SCY:n harrasteleiri Hollolassa: helpotuksen huokaus ääntelyongelmaan ja Lassiefiilistä parhaimmillaan!

Päätin ahkeroida (tai toisin ajatellen laiskotella, olla lukematta kirjoituksiin) ja ilmoitin meidät Soolon kanssa mukaan vielä yhdelle leirille, Suomen Collieyhdistyksen harrasteleirille Hollolaan. Kannatti, sillä taas on taskut täynnä uusia neuvoja ja tapoja, miten päästään tässä rakkaassa harrastuksessa eteenpäin! Yritän nyt muistella kaikki parhaimmat vinkit vielä jaettavaksi ja opitun kertaamiseksi.

Sain houkuteltua mukaani myös Juulian ja espis Voiton täältä Jämsästä, niin ei tarvinnut yksin lähteä ajelemaan, mikä oli ihan huippujuttu. Leirille oli eksynyt Solppiksen sukulaisiakin mukavasti, mm. Late, Kelmi, Alvin, Rose.
Perjantaina saavuttiin paikalle ja ehdittiin vielä kuuntelemaan Oili Huotarin luentoa tokosta, mikä olikin hyödyllinen, paljon tuli tuttua asiaa, mutta aina myös onnistuu poimimaan jotain uuttakin. Itse olin melko väsyneenä tuolloin, joten keskittyminen olis voinut olla skarpimpaakin kyl :—D

Lauantaipäivä aloiteltiin aamupalalla, jonka jälkeen treenaamaan ja mitäs muutakaan, kuin agilityä! Kouluttajana meillä oli itse kolmosissa colliella kisannut Mikael Viitaniemi, joka oli ihan kiva ja saatiin tosi hyviä neuvoja ja huomautuksia ohjausjuttuihin.
Ensimmäinen ratapätkä lauantaina oli melkoista räpeltämistä omalta osalta, en oikein tehnyt täysillä, mutta tokan pätkän jälkeen jäi ihan hyvä fiilis ja alkoi rullata vähän paremmin itelläkin. Kai sitä muistaa taas, että tätähän tää aksa taas olikin!
Radanpätkät oli kivoja, ei ihan helpoimpia, vaan niissä pääsi itsekin liikkumaan ja sai pistää kinttua toisen eteen, että kerkesi joka paikkaan!

Aksailujen päätyttyä takaisin leiripaikalle ja syömään. Ruuan puutteesta en voi ainakaan valittaa tämän leirin osalta, sillä mulla on vieläkin vähän ähky olo – tuntui, että syötiin lähes kokoajan:D:D. Ei meinattu jaksaa edes illalla grillailla, pakotetittiin itsemme vaan syömään pari kanasysteemiä, koska ne oli ostettu. Pakko syödä ettei mee pilalle ? Huono idea, sillä olotila sen jälkeen ei ollu paras.
Äläkää siis syökö itteenne henkiltä. Ainiin, käytiinhän me siellä kaupassakin hakemassa vähän lisää ruokaa, koska tuollahan ei sitä ruokaa saanu muutaku neljäviis kertaa päivässä..

Lauantai-iltapäivällä oli vuorossa tokoa. Mä en tiedä, itkeäkö vai nauraa näiden treenien jälkeen. Pakko kuitenkin sanoa, että mulle jäi hyvä fiilis niistä, vaikka ne olikin mulle erittäin nolot ja häpesin koiraani :——D Onneksi se on vain eläin ja se voi oppia käyttäytymäänkin vielä jokin kaunis päivä.

Tää kuva kertoo oikeastaan kaiken, ainakin Soololla oli superhauskaa.. :—D

Kouluttajana meillä oli Oili Huotari, joka oli ihan super ja tykkäsin tosi paljon! Voisi sanoa, että parasta pitkään aikaan. Mulla oli ideana, että tehtäis Soolon kanssa ruutua. Oili kuitenkin puuttui välittömästä Soolon komentamishaukkumiseen, jonka se aloittaa usein, kun ei ole käskyn alla ja vaatii multa törkeästi tekemistä.
Ja mitä mä olen tehnyt sen suhteen? Vahvistanut vaan – ottanut namia taskusta, tai alkanut leikkimään koiran kanssa, jotta se olisi hiljaa. Mä en oo osannut puuttua mitenkään.
Koira viilaa mua silmään ihan kympillä. Tää on tullut esiin monissa koulutuksissa, mutta kukaan ei oo oikeastaan puuttunut tähän kunnolla aiemmin, vasta nyt koin, että me saatiin tähän sellainen vinkki, mikä oikeasti tuottaisi tulosta. Sellainen, johon mä oikeasti itsekin uskon, mikä onkin tärkeintä.
Mä uskon, että jos mä jaksan nähdä vähän vaivaa, niin meidän elämä helpottuu vielä tosi paljon tämän jutun osalta.
Oili siis neuvoi mua, että Soolo viedään heti vaan pois siitä tilanteesta ja laitetaan se makaamaan, nyt laitoin pusikkoon ja odotetaan, että se rauhoittuu kunnolla. Soolo reagoi tähän aika törkeästi, yritti komentaa mua haukkumalla sieltä maasta tosi pitkään, välillä se karkasi sieltä ja lähti rilluttelemaan ympäri yleisöä. Löysi lelun ja jos koira olis ihminen, voisin sanoa, että se näytteli mulle keskisormea ja piti hauskaa. Sitä ei aluksi haitannut yhtään, että se vietiin pois.
Mä näin, että koira nautti tosta tilanteesta ihan täysillä, sillä oli ihan älyttömän hauskaa.
Arvatkaa oliko mulla? Arvaatkaa, hävettikö mua mun koirani käyttäytyminen?
Aluks Soolo meni siihen lankaan, että käskin sen maahan ja sen jälkeen talutin tyynen rauhallisesti sen takaisin sinne makaamaan samaan paikkaan.
Tässä ei saa menettää hermojaan ja suuttua koiralle, koska silloin se on ”voittanut” sut ja saanut taas haluamansa.
Toistettiin tätä monta kertaa, sama kuvio jatkuu, mutta pikkuhiljaa se koira alkoi oikeasti tajuamaan, että sieltä maasta ei saakaan tulla pois, kun oon käynyt laittamassa sen sinne, vaan sinne joutuu aina takaisin, jos omin luvin lähtee.
Me ei siis päästy viilaamaan mitään suorituksia, mutta tää oli niin hyvä treeni, että mua ei oikeasti haitannut tippaakaan, koska mä näin niin selkeästi, miten mun koira kehittyi ton jutun osalta. Kerroin mun koiralle ensimmäistä kertaa sen elämässä mustavalkoisen selkeästi, että kentällä ei saa äännellä, ei saa vinkua, eikä haukkua.
Jatkoin oman vuoroni tätä kaverin kanssa siinä kentän vieressä, aina kun sain kaivettua siltä jonkun äännähdyksen, niin pääsin laittamaan sen ”jäähylle”.
Yritin oikein kaivaa niitä ääniä, mietin missä tilanteissa tokoa tehdessä niitä kommentteja tulee. Soolo edistyi ihan älyttömästi, se makasi loppuvaiheessa jo melkein heti ihan hiljaa maaten kauempana ja kokoajan sillä kesti vähemmän aikaa siihen, että pääsin vapauttamaan sen takaisin kentälle. Se alkoi rauhoittumaan ja keskittymään paljon paremmin.
Mä luulin, että tolle koiralle on mahdotonta opettaa ”käy siihen” -käsky, mutta ei se ole. Se kyllä kykeni siihen ihan yhtä hyvin, kuin kaikki muutkin, kunhan sille tehdään selväksi, mitä halutaan. Kunhan mä osaan olla sille looginen ja kertoa, miten haluaisin sen käyttäytyvän.
Tekniset suoritukset on mun mielestä ihan älyttömän helppo loppujen lopuks opettaa ja hinkata, mutta tälläset yleismaailmalliset käyttäytymisjutut on vaikeampia ja en osaa oikein itse vaikuttaa niihin vielä, mutta ehkä mä pikkuhiljaa alan ymmärtämään, mitä noiden eläimien pään välissä liikkuu ja opin siten olemaan niille reilumpi ja selkeämpi kumppani.


Oilin kanssa juteltiin vielä lisäksi Soolosta sen verran, että se on tosi vahva koira, jolla on ihan älyttömän korkea itseluottamus ja kysyikin, että toi koira ei varmaan pelkää oikein mitään? Joo eihän se oikein. Mulla on käsissäni tosi hyvä koira, mutta siltä pitää saada vähän tota itseluottamusta nyt alaspäin ja tehdä välillä tälläsiä koiralle vähän tylsiä juttuja.
Mä uskon, että tästä on tosi paljon apua myös meidän paikkamakuukriisiin, koska se oli siellä jo ihan eri koira loppuvaiheessa.
Mun tarvii tehdä paljon töitä, ehkä vuosikin, mutta mä uskon, että se on todellakin sen arvoista.
Ihminen on välillä tosi epäselkeä rajojensa kanssa, mä en oo puuttunut sen äänenkäyttöön oikein ollenkaan, mitä nyt välillä vähän komentanut ja sit taas sallinut, mut pitää tehdä siitä koiralle selvä nollatoleranssi.
Jäi niin toiveikas olo, sellainen syvä helpotus, että vihdoin saadaan tähän ongelmaan oikeasti toimiva neuvo ja ratkaisu. Mun pitää vaan nyt jaksaa tehdä se työ ja mä
aion tehdä sen. Tää on toiminut muillakin, joten niin se tulee toimimaan meilläkin.

Sunnuntaina heräiltiin jo hieman väsyneenä aksailemaan. Voisin sanoa, että Soolo oli näissä treeneissä ihan super. Ekalla radanpätkällä oli tällä kertaa vähän enemmän
viilattavaa, mutta tokalla se oli paras. Saatiin heti ekalla nollana läpi ja sit viilattiin jotain pientä käännöstä ja pääsin myös kokeilemaan erilaisia ohjauskuvioita
pariin kohtaan, mitkä toimi kanssa hyvin. Jäi niin hyvä fiilis ! Tätä se aksa on parhaimmillaan ja tää on se, miks haluun tätä aina vaan lisää ja lisää.
Ja tiiättekö mitä mää haluun kanssa, KISAAMAAN!!

Oltiin Juulian kanssa ihan väsyneitä leiristä ja päätettiin, että lähdetään heti ajamaan kotiopäin treenien jälkeen. Mun auto oli suht’ järkyttävässä kunnossa leirin jälkeen, jos toi sana riittää edes kuvaamaan sitä. Mä taitaisin ihan vähän vaan haluta sellaisen farmarin, johon saa koiran takapenkin sijasta takaluukkuun.. Meni siinä jonkin aikaa, että sai sen näyttämään ees vähän autolta. Mutta mitäköhän mä en tekis tän harrastuksen eteen, taas on akkkuja latailtu pitkälle syksyyn! Kiitos !!


Peikkona tokoilemassa