13.04.2009 – pääsiäisloman touhuja.

Perjantaina laitettiin koirat ja kamat autoon ja suunnattiin viikonlopun viettoon äidille. Hasse oli kyllä niin riemuissaan nähdessään äitiä pitkästä aikaa. (ja taisi se ilo olla äänistä ja ilmeistä päätellen molemminpuolinen. ;–D )
Viikonloppu meni siellä lenkkeillessä, varsinkin sunnuntaina oli aivan ihana sää! Aurinko paistoi ja lämmintäkin oli. :p Harjailin koirat pihalla, kun siellä kerran tarkeni.

Sunnuntaina palailtiin kotiin, Hasse jatkaa meillä majailuaan vielä muutaman tovin. Kyllä Kinginkin kunto kasvaa ja lihaksia tulee entisestää, kun joutuu juoksemaan tota apinaa karkuun ja välillä sen peräänkin. ;–p

Hassen kanssa yhteiselämä sujuu ihan ok’sti. Paitsi että kissat vihaa sitä, mikä ei oo kyllä kummoinen yllätys, Hassen kokemattomasta käytöksestä niitten kanssa. Hasse yrittää välillä leikkiä ja jahdata niitä, mistä kissat ei yllättäen taida oikein tykätä. ;–)

—-

Tänään treenailtiin viikonlopun edestä, vaikka sää ei ollutkaan enää niin mieluinen. Täällä on siis kuraista ja märkää, hyi! Ulkoiltiinkin ja sain jotain epätoivoisia räpsäisyjä otettua koirien peleistä.

Hassen kanssa kertailtiin tuttuja juttuja. Ja opetellaan sitä leikkimistä, ja ai että, toi koira on kiva! Hassen voitettua vetoleikin se tulee välittömästi tyrkyttämään sitä uudelleen innolla. Vielä se paukuttaa alussa..
Perusasento alkaa paranemaan. Vielä paljon hiottavaa, mutta aika hyvin tuo on sitä oppinutkin näiden muutamien päivien sisällä. :—) Noutokapulan pitämistä pitäisi alkaa myös tolle opettamaan, oon vaan vähän laiska. :–p

Kingin kanssa leikittiin ja riehuttiin vaan pääasiassa. ;–p Heittelin sille sukkapalloa ja jätkä tyytyväisenä haki sitä mulle, kun Hasse ei ollut vieressä sähläämässä.
Kingin kanssa vähän imuteltiin kanssa, mut hmm, en oikein taida osata muuta kun sählätä…
;—-D

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *