laidasta laitaaan heittelehtii

ÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖ. ANTEEKS MITÄ!!! Miks mun koira osas tällä kertaa olla sitten ihan melkein täydellisesti häkissä ja tsillailla. (lue: mun mittakaavassa se oli täydellinen, ei pitänyt kun pientä ääntelyä, mikä ei häiritse)

Kaikki, mitä tein, oli alussa komentelin sitä kun siinä räkytti ja komensi samallailla, täytyy myöntää, että olin jo epätoivon partaalla aluks. Komensin hiljaseks kunnolla ja keskusteltiin siinä vähän aiheesta syvemmin. Sitten kerran viskasin vesipullon häkkiä päin ja se vähän kolahti – tehosi, oli hiljaa. Tota reaktiota en sitten mitenkään suunnittelut, se vaan tuli kun paloi päreet siihen komennukseen alussa. Että en varmaan ihan ala käyttämään, nyt kirjoittaessa tuli mieleen peetsan kolinapurkkitsydeemi, josta joskus oon lueskellut, mutten oo ite käyttänyt oikein koskaan. Mutta mun käskyillä oli tehoa, se kuunteli, kun komensin ton jälkeen. <3 Mut niin. Olin niin onnellinen, kukaan ei voi tajuta sitä onnea. Ok, joku samanlaisen ongelman kanssa painiva. Mut näköjään, tiukka linja vaan tohon niin on hiljaa. Ehkä olin viikonloppuna muista meiningeistä niin väsynyt, etten jaksanu komentaa kunnolla. Saa nähä, miten tän ongelman kanssa käy jatkossa. TREENEISTÄ sen verran, että nyt nekin tuntu ihan sikkekivoilta. Koulutajana meidän vakikoutsin tyttö, Henna Karuveha. Tehtiin kahta radanpätkää, saatiin tutustua rauhassa ja vähän keskustellakin, jos oli ongelmakohtia. Molemmilla radoilla sama alku, mut sit vähän muunneltiin. Ekan radan loput punasella ja kasin jälkeen tulee kymbbi.

Aluks kokeilin omalla ohjauksella ja koira oli suoraan putkessa pituuden jälkeen. Henna ehdotti pituuden eteen pientä sylivekkiä ja rupes rullaan, kun ohjaaja oppi sen. Ja se, että otan koiran suoraan vastaan, enkä lähe sen kanssa kakkosesteeltä juoksemaan eteenpäin.
Keppikulma TAAS vaikea, ei meinaa onnistua. Mutta !! Syy isoksi osaksi mussa, mä meen niin lähelle viemään sitä ja en anna sen rauhassa ite hakea. Mutta huomas kyllä, että ei se oikeasti osannutkaan, koska haki niin monta kertaa väärään väliin. Kotona ei hae enää väärään väliin, joten vähän paha niitä kotonakaan hinkkailla, noilla erilaisilla kepeillä vaan pitäis päästä tekemään keppikulmia erikseen. Tai musta tuntuu, että syy on niissä, koska ei toi mikään erityisen vaikee kulma kumminkaan ollu.
Keppien jälkeen niistopersjättö, MISSÄ OON LIIAN KIIREISSÄ. Mulla kuulemma on siinä aikaa ootella koiraa niistoon paremmin, jee niin onkin mut hätähousu. Meni siis kumminkin, mut voisin varmistella sillei.

Tokalla radalla keppikulma taas ongelmissa, sama juttu. Mut kepeille päästessä otin vähän etäisyyttä ja pääsin ottamaan kasilta ikäänkuin niistolla, tai olemaan valmiina oottamassa koiraa mukaan. Puomille lähettäessä rintamasuunta ihan päin honkia, joten koira tulee sivusta mukaan, mutta kun tää korjataan, niin menee hienosti. Lähetän kuulemma käsillä hienosti, mutta koira lukee niin paljon rintamasuuntaa, niin tulee sen mukaan. Puomin alastulo taas hieno – pyssäs ja juoksin ohi, tiputin palkan ja vapautus. Loppurata oli vähän säätöä ohjaajan ollessa epähereillä XD mutta sillä nyt ei ollut enää väliä, kun eläin oli niin hieno.

Lopuks Henna halus, et tehään tota keppijuttua vielä uudestaan, et mä en mee ahistaan sitä sinne tai muutakaan, vaan maltan oottaa ja annan sen mennä rauhassa oikeeseen väliin. Parin yrityksen jälkeen saatiin onnistunut, jes. Sit Henna selitti vielä, että jos tässä haluais hifistellä vähäsen, niin vois leijeröidä ja aitojen toiselta puolelta. Halusin ehdottomasti kokeilla, kun aikaa oli vielä – soolo meni hienosti kepit huolimatta siitä, että mä olin kauempana jo. Oma matka lyheni ja oli mun mielestä muutenkin helpompi, kun en ollu häirittemässä vieressä pujottelua vaan meni itsenäisesti.
Tuli aika huikee fiilis, vaikka ne tärkeät sisäänmenot nyt ei ihan niin hyvin sujunutkaan.. MUTTA TREENIÄ!

Treenien jälkeen vielä juteltiin ohjausjutuista ja muistakin yleisesti, mikä mulla mättää. Sooloo kehuttiin, että se on ihan tosikivacollieksi! Jäi vähän toi COLLIEKSI mietityttämään, mutta ehkä siinä ei ollut mitään sellaista taka-ajatusta takana, että colliet ois jotenkin lusmuja. Tulee aina mieleen tollasia turhia. Tai no, mitä sitä kieltämään, onhan niitäkin. Mut niin, Soolo on kuulemma kiva siitä, että se on kokoajan hanskassa ja kuulolla, että miten ohjaan. Ei tee omia päätöksiä radan suhteen, vaan teke just niinkun ohjaan.
Juteltiin, että pääasiassa mun ongelmakohtia on rintamasuunnan käyttäminen, koira sinänsä osaa ihan jees estesuoritukset ja tekee niinkun ohjaan. Toinen juttu on, että ne käännökset ei valuis niin paljoa, mutta musta tuntuu, että tollakaan ei nyt oo ihan niin suurta merkitystä vielä, kun ei edes kisata. Mutta hyvähän se on kiinnittää huomiota, että ei opi taas siihenkään, että aina saa valua. Ja vielä AJOITUS on yksi, mihin ruvetaan kiinnittämään huomiota.

Siitä tykättiin. Ja niin mäkin tykkään.

Ainiin, isi kerto, että kun tultiin hallille ja jätin soolon odottamaan, kun menin kasaamaan häkkiä yms. Niin Soolo oli kuulemma TÄRISSYT autossa, eikä varmaan ihan vähääkään, kun isikin sen huomas… Jätkä on näköjään hieman innoissaan tästä touhusta. Autosta päästyäänkin oli sellanen vaihe päällä, että huhhu ennenkö sai haltuun.

Toivottavasti tää ei ollut ihan liian mehuilupostaus, mutkun oon niin INNOISSANI.