Käytiin viime viikolla jokunen päivä takaperin Melkun & Eetun, sekä Juulian & Voiton kanssa treenailemassa agilityhallilla. Pääsin ekaa kertaa huristelemaan hallille ihan ite! Tuntupa hassulta, että voin ite ajaa sinne.
Ja jos joku huomasi, meidän blogi sai tänään uuden ilmeen. En oikein tiedä, tykkäänkö tästä, mutta halusin tuon sivupalkin oikealle takaisin, joten oli pakko. Kommentteja?
Otin molemmat vuhvet mukaan, koska sain nyt pidettyä toisen sillä aikaa autossa, kun toinen oli häkissä. Halusin papankin mukaan, ajattelin virikkeistää sitä vähän pitkästä aikaa. En tiiä oliko sitten niin kovin loistava ajatus.
Pappa osoitti mulle aika selvästi sen, miksi mä en oo sen kanssa kovin paljoa enää harrastellut. Se oli hienosti tekemässä töitä mun kanssa, kun vähän seuruutin ym. ennen kuin ajattelin tehdä paria estettä putkeen. Just semmonen ihana, innokas ja iloinen. Päästin papan sit irti, kun olin lähdössä aksailemaan. Kas kummaa, se lähtee ärräämään Voitolle aikalailla heti. Ilman mitään näkyvää syytä. En tajua vieläkään, miksi se tekee noin, onko se niin epävarma ja arka itsestään, vai miksi sen täytyy ns. isotella toiselle koiralle? Ei se vaikuttanut siltä, enkä osannut yhtään lukea koirasta, että se olis ollut lähtöä suunnitellut: sai vain yhtäkkiä päähänsä, että tadaa mä meen tonne ei mua kiinnosta!:D Mä yritin vaikka miten olla kiinnostava ja iloinen, mulla oli ruokaa ja kaikkea täydellistä. Mikä meni vikaan? Kyllähän tuon saisi kitkettyä poiskin, jos jaksaisi tehdä töitä sen eteen ja kävisi useammin. Saisi koiran jotenkin motivoitua siihen tekemiseen enemmän.
Soolo kun ei ikinä lähde tuollai: sen mielestä on niiiiin paljon kivempaa tehdä töitä mamman kanssa ja vaikka leikkiä!
Sen jälkeen kun sain papan poistettua tuosta tilanteesta, tein sen kanssa pari putkeen menoa, puomin ja muutaman hypyn kera herkkujen. Sen jälkeen pappa sai luvan olla autossa. Papalla oli kivaa tuon hetken ajan, ehkä se oli tarkoituskin, mutta en silti aina vieläkään ymmärrä pappakoiran aivotyöskentelyä, vaikka sen kanssa oonkin elänyt jo 8vuotta.. Kingi on muuten ottanut Soolosta vähän mallia: se hyppää nykyään aina välillä syliin rapsutettavaksi, mitä se ei oo ikinä ennen tehnyt. Ilostun aina niin hurjasti, kun se tekee noin.
Soolo teki vähän keinua, päähän juoksua ja sillai, että se keinahtelee. Reipas poika, huomas, että vähän jännitti. Ei tapahtunu kumminkaan mitään erikoista, lähti juoksemaan aina innolla. Yllätys oli, kun se tän jälkeen mietti aika voimakkaasti puomille menoa?? Luuli sitä keinuksi, tietenkin, mutta toivottavasti tästä ihme jutusta päästään pian eroon. Parin toiston jälkeen ei enää pohtinut.
Ihmeellisintä tässä on se, että Soolo ei aiemmin oo ikinä tollai pelännyt tai arkaillut mitään agilityssä, se on tehnyt kaiken täysillä. Ymmärtäisin, jos se olisi tippunut tai räväyttänyt keinulla joskus oikein kunnolla ja säikähtänyt sen vuoksi, mutta kun ei. Koiran sielunelämä on joskus kummallista. Soolon kanssa tehtiin joku superhelppo pätkä, melko suoraa linjaa, jonka jälkeen palkkasin eläimen ihan ylitsevuotavasti, koska sitä en oo tehny taas pitkään aikaan. Juoksin ja iloitsin ympäriinsä, supereläin. Soolokin innostu, kun vaikutin ees vähän hullulta!
Pääsin treeneissä myös kokeilemaan hieman espis Voittoa. Se oli aika supereläin, ja nopea! Me ei ihan heti ymmärretty toisiamme, mutta ei siihen kovin kauaa aikaa tarvittu. Hauska eläin.
Huomenna on pitkästä aikaa Lotan treenit, niitä on ootettu!!!!!!!