asia, jonka lähes kaikki unohtavat palkatessa

JSPKH ry järjesti perjantai-iltana jäsenilleen Johanna Nivalan viettikoulutuksen. Olin ajatellut etukäteen, että tästä ei olisi niin paljoa hyötyä, kun olin jo aiemmin joulukuussa Juha Korrin viettiseminaarissa, jossa samalla järjestettiin ”Olisiko koirastani suojeluun” -testi.
Mun ajatukseni olivat taas kerran vääriä, en oo pitkään aikaan saanut näin isoja täröinoitä ja innostuksen kipinöitä koiraharrastuksesta!

Ymmärsin yhden illan aikana mielettömän paljon koiran (erit. Soolon) ajatusmaailmasta, että en voinut olla miettimättä aihetta koko loppuiltaa! Koulutus alkoi kuudelta, pääsin lähtemään puoli kymmenen maissa kentältä – tosin mun ensimmäinen keissini ei kovin pitkälle kestänyt, tajutessani, että se koira tais tosiaan jäädä sinne kentän laidalle häkkiin..

Aluksi mietittiin, mitä ylipäänsä tarkoittaa vietti? Mulle se on sellainen koiran sisäsyntyinen ominaisuus, jota ei voi saada lisää, saatika poistaa koirasta. Kasvatuksella voidaan kyllä vahvistaa ja luoda positiivista mielikuvaa eri asioista, mutta viettiä ei saada lisää.

Mitä vieteillä voi tehdä? Minkälaisia erilaisia viettejä on? Saalis-, taistelu-, lauma-, puolustus-, sekä sukupuolivietti. Käsiteltiin taas erityisesti tuota laumaviettiä, koska se on yksi tärkeimmistä.
En osaa vieläkään päättää omassa ajatusmaailmassani sitä, toimiiko ns. laumanjohtajateoria. Toisaalta koira aina käyttäytyy siten, miten sille on edullisinta ja mistä se saa eniten palkkaa, mutta esim. Johanna perusteli tätä sillä, että koirilla on aina tietyssä porukassa jokin selvä järjestys, miten ne toimivat.
Toisaalta ajattelen, että se on ihmisen määrittelemä teoria, joka luo helpon ymmärryspohjan sille käyttäytymismallille, jota koiraeläimet useinmiten harjoittavat.

Pitkän luentopohjan jälkeen aloitettiin myös tekemään koirien kanssa. Tämä oli myös hyödyllinen osuus koulutuksesta: näki useita erilaisia koiria ja kaikille löytyi jotakin asiaa, mitä lähteä vahvistamaan koulutuksessaan.
Soolon kanssa leikkiessäni ensimmäinen kommentti oli ”Toihan oli kuin suoraan oppikirjasta!” – joo, olin vaan kuunnellut, mitä kouluttaja juuri sanoi ja toteuttanut sitä parhaalla osaamallani tavalla.
Minä, uskoakseni myös monet muut koiraharrastajat palkkaavat koiriaan taisteluleikein. Olen pitänyt pennusta asti tärkeänä asiana sitä, että koira osaa irroittaa otteen sitten, kun tahdon. Toisin sanoen koiralle opetetaan käsky ”irti”. Toimiihan se, yleensä.
Soolo jää tästä kuitenkin aina ”kierroksille” ja haluaisi vain kokoajan lisää! Sen halu taistella jää päälle, kun lelu meneekin yhtäkkiä taskuun.

Rauha.

Tuttu sana, olen varmaan kuullut jossain ennenkin? En ole vaan ymmärtänyt oikeasti, mitä se tarkoittaa. Johanna osasi selittää tämän minunkin putkiaivoille niin, että ymmärsin. Ainakin tahdon uskoa niin!
Taisteluleikin pitää siis päättyä siihen, että koira saa vain pitää lelua suussaan, halutessaan ravistella sitä ja lopulta pudottaa.
Tämä tilanne on se ”kaatopaikka” tai ”roskaläjä”, johon koira saa purkaa kaiken sen kakan, mitä se kerää saalistaessaan ja taistellessaan saaliista. Koiralla on siis oltava jokin tyhjennysalue, jossa saa purkaa itseään ihan vapaasti.

”Rauhassa” voi vaikka ottaa koiraa pannan lähettyviltä kiinni, silitellä ihan rauhassa ja kehua koiraa, että olitpa hieeeeeno, toooosi taitava koira…
Mikäli koira päästää otteensa irti lelusta, se viedään siltä pois, eikä sitä saa enää uudelleen (paitsi uuden saalistuksen & taistelun jälkeen). Lelu EI mene suoraan taskuun piiloon irti käskyn jälkeen (ellei koira oo vahingossa unohtanut lelun olemassaolon välillä).

Muista jatkossa palkatessa koiraa taistellen kolme seuraavaa pykälää:

  • saalistus: lelu lähtee mutkitellen karkuun, EI TÖRKÄTÄ KOIRAN SUUHUN (mieti ”itsemurhajänis”), ohjaajan merkitys tärkeä
  • taistelu: yleensä paras on, kun koira ei pidä hirveää mölinää ja örinää repiessään, koska silloin sillä ei ole niin paljoa painetta ohjaajan puolelta, nyt saa repiä ja kunnolla!
  • rauha (!!!!!) : lelun saa myös tappaa! Tämän mä unohdan aivan liian usein! Huomasin eron Soolon käytöksessä välittömästi tämän jälkeen.

  • Mulla on järjetön ikävä tämän parivaljakon kommelluksia <3

    Johanna myös puhui, että monet hieman piippaavat tai vuotavat koirat on saatu paljon hiljaisemmiksi pelkästään sen myötä, että niille on opetettu tuo rauha. Mä uskon, että tästä on meillekkin paljon hyötyä – Soolo tietää, että on jotain tavoiteltavaa. Ainakin seuraavan koiran kanssa osaan myös kiinnittää tähän huomiota.

    Kysyin myös neuvoa meidän komentamisongelmaan. Olen avautunut tästä ehkä apauttiarallaa joka postauksessa, joten useimmat lukijoista varmasti muistavat tämän! Johanna selkeytti mulle paljon mun omaa käyttäytymistäni näissä tilanteissa.
    Sooloa pitää päästä kieltämään tästä ihan ronskistikin. Jos ei usko, niin seuraavalla kerralla koira oikeasti luulee, että kuolee jos vielä jatkaa tota pelleilyä. Se on saanut pompottaa mua jo aika pitkän aikaan. ÄLÄ UHKAILE ELEILLÄSI, vaan käy suoraan esim. ottamassa vähän kiinni ja sanomassa, että nyt oikeasti riitti!
    Jos koira meinaa lähtee lällättelemään ja karkuun, niin näitä tilanteita ei saa päästää tulemaan – koira on liinassa siihen asti.
    Muista olla koiralle jatkossa reilu: hiljaa pitää olla ehdottomasti vain silloin, kun ollaan käskyn alla. Kentälle tullessa tms. saakin pitää ääntä, mutta heti kun aletaan hommiin, niin ei yhtään!

    Oli taas kiva vähän yrittää muuttaa ihmisten mielikuvaa collieta kohtaan, kun ”Ompas omituista, ravisteltava collie! Kiva nähdä välillä tollasiakin, joilta löytyy saalis- ja taisteluviettiä, eikä hätkähdä pienestä.”
    Onhan se valitettavan totta, että useimmat ovat sellaisia vähän lössyköitä, mutta onneksi on tälläsiä kultakimpaleitakin <3 Tässä vielä lupaamani spurttikisa -video:


    Käytiin tänään myös agikisoissa, niistä postailen piakkoin, kunhan saan videot käsiini!

    leikki-ikä koko ikä

    Ihan tavallinen päivä muiden joukossa, mutta yksi juttu teki siitä erityisen! Soolo ei oo yleensä leikkinyt muiden, kun Kingin kanssa kunnolla.
    Tän vuoksi musta oli jotenkin erityisen ihanaa, kun koulukaverin koira Aada ja Soolo innostuivat telmimään meidän tehdessä koulujuttuja!

    Tämmöstä meininkiä meidän ilta;


    Kingi olit niiin rakas !

    Mä en tiedä edes mistä aloittaa. Ei oikein löydy sanoja kuvaamaan. Vaikeeta kertoa, haluun, että tää on vaan pahaa unta. Itkettää katsoo kuvia, videoita vielä enemmän.
    Jouluaattona mulla oli vielä kaksi maailman ihaninta ja eläväisintä koiraa. Kingi ja Soolo leikkii keskenään, Soolo härnää Kingiä leikkimään, kun toinen on narussa kiinni. Nyt on vain yksi. :–( Raaastava ikävä!



    Joulupäivänä isä ihmettelee jo päivällä, kun Kingille ei maistukaan yhtäkkiä maksalaatikko, joka on aina ollut koiran ykkösherkkua. Eikä maistu oikein mikään muukaan.
    Seuraavana päivänä olin jo huolissani, kun ei meinannut kakkaakaan tulla, eikä koira vieläkään syö, joten mentiin heti Korpilahdella kunnaneläinlääkärille. Eläinlääkäri luuli aluksi oireita ummetukseksi, mutta päätti lähettää meidät varmuuden vuoksi Jyväskylän Otsoon, jotta saataisiin verikokeet ym tehtyä varmuuden vuoksi. Kingillä oli tällöin jo kuumetta noin 39 astetta.

    Otsossa Kingiltä otettiin verikokeet, joiden tultua se laitettiin välittömästi tiputukseen, koska oli niin kuivunut. (oli kuitenkin juonut kotona suht normaalisti, joten en osannut edes epäillä..) Laajat verikokeet paljastivat myös, että nyt on oikeasti jotain hätänä. Myös tunnuseltaessa Kingin vatsa oli pinkeä ja kivulloinen. Kingiltä otettiin röntgenkuva mahasta – suttuinen kuva, maksa suurehko ja peräsuolessa hieman ulostetta.
    Tämän jälkeen vielä ultrattiin, joka vahvisti epäilystä haimatulehduksesta.

    Kingi sai lääkkeet suoneen, nesteytyksen ja me päästiin lähtemään kotiin. Mä alan itkeä jo maksaessa eläinlääkärin laskua, koska tajuan, että tämä on oikeasti vakava juttu. Kingi ei ehkä selviäkään tästä.. toivo itää huomiseen, sen on selvittävä, se on vahva koira, mun ensimmäinen! Lääkäri ei anna liikaa toivoa, mutta yrittää parhaansa.

    Kotona Kingi ei syönyt mitään, eikä nyt juonutkaan enää ollenkaan. Tassut oli yöllä tosi kuumat tunnusteltaessa, eli varmasti kuumetta riitti. Käytiin pihassa pari kertaa pissalla. Kingi on aika nuutuneen oloinen, mutta tulee ovella vastaan kaupasta tullessa ja muutenkin tarkkailee ympäristöään. Säikähtää ilotulitteita ja juoksee vähän, mutta pääasiassa nukkuu ja tuntuu olevan lääkkeistä hieman sekaisin.

    Nukkumaanmennessä ja mun ollessa sängyssä Kingi tuli jossain vaiheessa sänkyyn myös, änki vartavasten kainaloon, makasi siinä rapsuteltavana pitkän aikaa. Jossain vaiheessa vaihtaa asentoa ja katsoo mua pitkään silmiin, kun yritän nukkua. Se tuijotus ei lakkaa ja musta tuntuu, että tää on oikeesti meidän viimeisiä hetkiä yhdessä. <3 Kingi tietää, että se on pian lähdössä pois täältä. Se on oikeasti kipeä, mä tajuan, mutta en halua uskoa, en millään. Kyllä se paranee. <3 Herään yöllä ainakin neljä kertaa pakkojuottamaan Kingiä ja se juokin mielellään, kun vähän auttaa. Aamulla mennään 10.30 tarkastukseen eläinlääkärille, Kingi on pirteämpi ja reippaampi, kuin eilen, mutta ei mitenkään merkitsevästi. Kuumetta ei enää ole. Kingi pääsee taas tiputukseen ja eläinlääkäri kyselee, että halutaanko avata ja katsoa, mikä sillä oikeasti on syynä - jos se olisi vaikka syönyt jotain epänormaalia, tai ainakin tarkistaa, että voidaanko me auttaa sitä miten - vai olisiko haima tuhoutunut jo liikaa.. Soitan isälle, jolta tulee aivan varma vastaus samantien: tottakai yritetään!



    Samana päivänä kahden aikaan Kingi avattiin ja eläinlääkäri toteaa todella ärhäkkään haimatulehduksen, sekä suolistotulehduksen. Ohutsuoli on aivan punainen ja siinä on paljon verenhyytymiä, maksan pinnalla fibriinisakkaa ja koko suolisto täynnä sinne kuulumatonta nestettä. Vatsaontelon pinnat ovat epänormaalit, eli haima on alkanut entsyymeillään tuhota muita elimiä ja hyvin nopeasti. Kingillä olisi todennäköisesti maksimissaan vain muutama päivä aikaa elää ja ennuste parantumisesta on erittäin heikko, joten tein raskaan päätöksen parhaan kaverini vuoksi. Totuus iski, että ei me sitä voida enää pelastaa. Kyyneleet valuu silmiin ja ääni särähtelee, että antakaa sen mennä.

    Kingi yritti lääkärissä nuolla mua moneen kertaan. Sen silmistä näki, että se on kipeä. Sillä ei ole enää sitä samaa iloista katsetta.
    Mulla on aivan jäätävä ikävä. Mä kaipaan mun ensimmäistä ikiomaa koiraani niin valtavasti. Sen oli aika mennä, mutta miksi näin pian, ihan yllättäen? Kaikki tapahtui niin nopeesti, etten oo edes ehtinyt käsittää.
    RAKAS, sulla on nyt hyvä olla. <3 Vain yksi voi olla se ensimmäinen. Sulla on varmasti sellanen erityinen paikka mun sydämessä aina. Muistakaa nauttia hetkistä koirienne kanssa joka päivä, mulle muistutettiin taas, että koskaan ei tiedä, onko aikaa paljon vai vähän. Mä luulin, että meillä olisi vielä monta vuotta aikaa yhdessä. Kingi olisi täyttänyt maaliskuussa 10v ja se oli edelleen tosi pirteä, vaikka askel olikin jo vähän hidastunut.



    Kingin viimeiset ajat oli onnellisia – se sai olla Soolon kanssa yhdessä paljon ja noista kaveruksista näki, että ne tykkää toisistaan niin paljon! Mä en nyt jaksa kirjoittaa enempää, mutta takuulla kirjoitan Kingistä vielä paljon muisteloita <3 Tämän kaiken sairastelusta halusin kertoa, jos siitä olisi jollekkin muulle hyötyä jollakin tapaa. Me ei ainakaan oltaisi voitu tehdä yhtään enempää.

    Anna anteeks nää kyyneleet, mut mulla on vaan niin kova ikävä. Olin 10vee kun sut sain ja olin varmasti ja epäilemättä silloin maailman onnellisin tyttö.

    toinen LUVA-nolla! Jippii!

    Kauan me sitä metsästettiinkin, mutta vihdoin se tuli! Eilen matkustettiin Lempäälään Best-In Areenalle Tamskin agilitykisoihin. Pohjalla vain syyslomaviikon irrottelutreenit ja sitä ennen ties koska. Odotettavissa olikin siis pientä kaasuttelua alkuun.
    Kävin tämän vuoksi myös lämppäesteillä, mitä en yleensä tee. Lähtöjä ym. vähän varmistelemassa.

    Ensimmäisellä radalla oli ensin hyppy-rengas-pituus-KEPIT suora, joten arvatenkin kaasuteltiin keppien ohi reippahasti eikä Soololla tainnut edes käydä mielessä hakea niitä. Toinen rata alkoi samalla tavalla ja ylläripylläri: sama virhe toistuu!
    Tollaiset pitkät suorat ja loppuun kepit pitää kyllä alkaa ottaa nyt treeniin!

    Viimeiselle radalle lähdin sillä asenteella, että nyt meidän on tehtävä se nolla! Pysähdyin vielä lähdössäkin sanomaan itselleni niin, ennen kuin päästin Soolon tulemaan. ”Nyt ohjaat huolella etkä sählää mitään ylimääräistä, me niin tehdään nyt nolla!!”
    Tää päätös näköjään toimii mulla aika hyvin, koska viime kerrallakin nolla tuli tällä asenteella. Jeee tää tuntukin siltä, että me liidettiin ja kaikki vaan toimi!

    Mulle ois ihan varmaan tullut agimasennus, jos ei oltais onnistuttu tällä kertaa, mutta nyt mulla on kisaintoa vaikka muille jakaa! Haluun uudestaan ja uudestaan pian!!

    Nää oli niitä alkukaasutteluja:

    yksi kesän kohokohdista: Maple Yard leiri


    Perjantaina lähdettiin ajelemaan taas kohti Kuralan kartanotilaa, jossa Soolon kasvattajan järjestämä koiraleiri taas järjestettiin, tää oli meille kolmas vuosi! Tänä vuonna leiri järjestettiin yhdessä Purple Pearl’s kennelin kanssa yhteistyössä, joten oli ihan huippua nähdä muutama senkin kennelin kasvatti mukana ja tutustua näihin koiriin paremmin.

    Leirillä oli mahdollisuutta treenata tokoa, hakua tai agilityä. Meidän viikonloppu koostui pelkästään agilitystä – se kun on meidän ”päälajimme” ja haluan siinä kaikista eniten kehittyä. Kouluttajana meillä oli taas Hasun Petri, joka on loistava.
    Saatiin useita vinkkejä treeneihin. Pääasiassa mieleen jäi, että ”kilpajuoksu” saatava treenattua pois meidän väliltä – eli koiralle ei tulisi kiire/liian hoppu mun perään, vaan suorittaisi esteen loppuun asti, vaikka mä jatkaisin ohjaamista muualle.




    Toisena olisi saatava koira irtoamaan omatoimisemmin esteille kauempaa – tällä hetkellä teen kuulemma ihan todella paljon töitä itse koiran viemisessä ja annan muille kilpailijoille sitä kautta tasoitusta, kun juoksen tosi lähelle esteitä ja ohjaan Sooloa niin, vaikka koirasta saisi paljon enemmän irti / enemmän vauhtia, jos se osaisi itse paremmin hakea esteille kauempaakin.



    Vaikka mä olenkin melko nopea juoksija, niin en millään silti pääse samoihin aikoihin, jos mä juoksen lujaa, sillä koirat tietty juoksee aina sata kertaa lujempaa.
    Aletaan treenaamaan tätä nyt ihan kotipihassa yhdellä/kahdella hypyllä päivittäin ja pyrin saamaan Soolon irtoamaan sille helposti jostain kahdeksastakin metristä. Tein tänään sitä jo siten, että ensin vein palkan itse esteen taakse ja lähetin ja tosi nopeasti Soolo osas lähtee esteelle pelkästä käskystäkin, vaikkei palkkaa ollut. Tajusin tosin vasta tätä itse rauhassa tehdessä, että tää on oikeesti puute meidän osaamisessa. Luulen, että tää tulee auttamaan kisoissakin melko paljon, koska useinhan esim. jotkut hypyt on jääneet suorittamatta tollasen puutteellisen taidon takia, jolloin Solppa on tarvinnut ohjata aina melko läheltä esteitä.


    Periaatteessa nää meidän ”ongelmat” on siis ihan perusperus juttuja, mutta ne on saatava toimimaan. Soolo on tosi kuuliainen ja tekee just niinkuin mä ohjaan – sille pitää vaan saada vähän lisää varmuutta niiden esteiden hakemiseen. Peten mukaan on hyvä, että koira on noin ”kiinni” tarkasti ohjauksessa, mutta siihen saadaan helposti pienellä työllä lisää vauhtia ja varmuutta tekemiseen.
    Mulle tuli ajatus siitä, että koiran pitää hypätä hyppy, jos sille huitaisen sen, vaikka periaatteessa syy siihen, miksi koira tekisi kiellon, olisi mussa ( eli mun liikkeen pysähtyminen tms) ja koira tekisi kiellon. Tää ajatus pois ja koiralle selväksi, että hypyt hypätään, vaikka mun liike saattaakin pysähtyä huonon ajoituksen ja rytmityksen takia.

    Kontaktit toimi treeneissä hyvin, kepit oli tosi epävarmat?? Hitaat ja muutenkin tyhmät. Hassua, kai se johtui niiden erilaisuudesta tai jostain, koska omissa treeneissä toi on tehnyt nyt niitä tosi hyvin. Nyt siis kotiin treenattavaksi taas myös ne kepit ja ne vaikeat avokulmat!!


    Leirillä oli muuten oikein mukavaa, kauhistukseni huomasin, että ensimmäistä kertaa neljään vuoteen koiranpennut herätti mussa jotain tunteita siihen suuntaan, että tollanenhan ois kiva itellekkin! Onneks en voi ottaa sellasta vielä pitkään aikaan. Tähän asti oon ollu vaan, että hyi ällöö pentuja. Näköjään se aika ohi:D
    Vapaa-ajat kului leirillä syöden ja grillaillen, jutustellen mukavia muiden kasvatin omistajien kanssa yms. Oli myös aika mukava huomata, että mun pikkupoika on tainnut hieman aikuistua, sillä sen yleinen käyttäytyminen oli vähän parempaa, kuin edellisenä vuonna, vaikka ei se vieläkään mikään ihan super ole todellakaan:D


    …JA NYT HALUUN KISOIHIN. HETI JA TÄSSÄ JA NYT!!! kääk, niitä ei oo ihan hetkeen. Nyt sit odotellaan niitä ja elokuun collieyhdistyksen harrasteleiriä, jonne ollaan menossa Solppiksen kanssa aksaamaan.

    kumpaa sinä kaihdat yksinäisyyttä vai laumaa


    (c) Viivi Saarkko

    Eilen oltiin Jämsän nuorten koiratyttöjen kanssa miittailemassa Rapulammella. Alku näytti tosi huonolta, luultiin päiväl jo, että ei lähdetäkään ollenkaan, ku vettä tuli niin paljon. Ilta oli kumminkin mitä parhain sään kannalta, niinpä päästiin Elisan kyydillä mukaan koiratyttöilemään. Mukaan oli lähtenyt kymmenkunta ihmistä ja vielä vähän enemmän koiria.

    Käytiin ensin yhdessä pienellä lenkillä metsikössä ja sen jälkeen grillailtiin makkaraa, juteltiin, kuvailtiin ja koirat hilluivat siinä vieressä yhdessä. Soolo sentään kävi muutaman kerran katsomassa muakin, että oonhan vielä mukana, vaikka otus olikin ihan innoissaan kaikista kivoista kavereista!
    Yhteiskuvaa otettaessa olin positiivisesti yllättynyt siitä, että Soolo osas jopa olla paikallaan istumassa, vaikka vieressä oli se kymmenen koiraa melkein iholla. Aika oli tosi lyhyt mitä oli, mutta silti! Pidemmän päälle sitä rupes vähän keskittyminen herpaantumaan (ja mulle komennushaukku), mut ihan tyytyväinen kummiski!

    Miittailun jälkeen mentiin vielä kaverille yökyläilemään. Solppis oli ihan mahdoton – yritti astua Tuikkua jatkuvasti, vaikka mä komensin ja kielsin sitä, ainakin omasta mielestä tein selväks, että toi ei oo todellakaan ok, narttukaan ei osaa komentaa ite ollenkaan. Elisa sit vähän kolisteli kattiloiden kansilla kun hyppäs toisen selkään ja samalla kiellettiin – tätäkin sai tehä uskomattoman monta kertaa, ennenkö meni perille, mutta loppuilta saatiiin sit melkein olla rauhassa ja siinä vaiheessa tehos jo kiellotkin, että sinne selkään ei todellakaan hypitä koko ajan. Kingi taas olis ollut varmaan monta tuntia tollasen käsittelyn jälkeen ihan paineissa ja saanu kamalan hepulin, se kun välillä pelkää jopa metallisten ruokakipon ääntä, niin saati tollasta sitten. Mut eipä oo yhtä herkkis poika toi Solpero..
    (OK, hyvät koirankoulutuskeinot meillä!! sorry) Manun kanssa niillä tuli kerran vähän kärhämää – siinä mentiin nopsaan ite väliin ja tilanne räjähtikin tismalleen siinä vaiheessa, kun ite menin säätämään väliin, ettei tulis tappelua. Mut jälkeenpäin pohdittiin, että ehkä tilanne oiskin ollut varmaan vältettävissä – ei ois tosiaan ite menny mtnkään väliin siinä vaiheessa, kun toiset alko nosteleen hampaitaan. Ihan uutta mulle tosiaan tällänen, että Solperostakin tulee tollasia piirteitä esille, kun on ihan väsyneenä. Ne on niin samanikäsiä Manun kanssa.
    Pääasiassa vierailu kumminkin meni tosi hyvin ja koirat oli kivasti näistä parista jutusta huolimatta. Solppiksella ainakin oli superkivaa ja mullakin! :–) Kiitos tytöt!!




    (c) Viivi Saarkko

    luuustokuvissa.

    Tänään matkattiin Jyväskylään K-S:n eläinklinikalle, osallistuttiin siis collieiden joukkokuvaukseen. Meidän kanssa samaa matkaa tuli myös Henriikka&espis-Unni.
    Soololta kuvattiin lonkat, kyynärät ja selkä. Myös silmät peilattiin.
    Mua nämä tulokset jännittivät, koska jos siellä olisi ollut jotain, niin olisi ehkä tarvinnut miettiä uudelleen harrastusjuttuja. Olin sit onnesta soikeana, kun sain eläinlääkäriltä kuulla, että koko koira nenästä hännänpäähän on ihan terve. Lonkat ja kyynärät lähtivät siis kennellittoon parhaalla mahd. maininnalla, eli A/A & 0/0. Ihan pienellä varauksella että voi olla myös B toinen, mutta pääasia, että koira on terve! Oli myös huippu kiva, kun eläinlääkäri selitti kunnolla kuvia katsottaessa, että millaiset lonkkien, kyynärien ja selän pitäisi olla ja arvioi siinä samalla Soolon kuvia. Selästäkään ei löytynyt mitään ihmeellistä, siellä oli oikea määrä selkänikamia jne. Jeejeejee, nyt kelpaa liidellä!:–))
    Ainiin, myös silmistä oli peittynyt pentuna näkynyt CRD! Eli Soolo on aikuisena nyt CEA-vapaa.

    Soolon käytös klinikalla olisi voinut sen sijaan olla parempaakin. Varmaan mä itekkin jännitin sitä tilannetta, mutta silti sen pitäis osata olla ihan rennosti siellä. Ei vaan osannut, kun oli niin paljon kummallista hälinää ympärillä, hajuja miljoona ja koiriakin. Jännä päivä siis pojalla.
    Soololle kun laitettiin nukutusaine, niin poika taisteli sitkeästi unta vastaan. Ja kun lähelle (sermin taakse) tuli kuulemma just tärppipäiväinen narttu, niin poikaparka yritti sitkeästi pitää ihmeölinää – vaikka kroppa ei pahemmin enää liikkunutkaan. Päätettiin sitten pistää vielä suoneen nopeasti vaikuttavaa unilääkettä tms, sen jälkeen poika olikin kyllä jo ihan unten mailla!

    Kotiinpäin päästiin lähtemään, taas hengailtiin jonkin aikaa isin työpaikalla (niinkuin aamullakin 8D ) ja sitten suunnattin bussilla kotiopäin. Matka meni helposti, kun poika on vieläkin vähän ulapalla maailmanmenosta. Nukkuu vaan. Askeleetkin on vähän hoipertelevat ja takapää näytti väliin joltain sakemannin takapäältä, kun ei meinannut jaksaa kannatella itteään kunnolla. Kotona loppuilta menikin sitten niin rauhallisesti, Soolo sai olla vähän Kingiltä rauhassa ja se onkin torkkunut koko illan. 🙂
    Henkilökunta klinikalla oli tosi mukavaa ja ystävällistä. Kyseiseen paikkaan menisi mielellään vaikka uudemmankin kerran, tai joka rokotuksille, jos vaan olisi himppasen lähempänä:D Tykkäsin kovasti! Kiitokset myös Anulle järkkäämisestä!

    Lotan agikoulutus 7. JEBOUUUUU

    Koitin tässä plokia päivitellä uusimpaan versioon, sit hupskeikka ei näkynykkää enää mitään ja piti vähän uusia tätä tekniikkaa sitten. Vähän tuli paniikki, apua kaikki hävis monelt vuodelt mut huh ei! Nyt pitääs taas toimia, hienosäätöö vailla :–)

    Tämmönen tehoviikonloppu ollut meillä, eli tänäänkin oltiin Lotan koulutuksessa. Nyt saa hyvillä mielin lepäillä pari päivää solvanakin.
    Rataprofiili oli sama, kuin kisaavien treeneissä ja se olikin ihan kiva, vaikka ensin kauhistelin, että hui ei me tollasia samallaisia ratoja kuin kisaavilla on, millään mennä.

    Rataantutustumisessa tulee niin sairaan paljon hyvää treeniä ja sillon just saa sitä omaa ohjausta hiottua ja mietittyä. Nyt alkaa pikkuhiljaa huomaamaan, että tässä alkaa itelläkin tuleen mieleen kaikkia mahdollisia juttuja, kun näkee esteiden suoritusjärjestyksen. Mut vaan joku yks yhteen kohtaan, sit kun käydään yhessä läpi, niin tajuaakin, että tässähän on monta muutakin vaihtoehtoa, mitkä on meille ehkä jopa parempiakin.  Valssien suuntausta on hyvä harjotella tässä ja tietty kaikki pienet ohjauskuviot muutenkin miettiä tarkkaan.

    Alkurata (1-5) meni ihan ok.  Vähän piti kolmos kohtaa, että otan koiran paremmin haltuun kakkoselta ja  lähden peruuttamalla ohjaamaan kolmoselle ja rintamasuunta siinä. Neloselle irtos hyvin. Tän jälkeen jatkettiin 6-12.  Pussista tullessa meinas mennä käännös vähän laajaksi, joten siinä piti ottaa vastasella reippaammin ja vaikka käskyllä.  12 hypyn edessä mun valssi oli liian AJOISSA. (tää on ehkä ihme!) Mutta siinä piti siihen kiinnittää huomiota ja treenailla.  Kun tää pätkä saatiin toimimaan, tehtiin  9-17.  Tein 14-15 myös valssilla, siinä oli valssin suuntauksessa ongelmia. En luottanut tarpeeksi koiraan, että se suorittaa sen muurin, vaikka mä liikkuisinkin sivuttaissuunnassa vähän jo kohti seuraavaa hyppyä.  Mutta tätä taas kuivaharjoiteltiin ja meni näppärästi. 16-esteellä tehtiin twisti. Loppurata oli peruskauraa, eikä mitään ihmeempiä propleemia siinä.

    Hitsi nyt vaan harmittaa, kun mun piti tehä jaakotus tossa 15 hypyn jälkeen kuudelletoista, mut en muistanu vaan säädin normisti jotain. Ois ollu niin kiva kokeilla sitä, mutta ehkä sit seuraavalla kertaa jossakin!

    Näitten pätkien jälkeen saatiin kokeilla vielä nollahaastetta. Oli niin siistiä mennä ekaa kertaa ikinä koittaa suorittaa koko rataa.  Saatiin harmittava VITONEN neloshypyltä (rima tippu), mutta muuten meni oikein!
    Vähän meinas käännökset valua pitkiksi joissakin kohtaa (esim. 11-12)  ja muita pikkusia tollasia hienouksia, mutta ARVATKAA KUINKA MEHUISSANI OLIN TON JÄLKEEN. :—))) Solppo se on niinnnn sairaan hieno koira, ettei tajukaan!!!!!!!  Siisti siisti siisti!!

    ….nyt täytyy sitten vielä mollata sitä vielä kuitenkin kaikesta siisteydestään huolimastta, että toi huutaminen nyt vaan on niiiiin raivostuttavaa. Häkkikäyttäytyminen nollassa. Kiihtyykiihtyy. Ja mä raivoon ja yritän olla äkänen koirankin mielestä, mut en oikeen osaa olla tarpeeks uskottava, VIELÄKÄÄN. Meiän häkkikin sai kivasti tota kastelua…. ja kyllä se ukko välillä onkin sitten, mutta toi vaan on niin sairaan ärsyttävää siltä. MUTTA SE KITKETÄÄN VIELÄ KOKONAAN POIS, mä haluun kyetä siihen, enkä haluu tollasta kiljukaulaa omistaa, mustahan se on lähinnä kiinni oikeesti! Tulee kiva olo, kun joku muu karjasee sille, niin sit jätkä on taas jonkun aikaa ihan hipihiljaa niin miksei mun käskyt tehoo. Voisin kuvitella pienessä mielessäni jos se ajattelis jotain niin se varmaan nauraa vaan mulle ja pompottelee mua:D:dd:d hohoo ihan turhaa.

    Mut sairaan kivat treenit, taas niin paljon käteen ja tossakin pätkässä on kaikkee, mitä voidaan treenailla toisella tavalla jatkossa joitakin pätkiä.

    JEBOUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUU!!!!! o/

    …………………………………………………………………….

    Jouduttiin odottelemaan siinä sitten vielä kyytiä parisen tuntia, joten katottiin seuraavatkin möllikoirakot ja solppo sai huilailla. Ennen pentuja oli tauko ja siinä välissä sitten tokoteltiin vähän solpon kanssa hallissa. Seuraaminen aika jees, sit treenailtiin liikkeestä seisomista, mikä vielä tarvii paljon vahvistusta. Se on ilmeisesti jotenki unohtanu sitä tai jotain, maahanmeno niin kymppivarma. Tehtiin helppoja juttuja ja kyllähän se alko seisahtelemaanki sitte. Paikkamakuuta tehtiin aina välillä muiden tehdessä rataa ja sit lopuks vielä laitoin makailemaan, kun pakkailin omia tavaroita ja se on aika kiva, alkaa osata pikkuhiljaa!

    kuulumisia ja treenailuuuuu

    Ihan ekana supersiisti jutska: Solposta Vuoden 2010 pitkäkarvainen näyttelycolliepentu! SCY:n Pirkanmaan alaosaston colliekilpailuissa siis.
    Kokoukseen en harmi päässy mukaan, mutta oli toi ”tittelikin” jo hieno jee.

    En oikeesti ois voinu käsittää, että minkälaine ton energiamäärä tulee olemaan tässä iässä, verrattuna esim. Kingiin. Ja se, mitä se vaatii liikunnan määrältään ja muutenkin aktivoinniltaan. Ei olla tehty silleen normi pitkiä lenkkejä parina päivänä (säkkipimeetä yh:<) ja sen huomaa aaaika selvästi koirasta, vaikka muuten onkin ollut jotain pientä puuhaa ja pihassa saa juosta vapaana aika paljonkin. (ja poika sit juokseekin miljoona kierrosta ympyrää jne nauttii elostaan) Tänää kun on saanu purkaa ja toteuttaa itteään, niin koirapoika on niin onnellisen ja tyytyväisen näköinen kotona. =)

    Mut siis asiaan! Tänään päästiin kumminkin liitelemään, vaikka vielä eilen olin ihan varma, ettei kyydit onnistu. Mutta äippyli sittenkin pelasti!:D

    Treenailtiin Soolon kanssa keppejä ja puomia ja otetiin yks pieni radanpätkä, mikä oli hallissa jo valmiina.. Keppejä otettiin eka kuuden kepin satsissa ja kun se sujui, niin nyt vinokepeillä ekaa kertaa 12 kepin sarjalla ja meni ihan samaan tahtiin. Mutta huomasi kyllä, että ei olla tehty noin pitkää, koska yritti pari kertaa toisiks viimesessä välissä oikoa jo pois. Mutta pujottelee kyllä näppärästi, kepit aika pystyssä ja soolo ui siellä välissä. Jatkuu vaan ja lisää toistoja, vaihtelua lähetyksiin vähän eri kulmista ja pikkuhiljaa suoristellaan niitä.
    Vähän tää meidän sekoittelu – verkot ja vinokepit pöyristyttää onko ihan paras, mutta kotona vaan tehty verkkojen kanssa kesällä ja nyt kun ei niitä olla hyödynnetty, niin vinokepeillä sujunut ja edistyskin on kokoajan nähtävissä!

    Puomia tehtiin ensin kahestaan Soolon kanssa etupalkalla ja mä pyörittelin alastulolla. Nää sujuu tosi mallikkaasti. Pitää vaan kiinnittää huomiota siihen omaan vapautukseen – nyt Soolo ymmärtää vaan JES+käsiliike eteenpäin. Pelkkä JES ei saa sitä lähtemään… että ei oo ihan sisäistänyt sitä vapautukseksi sitten.
    Myöhemmin taukoilun jälkeen kaveri tuli palkkailemaan Solppanaa. (tai pikemminkin olemaan palkkaamatta enimmäkseen, hömelö ei meinannut oikein tajuta :–D) Nostelin sitä useempaan otteeseen puomille ja Soolo reippaana poikana juoksenteli vaan läpi, mutta pikkuhiljaa se vauhti alko himmailemaan ja poika palailemaan kontaktiasentoon, kun ei sitä palkkaa tullutkaan tuollasesta. Tässä huomasin ihan selvästi, miten se edistyi ihan muutamalla yrityksellä. Ja saatiinpahan ihan onnistunut itsenäinen pysäytyskin sinne, huippua taas onnistuu! Pitää vaan tuossa välillä palailla taaksepäin, tehdä selväksi, että se on se 2on2off asento, mikä sinne PITÄÄ tehdä, ennenkö saa taas mennä ja saa palkkaa.
    Omaan asennoitumiseenkin pitää kiinnittää erityistä huomiota edelleen. Mä en saa jäädä sinne taakse junnailemaan, vaikka toisaalta mun ajatuksissa tuntuis tosi loogiselta jarruttaa koiraa sillä, että jään ite himmailemaan taakse, mutta koiralle se on kumminki kontaktilla se vaikeimmista ja sen kyllä huomaa toisaalta sitten, kun juokseekin välillä ihan kunnolla. Pari kertaa siis kokeiltiin kokopuomillakin, mutta ei olla vielä siinä vaiheessa mitenkään, että voitais sitä ruveta tekemään. Paljon treenattavaa nostaen ja pyörittelemällä yhä!!

    Radanpätkä oli tooosi helppo. Soolo irtoo hyvin, niin tää oli helppo vauhtirata lukuunottamatta vikaa estettä.. ja tässä oli hyvää treeniä kyllä se, että mun piti itse kiinnittää huomiota mun yhteen ongelmakohdista ohjauksessa, mitä esiintyy aina välillä. Nimittäin se, että liike jatkuu kokoajan ja EN SAA PYSÄHTYÄ KOKONAAN! Viimeselle putkelle viedessä mun oma vauhti pysähty (ku ei ’tarvi’ kiirehtiä mihkää muualle enää), niin Soolo teki kiellon ja alko haukkumaan mulle että mitä ihmettä sä muija tarkotat!! Mut heti, kun jäin ite vähän kauemmas ja sain oman liikkeen jatkumaan (enkä pysähdy putken suulle huutaen turhaan ”putkeenputkeenMENENYT!!”) niin Soolokin menee tosi hienosti. Pieni veto toisella kädellä ja sit putkeen niin meni hyvin.

    Tokoiltiin kans vähän nopsasti jotain. Tein jotain tosi tyhmää ja en miettiny yhtään, mitä treenaan ja tein vaan jee kivaa. Oikeesti ei oo mitään hyötyä, kun ei suunnittele mitä treenaa ja miksi. Sit kun menee vähän huonosti, niin ottaa vaa päähä et joo ei osata. :——–D
    Hoho, enää en kyl rupee treenaileen tolleen huvikseen et jeejee, vaan MIETIN mitä teen. Tätä oon viime aikoina parantanu huimasti ja kotonakin ennenku alan tekemään vaan, niin mietin ainakin pari juttua, mitä treenaan ja en tee sit just sillä kertaa mitään muuta. Ja mietin kans, että miten treenaan ja mitä voisin tehä, että koira tajuais vähän paremmin tän jutun nytten.
    Ei siis tapahtunu mitään ihmeellistä, enkä hermonnu siinä hetkessä, vaan itteäni ärsyttää vaan jälkikäteen kun sählään vaan huvikseni. Soolo edistää seuraamisessa, taas. Se oli jo välillä oikeesti tosi jees… muttaaa ehkä tää tästä. Korjaustoimenpiteitä nyt.

    Paikallamakuuta. Tää oli pääosin niin hienoo. Menin hallin toiseen päähän, Solppa makailee vaan rennosti siellä. Mut ärgghh ku se kerran pääs nouseen sieltä ja tassutteleen perään. Mut silleen tyytyväinen kumminki, pääosin tosi rauhallisenaktiivista makailua ja kykeni makoilemaan, vaikka joku muu teki agilityä vieressä! Jeejeejeee.