Jänesniemen agilitykoulutus.

Huhhuh, kun väsyttää, mutta silti pakko kirjoitella vielä tänään kaikki jutut muistiin, kun nyt ne muistaa varmaankin selkeimmin:)

Tänään siis mentiin hallille joskus vähän neljän jälkeen Elina Jänesniemen agilitykoulutukseen. Sain katsella ennen meidän treenivuoroa vielä edellisen ryhmän treenailuja (jossa olikin tuttuja, mm. Aino&Eppu, Anna&Miina, sekä Erna&Tarmo) ja tutustua alustavasti rataan, mitä pätkittiin sitten meille pennuillekkin. Aluks olin ihan solmussa, että mitä tehdä missäkin ja en kyllä tajunnu oikein mitään, mutta kun käytiin rataa yhdessä läpi, niin alkoi vähän selkiintyä eri juttuja. Esim. saksalainen oli ihan uusjuttu mulle.

Soolo sai taas samalla hyvää häkkikoulutusta. Siellä meinas olla vähän tylsää, piti ihme mörinää ja ölinää, just sellasta niinkun colliet yleensäkin:))) Vähän se on vaikeeta olla siellä, kun joku muu saa pitää hauskaa agilityssä, mutta kyllä täytyy sanoa, että kyllä se oikeesti aika hienosti siellä oli ja suht hiljaakin, paitsi välillä! :–D

Penturyhmä alkoi joskus puoli seittemän aikoihin. Penturyhmässä kaikki muut oli perroja (Unni, Hurma & Kikka), me Soolon kanssa vähän ”vääränrotuisia”.
En edes muista kaikkia nimiä ja juttuja, miten opeteltiin eri ohjausjuttuja, mutta paljon tuli mullekkin uutta, siis tositosi paljon. Niisto oli nyt ainakin semmonen, mitä Soolon kanssa ei olla koskaan tehty ja mullekkin aika uus juttu, vaikka sitä oon nähnyt joskus välillä käytettävän. Sitten oli sylkkäriä, ja kaikkea muutakin härpäkettä. Pitää muistaa merkata ihan kunnolla. Valsseissa pitää olla tarpeeks ajoissa, eikä hidastella. Välistävedoissa pitää muistaa kääntää rintamasuuntaa tarpeeksi ja ohjata sitten.
Ja pitää muistaa se, että kun koira pääsee palkalle, niin ohjaajan liike jatkuu sen esteen ohi siltikin, vaikka koira ois jo palkalla, koska tää johtaa usein siihen, että kun ohjaaja alkaa himmaamaan, niin koirakin sitten, eikä mee enää jnejne.
Elina myös kiinnitti huomiota mun leikkimiseen kahdella lelulla, mä kun vähän siinäkin tehny väärin, ihme taas en osaa palkata… :—D Ehkä mä tässä joskus pikkuhiljaa opin. Mut siis kahdella lelulla joo leikitään taas. Soolon kanssa pitää alkaa harjoittelemaan luovuttamista (ja irrottamista!: D) ja sitä, että se oikeesti tuo sen lelun mulle, kun se on nyt ruvennut tekemään sitä, että leikkis mielellään itekseenkin.
Ja sitten se meinas kun vähän kuumenee niin alkaa mua pompottamaan väyväyväy ja käy kiinni, ikään kuin mä oisin joku patukka ja kiva palkkalelu jee :—)))) Tähän pitää myös puuttua tiukasti, ettei sovi ja rauhoittaa koira ja tilanne. Soololle oli taas vähän hankalaa tulla mun luokse, kun lelu oli ihan toisaalla ja ois ollu vaan niin kiva vähän revitellä sen lelun kanssa, mutta mullapa ei sitä ollukkaan, mut kyllä se sit sieltä : ))
Mä myös muistin Lotan eiliset neuvot odottamisesta ja lähtemisestä ja johan sujui jo paljon paremmin sekin, eikä tarvinnu käydä laittamassa moneen kertaan uudelleen.

Tykkäsin tosi paljon Elinasta ja sen kouluttamisesta. Sain tosi paljon irti uusia juttuja. Ja Solppanakin on kyllä aika kiva otus!
Lopuksi Elina vielä muistutti ja terästi, että pitää oikeasti miettiä ennen treenejä, että mitä treenaa, miten ja miksi! Eli ei saa tehdä siten, että joo kiva hyppy ja sitten heittää vaan jonnekkin sen lelun palkaksi, vaan just silleen päämääräisesti, että edistytään ja kehitytään. Tää juttu on ainakin mulle tosi tärkeä, että muistaisin itse tämän, enkä vaan treenais vähän sitä sun tätä, mitä tulee mieleen yhtäkkiä. Ja ehkä tässä pikkuhiljaa alkaa hahmottua jotenkin niitä kaikkia ohjausjuttuja ja että miten sitä koiraa pitäis ohjata.

Tässäpä taas mulle mietittävää ja muistettavaa jatkossa treeneihin ja tarpeeks agilityä tälle viikolle kyllä nyt saatu. : )))

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *