Tekijä: evie

  • 04.11.2007 – höpinää.

    kirjoittaja

    in

    Eilen satoi Tampereella tietääkseni ensimmäistä kertaa lunta sillätavalla, että se oli maassa vielä seuraavanakin päivänä. o/. Kingi ei reagoinut lumeen oikein mitenkään, ehkäpä se sitten taas innostuu vasta riehumaan siinä, kun sitä on kaksi metriä : D Jämsässä sitä lunta ei sitten ollut nimeksikään. Harjoittelin sisällä Hassen kanssa helppoja TOKO -juttuja. Mm. Sivulletuloa edestä kierähdyksenä,…

  • 31.10.2007 – pesupäivä.

    kirjoittaja

    in

    Tänään Kingi joutui pesulle. Ensin Kingi tuli pesuhuoneeseen iloisena pienestä pyynnöstä, mutta kun vettä alkoi tulla letkusta niin poika meinasi, että ei ollutkaan niin kiva paikka. 😀 Makupalojen avulla kuitenkin selvittiin kumpikin pesusta hyvin. Kingi nautti siitä hetkestä, kun pesu oli tehty ja sitä ruvettiin pyyhkeellä kuivailemaan, mutta itse pesusta se ei tykännyt ja seisoikin…

  • 22.10.2007 – kontaktiharjotuksia.

    kirjoittaja

    in

    Tänään ajattelin harjotella Kingin kanssa ihan perujuttuja, helppoja harjoituksia. Naksutin löyty missä ikinä olikaan ollut ja se oli heti hyvänä apuna palkitsemisessa.  Ajattelin palata ihan ”peruasioihin”, kun niiden harjoittelu on unohtunut jotenkin kummasti. Minusta tän päivän harjottelu auttoi kuitenkin paljon, vaikka ei tehty isojakaan asioita ja helppoja ne olivat! Ensin pelkkä katsekontakti harjoitus, että nappulat…

  • 21.10.2007 – tokoliikkeiden hiomista.

    kirjoittaja

    in

    Aamupäivällä olin katsomassa agilitykisoja Niihamassa. Menisipä joskus Kingikin niin hyvin rataa, että pääsis kisailemaan agilityssä, kivalta touhulta se näyttää ja kovaa mentiin. Kisoista lähdin maxi2’sten jälkeen, tuli niin kylmä ettei viitsinyt olla siellä pidempään. Jonkin aikaa sen jälkeen menin Kingin kanssa vähän tokoilemaan – niitä alokkaan liikkeitä vielä hiotaan. Häiriönä oli ohikulkevat ihmiset & koirat,…

  • 20.10.2007 – tokotreenit.

    kirjoittaja

    in

    Seurana oli aussie Roope & Kati, Hasse oli myös mukana. Aluksi tokoiltiin jonkin verran, harjoittelin enemmän Kingin, kuin Hassen kanssa, mutta Hassekin pääsi kuitenkin jonkin verran tekemään. Paikallaanmakuissa Kingillä oli vähän ääntä ja meinasi muistaakseni sieltä noustakin, hyvää harjoitusta kuitenkin oli. Kävin palkkaamassa suht lyhyin väliajoin. Kyllä se siitä. Liikeestä seisomisessa tulee vielä askelia jonkin…

  • 19.10.2007 – Silmät terveet.

    kirjoittaja

    in

    Tänään mentiin aamupäivällä eläinlääkärille, tutkituttamaan Kingi- pojun silmät sairauksien varalta. Pentuna ne on olleet (epävirallisesti) terveet, joten käynti oli vain tarkistus. Kingi oli odotustilassa innokkaana, olisi pitänyt päästä tutustumaan lähellä oleviin cavaliereihin, mutta kun ei saanut, niin poika alkoi ”itkeä”. Siirryttiin toisaalle odottelemaan ja laitettiin samalla silmätipat ja tarkastettiin tunnistusmerkintä. (siru) Jonkin aikaa odoteltuamme päästiin…

  • 06.10.2007 – Luonnetestissä Nokialla.

    kirjoittaja

    in

    Haaveissa ollut päästä viemään Kingi luonnetestiin ja nyt se onnistui, kun pääsimme varapaikalta kokeeseen. Paikan päällä oltiin siinä yhdeksän- kymmenen välillä, ja oltiin ensimmäisiä testattavana. Testi alkoi luoksepäästävyydellä, Kingi tuli innokkaasti haistelemaan ja olemaan rapsutettavana tuomarille, ja taisi se yrittää pusuakin antaa. Sen jälkeen oli taistelutahto- osuus, jossa piti leikkiä tuomarin kanssa. Kingi ei ihmeekseni…

  • 30.09.2007 – treeneissä?

    kirjoittaja

    in

    Aamulla kävin Kingin kanssa pellolla, näin tehdään meillä yleensä aamuisin. Kingi tekee sinne asiansa ja juoksentelee hullun lailla. Nyt oli vielä kiva juttu kun pelto oli käännetty niin takaisin sisälle tultiin kivan kuraisena, joten koiraa piti vähän huuhdella vedellä sitten. Päivemmällä mentiin, tai meidän piti mennä tottis harjoituksiin, mutta eihän siellä sitten ollutkaan ketään paikalla.…

  • 25.09.2007 – kotitokoilua.

    kirjoittaja

    in

    Jeejeejee! 🙂 Kingi on edistynyt ihan huimasti viime aikoina. Se toimi tänään paljon iloisemmin, kuin mitä aikaisemmin, sillä kokeilin erilaista tekniikkaa Kingin kanssa. – Laitoin siis makupalat maahan ja sanoin, että niitä ei saa ottaa, ennen kuin annan luvan. Ennen lupaa pyysin sitä tekemään kaikenlaista, mm. seuraamaan, liikkeestä maahanmenoa yms. ja se oli kylläkin paljon…

  • 14.09.2007 – arjen viettoa

    kirjoittaja

    in

    Illalla harjoittelin Kingin kanssa hieman näyttelyesiintymistä, juoksua yritin saada innokkaammaksi. Kingi juoksi tosi hyvin, kunhan kehuin ja innostin sitä. Kissojen leikitkin vieressä hieman häiritsivät, mutta hyvin poika kuitenkin keskittyi.  Seisominen oli ryhdikästä ja hienon näköistä, ainakin minusta. Kingi esiintyi todella hyvin! 🙂 Tottelevaisuusliikkeet sujuvat päivä päivältä yhä paremmin. Tänään kokeilin vähän vähentää palkkausta. (etten antanutkaan…