Tekijä: evie

  • voidaan sinkoo sinne tänne tai viel vaik pidemmälle

    kirjoittaja

    in , , ,

    Meidän toinen tokokoe oli Jyväskylässä, tuomarina Tuire Marjamäki. Mua ei jännittänyt enää lähellekkään yhtä paljoa, kuin ensimmäisessä kokeessa ja sen vuoksi kaikki tuntuikin paljon kivemmalta. Mä nautin, että sain olla ton kanssa kehässä tekemässä! Paikallamakuu mua edelleen jännittää, koska just tapahtuu kaikkea mahdollista siellä kesken suorituksen. Muuten meidän tekeminen oli paljon kivempaa, kuin ekassa kokeessa.…

  • collieiden harrasteleiri hartolassa!

    kirjoittaja

    in , ,

    Kuva: Kai Karuveha ÄLÄ HUIDO NIILLÄ KÄSILLÄ!!! NE ROLLAA KU HELIKOPTERI eikä auta MIHINKÄÄ. Ohjaa ja kerro koiralle, mihin mennä! Olin odottanut tätä viikonloppua taas pitkän aikaa. Mitä uutta annettavaa ihan uudella ihmisellä meille on agilityn suhteen? Toki odotukseen liittyi myös sukulaiskoirien tapaaminen ja kiva yhdessäolo muiden collieihmisten parissa. Vietettiin Soolon kanssa viime viikon lauantai…

  • eikä kukaan enää pääse meidän väliin

    kirjoittaja

    in

    Keskiviikkona päästiin Auroran mukana Killerille tokotreeneihin, jossa siis collieihmisiä lähinnä. Nyt meitä oli viisi ihmistä mukana ja saatiin ihan mukavat treenit aikaiseksi. Tein Soolon kanssa vähän seuraamista, laukun kiertämistä ja siihen stoppia, sekä maahanmenoja edestä makupalan kanssa (näihin pitää saada lisää nopeutta!) Paikallamakuu uudessa paikassa, uusien koirien kanssa sujui älyttömän hyvin. Soolo oli hiljaa, pääsin…

  • korpilahdelta päivöö

    Ajattelin kertoilla vähän meidän kuulumisia, koska elämässä on tapahtunut nyt vähän isompia muutoksia viimeaikoina. Muutettiin Soolon kanssa maanantai-iltana vihdoin pysyvästi Korpilahdelle, tosin vain ensi vuoden ajaksi. Aloitin siis tiistaina opinnot Alkio-opistolla ja katsotaan ensi vuonna, kuinka paljon hyötyä tästä on ollut. Asutaan mukavasti rivitalokaksiossa. Soolo joutui eilen olemaan ensimmäistä kertaa yksin koulupäivän ajan ja naapurilta…

  • ensimmäinen tokokoe! JEEE

    kirjoittaja

    in ,

    Huomenna se koittaa. Meidän ihka ensimmäinen tokokoe, hui. Eilen kuulin suru-uutisen koskien Soolon isää, Rikua. Rikulla oli kivut tulleet elämää rajoittaviksi ja herra jo aika väsynyt. Mä niin rakastuin tuohon otukseen silloin monta vuotta sitten. Elämä on ihan liian lyhyt välillä ja menee niin kovin äkkiä. Asiaa miettiessäni päätin, että mä nautin, ainakin yritän, joka…

  • läheltä liippaa ja jalostustarkastus

    Lauantaina oltiin Orivedellä PAGTin järjestämissä agilitykilpailuissa. A-rata oli täyttä kaasuttelua ja Soolo kävi liian kuumana – alan yhdistää tuon, että Soolo ei osaa hakea esteitä siihen, että se käy niin kuumana. Miljoona virhettä, jotka kaikki lähti siitä, kun meinasin vähän kompastua puomin jälkeen ja tuli kiire. No, muutenkin jäi tosi huono fiilis tuon radan jälkeen,…

  • jauuuu agiepiksissä on kivaa

    kirjoittaja

    in , ,

    Solppis palkintolelu suussaan :3 Eilen jaksoin sittenkin lähteä ajelemaan Orivedelle agilityepiksiin. Kenttä oli tuttu, koska siellä käytiin viime kesänä muutaman kerran treenailemassa. Osallistuttiin vain kilpailevien radalle, joka suoritettiin kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla Soolo sai vähän päästellä höyryjä – keppien hakeminen ei ihan mennyt nappiin ja tulihan siellä jotain muutakin toheloitua. Seuraavalla yrityksellä rata tuntui jo…

  • pursuu treeni-intoa !!

    kirjoittaja

    in

    Eilen oli taas meidän oman Jämsäläisporukan agitreenit. Meillä on kyllä niin kiva porukka nykyään mukana, että treenejä melkein odottaa innolla. Yritettiin tehdä jotain ”kamalaa juoksurataa” – tehtiin siis mahdollisimman pitkillä esteväleillä jotain suht helppoa rallittelua – mikä on toisaalta meille ollut hieman ongelmallista, kun pitää saada koira irtoamaan esteille itsestä kauempaa. Toisaalta harmittaa, että mulla…

  • yksi kesän kohokohdista: Maple Yard leiri

    kirjoittaja

    in ,

    Perjantaina lähdettiin ajelemaan taas kohti Kuralan kartanotilaa, jossa Soolon kasvattajan järjestämä koiraleiri taas järjestettiin, tää oli meille kolmas vuosi! Tänä vuonna leiri järjestettiin yhdessä Purple Pearl’s kennelin kanssa yhteistyössä, joten oli ihan huippua nähdä muutama senkin kennelin kasvatti mukana ja tutustua näihin koiriin paremmin. Leirillä oli mahdollisuutta treenata tokoa, hakua tai agilityä. Meidän viikonloppu koostui…

  • Mä en haluu paljon, vaan mä haluun kaiken

    kirjoittaja

    in ,

    Kevät ja alkukesä ollut melko kiireinen ja koirahommat on jääneet vähemmälle, mikä on harmittanut mua ihan liikaa! Oon rampannut muutamissa pääsykokeissa, mutta en silti tiedä yhtään, mitä ensivuosi tuo tullessaan ja missä ollaan syksyllä. Vai ollaanko missään? En tiedä, haluanko mennä johonkin toiseen kouluun opiskelemaan vuodeksi, jos tiedän jo nyt, että se ei ole se…