01.02.2007, kotitokoilua.

  • Laji: TOKO / tottelevaisuuskoulutus (kotitottis)
  • Koulutuspaikka: linja-auto pysäkki
  • Häiriötekijät: autot (?)
  • Motivointiväline: kuivanaksut

Yleistä
Päätin harjoitella Kingin kanssa vähän tottelevaisuusliikkeitä, jossain muualla kuin kotipihassa. Niinpä menimme aluksi hieman lenkille ja pysähdyimme sitten eräälle bussi-pysäkille. (asumme siis maalla) Aluksi harjoittelin hihnan kanssa, kunnes huomasin että Kingi pysyy tänään hyvin hallinnassani, joten päästin sen vapaaksi.

Luoksetulo / Luoksetulon yhteydessä pysähtyminen
Luoksetulo on tällähetkellä mielestäni erittäin hyvässä kunnossa Kingin kanssa. – Kingi tulee nopeasti eteeni ja tulee vielä sivullekin, tosin hieman ennakoiden.
Tänään kokeilin ensimmäistä kertaa Kingin kanssa luoksetulon yhteydessä pysähtymistä. (seisomista kesken matkan) Tämä sujui mielestäni Kingin kanssa suht’ hyvin. Kingi otti vielä käskyn (”seis!”) jälkeen muutaman askeleen, mutta pysähtyi kuitenkin, eikä tullut kokonaan luokseni. Tämän jälkeen vielä kutsuin uudelleen Kingin luokseni. (”tänne!”) Sujui mielestäni melko hyvin, siihen nähden, että tämä oli ensimmäinen kerta kun harjoittelimme tätä. Luulisin, että Kingi yhdistää ”seis!” – käskyn seuraamisesta seisomiseen, jossa käytän ”seis!” tai ”seiso!” – käskyä.

Seuraaminen / Seuraamisen yhteydessä maahanmeno ja siitä luoksetulo
Harjoittelimme myös seuraamisen yhteydestä maahanmenoa ja sen jälkeen luoksetuloa, otimme näitä myös ”pätkinä”. Eli pelkästään seuraamisen yhteydessä maahanmenon ja maasta luoksetulon. Nämä ovat alkaneet sujua huomattavasti paremmin, kuin ennen. Kingiä ei tarvitse enää välttämättä ’ohjata’ maahan, vaan se menee sinne pelkästä käskystä. Olemme edistyneet tässä paljon.
Seuraamista en ottanut Kingin kanssa pitkiä matkoja, oikeastaan vain juuri tuon maahanmenon yhteydessä jne.

Yhteenveto
Kingi kuunteli käskyjä hyvin ja totteli hyvin hieman epätavallisessakin koulutuspaikassa. Kingin kanssa ollaan edistytty TOKOssa, nyt pitäisi vain saada niitä häiriötekijöitä (= muita koiria) enemmän.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *