taidot ruostuu jos niitä ei käytetä

Ollaan kisattu Soolon kanssa viimeksi reilusti yli puolivuotta sitten, joten olikin jo korkea aika ilmoittaa se uudeelleen. En tiedä, miksi en ole kisannut sen kanssa tässä väliassä, mutta ainakin sain nyt huomata, että me ollaan menty kyllä eteenpäin, tai ainakin oli silleen helpompi kisata solpan kanssa. Oltaisiin toki varmaankin menty enemmänkin, jos oltaisiin kisattu välissä.

Kisatuntuma oli ihan hukassa. :–(
Lähdin ekalle radalle ihan ikivanhoilla tossuilla vielä, joilla ei sitten juosta, eikä liikuta muualla, kuin kotimetsälenkeillä, eipä siis oikein liikuttu sillä radalla ajoissa missään kohdassa. Ihan hakemista ja hirveää ohjausta koko rata, kun lähdin sinne niin hukassa. Heti alussa mokattiin, enkä saanut enää omaa ohjausta kuntoon. Hyllyhän se siis tietysti oli. Rata sinänsä olisi ollut aika helppo, että sen puolesta olisi ollut mahdollisuuksia onnistuakin.
Näiden lisäksi Soolo oli taas tosi kiinni mussa, eikä muka osaa hakea esteitä oikein itse? Tätä pitää alkaa treenaamaan ihan oikeasti, koska ihan tyhmiä mokia sen takia, että se on noin mun kädessä kiinni.. Loppurata oli kyl iha mun vika, koska vaihoin näköjään lennossa ohjaussuunnitelmaa, mikä ei oo koskaan kisoissa hyvä idea.

Seuraava rata oli hyppyrata ja sekin oli ihan mukava, vaikka epäilin ohjausvalintojani hieman. Pelkäsin, että en osaa lähteä valssaamaan ajoissa, jolloin olen koiran tiellä ja sellaisia virheitähän sieltä tulikin, joskin niiden vuoksi ei hyllytelty. Kepeille sisäänmeno-ongelma ihan älyttömän helposta kohdasta?
Meillä oli tämän päivän aikana sisäänmenot ongelmana oikeastaan kaikilla radoilla – en ymmärrä, että miksi! Hain selityksiä pidemmistä esteväleistä ja kaikesta mahdollisesta: oikea syy löytyy varmaan katsomalla peiliin, koska ohjaan jotenkin erilailla, kuin kotitreeneissä.
Tästä huolimatta me aletaan nyt treenaamaan kepeillemenoja pitkillä esteväleillä. Niin, että koira ei kysy multa siinä välissä yhtään mitään (esim. haukkumalla) vaan hakee ihan itsestäänselvyytenä sinne kepeille. Se kyllä osaa ja varsinkin oppii.
Hyppyrata siis hyllytettiin toisiksi viimeisellä esteellä: mulla oli TAAS käsi ihan liian korkealla, niin Soolo luki ilmeisesti mun ohjauksen takaakierroksi ja tadaa, mentiin hyppy väärältä puolelta. Opin ainakin nää jutut kantapään kautta, mitä Juuliakin on aluevalmennuksessa mulle monta kertaa sanonut!!:D
Kaikenkaikkiaan kumminkin meno tuntu paljon kivemmalta ja mulla oli tosi hyvä fiilis radan jälkeen! Kyllä me vielä joskus onnistutaankin!!

Viimeinen rata oli ohjaukselta sujuvin, mutta taas ongelmana ne kepeillemenot ja se, että koira on vähän liikaa kiinni mun kädessä, eikä siten siis hyppää ihan itsestäänselvyytenä olevia hyppyjä, vaan tulee kädessä kiinni juosten :–D
Kaikenkaikkiaan oon tyytyväinen, koska ne kontaktit toimi!! JEEEEEEEE. Ei tarvinnut missään vaiheessa korjailla mitään. Näin jälkikäteen ajateltuna olisin voinut varmaankin varmistella niitä vielä vähän pitämällä koiraa niillä pidemmän aikaa, enkä edetä vain raivolla eteenpäin: Soolon kanssa ei kuitenkaan jää ajan puolesta kiinni, että siellä ehtisi hetken hengähtääkin. Toisaalta, kyllä se olisi tehnyt ne varmaan ilman mun noita varmistelujakin (eli että pysähdyn lähes kokonaan).

Lähdöt oli tavallaan ok, mutta raivostuttavaa, kun raivoeläin haukkuu siinä kokoajan. Hieman epävarmana jätin sen sinne aina, mutta onneksi se pysyy siellä, eikä varasta. Voisin varmaan joskus räväyttää sille kerpeleitä kunnolla, ei se ainakaan rikki menisi siitä, muttakun mamma ei osaa mukamas olla tiukkatäti, vaikka joskus olisi oikeasti ihan syytäkin.

Lopuksi, mä haluan kisaamaan uudelleen!! SE OLI NIIN KIVAAAAAAAAAAA!!! Pari viikkoa.. ehkä?

6 vastausta artikkeliin “taidot ruostuu jos niitä ei käytetä”

  1. Soolo on vaan niin hieno!!! Tykkään siitä ihan älyttömästi… Ja vaikka ohjaaja välillä osoittelee kohti tähtiä ;), niin sussa on paljon potentiaalia. Ite suunnilleen maleskelen radalla, oon kade sun vauhdista!

  2. kiitos molemmillle! 🙂 kontakteihin ollaankin nähty ihan hurjasti töitä ja vielä sitä riittää, varmaan pitää huoltaa koko koiran iän ajan:D
    hihihi minun mussukka se on ! <3 Ihana, kun Ida oot aina niin kannustava! Antaa uutta uskoa, että kyllä me vielä onnistutaan, kunhan saadaan vaan lisää kokemusta:)

  3. GREAT EVIE !!! You improved sooo much with contacts !!! This is very important !
    Don’t warry about weave poles ! I think Soolo needs only more experience in that .
    Wonderful speed of you both and keep up this wonderful job ! 🙂

  4. Thanks Cecilia! :–) I’m also happy that contacts worked this time well! I hope also that weave poles will work also soon in competitions also, but we have so little experience yet, so I’m not hopeless! 😀

Vastaa käyttäjälle Ida, Onni ja Lenni Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *