Avainsana: collie

koirien ruokintamietintöjä

Soolo söi pennusta asti Happy Dog -koirannappulaa, hyvästä kokemuksesta johtuen samat pöperöt on menossa myös Keijolle. Soolo on kyllä välillä joutunut syömään jonkin verran ohella myös esim. Jahti&Vahtia, sekä HauHauta. Kingi söi niitä aikanaan ja välillä HappyDogit oli loppu, kun mamma ei muista aina tilailla niitä. Soolo syö Supreme -sarjan medium koiranruokaa, pentu taasen vielä hetken aikaa Supremen medium puppya, jonka jälkeen siirrytään junioriin.

Olen kokenut ruuan hyväksi, koska koirien mahat toimivat hyvin, turkit&iho pysyy kunnossa ja koira tuntuu hyödyntävän ison osan ruuasta. Paskaa ei tule lähellekkään niin paljoa, kuin noissa muissa mainitsemissani merkeissä (puhumattakaan jostain muista markettiruuista).
Kingi puolestaan aloitti elämänsä Serti -koiranruualla, siitä vaihdettiin Friskiesiin ym ja ihan kelpokoira siitä tuli, tervekin vielä. Enää en kuitenkaan syöttäisi noita ruokia.

Tilailen koirien ruuat yleensä Zooplussalta, koska se on tällä hetkellä helpoin tapa. Jälleenmyjiä ei ole lähellä ja tuolta saan tuotteet yleensä ilman postikuluja, suunnilleen samaan hintaan. Usein mulla on käynyt jopa niin hyvä tuuri, että postilla on töissä naapurini ja saan tuotteet kotiovelle asti! Mahdollisuuksien mukaan oon myös ostanut kasvattajalta, mutta sitä nyt ei kuitenkaan ihan niin usein välttämättä nähdä!

Kuivamuonan ohella olen pyrkinyt syöttämään koirille kaikenlaista ohessa.
Nappuloiden sekaan annan usein piimää, jauhelihaa, Much-lihapötkylöitä, ihmisten ruuantähteet…
Syötän myös Nutrolin -ravintoöljyjä koirille. Soololle olen syöttänyt senioria ja sportti -öljyjä. Sporttiöljy alkoi vähän tulla läpi, jos sitä antoi pidemmän aikaa reilummalla kädellä, joten tuo seniori tulee varmasti jatkossa olemaan se meidän juttu. Tätä vähän ounastelinkin, mutta kokeilin kuitenkin, kun kaupassa ei ollut senioria saatavilla ostohetkellä.
Keijo saa tietenkin pentuöljyä ruuan seassa. Oon ollut tyytyväinen muutoksiin koirien turkissa ja palautumisessa öljyn syöttämisen myötä, joten näitä aion syöttää myös jatkossakin, lähinnä kuuriluontoisesti.


Tässä meidän normipöperöt!

Rustoluita/hirvenluita etc. ne saavat yleensä vähintään kerran viikossa, välillä useamminkin. Luita annettaessa täytyy vaan aina muistaa se, että ne sulavat sen verran hitaammin, kuin nappulat, että antaa nappulat ensin/pitää tarpeeksi väliä ruokintojen välillä. Luita pyrin vaihtelemaan myös, välillä saavat kanan kauloja/kalkkunaa ym.


Kekkuli yrittää kerjätä lupaa mennä ruokakupille syömään!

Ennen treenejä?

Ruokinta koirien treenien läheisyydessä ei juurikaan vaihtele siitä normaalista. Ainoastaan silloin, jos ollaan menossa tekemään jälkeä, jätän jonkun ruuan välistä/sen ruuan saa sieltä jäljeltä.

Varsinkin kesäisin kuitenkin syötän Soololle nappulat runsaan veden kanssa, etenkin ennen treenejä koetan nesteyttää koiraa tällä tavalla jo etukäteen. Treenien jälkeen annan mm. piimää tehostamaan palautusta.

En ole liiemmin ollut innostunut markkinoilla olevista palautusjuomista. Yhden kerran sain agikisoista sellaisen palkinnoksi, mutta Soolle se ei kelvannut oikein kunnolla – tästä syystä jäi vähän huono maku noista. Veteen sekoitettuna meni kyllä ok, mutta eipä se autuaaksi tehnyt. Vähän hifistelyä ehkä mun mielestä tällaisella harrastelutasolla, mutta eipä tuolla ole niitä jumejakaan juuri ollut. Mua kuitenkin kiinnostaa hirveästi oppia näistä koiran ruokinta-asioista lisää ja tykkäänkin usein ajan antaessa myöten lukea mm. Katiskan artikkeleja, joista löydänkin usein paljon tietoa!

Barffaus?

Olen miettinyt hirveän monta kertaa, josko uskaltaisin alkaa barffaamaan koirien kanssa, koska niille maistuvat niin paljon paremmin nuo ruuat! Tällä hetkellä kuitenkin koen, että oma tietotaito koiran ruokinnasta ei ole tarpeeksi vankka, jotta siihen uskaltaisin lähteä. Tyydyn siis näihin ruokinta kokeiluihin ja siihen, että koirani saavat silloin tällöin jotain erikoisempaa ruokaa, kuin nappulaa.


Barffaaminen tuntuu muutenkin olevan tällä hetkellä aika muodissa koirafoorumeilla ja ”ainoa oikea koiran ruokintatapa, joka tuo pelastuksen kaikkien koirien ruokintaongelmiin”. En väitä, etteikö väitteessä olisi perääkin ja hyvä, jos useimmille toimii!
Ehkä tämän päähänmieltymän vuoksi minäkin mietin barffaamista, vaikka tosiasiassa olen niin laiska ruokkimaan koiriani, että mun taitaa olla kuitenkin pakko jättää se myöhemmäksi.
Täytyy nimittäin myöntää, että välillä vain unohdan ruokkia koirani. Onneksi on kanssaeläjiä, jotka muistuttelevat asiasta, jos koirat eivät muistuta. Eivätpähän pääse ainakaan nääntymään nälkään!

intopinkeitä hakukoiria ja nolistelu tokokoe

Hakutreenit jatkavat, solppis hyvällä mallilla

Keijo-pupsi sai olla ihan ensimmäisenä edellisviikon hakutreeneissä. Oon kyllä onnellinen, että meillä on tollainen porukka – en edes ajatellut Keken tultua, että se pääsisi myös treenaamaan samantien samassa ryhmässä, ollut nyt joka treeneissä mukana 7-viikkoisesta lähtien.

Keijolle tehtiin nyt sellainen vähän ”isompi makkararinki”. Akat noin 30m päässä toisistaan, hieman piilossa. Mä lähetän ensimmäiselle keskijanalta. Pieni ääniapu ja Keijo oli jo sylissä syömssä ruokaansa. Seuraavalle se paineli myös suoraan. Kolmas oli janan toisella puolella. Kekellä oli niin kivaa, ettei välittänyt musta yhtään – juoksi vaan kaikki läpi häntä vispaten! <3 Treenien jälkeen, kun kasailin häkkiä metsänreunalta, Keijo lähti pinkomaan ihan täysiä kohti treenipaikkaa - eikä edes tullut kutsuttaessa luokse (niinkuin 99% tulee tällä hetkellä). Käytiin vähän lenkillä treenien jälkeen ja takaisin autolle tullessa se teki ihan saman tempun - juoksi ihan täysiä sinne kohtaan metsään, missä äsken oltiin treenattu. Pupsilla tais olla kivempaa, kuin luulin? Soololla oli aikaisemmin vähän ongelmia maalimiesmotivaation kanssa, nyt siitä ei kyllä ollut taas jälkeäkään. Virittelin sitä autolta lähtiessä "mennään ettimään UKKOJA, mennään HAKUHOMMIIN, etsimään!" ja colliepoika oli revetä liitoksistaan. Ajatus oli käydä tekemässä ensimmäinen ukko hajun hakemisen kanssa, mutta koska näin koirasta, että se oli ihan menossa, niin päästin vain suoraan etsimään ja löysi nopeasti! Seuraavalle ukolle otin ääniavun, kun Soolo kävi aika lähellä, mutta ei sitten löytänytkään. Sen jälkeen tosi hyvä. Kolmannelle lähettäessä se alkoi komentamaan mua - joten otin koiran lähelle, rauhoitin ja lähetin rauhassa. Haki hienosti!

Mikä parasta, Soololla on kuulemma jo ilmaisutkin ihan kunnossa. Alkaa haukkumaan heti maalimiehelle tullessaan ihan hyvällä etäisyydellä. Soolo sai muutenkin treenikavereilta kehuja, että sille on tullut hirveästi itseluottamusta tähän hommaan ja kehittynyt huimasti! Minun pikku hakukoira, äiskä ei voinut olla kuin ylpeä <3 Tämän viikon hakutreenit eivät sujuneet niin loistokkaasti Soololta, kuin nuo ylläkerrotut, mutta pienien ääniapujen kera se kyllä löysi akat piiloistaan. Treeniätreeniä!! Pieni karhupoika sensijaan oli jälleen hyvin pätevä, ihan innoisaan! Tehtiin sille samantyyppinen treeni, kuin viimekerrallakin.

Muistellaan Muuramen tokokoetta 06.08

Tauon jälkeen uskaltauduin ilmoittautumaan kokeeseen – joskin paikkaa ei saatu aluksi, vaan mentiin muutaman päivän varoitusajalla peruustuspaikalle. Olin aikaisemmin ilmoittanut sen vuoksi, että saisin vähän lisää motivaatiota treenaamiseen, mutta no, mennäään kokeilemaan! Tuomarina Katja Rautiainen.


Matkalla paikkamakuuseen, taustalla Redi ja Mira.

Paikallamakaaminen – 7 – Mulla oli ihan älyttömän hyvät fiilikset ennen kehään menoa, että nyt menee hyvin, Soolo oli niin hyvässä vireessä ja rauhallisena. Mun on pakko kuitenkin jännittää jollain tapaa ja Soolo aistii sen, koska heti kaukaloon mennessä sen vire nousi aika paljon ja ensimmäiset ääntelyt tuli kehään mennessä. No, koirat paikallamakuuseen ja piiloon. Soolo pysyi hienosti koko paikallamakuun ajan, lopussa oli harmillisesti vaihtanut asentoaan vähän rennommanoloiseen ja ollut kuulemma vähän levoton, ei kumminkaan juurikaan äännellyt! Se oli kuulemma vieressä ollut koira, vaikka luulin toisin. Meidän paras paikkamakuu avoimessa kumminkin, jes!!
Seuraaminen – 9 – ei todellakaan meidän parasta seuraamista. Ihan kivaa, ei yhtään ääntelyä/vuotamista, mutta edisti vähäsen, jonka vuoksi hieman käännöksissä petrattavaa (mä joudun hidastamaan niissä, ettei koira keuli ohi). Tuomarin mukaan mennään hirvittävän nopeaa eteenpäin, mutta oli kuulemma hienoa!
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä – 9 – ihan hieno oli, ei mitään ihmeitä. Pieni äännähdys kun käskin maahan, josta piste lähti.
Luoksetulo – 0 – tuli hyvällä draivilla, vähän liiankin, koska juoksi läpi ja pysähtyi vasta toisella käskyllä ja aika lähelle.. ens kerralla annan sen toisen käskyn nopeammin! Mä luulin, että oltiin treenattu tätä jopa 😀 Tästä ei kukaan saanut läpijuoksuna edes sitä vitosta tältä tuomarilta. Vinkkejä luoksarin stopin opettamiseen?
Seisominen seuraamisen yhteydessä – 6 – alkuseuraaminen oli vähän hassua omasta mielestä? en tiedä mistä johtui, pysähtyi kuitenkin tosi nopeasti! Istuttuaan ja kiitoksen jälkeen alkoi kuitenkin komentamaan mua ihan yhtäkkiä? En tiedä yhtään mistä johtui! Pyysin luokse, tuli onneksi ja rauhoittui.
Noutaminen – 9 – ihan nappisuoritus Soololta! Olin niin onnellinen, teki hienosti! Harmi, että vika perusasento jäi vähän vajaaksi/vinoksi.
Kauko-ohjaus – 8 – nääkin meni niin hienosti! Pistevähennykset tuli kuulemma siitä, että jätin koiran vinoon, aika rankka vähennys mun mokasta, mutta muistanpahan ens kerralla!
Estehyppy – 10 – tää meni aika tuurilla kympiks. Soolo hyppäsi vähän vinoon, joten en uskaltanut kutsua takaisin ”tänne” käskyllä, niinkuin oon opettanut, vaan annoin estekäskyn. Soolo sit pisti paremmaks – hyppäs hienosti takaisin ja suoraan sivulle 😀 Onneksi tuomari ei tiiä, että sen piti tulla eteen eka ja oli se ihan hieno noin :’D
Kokonaisvaikutus – 7 – Meillä on kuulemma tosi hienoa yhteispeliä ja Soolo tekee liikkeet tosi ripeästi ja vauhdikkaasti! (ylläri, kun toi vauhtipelle kyseessä..) Mä osasin myös kuulemma suhtautua ja pitää pääni hyvin, kun meinasi hajota pakka tuon komennuksen aikana hetkeksi. Ääntelyt pitää kuitenkin saada ehdottomasti pois ja kuriin (nyt niitä oli lähinnä liikkeiden välissä)!!

Yhteensä 138p, III-tulos. Voihan luoksetulo, jos olisit onnistunut, niin me ollaan aika lähellä ykköstä jo!
Tällä suorituksella sijoituttiin 3./8., saatiin pokaali ja herkkuja – tuntu vähän lohdutuspalkinnolta noilla pisteillä 😀
Samoissa kisoissa oli myös meidän hakuporukasta Redi & Mira, sekä Päivi&Tyson, olipa kivaa kisailla samoissa karkeloissa. Kaikki meistä sai kolmoset, me parhailla pisteillä :’D

Vaikka pisteet ovatkin taas tosi nolot, olin kuitenkin hirmuisen tyytyväinen koiran tekemiseen, pienellä treenillä me aletaan kyllä vihdoin saamaan niitä ykkösiäkin, aivan varmasti!
Tuomari ei jaellut pisteitä mitenkään hirveän avokätisesti (ykkösiäkin tuli joka luokassa ihan vain muutama), mutta mun mielestä oli kuitenkin yksi mukavimmista tuomareista! Kannusti ja oli ihanasti mukana.

Ollaan treenailtu myös agilityä joka viikko, mitään ihmeellisyyksiä ei ole kerrottavana. Jatkoryhmän kanssa treenattiin tätä, kisaavien treeneissä tehtiin tämä rata, molemmat oli kivoja vauhtiratoja, joissa molemmat joutui pinkomaan!
Soolo on oikeesti jo ihan super treeneissä, hitsinvitsi kun sais tuon saman suoritusvarmuuden ja tekemisen kisoihin itsellenikin! Rimojen tippumisesta oon tehnyt muutaman kerran ”sparrausta”, eli HYI- komennukset tiputuksesta (vaikka olis mun ohjausvika, eihän se juuri tiputtele), joka on toiminut tosi hyvin! Rimat pysyi ainakin viime treeneissä kaikki ylhäällä.
Toi jätkä tekee kyllä niin hienosti, kontaktit ja kaikki ihan kuosissa <3


Päästiin lenkkeilemään joku aika sitten Melissan ihanien poikien kanssa <3

Miksi Keijo tuli meille? Rotuvalinta ja sen vaikeus.

Lupasin aikaisemmin kertoa hieman Keijon kotiuttamisen taustoista. Ajattelin myös hieman avata ajatuksiani meidän koiran hankinnasta ja elämästä collieiden kanssa. Ei ole syytä kaunistella asioita, eikä myöskään hypettää taivaisiin omia koiria, vaikka usein mieli tekisisikin sen mielellään! Jonkin aikaa aihetta mutustelleena vihdoin kerron jotakin.


Soolon sisko Elora, joka asuu Italiassa.

Miksi collie? Haluan edelleen collienpennun itselleni, miksi?

Kokemukseni harrastamisesta collien kanssa ovat melko rajoittuneita. Mulla ei ole kauheasti kokemusta koiraharrastuksista ylipäätään, ei mitään mahtavia tuloksiakaan, mutta silti koen mulla olevan jotakin sanottavaa. Ainakin voin kertoa siitä, millaista on ollut elää kahden aivan erilaisen koiran (collien) kanssa arkea ja harrastuksia. Useita collieita olen kuitenkin nähnyt monissa eri tapahtumissa.

Olen parikympppinen koiraharrastaja, jolla on ollut tähän asti kolme omaa koiraa. Ensimmäisen koirani sain kymmenvuotiaana: koiran hankintaa ei juurikaan suunniteltu, vaan otettiin se, joka oli lähellä ja helppo saada, kunhan saatiin vaan nopeasti kiva kotikoira! Vanhemmilla oli myös ollut collie, kun olin noin vuoden vanha. Collie iski edelleen. Nämä kriteerit täytettiin, ei vaadittu enempää.

Vuosien vieriessä erilaiset koiraharrastusmuodot alkoivat kiinnostaa. Kingin ottamista en ole katunut päivääkään, koska se opetti mulle niin mielettömän paljon.
Esimerkiksi jotakin siitä, millaisia ominaisuuksia collieilla ei tule olla – esim. alusta-arkuus, ääniherkkyys, hermojen prakaaminen. Siinä oli paljon hyviä asioita. Se opetti isoja asioita. Se opetti myös rakastamaan tätä rotua.
Mulla oli Kingin kanssa meidän omat jutut, tunnettiin toisemme läpikotaisin ja halusin yrittää tehdä sen kanssa kaikkea! Välillä vaadin liikaa meiltä molemmilta, jonka vuoksi petyin usein. Kaikesta huolimatta se oli onnellisimmillaan silloin, kun sai tehdä mun kanssa yhdessä. Kuinka kaipaankaan tuota koiraherraa!

Usein collien sanotaan olevan herkkis, hermoheikko, paukkuherkkä, arka, moottoriton… Lista on pitkä! Näitä kyllä löytyy collieista, olihan Kingikin lähes kaikkia noita. En tiedä, kuinka suuri osuus collieista on tällaisia. Valitettavan moni. Harrastuskentiltäkin näkyy jokunen ohjaajaa, jotka yrittävät harrastaa tällaisten koirien kanssa. Niistä puuttuu se jokin. Muutaman vuoden takainen artikkeli ”Oikeista collieista” kuvaa myös ajatuksiani aika hyvin!

Sooloa ottaessani halusin löytää kasvattajan ja pennun, jonka kanssa pystyisi kunnolla harrastamaan. Löysin Tiinan, löysin myös muutamia muita kasvattajia. Näin useamman kasvattajan koiria ja tutustuin, halusin löytää ja olla varma! Ei kelvannut vaihtoehto ”ihan kiva”.
Kuulin useammalta tutultani rotua miettiessäni, että ”Et kai sä nyt toista collieta ota?! Mieti nyt jotain muutakin! Et sä saa kivaa koiraa sieltä.”
Pohjatyö kannatti, sillä nykyään en törmää tähän niin paljoa. Soolo on yllättänyt monet olemuksellaan, että colliestakin löytyy poweria ja virtaa tekemiseen!


Keijon iskä Kelmi.

Mielestäni nämä colliet ovat vielä turhan harvassa, mutta onneksi kasvattajat ovat alkaneet kiinnittää collieiden luonneominaisuuksiin entistä enemmän huomiota. Koen collieilla olevan aika paljon puutteita joissakin luonneominaisuuksissa, mutta niiden joukosta löytyy myös todella paljon kivoja koiria, joista löytyy potkua moneen harrastukseen. Ne on niitä timantteja.

On onni omistaa koira, jonka kanssa arki sujuu aikalailla ongelmitta ja jonka kanssa voi lähteä lähes minne vaan.

Haluan näyttää: kyllä, collietkin pystyvät. Meillä on paljon omia ongelmiamme, jotka suurimmaksi osaksi johtuvat minusta itsestäni. Niitä on kumminkin aivan varmasti joikaisella koiranomistajalla. Olen vahvistanut vääriä asioita, enkä ole osannut puuttua epätoivottuun käytökseen.
Meillä ei ole vielä mitään huikean korkealla olevia tavoitteita – ohjaajan taidon puutteista johtuen, mutta ehkä vielä joku päivä.. Tällä hetkellä tehdään omalla tasollamme ja ollaan huikean tyytyväisiä siihen!

Ja ei, Soolokaan ei varmasti ole täydellinen luonteeltaan, mutta se on melko lähellä sitä, mitä itse toivon koiraltani. Toki ajatukseni tämänkin suhteen varmasti muovautuvat sitä mukaan, kun opin asioista enemmän.
Tottakai silläkin on joitakin ominaisuuksia, joista en tykkää, mutta varmasti suurin osa niistä johtuu siitä, että en ole niitä osannut kouluttaa ja opettaa oikealla tavalla.
Soolo on kuitenkin koira, josta voisin ottaa itselleni pennun hetkeäkään miettimättä – mikäli narttu olisi kiva. Se on ollut mulle täys kymppi!

Ensimmäinen koirani meni usein lukkoon siitä, että sitä kielsi; Soolon se saa vain yrittämään lisää: kyllä mä mamma oikeesti osaan, anna mä näytän sulle miten taitava olen! Kolikon kääntöpuoli on se, että tuo otus keksii vähän turhankin usein omia juttujaan.

Tulevaisuuden haaveitakin on. Olen miettinyt australianpaimenkoiraa, holskua, bordercollieta, tervua, välillä pyrtsiäkin. Ja mudia. Olen kysellyt joiltakin harrastajilta kokemuksia näistä, kysellyt, mistä löytyisi kivoja koiria ja koittanut laajentaa vähän näkökulmaani tähän touhuun. Kaikestä tästä pohdinnata huolimatta päädyin jälleen collieen – tuntui niin hirvittävän työläältä alkaa tehdä samaa pohjatyötä uudelleen, jotta saisin edes lähellekkään sellaisen piskin, jonka haluaisin. Taisi se collie kuitenkin olla se mun juttu.

Välillä mietin, saisinko aivan erilaisen touchin kouluttamiseen, jos kokeilisin juurikin esim. bordercollieta/belgianpaimenkoiraa. Oppisinko jotakin aivan uutta koiran käyttäytymisestä, tai siitä, mitä collieiden luonteesta tai rakenteesta puuttuu? En tiedä, jääköön arvoitukseksi, toistaiseksi. Uskoisin, että osaisin tuollaisen koiran omistamisen jälkeen katsoa omaa koiraani paljon kriittisemmin. Oppiiko tätä taitoa, kun kouluttaa erilaisia koiria? Haluan kehittää itseäni ja koirasilmääni kouluttamalla myös muita.

Colliella ei ole mulle ihanteellisin turkki – vaikka se on oikeasti tosi helppo, ainakin Soololla (harjaan maksimissaan kerran kuussa, jos sitäkään, eikä se ole takussa siltikään..). Jostakin syystä vain tykkäisin, että se olisi liioittelumattomampi, niukempi ym – niinkuin entisajan collieilla, joita näkee edelleen joissakin harvoissa kuvissa. Naurakaa mulle – Soolostakin sanotaan aina näyttelyissä, että sillä ei ole tukkaa tai se ei ole turkissaan!

Kaiken tämän pähkäilyn jälkeen kyselin jälleen Tiinalta lopulta pennuista ja tosi mielellään kuulemma tänne pentu tulisi, mikäli sopiva syntyisi :–) Oli ihanaa saada heti pentujen synnyttyä viestiä – täällä olisi yksi Pate-poju, joka mielellään muuttaisi teille!

Odottelu alkoi. Mietin edelleen, olisiko tää ihan varmasti mun pentu. Sooloa odottaessa mä koin tunnemaailmassa ihan tosi äfäärejä fiiliksiä – mä olin niiiiiin varma, mä tiesin, että tää on super ja siisti.
Oon tullut siihen päätökseen, että ehkä oon vaan turtunut, aikuistunut ja tylsistynyt?

Mun ei pitänyt ottaa pentua vielä muutamaan vuoteen, mutta jonkin aikaa Kingin poismenon jälkeen ajatus alkoi kyteä. Soolo kaipasi kaveria, piristysruisketta. Mäkin kaipasin. Kingiä nyt ei kukaan voi millään keinolla paikata, mutta jonkun kolon Keijo-koheli tuli täyttämään meidän perheeseen.
Siitä huolimatta, että pennunottoa ei mietitty tällä kertaa hirvittävän pitkiä aikoja, ei tää ollut mitenkään harkitsematonta. Tunsin emän hyvin, pentueen isänkin oon nähnyt monenmonet kerrat! Ne on kivoja koiria, siistejä ja hienoja!


Viikonloppu hoitamassa pentuja ja lopulta pikkuinen kotiin

Suostuin oitis, kun Tiina ehdotti mulle pentujen hoitoa – kunhan olisi vain töistä vapaata silloin. Oli ihanaa päästä seuraamaan ja vertailemaan pentuesisaruksia. Tullessani en millään erottanut niitä toisistaan, sekoitin kaikki keskenään, mutta kyllä niihin niin paljon tutustui parin päivän aikana, että lähtiessä tiesi heti, kuka on kuka!

Oli ihanaa nähdä pentujen syövän yhteiseltä lautaselta, painivan keskenään ja matsien ottokin oli aika rajua. Mut se oli myös rankkaa!
Kaikki pennut vaikutti tosi kivoilta, vaikea tehdä eroja muun, kuin ulkonäön suhteen.

Mä olin kuitenkin taas hetken aikaa maailman onnellisin tyttö, kun lähdettiin yhdessä poikien kanssa ajelemaan kohti Keski-Suomea ja kotia. Mulla oli pentu. Pienenpieni, söpöliini!!

Jos vielä se ryppyilee, mä syljen sen hamppariin



Käytiin tässä joku aika sitten kentällä kuvailemassa Viivin kanssa. Oon enemmän, kuin tyytyväinen näihin otoksiin! Kiitokset siis superkuvaajalle!






Arki pentujen kanssa on myös mukavaa. On kivaa, kun pennulla on vähän tylsää ja se kaataaa pussillisen koiranruokaa lattialle. Oon tottunut, että Soolis on niin kiltti, ettei noita ole tarvinnut erityisemmin piilotella..
Työpäivän jälkeen on mukava tulla kotiin ja tajuta, että kissa on käynyt tiputtamassa kukan ruukkuineen lattialle, josta koiranpentu on saanut idean leikkiä multasormea! Mullat ympäri olohuonetta, mikä loistava leikki!



Yhden päivän ennätys on tällä hetkellä kaksi sirpaleista ruukkua :–D Luulin, että nää olis kilttejä! Mikä meitä odottaakaan, kun hampaat alkaa tuolta termiitiltä vaihtua? Olkaa onnellisia, ettei mulla ole kuvia noista tapahtumista juurikaan – saattaisivat pian karkoittaa sellaiset söpöt mielikuvat pentujen ihanuudesta!


Eikö ole aika komistus? Minun rakkauspakkaus <3



Seuraavaksi luvassa mätsäri- ja eläinlääkärikäyntikuulumiset, sekä jotain pientä pennun sosaalistamisesta! Blogin ulkoasu myös muuttui hieman, joskin saa nähdä onko tää vähän liian tumma kuitenkin omaan makuun 😀 Päivittelin tekstejä ja lisäilin muutamia kuvia myös Soolon omalle sivulle.

valopäiden joukkoon tähtäsin

Pikkupoika kasvaa, reipastuu ja riiviöityy. Oppii oman nimensä.

Pennun kouluttaminen on IHANAA. Mä ajattelin luoda tuolle otukselle tosi pitkään pelkkää virettä kentällä – menen siis vain leikkimään ja pitämään hauskaa kentälle. Toki se saa nyt ihan pienenä käydä siellä vain haistelemassa tunnelmaa, olla vaan, mut ne leikkihetket on lyhyitä.

Haluan, että se oppii, että se on aina maailmanmestari ollessaan kentällä. Haluan, että se tekee kaiken täysillä. Treenaan samaan aikaan kotona ruoka-aikoina tekniikkaa, eli perusasentoa ja jotain hauskoja temppuja.
Mä en halua vaatia tuolta pieneltä mitään teknisesti hyvää suoritusta kentällä pitkään aikaan – haluan vain, että sillä on kivaa mun kanssa. Meillä on ihan parasta.

Pentu osaa kuitenkin jo pyörähtää edestä sivulle (pitää opettaa vielä käsky) ja pyöriä takatassuilla vadin ympäri, sekä laittaa kaikki neljä tassua siihen. Pikkuisen aloiteltu myös tutustumaan agilityn laatikkotreeniin. Pikkuhiljaa aloitetaan imuttamalla seuraamista, kunhan nuo sivulletulot alkavat sujua erisuunnista. Nää saadaan siis tässä vaiheessa jo lihasmuistiin pikkuiselle.
Se tajuaa hurjan nopeasti asioita ja tuntuu jo nyt, että tulen sen kanssa etenemään paljon nopeammin, kuin Soolon kanssa. Isoin merkitys varmaan on kuitenkin sillä, että tiedän paremmin, mitä tehdä.

Taitava penska!




Muutkin mokaa

Typeryyttään on vaan vaikee myöntää, myönnän sen. Tää ei oo ihan haudanvakavaa, muutkin mokaa. Mua saa, mua täytyy valistaa: muutkin mokaa.

Postilaatikosta tuli ohut kirje. Pari päivää meni aika sumussa. Tein vuoden töitä ihan täysillä, parhaimmillaan tehtiin tyttöjen kanssa duunia yli 10h päivässä opiskellen fykebi. Miksei mikään riitä? Ei se kauaksi jäänyt, kuvittelin pääseväni sisään. Simuloidut pääsykokeet meni niin hyvin, pääsykoe tuntui menneen ihan jees.

Ei auta. Itkettää. Suututtaa. Ei unelmien koulupaikkaa vieläkään, ammattikorkeaan mulla olisi jälleen paikka, mutta mitä jos se ei oikeasti kiinnosta? Mitä, jos mä en koskaan tuu pääsemään sinne unelmakouluun, mitä jos tää kaikki yrittäminen on turhaa? Kannattaako yrittää vielä?
Mä oon nuori, tiedän, ehdin hakea vielä montakin kertaa. Onko tää kaikki stressaaminen sen arvosta? Mä uskon niin.
Mietin tekeväni töitä tammikuuhun asti, aloitella samalla lukemaan uudestaan pikkuhiljaa (kunhan toivun pettymyksestä ja latailen vähän akkuja) ja tammikuusta sitten opistolle takaisin. Ensi vuonna sitten olen oikeasti kirkkaasti sisällä.



Tykkään elämästä tälläsenäänkin, viime vuosi antoi todella paljon ja oli ihan huippu kivaa, mutta jotenkin toinen ”välivuosi” ajatuksena turhauttaa. Heitänkö vaan hukkaan vuosia elämästä, kun samalla olisin voinut vaikka valmistua kohta jo johonkin toiseen ammattiin? Onneksi on kohtalotovereitakin.

Olen lohdutellut itseäni treeneillä, työnteolla, kavereilla, ostin myös salille 10 kerran kortin ja ajattelin ottaa taas tavaksi käydä vähintään kerran viikossa josskain ohjatuissa jumpissa – tähän asti on ainakin onnistunut, mutta kaverin kanssa onkin paljon helpompi lähteä, kun ei ole varaa lusmuilla! 😀 Bodycombatin jälkeinen fiilis on ihan huikee!
Tavoitteena jaksaa pian juosta se kolmaskin agirata ilman, että jalat tekee yhtään kuolemaa!


Meiän söpöläiset leikkivät tähän malliin joka ikinen päivä – hassua kyllä, niillä menee aika hyvin yhteen!

Makkararuuduista jälkikoiraksi

Olen tehnyt pennulle tähän mennessä neljä makkararuutua. Makkararuutu tarkoittaa siis sitä, että tallon noin 1m x 1m alueen, johon laitan ruokaa askelien päälle – etenkin reunoille ja kulmiin, mutta myös keskelle.
Ensimmäisellä ja tokalla kerralla se oli vähän hukassa, mitä oli tekemässä. Otti namin silloin, tällöin. Meni reunojen ylitse ja korjaili. Toisen ja kolmannen kerran välissä pennulla oli kuitenkin naksahtanut aivoissa ja se oli ihan huippu! Nenä vaan maassa ja etsi kokoajan lisää nameja ja meni harvemmin reunojen ylitse.
Vielä tehdään näitä muutamia, ennenkuin aletaan kaventaa ruutua ja muuttaa ”oikeaksi” jäljeksi.

Hakutreenit sujuvat taas!

Soolo oli tällä viikolla ihan super hakukoira <3 Se oli viime treeneissäkin, joten nyt halusin vaan vahvistella tuota sen intoa lähteä täysillä maalimiehelle. Soolo oli ihan intopinkeenä, kun hain sitä jo häkistä metsään ja lähtikin tosi hienosti! Seuraavalla kerralla täytyy taas hieman vaikeuttaa ja ottaa jonkin verran vaikeampia piiloja. Pentukin pääsi ensimmäistä kertaa etsiskelemään maalimiehiä. Pentu tuli hihnassa mun kanssa ja kun bongasi maalimiehen hajulla, niin sai mennä sen luokse syömään herkkuruokaa. Lopuksi tehtiin vielä vähän herkkurinkiä pikkuiselle.


Penska on ollut jo aika monissa treeneissä mukana – samanikäinen leikkikaverikin löytyi. Rankat huvit vaatii rankan levon!

Meillä oli tällainen Aino-koira muutaman päivän hoidossa – vähän oli kissoilla sopeutumista, penskan kanssa kaikki meni hyvin. Oli kyllä niiiiin paljon erilainen koiruus, kuin nää mun solliet 😀


Käytiin myös tässä joku aika takaperin Viivin kanssa kuvailemassa, joten pian on luvassa supersiistejä kuvia koiruleista! 🙂 Blogi myös tulee uudistumaan hieman ulkoasultaan, kunhan saan muut projektit alta pois ja ehdin käydä tämän kimppuun.

KEIJO KOJOOTTI keekki keke keketsu


Onni on oma pikkuinen pentu!

Nimeämisongelma ratkeaa!

Täytynyt tätä nimeä haudutella mielessään viikko. Siitä tulee nyt kuitenkin, kaikesta huolimatta, Keijo Kojootti. Se on vaan niin Keijo-Keketsu. Se on hassu, vähän hupsu ja hölmö. Se on sähäkkä lelun perään, se tykkää vetää. Ei oteta kaikkee niin vakavasti. Keijo-Kollie. Sitä voi myös kutsua KEEKKIKSI, eli niinku cheekiks. Siitä tulee suomenmestari, ainakin sen omassa maailmassaan. Se saa luulla olevansa paras, mestari.

Särmä, sen pitäis olla nätti ja siisti. Sitä en voi tietää, mut ei se oo niin charmikas, että se osais kantaa tollasta nimeä. Se on rallittelija hupsu.
Luksi. Kiva nimi, ois siisti ja erilainen, mutta jokin uuppuu nyt tälle koiralle. Se ois valonnopea, suunnittelin. Ehkä vielä joskus joku muu koirani!

Ensikosketus agilityyn

Oltiin agilitytreeneissä torstaina. Keijo oli ihan kivasti siellä – kovasti olisi kuulemma halunnut mun luokseni, kun olin itse kouluttamassa ja pentu oli viihdyttämässä niitä, jotka eivät treenanneet. Kokeiltiin Keijon kanssa putkea ja hienostihan pieni pentu sinne upposi ja tuli reippaasti lelu suussa ulos sieltä!
Vähän leikittiin vielä ja sitten tulikin jo ihan superväsy!
Jatkoryhmän kanssa treenattiin tällaista rataa. Soololle vaikein oli keppikulma (sisäkautta helppo, mutta kun yritin ”ulkokautta”, niin ei onnistukaan helposti). Toinen vaikea kohta oli seiskahyppy, jonne olisi pitänyt irrota. Tästä palkkailtiin apparin kanssa.

Käytiin myös konffassa kaverini Hennan kanssa, jolla oli Emmi -koira mukana. Keijo sai Emmi-koiruudelta hienon prinsessapannan lainaan pentuajaksi! <3 Emmillä on kuulemma 15 erilaista pantaa, joten ei tarvitse tuota. Mä en tajua, miten ihmiset ostaa niitä noin paljon!? Ihan fiksutkin vielä.. Mulla on koirille vaan yhdet pannat, yhdet valjaat, ehkä kaks hihnaa.. Pentu sai osakseen ihan hurjasti ihailuja ja mun onnekseni se siellä pääasiassa olikin ihan reippaasti ihmisjoukossa! Kaikki on kivaa edelleenkin.

Pentutreffit

Sunnuntaina päästiin moikkaamaan pennun Nessa -siskoa, mukaan penturiehuntoihin tuli myös Ilona Halti -pennun kanssa, joka on pariviikkoa näitä pentuja vanhempi. Se olikin hurjan iso, verrattuna noihin meidän pienokaisiin! Ei kai ne kasva noin nopeasti, eihän?




Oli ihan superkivaa. Pennut jaksoivat ihmeen pitkään riekkua, mutta pikkuinen kyllä simahti samantien autoon päästyään ja kotonakin nukkui reporankana muutaman tunnin putkeen! Reppana ei meinannut jaksaa edes kotiin kävellä, vaan olis tyytynyt nukkumaan ulkonakin 🙂 Empä ole pikkuista noin väsyneenä meillä ollessaan nähnyt!

pupsiviikonloppu & pennun ensimmäiset päivät

Pentu pitää kiireisenä töiden lisäksi. On ihanaa vain tuijottaa sen touhuja, millä innolla se suhtautuu maailmaan ja kaikkeen uuteen. Kaikki on ihanaa, kaikki on kivaa, sä oot ihana! Yritän saada itselleni tuosta asenteesta edes kourallisen.

Sain mahdollisuuden päästä hoitamaan pentuja agilityn SM-kisojen ajaksi. Perjantaina kasvattajan luokse tullessa ajattelin – ihan helppo hommahan tää, nää on kilttejä ja söpöjä!



No, viisi pentua riehuu illalla täysiii ja herättää mut aamuyöllä neljän aikaan siihen, että ne on tulleet portin läpi ja meillä kaikilla oli niiin hirrRRRween mukavaa. Ne tais olla vaan väsyneitä, silloin kun tulin.. Päivällä saa leikkiä vaikka kuinka paljon, käydään ulkona vähän väliä, siivotaan pissoja ja ruokaakin neljästi päivässä!
Kuviakin pennuista tuli otettua aika tavalla, tuossa osa.
Soolo oli aluksi hirmuisen innoissaan pennuista, mutta kun viisi pentua oli jonkun aikaa juossut sen perässä intopiukeena, into hieman laski:D Soolo ei kuitenkaan juurikaan komentanut niitä, vaan mieluummin hyppäsi sänkyyn/sohvalle turvaan. Myöhemminkään pentu ei oo kamalasti sitä vielä kiinnostanut, mutta eiköhän niistä tuu hyvät kaverit, kunhan tuo ipana vähän kasvaa!


Kaksi pennuista makaa tietokonelaukun päällä, jolloin kolmas pentu ottaa sen hihnasta kiinni ja alkaa vetää kahta muuta pentua liikkeelle.
Aina, kun liikut johonkin, niin vähintään kaksi pentua puree sua nilkkaan <3. Winx -äippä antaa pentujen käydä vielä tissilläkin, vaikka pennut ovat jo 7viikkoisia! Super-Äippä 🙂 Siitä huolimatta, että mulla oli huisin kivaa olla hoitamassa näitä pentuja, tutustua niihin ja olla niiden kanssa, olen sitä mieltä, että tää oli oikeesti yllättävän rankkaa! Silti, vaikka sain toisena päivänä vielä seuraakin sinne. Pienenä tyttönä aina haaveilin siitä, että musta tulisi isona koirankasvattaja, se oli mun yksi unelmista, mutta mitä enemmän tiedän koirista, sitä vähemmän haluan kasvattaa niitä. Niin paljon tietoa, niin paljon valintoja.. Niin paljon työtä! Pakko myöntää, että arvostan tämän jälkeen kasvattajien työtä entistä enemmän - vaikka aika pienihän aika tuo lopulta on, kun pennut ovat tuon ikäisiä. En kuitenkaan sano, etteikö koskaan.




Mikä tässä oli parasta, kotiinviemisiksi tuli tuo yksi söpö nassikka. Saa nähdä, tuleeko siitäkin kamala kusipää (siis soolohan tottelee aina kuin unelma, heheh), vai kiva koira. Vitsit, miten voi olla näin innoissaan pikkuisesta!
Saappaat pikkuisella on ainakin täytettävänä, vaikkei kovin suuret, pentu vaikuttaa kyllä tosi kivalta näin muutaman päivän jälkeen!


Kotimatkalla hieman aluksi itkeskeli, mutta pian alkoi väsyttämään ja loppumatka sujui hyvin! Naskalit tekee muuten kipeetä, vaikka ei luulis! En taas muistanut tätä!



Äiskä ja poika yhdessä lenkillä <3

Pentu on kulkenut ensimmäiset päivät lähinnä häntä pystyssä joka paikkaan – kaikki on kivaa ja kiinnostavaa! Aluksi söi hieman huonosti, mutta johtui varmaan vaan siitä, että oli uusia nappuloita ja en sekoittanut siihen mitään hirmukivaa, nyt hyvin jo!
Ja pakko hehkuttaa hieman, olen ihan älyttömän ylpeä pennun sisäsiisteydestä! Se on tehnyt kolmen päivän aikana vain yhdet pissat sisälle (mulla oli 8h työpäivä, eikä kukaan ehtinyt päivän aikana tulla käyttämään sitä – ei ihme siis!). Yöt se on siististi ja kaikkea – mä olin taas varautunut kamalaan pissarumbaan, mutta ihanan helppoa tämä yhden pennun kanssa!
Isä ja veli valittavat, kun pentu roikkuu kokoajan jaloissa, puree, eikä jätä rauhaan millään! IHANAA ! <3

Hakutreeneissä kävimme eilen. Soololle tehtiin kolme ukkoa, käytössä oli hyvät tuuliavut ja saatiinkin pitkästä aikaa ihan superonnistuneet treenit Soololle! Olin niin ylpeä pojasta <3 Soolo alkaa taas hoksaamaan, että tää on kivaa ja täällä etitään ukkoja jne. Se tarvitsi siis vain tuollaiset motivaatiotreenit ja muistuttelut, että alkoi taas toimia! Ei käytetty juurikaan muita apuja (tuulen lisäksi) nyt, kun lähti niin hyvin ukoille!


Pentukin pääsi ensimmäistä kertaa hakumetsään, tehtiin sille ”makkararinkiä” ja ihmiset vähän leikittivät sitä. Pennusta oli hirmukivaa pussailla kaikkia ja repiä vähän partaa, pinkki lelukin oli kiva! Metsäkin oli kiva, kaikkea uutta syötävää!! Nam, miltäs tää maistuu.
Reipas pentu, ainut, mikä vähän hurjistutti oli kun isot koirat haukkuivat autoistaan, kun piku juoksenteli. Automatkakin sujui, vaikka vähän itkeskelikin – tyhmä äiti pisti pienen ensin kissanhäkkiin, kun ei iso koira sellasessa pikkuisessa tykkää olla!

Yhdessä kuvassa vilahti kissanpentukin. Tämä oli haavelistallamme jo paljon ennen koiranpentua, mutta sopivaa vaan ei ole ollut löytynyt. No, isi sai joku aika sitten soiton, että ”Mulla on täällä kaks kissakakaraa, luulin aluksi, että ne menis hyvin, kun olis kaks, mutta ei näitä kukaan kestä, haluutko tulla hakemaan tän toisen pois?” Ei liene vaikea arvata, että isi haki. Kissa oli aluksi hyvin peloissaan kaikesta, mutta ei ole mennyt kuin kaksi päivää, kun kissan- ja koiranpentu nuolevat toisiaan, painivat ym. <3 Mielettömän ihanaa seurata, miten nuo kaksi löytävät pala palalta yhteisen sävelen elämään! Aluksi oli niin vaikeaa ymmärtää, mitä toinen tarkoittaa. Mietin ensin, että onkohan nyt kovin viisasta ottaa kahta pentua, mutta.. 🙂 Enkä ihmettele yhtään, miksi halusivat eroon tuosta. Se kiipeilee verhoja pitkin kattoon, seinävaatteita ja tekopuuta pitkin, juoksee tuhatta ja sataa, herättää öisin ainakin kymmenen kertaa, ei siedä yksinoloa ym. ihanaa.. mutta ei tuota kauaa kestä:)


Elämä itsellä on hirmuisen jännittävää, enkä kiellä sitä, etteikö se olisi pelkästään näiden pentujenkin takia! Yhtään en tiedä, mitä teen syksyllä.
Saanko toteutettua yhden suurimmista unelmistani, vai jäänkö taas paikoilleni ensi vuodeksi? Pari viikkoa vielä, sitten tietää tulokset. Tietää, mitä tapahtuu. Toisaalta en edes halua tietää.

Ainiin, nimi on vieläkin epäselvä. Ehkä se on nimetön. Huomenna tutustutaan agilityyn.

Ja ihan todella ei ole rajoja nyt kun tanssitaan!

Mulla kun on tunnetusti aina niin hyvää tuuria (tai taitoa?) noiden autojen kanssa, niin päättipä minun rakas relluni jättää minut tielle matkalla MY-leiriltä kotiin – yli tunti kotiin ois ollu vielä.. Oli ehkä elämäni pelottavin kerta kuskin paikalla, kun olin hinattavana hieman liian lyhkäsellä hinausköydellä – jarrut ei nääs toimi kunnolla, kun auto ei oo päällä.. Mutta siitä selvittiin ja rellu toivottavasti taas pian toiminnassa!
Tämän jälkeen osaa kuitenkin olla taas kiitollinen siitä, että yleensä on se oma auto käytössä. Helpottaa kummasti liikkumista, treenaamista ja töihin menemistä tuo.

Collieiden agilitymestaruuskisat Nokialla – voittamalla luvanolla!

Soolon mummo Vekki-vikkelä voitti nämä karkelot! Oli kivaa nähdä monia muita collieita agilityilemässä ja sekin oli tietty kivaa, että Tiina -kasvattaja oli samoissa kisoissa mukana, joten saatiin monia hyviä vinkkejä siltä suunnalta!
Soolon sukulaistytöt Raisa & Kiila sijoittuivat toiseksi ja kolmanneksi.

Soolon kanssa osallistuttiin maksi 2 -luokan molemmille radoille. Alan pikkuhiljaa tajuamaan, miten paljon on kiinni omasta käyttäytymisestä ja mielenhallinnasta! Soolon kanssa oli ihan huippua juosta molemmat radat. Mulla oli itsellä rauhallinen asenne päällä – joskin ekalla radalla unohtelin yhtä sun toista ohjauksesta pois, mutta muuten jäi tosi hyvä fiilis!

Paljon tyhmiä virheitä ekalla radalla:
– keinulla huudan KIIPEEKIIPEE, vaikka yleensä oon sanonut matalasti keinu
– Tiinan mukaan minun käskyt on kuulemma tosi usein myöhässä, jolloin Soolo joutuu kysymään multa: minne sit!?
– nuo perkuleen ylösmenokontaktit – miksi sellaisia pitää edes olla agilityssä?

Mun pitäisi näköjään alkaa opettamaan niitä Soololle, koska se on nyt niiiiin monet kisat loikkinut niiden ylitse. Viime treeneissä koitin lisätä jonkun palikan ”esteeksi” tiettyyn kohtaan kontaktia – tätä tehdään nyt kyllä myös jatkossakin, josko se toimisi ja saisin Soolon askelluksen rytmitystä muutettua jollakin tapaa.

Ennakoi: yritä aina ohjata kahta seuraavaa estettä, älä pelkästään sitä yhtä seuraavaa estettä kohti!

Toka rata olikin hyppäri. Pete sanoikin jo, kun mietittiin rataa yhdessä, että nyt mennään lujaa ja vitosen etenemällä! No, ei paljoa siitä jäänyt, Soololla oli muistaakseni 4.89 m/s etenemä 😀 Hieman jännitti radan jälkeen, että oltiinko tarpeeksi nopeita, että saataisiin luvanolla, mutta oli näköjään turha huoli, sillä voitettiin rata!

Te ette voi uskoa, miten onnellinen yksi pieni ihminen voi olla tällaisesta onnistumisesta! Kaikki vaan sujui niin hyvin ja meidän yhteispeli toimi <3

Tässä vielä meidän ensimmäinen sähellysrata:




Voisiko olla onnellisempi?

Postauksen kuvat: Minna Saarinen

asia, jonka lähes kaikki unohtavat palkatessa

JSPKH ry järjesti perjantai-iltana jäsenilleen Johanna Nivalan viettikoulutuksen. Olin ajatellut etukäteen, että tästä ei olisi niin paljoa hyötyä, kun olin jo aiemmin joulukuussa Juha Korrin viettiseminaarissa, jossa samalla järjestettiin ”Olisiko koirastani suojeluun” -testi.
Mun ajatukseni olivat taas kerran vääriä, en oo pitkään aikaan saanut näin isoja täröinoitä ja innostuksen kipinöitä koiraharrastuksesta!

Ymmärsin yhden illan aikana mielettömän paljon koiran (erit. Soolon) ajatusmaailmasta, että en voinut olla miettimättä aihetta koko loppuiltaa! Koulutus alkoi kuudelta, pääsin lähtemään puoli kymmenen maissa kentältä – tosin mun ensimmäinen keissini ei kovin pitkälle kestänyt, tajutessani, että se koira tais tosiaan jäädä sinne kentän laidalle häkkiin..

Aluksi mietittiin, mitä ylipäänsä tarkoittaa vietti? Mulle se on sellainen koiran sisäsyntyinen ominaisuus, jota ei voi saada lisää, saatika poistaa koirasta. Kasvatuksella voidaan kyllä vahvistaa ja luoda positiivista mielikuvaa eri asioista, mutta viettiä ei saada lisää.

Mitä vieteillä voi tehdä? Minkälaisia erilaisia viettejä on? Saalis-, taistelu-, lauma-, puolustus-, sekä sukupuolivietti. Käsiteltiin taas erityisesti tuota laumaviettiä, koska se on yksi tärkeimmistä.
En osaa vieläkään päättää omassa ajatusmaailmassani sitä, toimiiko ns. laumanjohtajateoria. Toisaalta koira aina käyttäytyy siten, miten sille on edullisinta ja mistä se saa eniten palkkaa, mutta esim. Johanna perusteli tätä sillä, että koirilla on aina tietyssä porukassa jokin selvä järjestys, miten ne toimivat.
Toisaalta ajattelen, että se on ihmisen määrittelemä teoria, joka luo helpon ymmärryspohjan sille käyttäytymismallille, jota koiraeläimet useinmiten harjoittavat.

Pitkän luentopohjan jälkeen aloitettiin myös tekemään koirien kanssa. Tämä oli myös hyödyllinen osuus koulutuksesta: näki useita erilaisia koiria ja kaikille löytyi jotakin asiaa, mitä lähteä vahvistamaan koulutuksessaan.
Soolon kanssa leikkiessäni ensimmäinen kommentti oli ”Toihan oli kuin suoraan oppikirjasta!” – joo, olin vaan kuunnellut, mitä kouluttaja juuri sanoi ja toteuttanut sitä parhaalla osaamallani tavalla.
Minä, uskoakseni myös monet muut koiraharrastajat palkkaavat koiriaan taisteluleikein. Olen pitänyt pennusta asti tärkeänä asiana sitä, että koira osaa irroittaa otteen sitten, kun tahdon. Toisin sanoen koiralle opetetaan käsky ”irti”. Toimiihan se, yleensä.
Soolo jää tästä kuitenkin aina ”kierroksille” ja haluaisi vain kokoajan lisää! Sen halu taistella jää päälle, kun lelu meneekin yhtäkkiä taskuun.

Rauha.

Tuttu sana, olen varmaan kuullut jossain ennenkin? En ole vaan ymmärtänyt oikeasti, mitä se tarkoittaa. Johanna osasi selittää tämän minunkin putkiaivoille niin, että ymmärsin. Ainakin tahdon uskoa niin!
Taisteluleikin pitää siis päättyä siihen, että koira saa vain pitää lelua suussaan, halutessaan ravistella sitä ja lopulta pudottaa.
Tämä tilanne on se ”kaatopaikka” tai ”roskaläjä”, johon koira saa purkaa kaiken sen kakan, mitä se kerää saalistaessaan ja taistellessaan saaliista. Koiralla on siis oltava jokin tyhjennysalue, jossa saa purkaa itseään ihan vapaasti.

”Rauhassa” voi vaikka ottaa koiraa pannan lähettyviltä kiinni, silitellä ihan rauhassa ja kehua koiraa, että olitpa hieeeeeno, toooosi taitava koira…
Mikäli koira päästää otteensa irti lelusta, se viedään siltä pois, eikä sitä saa enää uudelleen (paitsi uuden saalistuksen & taistelun jälkeen). Lelu EI mene suoraan taskuun piiloon irti käskyn jälkeen (ellei koira oo vahingossa unohtanut lelun olemassaolon välillä).

Muista jatkossa palkatessa koiraa taistellen kolme seuraavaa pykälää:

  • saalistus: lelu lähtee mutkitellen karkuun, EI TÖRKÄTÄ KOIRAN SUUHUN (mieti ”itsemurhajänis”), ohjaajan merkitys tärkeä
  • taistelu: yleensä paras on, kun koira ei pidä hirveää mölinää ja örinää repiessään, koska silloin sillä ei ole niin paljoa painetta ohjaajan puolelta, nyt saa repiä ja kunnolla!
  • rauha (!!!!!) : lelun saa myös tappaa! Tämän mä unohdan aivan liian usein! Huomasin eron Soolon käytöksessä välittömästi tämän jälkeen.


    • Mulla on järjetön ikävä tämän parivaljakon kommelluksia <3

    Johanna myös puhui, että monet hieman piippaavat tai vuotavat koirat on saatu paljon hiljaisemmiksi pelkästään sen myötä, että niille on opetettu tuo rauha. Mä uskon, että tästä on meillekkin paljon hyötyä – Soolo tietää, että on jotain tavoiteltavaa. Ainakin seuraavan koiran kanssa osaan myös kiinnittää tähän huomiota.

    Kysyin myös neuvoa meidän komentamisongelmaan. Olen avautunut tästä ehkä apauttiarallaa joka postauksessa, joten useimmat lukijoista varmasti muistavat tämän! Johanna selkeytti mulle paljon mun omaa käyttäytymistäni näissä tilanteissa.
    Sooloa pitää päästä kieltämään tästä ihan ronskistikin. Jos ei usko, niin seuraavalla kerralla koira oikeasti luulee, että kuolee jos vielä jatkaa tota pelleilyä. Se on saanut pompottaa mua jo aika pitkän aikaan. ÄLÄ UHKAILE ELEILLÄSI, vaan käy suoraan esim. ottamassa vähän kiinni ja sanomassa, että nyt oikeasti riitti!
    Jos koira meinaa lähtee lällättelemään ja karkuun, niin näitä tilanteita ei saa päästää tulemaan – koira on liinassa siihen asti.
    Muista olla koiralle jatkossa reilu: hiljaa pitää olla ehdottomasti vain silloin, kun ollaan käskyn alla. Kentälle tullessa tms. saakin pitää ääntä, mutta heti kun aletaan hommiin, niin ei yhtään!

    Oli taas kiva vähän yrittää muuttaa ihmisten mielikuvaa collieta kohtaan, kun ”Ompas omituista, ravisteltava collie! Kiva nähdä välillä tollasiakin, joilta löytyy saalis- ja taisteluviettiä, eikä hätkähdä pienestä.”
    Onhan se valitettavan totta, että useimmat ovat sellaisia vähän lössyköitä, mutta onneksi on tälläsiä kultakimpaleitakin <3 Tässä vielä lupaamani spurttikisa -video:


    Käytiin tänään myös agikisoissa, niistä postailen piakkoin, kunhan saan videot käsiini!

    noloo äijäilyä, video kaukoista ja vauhtiaksailua!


    Ukkojen etsintä

    Soolon kanssa ei ole oikein koskaan tarvinnut kunnolla miettiä, tekisikö se mieluummin töitä, vai haistelisiko? Ei edes kisoissa oo tarvinnut pohtia. Hajut toki kiinnostaa koiria, mutta työt menee aina niiden ohi! Tällä kertaa ei.
    Ennen omaa vuoroamme lällyttelin n. 4kk vanhaa pentukoiraa, leikittiin ym ihanaa. Meidän treenivuorollamme Soolo haistoi tämän ja meni aika sekaisin siitä.

    Pyysin treeniryhmältä jo ennen meidän vuoroa neuvoa, mitä meidän tulisi tehdä. Ihanasti kaikki auttoivatkin. Mä olen ihan uuno vielä tämän lajin suhteen, niin en viitsi tehdä itse mitään suunnitelmia, vaikka aika monet treenit olenkin ehtinyt näkemään.
    Ensimmäinen ukko tehtiin ns. näkölähtönä. Soolo vaikutti ensin innostuneen tästä, mutta eipäs sittenkään. Hajut vei miestä.

    Leikin hetken Soolon kanssa janalla (syttyy aina hyvin tähän!), jonka jälkeen lelu menikin Tiinalle, joka sai Soolon ihan intopiukeeksi. Näkölähtönä tämäkin ja sinne se sitten ampaisi täysiä perään hetken päästä! Hienosti myös ilmaisu piilolla tulee samantien, kun löytää.

    Soololle ilmeisesti tarvitsee tehdä vielä paljon lisää tällaisia motivaatiotreenejä, jotta se ihan oikeasti alkaisi ymmärtämään, että täällä metsässä pitäisi tehdä töitä.
    Mulle jäi tosi hyvä fiilis treenien jälkeen, vaikka alku meillä menikin täysin perseilyksi, mutta tuon yhden onnistuneen jälkeen tehtiin vielä kaksi onnistunutta lähetystä (tosi helppoja ja lähelle), joten eiköhän me tästä vielä jatketa ja opita tätä lajia!

    Hakutreenien jälkeen kävin taas itsenäisesti tekemässä vähän tottisjuttuja myös. Hyppynouto ja A:n kautta nouto alkavat olla helppoa kauraa! Vielä autan Sooloa lisäkäskyllä A:n kautta noudossa (meinaa kiertää esteen tullessa takaisin), mutta oikeasti: meillä ei ole paljoakaan duunia enää tottiksen suhteen!! Se älyn eteenmeno vaan kyllä unohtuu aina.
    Täytyisi varmaan alkaa treenaamaan esineruutua samalla intensiteetillä, koska se jos mikä kaipaisi treeniä!

    Agilityä – jatkoryhmän treenit

    Ilona oli valinnut meille alunperin Niina-Liina Linnan suunnitteleman radan, joka osoittautuikin tosi kivaksi! Radalla oli juuri meidänkin kaipaamia juttuja: koiran pitää vaan irrota ja mennä eteenpäin, eikä jäädä käteen kiinni.
    13-esteellä oli juuri tämä ongelma, että Soolo ei oikein irronnut hypylle, samoin 20 hypyllä, muuten rata sujui melko mukavasti – lukuunottamatta esimerkiksi pelleilyä A:n kontakteilla ym.



    Treenien lopuksi vielä koeajettiin JSPKH:n agimölleihin tuleva spurttirata, jossa kaikki keinot on sallittuja – nopein voittaa! Tää oli tosi hauskaa, vähän pientä kisamieltä kellottamalla. Ilonalta on tulossa tästä myös video meidänkin osalta, joten saatte pian toivottavasti nähdä sen!

    Voittajaluokan kaukokäskyt


    Nämä alkavat pikkuhiljaa hahmottua meillekkin, vielä tarvitsee vähän nopeutta saada noihin ja lisätä hieman etäisyyttä. Aika maltilla olen näitä treenannut viimeaikoina. Luulisin kuitenkin, että ne on ihan hyvällä mallilla, vai mitä?

    Postauksen kuvat: Mira Äikiä