaisten kehässä, tuloksena siis PUN2!! Jee.
Hienosti siis meni. Hassen kanssa ei sijoituttu enää sinisten kehässä, mutta en sitä odottanutkaan, kun sijoituimme jo Kingin kanssa.

Yritin harjoitella Kingin kanssa myös vähän tokoliikkeitä, paikallamakuu on vaan se päänvaiva. Mikä siinä on, kun ei voi pysyä paikallaan ja hiljaa? Kotona toimii upeasti, mutta… no, treeniätreeniä!

Mätsärissä näimme myös paljon tuttuja, mm. Emma&Panda -koiraleiriltä, Iina&Viivi ja Kassun ja Kossun kanssa (näin Kossun vihdoinkin! Sijoittuivat muuten PUN3(vai PUN4?), onnittelut!

————————

Tänään meillä kävi kylässä pikaiseen Kingin serkkupoika. Hasse on meillä hoidossa tämän viikonlopun. Kävimme kokeilemassa koirien kanssa metsässä hakua; koirat ei oikein toimineet – tiedä sitten oliko liian iso alue / vaikeat piilot vai vaan muuten jotain mätää reeneissä. Hasse näytti toimivan hyvin, mutta yllättyi kun metsässä tuli ihminen yhtäkkiä vastaan ja alkoi haukkumaan – no niinhän hakukoirien kuuluisikin kai, mutta ei kumminkaan ihan näin :D. (luulen, että oli etsimässä makkarajälkeä tms.)
Kingilläkin aiemmin mennyt paremmin, nyt vaan sähläs ja yritti mua saada mukaan sinne, nameja mammalta ja veti vähän edestakaisin siinä välillä. Löyty se ihminen sieltä metsästä kumminkin!

Kingi on ollut ihan yli miellyttämishaluinen nyt kun Hasse on ollut viemässä siltä ainoan onnellisen ylilellityn koiran roolia. Huomaa, kuinka se on paljon enemmän mukana mitä sen kanssa tehdään ja aivan täpinöissään koko ajan. (olisikin se aina tämmönen treenatessa!) Kotiagilityäkin mentiin pitkästä aikaa; käännöksiä erikulmista hypyille & kiusausesteitä väliin, kepit on kyl kivat sillä, vauhtia tullu lisää niihin!
Kyllä se osaa, kun sen vaan saa tekemään kunnolla. (:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *